Putinin läheiset ja salattu tytär paljastuivat upporikkaiksi – Venäjän media ruotii presidentin sisäpiirin kytköksiä yhä avoimemmin

Tiedot Venäjän johdon ja virkamiesten yksityiselämästä ja omaisuudesta aiotaan salata lailla.

Dmitri Peskov
Teksti
Maarit Uber

Venäjällä on levinnyt viime aikoina runsaasti huhuja presidentti Vladimir Putinin lähipiiristä. Huhut ovat liittyneet etenkin presidentin läheisten huomattavaan rikastumiseen asemansa ansiosta.

Venäläismediassa on julkaistu viime aikoina poikkeuksellisesti tietoja ja jopa kuvia ihmisistä, joiden kerrotaan kuuluvan presidentin läheisiin.

Näistä superrikkaista kenties kiinnostavin tuttavuus on pietarilainen Svetlana Krivonogih, jonka kanssa Putinilla väitetään olevan pian täysi-ikäinen avioliiton ulkopuolella syntynyt Jelizaveta-niminen tytär.

Tiedon Putinin salatusta tyttärestä paljasti muitakin paikkansa pitäviksi osoittautuneita selvityksiä tehnyt venäläinen tutkivan journalismin hanke Projekt.

Jelizavetan isännimi on Projektin mukaan Vladimirovna, mikä tarkoittaa sitä, että hänen isänsä etunimi on Vladimir. Eri sukunimeä äitinsä ja oletetun isänsä kanssa käyttävä tytär on aiemmin esiintynyt somekuvissa. Hän kuitenkin poisti tunnistettavissa olleet somekuvat Projektin oltua yhteyksissä perheeseen.