Venäjä rajoittaa pappiskoulutusta – ”Poliittinen päätös”, sanovat Inkerin kirkon suomalaistukijat

Venäjällä valtiovallan kontrollointipyrkimykset kohdistuvat yhä vahvemmin myös uskonnollisiin yhteisöihin. Inkerin kirkko menetti pappiskoulutuksen opetuslisenssinsä huhtikuussa.
Eurooppa 17.5.2021 15:40
Heikki Salmela
Inkerin kirkon pappi siunaa lapsia. Maltillisena pidetty Inkerin kirkko on tähän asti saanut toimia pääosin rauhassa.
Maltillisena pidetty Inkerin kirkko on tähän asti saanut toimia pääosin rauhassa. Arkistokuva. © Liliann Keskinen / Inkerin kirkko

Samaan aikaan kun venäläisen oppositiojohtajan Aleksei Navalnyin terveysongelmista kertovat uutiset levisivät maailmalle huhtikuun alussa, Venäjällä astui voimaan oikeusistuimen päätös, joka mitätöi Inkerin kirkon teologisen instituutin luvan antaa tutkintotasoista teologista koulutusta.

Noin 8 000 jäsenen luterilainen kirkkokunta on Venäjällä pieni toimija, mutta monet seikat viittaavat siihen, että luparatkaisu on osa samaa kansalaisyhteiskunnan tukahduttamiseen tähtäävää politiikkaa, jonka seurauksena myös Aleksei Navalnyi vankilassa istuu.