Kansalainen N

kuolleet

Aleksei Navalnyi on ollut mukana Venäjän politiikassa yhtä kauan kuin Vladimir Putin on ollut presidentti. Silti ei tiedetä, onko hän sankari vai äärinationalisti.

Teksti
Aurora Rämö
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Venäläinen vangittu oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi kuoli 16. helmikuuta 2024. Tämä artikkeli Navalnyistä on julkaistu 12.2.2021.

Aleksei Navalnyi ei tuhlannut aikaa. Kun hän oli herännyt koomasta, toipunut myrkytyksestä ja päässyt berliiniläisestä sairaalasta, hän oli matkustanut tiimeineen ja kameroineen suoraan Dresdeniin.

Hän seisoi sinisessä kauluspaidassa Vladimir Putinin vanhalla vehreällä kotikadulla ja puhui yhtä käsittämätöntä vauhtia kuin venäläiset uutisankkurit.

”Tänään me näemme jotain, mitä ei ole mahdollista nähdä. Menemme sinne, minne ketään ei päästetä.”

Navalnyi sanoi kertovansa tarinan, jota kukaan ei ollut kertonut aiemmin.

Youtube-video kestää lähes kaksi tuntia. Se on dokumentti, jossa käydään läpi Putinin ura maailman rikkaimmaksi mieheksi, kuten Navalnyi väittää.

Kun amerikkalaiset ja eurooppalaiset mediat käsittelevät Venäjän hallintoa koskevia paljastuksia, ilmeet ovat huolestuneita ja raportteja koristavat ydinaseet ja verenpunaiset pilvet.

Venäläiset tutkivat toimittajat sen sijaan tuhahtelevat ja naureskelevat. Miten osaamatonta salaisen palvelun toimintaa! Katsokaa nyt, miten paljon jälkiä nämä typerykset jättivät!

Tässä Navalnyi on ylitse muiden.

Seuraavaksi hän selaili videolla Putinin KGB-kansiota siltä ajalta, kun tämä palveli Itä-Saksassa.

”Saksalaiset kirjaavat kaiken niin tarkasti. Tyypillisen saksalaista.”

”Tässä on yhden illan aikataulu.”

”Ensin pidetään puheita, sitten kaikille tarjotaan neuvostoaikaista konjakkia, ylistetään toveri Leniniä ja sosialismia, annetaan lahjoja. Tasan kello 19.45 Vladimir Vladimirovits alkaa…”

Karjakkomainen katse kameraan.

”…tanssia.”

Video: Aleksei Navalnyin ”Palatsi Putinille” -dokumentti (englanninkielisin tekstein). Lähde: Aleksei Navalnyi/Youtube.

 

Navalnyi on toiminut Venäjän politiikassa kaksikymmentä vuotta, yhtä kauan kuin Putin on ollut presidentti.

Vangitsemisoikeudenkäyntejä on ollut lukemattomia. Niissä Navalnyi on puhunut usein enemmän kuin asianajajansa.

Yleisössä ovat tavallisesti istuneet parikymppiset venäläiset verkkotoimittajat, joita poistetaan tämän tästä salista: nauhoittaminen on kielletty. Vartijat seuraavat striimejä valvomosta ja puuttuvat heti.

Kun Navalnyi palasi 17. tammikuuta Saksasta Venäjälle valtavan, demokratiamarttyyrin viittaa asetelleen hetki-hetkeltä-seurannan saattelemana, hänet pidätettiin jälleen.

Sitä osattiin odottaa. Vaimo ehti halata pikaisesti lentokentällä.

Kaksi viikkoa myöhemmin pidetyssä oikeudenkäynnissä käsiteltiin sitä, oliko Navalnyi rikkonut ehdonalaismääräyksiä ollessaan Saksassa sairaalahoidossa.

Enää yleisössä ei ollut pelkkiä innokkaita nuoria Instagram-tileineen. Oli eurooppalaisia diplomaatteja muun muassa Ranskasta ja Isosta-Britanniasta.

Navalnyi piti loppupuheenvuoron itse. Hän kutsui syytteitä tekaistuiksi.

”Kaikki tämä vain sen takia, että se pieni mies bunkkerissa on menettämässä järkensä”, Navalnyi sanoi.

”Hän on menettämässä järkensä, koska me todistimme, ettei hän ole hautautunut geopolitiikkaan, vaan hän on kiireinen järjestämään kokouksia, joissa päättää parhaasta tavasta varastaa poliitikkojen alushousut ja töhriä ne tappavalla kemiallisella aseella.”

 

Aleksei Navalnyi puhui parlamenttivaalien virallista tulosta vastustaneessa mielenosoituksessa Moskovassa 5. joulukuuta 2011.
Aleksei Navalnyi puhui parlamenttivaalien virallista tulosta vastustaneessa mielenosoituksessa Moskovassa 5. joulukuuta 2011. © Alexey SAZONOV/AFP/MVPhotos

Joulukuussa 2011 demokratialiikkeen piti löytää keulakuva mielenosoitukseen. Vaihtoehtoja oli vähän. Kun nimiä alettiin perata, jäljelle jäi yksi: 34-vuotias asianajaja ja bloggari Aleksei Navalnyi.

Joulukuun 2011 alussa pieni joukko mielenosoitusta suunnittelevia aktivisteja oli kokoontunut Solidaarisuus-liikkeen päämajaan Moskovaan. Parlamenttivaaleista oli kulunut viikko.

Boris Nemtsovin ja kahdeksan muun demokratiaa ajavan poliitikon perustama liike oli järjestänyt protesteja vuosien ajan, mutta yhteenkään ei ollut tullut niin paljon ihmisiä kuin parlamenttivaalien tulosta vastustavaan. 10 000, vaikka Nemtsov oli odottanut 300:aa.

Poliisin mukaan mielenosoittajia oli ollut kolmetuhatta, mikä oli sopivasti alakanttiin mielenilmauksen vähättelemiseksi, mutta tarpeeksi luparikkomuksesta sakottamiseksi.

Nyt piti päättää seuraavaan kokoontumisen keulakuva. Nemtsov oli tunnettu oppositiohahmo, Jeltsinin aikainen varapääministeri ja entinen duuman kansanedustaja, mutta paremminkin reliikki kuin veres nuorison villitsijä.

Vaihtoehtoja oli vähän, ja kun ryhmä alkoi perata nimiä, jäi vain yksi vakavasti otettava.

34-vuotias asianajaja Aleksei Navalnyi oli pidätetty edellisessä mielenosoituksessa ja pantu viideksitoista päiväksi putkaan. Pohdittiin, josko hän antaisi sieltä käsin julkilausuman.

Navalnyi tunnettiin korruptiota käsittelevästä blogistaan, jota hän piti teinien suosimalla Livejournal-alustalla.

Monet olivat kirjoittaneet korruptiosta, myös Nemtsov, mutta paatoksellista tekstiä monimutkaisista kansallisten suuryhtiöiden omistussiirtokuvioista oli vaikeaa seurata.

Navalnyi toimi toisin. Hän ei kirjoittanut niille, jotka tiesivät, miten valtionyhtiöt ja osakejärjestelyt toimivat.

Julkaisut käsittelivät useimmiten kahdenlaista korruptiota. Kiinteistöjä ja autoja, joita virkamiehet ja poliitikot eivät palkkansa puolesta voisi omistaa, ja järjettömiä summia, joita valtio pani halvimpiin perustavaroihin, kuten vessapaperiin.

Hän kaiveli helposti käsitettäviä kohtuuttomuuksia: miten Krasnodarin kaupunki oli tarjoutunut maksamaan 307 miljoonaa euroa rautatieristeyksen asiakirjoista ja miten sisäministeriö oli hankkimassa kaksi 24 karaatin kullalla päällystettyä sänkyä ja yöpöytää.

Entä miten terveysministeriö kilpailutti uuden nettipalvelun tekemistä kahden miljoonan dollarin hintaan, vaikka palvelun rakentamiseen olisi jäänyt vain kuusitoista päivää aikaa?

Navalnyi kirjoitti, ettei ollut ”pienintäkään epäilystä”, etteikö palvelua olisi tehty jo valmiiksi paljon halvemmalla hinnalla.

Blogilla oli kymmeniätuhansia lukijoita.

Navalnyilla oli muutakin näyttöä suosiostaan. Hän oli perustanut helmikuussa 2011, vajaan vuoden ennen mielenosoituksia, korruptionvastaisen joukkoistusprojektin RosPilin. RosPil latasi sivuilleen avoimesti saatavilla olevia hallinnon dokumentteja ja pyysi ihmisiä käymään niitä läpi.

Projektille pyydettiin lahjoituksia netin kautta. Järjestö oli saanut vuorokaudessa kokoon miljoona ruplaa, silloisella kurssilla lähes 24 000 euroa. Se oli joukkorahoituksen ennätys Venäjällä.

Järjestö rekisteröitiin korruptionvastaiseksi säätiöksi saman vuoden syyskuussa.

The New Yorker -lehti kutsui Navalnyia Venäjän Julian Assangeksi.

Väittelyilloista tuli suosittuja. Niihin osallistui kulttuuriväkeä ja nimekkäitä poliitikkoja. Sitten sattui erikoinen välikohtaus natsitervehdyksineen. Navalnyi perusti suurvenäläisyyttä ajavan liikkeen.

Ei Navalnyi kaikkiin ollut tehnyt vaikutusta.

Hän viljeli typeriltä kuulostavia iskulauseita, kuten ”yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta” ja ”Yhtenäinen Venäjä on huijareiden ja varkaiden puolue”. Neuvostoliiton nuorisojärjestön priimusta muistuttava Komsomol-elkeilijä, aktivistit ovat kertoneet myöhemmin ajatelleensa.

Sitten olivat ne nationalismijutut.

Ennen aktivistipiireihin ilmestymistä Navalnyi oli yrittänyt perinteiseen politiikkaan. Hän oli liittynyt Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen perustettuun liberaaliin Jabloko-puolueeseen vuonna 2000. Se oli sama vuosi, kun Putin nousi valtaan.

Navalnyi eteni nopeasti – vuonna 2004 hän oli jo Moskovan paikallisosaston toimiston vetäjä – mutta riitautui puoluejohdon kanssa lähes yhtä rivakasti.

Puoluetoiminta oli ajasta irrallaan, eikä sillä ollut Navalnyin mielestä minkäänlaista suunnitelmaa puhutella uutta sukupolvea, joka ei peilannut kaikkea kommunismin aikaan.

Navalnyi alkoi järjestää poliittisia väittelyiltoja baareissa. Hän perusti niitä varten Da!-nimisen liikkeen vuonna 2005.

Liikkeen onnistui saada ohjelma neljänneksi suurimmalle valtiolliselle tv-kanavalle TV Centerille. Nimi kääntyy kankeasti tappeluklubiksi. Baariväittelyitä jäljittelevä show lopetettiin kahden jakson jälkeen. Tv-kanavan mielestä amatöörimäisyyden takia, Navalnyin mielestä poliittista syistä.

Väittelyilloista tuli silti suosittuja. Niihin osallistui kulttuuriväkeä ja nimekkäitä poliitikkoja. Jotkut illat päättyivät humalaisiin tappeluihin valtapuolue Yhtenäisen Venäjän kannattajien ja muun yleisön välillä.

Sattui kuitenkin yksi välikohtaus, joista kirjoitettiin lehdissäkin.

Kun kirjailija Julia Latinina ja toimittaja Maksim Kononenko keskustelivat demokratiasta Bilingva-klubilla helmikuussa 2007, Tesak-nimellä tunnettu väkivaltaista valkoista ylivaltaa kannattava Maksim Martsinkevits nousi yleisössä seisomaan.

Hän alkoi huutaa ”Sieg…”, jota vieressä istuvat täydensivät. Martsinkevits halusi esittää kysymyksiä, ja juontajana toiminut Navalnyi antoi. Huutoselkkaus jatkui yli kymmenen minuuttia.

”Emme tarvitse tällaisia väittelyitä rikollisten kanssa”, sanomalehti Vzgladin pääkirjoituksessa kirjoitettiin.

Saman vuoden heinäkuussa Navalnyi perusti uuden liikkeen. Sen nimi oli Narod, suomeksi kansa, ja se määritteli itsensä nationalistisdemokraattiseksi.

Manifestissään Narod julisti vapautta, oikeudenmukaisuutta ja kansallista herätystä.

Sillä oli suurvenäläisiä tavoitteita yhdistää maailmalla asuvat venäläiset ja historiallisesti Venäjälle kuuluneet alueet. Se vaati perinteisen venäläisen kulttuurin rappiotilan korjaamista ja oikeutta aseelliseen itsepuolustukseen.

Neuvostoliiton romahtamisen jälkeisen siirtymätalouden vahingot piti korvata kansalaisille, samoin valtionyhtiöiden yksityistämisen laittomuudet. Vaalien tuli olla vapaat, tuomioistuimien riippumattomia.

Vuosi perustamisen jälkeen, kesäkuussa 2008, moskovalaisessa Kosmos-hotellissa järjestettiin uutta poliittista nationalismia käsitellyt konferenssi.

Siellä Narod allekirjoitti yhteistyösopimuksen kolmen järjestön ja puolueen kanssa. Velikaja Rossija -puolueen, suomeksi ”Suur-Venäjä”, siirtolaisuutta vastustavan DPNI:n ja ”russofobiaa” vastaan taistelevan RODin kanssa. Ne kaikki ovat äärioikeistolaisia ryhmittymiä.

Navalnyi kuvattiin osallistumassa nationalistien vuotuiselle Venäjä-marssille.

Jabloko-puolue erotti Navalnyin. Puolueen mukaan nationalististen aktiviteettien ja vahingon aiheuttamisen takia, Navalnyin mukaan siksi, että hän vaati uudistuksia.

Narod lakkasi olemasta vuonna 2008. Navalnyi on sanonut myöhemmin haastattelussa, että liikkeen organisointi epäonnistui, mutta ideologisesti se oli terveellä pohjalla.

 

Poliisi pidätti Navalnyin ”Miljoonien marssi” -mielenosoituksessa Moskovassa 6. toukokuuta 2012, Putinin kolmannen virkakauden aattona.
Poliisi pidätti Navalnyin ”Miljoonien marssi” -mielenosoituksessa Moskovassa 6. toukokuuta 2012, Putinin kolmannen virkakauden aattona. © Vladimir Astapkovich/Sputnik/MVPhotos

Joulukuussa 2011 Bolotnajan aukion mielenosoitukseen tuli niin paljon ihmisiä, että kännykkäverkko tukkeutui.

Nemtsov piti euforisen puheen, kirjailija Boris Akunin piti euforisen puheen, aktivistit pitivät euforisia puheita.

”Paikalla ei ole yksikään niistä, joita pidetään opposition poliitikkoina, ’muina kusipäinä’”, venäläissyntyinen, yhdysvaltalaistunut toimittaja Masha Gessen kirjoitti vanhoista, puoluepoliittisen opposition edustajista. ”He eivät ole vielä tajunneet, että valta on siirtynyt pois Kremlistä.”

Navalnyin vankilasta kirjoittama kirje luettiin ääneen.

Kuulijoita oli ehkä 25 000, ehkä 50 000, riippui keneltä kysyi, mutta enemmän kuin koskaan Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen.

”On tullut aika irtautua kahleista”, viestistä luettiin. ”Me emme ole karjaa emmekä orjia. Meillä on oma ääni ja voimaa puolustaa sitä.”

Jana Gorokhovskaja oli saattanut kuulla Navalnyistä jokunen vuosi aiemmin. Hän on politiikan tutkija, joka oli tuohon aikaan aloittelemassa väitöskirjaansa kylmän sodan jälkeistä demokratiakehityksen epäonnistumista Venäjällä.

Bolotnajan aukiolla tuntui, että viimeistään nyt kaikki kuulisivat Navalnyistä. Gorokhovskaja tosin tiesi, ettei se voinut olla totta.

Kun ihmisiä oli pyydetty riippumattomissa tutkimuksissa nimeämään kansallisen tason poliitikkoja, vain prosentti vastaajista mainitsi Navalnyin. Hekin olivat luultavasti niitä pääkaupungin korkeakoulutettuja, jotka kutsuivat itseään hipstereiksi, vähän jälkijättöisesti. Navalnyillä ei ollut enää tappeluklubin jälkeen pääsyä valtion kontrolloimaan televisioon.

Gorokhovskaja kirjoitti myöhemmin tieteellisessä artikkelissaan, ettei Venäjällä oikeastaan ollut kansalaisyhteiskuntaa ennen talven 2011 protesteja. Ei eurooppalaisin standardein ainakaan.

Oli tietysti kansalaisjärjestöjä, mutta niiden oli ollut pakko hankkia liittolaisia hallinnon sisältä voidakseen toimia, saati vaikuttaa. Ne joutuivat olemaan osa järjestelmää.

Oppositiopuolueet, kuten Jabloko ja kommunistit, olivat sopeutuneet systeemiin jo aikaa sitten. Liberaalit puolueet taas eivät koskaan onnistuneet sopeutumaan edes toisiinsa.

Bolotnajan mielenosoitukset innostivat apaattisena pidetyn uuden polven, vaikka eivät kaikki mielenosoittajat erityisen nuoria olleet. Vain hieman yli puolet oli alle 40-vuotiaita.

He muodostivat omat verkostonsa.

Kun Putin valittiin kolmannelle presidenttikaudelleen keväällä 2012, Putinia vastustavia ehdokkaita ilmoittautui Moskovan kaupunginosavaaleihin yhteensä kaksisataa.

Aktivistit kierrättivät sosiaalisessa mediassa listoja. Niiden avulla saattoi erottaa oikeasti riippumattomat ehdokkaat niin sanotuista ot vlasti -ehdokkaista, Kremlin tukemista kandidaateista, joita väitettiin riippumattomiksi.

Oikeasti riippumattomat voittivat 70 paikkaa. Se oli pieni määrä – kaupunginosia on 125, valtuutettuja 1 502 ja valtaa vähän. Mutta siihen nähden, miten huonosti koko valtuustojen olemassaolo tunnettiin, ryntäys oli hämmästyttävä.

Seuraavissa kaupunginosavaaleissa riippumattomia ehdokkaita oli jo yli tuhat. He saivat neljänneksen paikoista ja enemmistön monissa piireissä.

Boris Nemtsov ammuttiin Kremlin muurin viereen helmikuussa 2015.

Navalnyin nationalismi ei ole yksiselitteistä. Myös äänensävy on muuttunut. ”Hän on tarpeeksi fiksu ymmärtääkseen, ettei sellaista kieltä voi käyttää, kun puhuu eurooppalaiselle yleisölle.”

Jana Gorokhovskaja jatkoi kenttätutkimusta väitöskirjaansa varten keväällä ja kesällä 2013.

Navalnyi pyrki tuolloin Moskovan pormestariksi. Kampanja keskittyi istuvan pormestarin, Yhtenäisen Venäjän Sergei Sobjaninin korruptoituneisuuden paljastamiseen.

Kun televisioonkaan ei päässyt, Navalnyi avasi Youtube-kanavan. Bloggaaminen jäi pikkuhiljaa. Ensimmäisellä videolla ohjeistettiin, kuinka koota kuution mallinen kampanjamainos.

Navalnyi keräsi pormestarivaalissa toiseksi eniten ääniä. Vaikka ääntenlaskenta Venäjällä on mitä on, hän sai käsittämättömät 27 prosenttia äänistä.

Gorokhovskaja kävi lukuisissa vaalitilaisuuksissa. Joitain Navalnyin puheita hän piti suorastaan rasistisina. Keskiaasialaiset olivat syypäitä suurten kaupunkien rikollisuuteen, Navalnyi sanoi, ja heidän maahantulonsa pitäisi estää poistamalla viisumivapaus.

Hän toisti samoja näkemyksiä vuonna 2018, kun yritti pyrkiä presidenttiehdokkaaksi.

”Ensimmäinen läntisten tukijoiden väärinymmärrys on, että mikä tahansa protesti epädemokraattisessa maassa tarkoittaa, että tulee vallanvaihto ja demokratisoituminen”, Gorokhovskaja sanoo.

”Toinen on, että ihmiset, jotka vastustavat autoritääristä johtajaa, ovat itse liberaaleja demokraatteja.”

Sellaiset ovat romantisoituja kiiltokuvatarinoita, joita on yksinkertaista maalailla lyhyissä uutispätkissä. Ne ovat harvoin totta.

Samalla tavalla Navalnyin nationalismikaan ei ole yksiselitteistä. Hän ei edusta minkäänlaista äärikantaa, vaan melko tavallisen venäläisen mielipiteitä, Gorokhovskaja sanoo.

”Toiset sanovat minua fasistiksi, toiset sanovat, että pistin Tesakin vankilaan”, Navalnyi on sanonut haastattelussa.

Navalnyi ilmoitti vuoden 2011 baariväittelyn natsivälikohtauksesta poliisille, minkä seurauksena Maksim Martsinkevitsin uusnatsijärjestö kiellettiin ja tämä tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen.

Hän on sanonut perustaneensa Narod-liikkeen, koska liberaalit poliitikot kieltäytyvät puhumasta todellisista ongelmista, kuten laittomasta maahanmuutosta. Ne jätetään aggressiiviselle marginaalille, mikä vain lisää ongelmia.

Maahanmuuttovirasto on yhtä korruptoitunut kuin muutkin virastot, Navalnyi on selittänyt, ja Keski-Aasiasta tulleet joutuvat elämään Venäjällä hirveissä olosuhteissa, lähestulkoon orjina. Sellainen lisää rikollisuutta.

Vierastyöläisille tulisi pystyä takaamaan minimipalkka ja kahdeksan tunnin työpäivä. Viisumikäytännön pitäisi olla samanlainen kuin Yhdysvalloissa.

”Sellaista on minun nationalismini.”

Kansainvälisen kuuluisuuden kasvaessa Navalnyi on huomannut vaihtaa äänensävyä.

”Hän on tarpeeksi fiksu ymmärtääkseen, ettei sellaista kieltä voi käyttää, kun puhuu eurooppalaiselle yleisölle”, Gorokhovskaja sanoo.

”Mutta en usko, että hänen näkemyksensä ovat erityisesti muuttuneet.”

 

Palatsi Putinille – suurimman lahjuksen historia -dokumentti julkaistiin 19. tammikuuta Navalnyin jo ollessa esitutkintavankeudessa.
Palatsi Putinille – suurimman lahjuksen historia -dokumentti julkaistiin 19. tammikuuta Navalnyin jo ollessa esitutkintavankeudessa. © kuvakaappaus youtube-videosta

Navalnyi on siirtynyt videolla kahvilan pöydän ääreen. Kauluspaita on vaihtunut vaaleanharmaaksi, päällä on pikkutakki.

”Liioittelematta, tämä on kaikkein salaisin ja vartioiduin rakennelma Venäjällä”, hän sanoo kameralle.

”Ei talo, ei huvila, ei linna, vaan kokonainen kaupunki, tai paremminkin kuningaskunta. Kun katsotte sen sisään, ymmärrätte, että Venäjän presidentti on mieleltään sairas. Hänellä on pakkomielle rahaan ja luksukseen.”

Navalnyi esittelee Mustanmeren rannalla sijaitsevan palatsin, jonka sanoo kuuluvan Putinille. Se on 39 kertaa Monacon kokoinen.

Kuusitoista kerrosta, kasino, kirkko, amfiteatteri, jäähalli, vesidisko. 700 euron vessaharjat.

Navalnyin korruptionvastainen säätiö on julkaissut tutkimuksiaan vuosien ajan. Se on kasvanut koko ajan. Vuonna 2015 säätiö sai 40 436 rahalahjoitusta, vuonna 2019 määrä oli lähes kolminkertaistunut, yhteensä 115 599 lahjoitusta.

Summat vaihtelevat parista eurosta kymmeniin tuhansiin.

Säätiössä ajatellaan, että Navalnyistä tuli uhka hallinnolle viimeistään vuonna 2017. Silloin hän kiersi 62 kaupunkia ja perusti paikallistoimistoja ympäri Venäjää. Aktivistihommat eivät enää näyttäytyneetkään hipsterien puuhasteluna.

Seuraavana vuonna Kreml torppasi Navalnyin presidenttiehdokkuuden.

Putinin palatsia koskeva selvitys oli ensimmäinen, joka ylitti kaikki kansainväliset uutiskynnykset. Sitä on katsottu tähän mennessä yli 110 miljoonaa kertaa – lähes yhtä paljon kuin kaikkia Navalnyin videoita viime vuonna yhteensä.

Moskovalainen alioikeus tuomitsi 2. helmikuuta 2021 Navalnyin kahdeksi vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi vankeuteen. Ensimmäistä kertaa hänet uskallettiin, tai oli pakko, lähettää oikeasti vankileirille.

Venäläisten naureskelevaa suhtautumista se ei estänyt. Helmikuun alussa sadattuhannet mielenosoittajat yli sadassa kaupungissa kantoivat vessaharjoja ja huusivat rytmikkäästi.

”Ak-va-dis-ko-teka!”

 

Juttua varten on haastateltu myös Venäjän ja Eurasian tutkimuksen professoria Vladimir Gel’mania Helsingin yliopistosta, politiikan tutkimuksen professoria Brian Tayloria Maxwell Schoolista sekä vanhempaa tutkijaa Andrei Kolesnikovia Moskovan Carnegie-keskuksesta.