Venäjä kannustaa rahalla lisääntymään

Hanki kolmas lapsi, saat reilun lyhennyksen asuntolainaan – ja ehkä toiset saman verran isyysrahaa. Näin Venäjä suunnittelee nostavansa syntyvyyttä.

ulkomaat
Teksti
Maarit Uber
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Syntyvyys laskee Venäjällä siinä kuin Suomessa ja muuallakin Euroopassa. Venäjä on nyt ryhtynyt toimeen: maa kannustaa taloudellisten tukien avulla perheitä hankkimaan useita lapsia – uusimpien suunnitelmien perusteella kolme tai enemmän.

Tuoreimmat tuet liittyvät asumisen kustannuksiin. Kohde on oikea, sillä Venäjällä asuntojen hintojen ja palkkatason välinen kuilu on varsinkin suurkaupungeissa huima.

Läpi on nyt menossa laki, joka hyödyttäisi vähintään kolmilapsisia perheitä. Kolmannen lapsen myötä perhe saisi valtiolta reilun 6 100 euron kertaluontoisen verovapaan bonuksen, joka on tarkoitettu nimenomaan asuntolainan lyhentämiseen. Summa vastaa lähes venäläisen keskimääräisiä vuosituloja.

Lain läpimenoa pidetään varmana, sillä aloite on lähtöisin presidentti Vladimir Putinilta.

Jo reilu vuosi sitten valtio alkoi taata kahden tai useamman lapsen perheille, että niiden asuntolainan vuosikorko pysyy kuudessa prosentissa. Venäjällä on harvinaista, että asuntolainan saisi alle kymmenen prosentin korolla. Käytännössä valtio maksaa korkojen erotuksen lapsiperheille.

Tällä hetkellä veroetu on voimassa korkeintaan viisi vuotta lapsen syntymästä, mutta Putin on ilmoittanut aikovansa muuttaa sen koskemaan koko laina-aikaa.

 

Toukokuussa venäläismediaan on putkahdellut tietoja, että suunnitteilla olisi myös isyysraha. Sitäkin maksettaisiin kolmannesta lapsesta lähtien.

Aloitteentekijänä esiintyy virallisesti Venäjän federaation kansankamari eli viranomainen, jonka tehtävänä on kansalaisten, kansalaisjärjestöjen ja viranomaisten etujen yhteensovittaminen. Uutisilla haluttaneen testata, millaisen vastaanoton ajatus saa suuren yleisön keskuudessa. Toisinaan ideat uusista laeista tulevat julkisuuteen juuri lainsäädännön parlamentaarisena valvontaelimenä toimivan kansankamarin edustajien suusta.

Kertaluontoisesta isyysrahasta kaavaillaan suurin piirtein saman suuruista kuin äitiysraha. Vuodesta 2007 lähtien maksettu äitiysraha on tällä hetkellä vajaat 6 200 euroa per lapsi toisesta lapsesta alkaen.

Venäjällä on tapana korostaa äitien tärkeyttä ja jättää isät sivuosaan. Maassa ei ole ollut tätä ennen käytössä isyysrahaa eikä muutakaan nimenomaan isille suunnattua tukea kannustamassa jälkikasvusta huolehtimiseen.

Suunnitelmissa oleva isyysraha ei vaikuttaisi äitiysrahaan. Lähes kaikki venäläisperheet käyttävät tällä hetkellä äitiysrahan asuinolojensa parantamiseen.

Isyysrahan edellytyksenä olisi vanhempien avioliitto ja se, että lapset ovat syntyneet ja heitä kasvatetaan samassa perheessä.

Ehdotetun muotoinen isyysraha vahvistaisi perinteisiä perhearvoja. Se käytännössä syrjisi avoliitossa asuvia vanhempia sekä perheitä, joissa on vanhempien aiemmista suhteista syntyneitä lapsia, sateenkaariperheistä puhumattakaan.

”Isyysrahaa maksettaisiin kunnollisille isille, jotka elättävät lapsiaan ja asuvat vaimonsa kanssa”, kommentoi kansallisen vanhempainkomitean johtaja Irina Volynets ajankohtaista esitystä Izvestija-lehdelle.

 

Uudet kannustimet on suunnattu selkeästi monilapsisille, perinteisille ydinperheille, joihin syntyy vähintään kolmas lapsi. Tällä hetkellä valtaosa valtion tuista ohjautuu Venäjällä yksi- ja kaksilapsisille perheille.

Perheille maksetaan lapsen kotona hoitamisesta ensimmäisten vuosien aikana kuukausittain pieni summa. Lasta saa Venäjän lainsäädännön mukaan hoitaa kotona työpaikkaansa menettämättä siihen asti, kun lapsi täyttää kolme.

Käytännössä lapsen hoitaminen kotona vaatii toisen vanhemman työssäkäyntiä tai muuten erittäin hyvää taloudellista tilannetta. Miehet tienaavat Venäjällä keskimäärin huomattavasti naisia paremmin, minkä vuoksi lasta kotona hoitava vanhempi on käytännössä aina äiti.

Syntyvyys laskee Venäjällä samaa tahtia kuin muuallakin Euroopassa. Vuonna 2017 maan kokonaishedelmällisyysluku oli 1,62, mikä on suurin piirtein EU-maiden keskitasoa. Venäjällä syntyi viime vuonna 1,6 miljoonaa henkilöä. Kuolleiden määrä oli 1,8 miljoonaa.

Suomen viime vuoden syntyvyystietojen mukaan nainen synnyttää meillä keskimäärin 1,41 lasta. Luku on nyt kaikkien aikojen matalin.

Venäjän väkiluku on kuitenkin noussut vuodesta 2010, lukuun ottamatta vuotta 2018. Kasvu on johtunut maahanmuutosta ja odotettavissa olevan eliniän pidentymisestä. Nettomaahanmuutto ei enää 2018 kattanut syntyneiden ja kuolleiden määrien erotusta. Venäjän tilastoviranomainen ennustaa, että väestön määrä jatkaa hidasta laskuaan myös lähivuosina.

 

Ei siis ihme, että syntyvyyden nostaminen on Venäjällä valtion prioriteettilistalla korkealla. Venäjän kunnianhimoinen tavoite on nostaa syntyvyys jo lähivuosina lähes kahteen lapseen naista kohden. Maan johtoa ei haittaa edes se, että uudet monilapsisille perheille maksettavat etuudet rasittavat valtion jo ennalta tiukkaa budjettia.

Venäläiset perheet saavat isyysrahan ja asuntolainan lyhentämiseen tarkoitetun bonuksen toteutuessa valtiolta kolmannesta lapsesta yhteensä noin 12 300 euroa ylimääräistä. Se vastaa lähes kahden venäläisen keskimääräisiä vuosituloja ja on monella venäläispaikkakunnalla huomattava osa asunnon hinnasta. Varsinkin Venäjän köyhimmillä alueilla tukipottiin kaavailtu lisä olisi todella merkittävä.

Presidentti Putin kaavailee lisäävänsä ja nostavansa muitakin lapsiperheiden haettavissa olevia tukia tämän ja ensi vuoden aikana. Hän haluaa lähivuosina myös lisätä tuntuvasti kaikkein pienimpien lasten päiväkotipaikkoja.

Putin on ilmoittanut suunnittelevansa myös monilapsisia perheitä hyödyttäviä verohelpotuksia periaatteella “lisää lapsia, vähemmän veroja”. Presidentin tavoitteena on lisäksi yksinkertaistaa etujen hakemisprosessia.