Ilkka Kanerva: ”Putinin juna ei pysähdy Ukrainaan”

Neuvottelu ei rauhoita kriisiä, sanoo Etyjin presidentti.

Venäjä
Teksti
Tuomo Lappalainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ukrainan sota sotki tänä vuonna monien muiden asioiden ohella myös yhden varsinaissuomalaisen kesätapahtuman käsikirjoituksen.

Lokalahdella Uudenkaupungin kupeessa on jo yli kahtenakymmenenä kesänä järjestetty pitäjän oman pojan Ilkka Kanervan (kok) mukaan nimetty Ike-hölkkä. Tämä vuosi poikkesi monista aikaisemmista siinä, että Kanerva itse ei ollut seuraamassa nimikkojuoksuaan. Hän oli samaan aikaan Wienissä neuvottelemassa Ukrainan jo puoli vuotta jatkuneen kriisin lopettamisesta.

Heinäkuun alussa tapahtunut valinta Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön parlamentaarisen yleiskokouksen presidentiksi on pitänyt kansanedustajakonkarin kiireisenä koko kesän. Etyj on YK:n ohella ainoita kansainvälisestä turvallisuudesta huolehtivia järjestöjä, johon sekä Venäjä että Ukraina kuuluvat. Asetelma antaa sille hyvät edellytykset toimia kiistassa molempien luottamusta nauttivana välittäjänä.

Kanervan mielestä kriisi on kuitenkin saavuttanut pisteen, jossa pelkkä neuvotteleminen ja sovittelu ei enää riitä. Hän ehdottaa nyt, että jos Itä-Ukrainan tilanne ei rauhoitu muuten, siellä aloitettaisiin rauhanturva- tai kriisinhallintaoperaatio joko Etyjin alaisuudessa tai Yhdistyneiden Kansakuntien valtuuttamana.

”Jos kansainvälisen yhteisön läsnäoloa saataisiin vahvistettua, sekä ulkomaisten toimijoiden että ukrainalaisten separatistien olisi vaikeampi horjuttaa alueen vakautta”, Kanerva selittää.

Käytännössä päätös operaatiosta pitäisi tehdä joko YK:n turvallisuusneuvostossa tai Etyjin Wienissä kokoontuvassa pysyvässä neuvostossa. Turvaneuvostossa päätökset edellyttävät suurvaltojen ja Etyjissä kaikkien jäsenmaiden yksimielisyyttä. Kanerva uskoo, että hänen esittämänsä malli kävisi myös Venäjälle.

”Venäjä on jo hyväksynyt Etyjin tarkkailijoiden lähettämisen Ukrainaan”, hän muistuttaa.

Tarkkailijoiden tehtävänä on muun muassa seurata paikan päällä ihmisoikeustilannetta ja koittaa sovitella Ukrainan hallinnon ja Venäjä-mielisten separatistien välejä. Työn luonteen mukaisesti he eivät ole esimerkiksi kantaneet aseita. Kriisinhallintaoperaation luonne on erilainen, joten siihen tarvittaisiin vielä uusi valtuutus.

 

Kanerva on viime aikoina miettinyt paljon Ukrainan kriisin taustaa, syitä ja mahdollisia seurauksia sekä maalle itselleen että Euroopalle laajemmin.

”Kysymys on kahden ilmiön hallitsemattomasta kohtaamisesta”, hän selittää. ”Toinen on Venäjän toimintapolitiikassa tapahtunut muutos, ja toinen on läntisen integraation nykytila. Ukraina on iso eurooppalainen toimija, jonka sisäinen myllerrys osuu keskelle tätä liikerataa.”

Kanerva liittää Ukrainan tapahtumat osaksi historiallista jatkumoa, joka alkoi Tšetšenian sodasta ja eteni sieltä vuonna 2008 Georgiaan.

”En halua lähteä arvioimaan, mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta on selvää, että Putinin juna ei pysähdy Ukrainaan. Moskovan iso strateginen kuva lähtee Euraasian unionin muodostamisesta, Venäjän nöyryytyksen lopettamisesta ja vanhan arvovalta-aseman saamisesta takaisin. Tavoite on olla maailmanpolitiikassa taas keskeinen toimija, jota ei pompotella eikä vähätellä.”

Kanervan mukaan on selvää, että Venäjä on valmis maksamaan suurvalta-aseman palauttamisesta kovan hinnan. Haastattelupäivän aamuna hän oli katsonut uutisista, kuinka vanhat mummot kadulla uhosivat, että lännen pakotteet eivät heitä nujerra.

”Venäjän kansaa ei lannisteta. He ovat valmiit syömään kaalisoppaa, kärsimään, ottamaan vastaan kaikki nykyisen tilanteen aiheuttamat iskut. Venäläisessä mentaliteetissa on pohjalla syvä kansallistunne. Äiti-Venäjän ajatus on siellä ikään kuin sisäänkirjoitettu ihmisten dna:han. ”

Kanerva kertoo, että Krimin merkitys Venäjälle selvisi hänelle jo 2008, kun Putin yhdisti sen tulevaisuuden ja Naton laajenemisen toisiinsa. Silloin pääministerinä hän teki selväksi, että jos Ukrainasta tulee osa lännen sotilasliittoa, Venäjä ei jää seuraamaan toimettomana sivusta Krimin ja Itä-Ukrainan liukumista Naton valtapiiriin.

”Se mitä nyt on tapahtunut, oli pelikirjassa jo valmiiksi. Krimin haltuunotto ja siihen liittyneet kansainvälisen oikeuden loukkaamiset eivät olleet mikään hetken mielijohde tai äkillinen päätös, että otetaan mikä otettavissa on. Kysymyksessä oli tarkka suunnitelma, miten menetellään, jos Ukrainan suuntautuminen länteen alkaa toteutua.”

 

Lännen tähänastinen toiminta Ukrainan kriisissä ei saa Kanervalta kovin hyvää arvosanaa. Yhdysvalloissa Barack Obaman linja on oudon epämääräinen, eikä Natokaan ole asettanut Venäjälle selviä rajoja. Euroopan unionin rooli on ollut lähestulkoon vitsi.

Viime viikonloppu muutti yleiskuvaa hiukan, kun presidentti Sauli Niinistö kävi Sotšissa ja Kiovassa ja sen jälkeen vielä Saksan, Ranskan, Venäjän ja Ukrainan ulkoministerit tapasivat Berliinissä. Vaikka nämäkään keskustelut eivät johtaneet mihinkään läpimurtoon, ne sentään Kanervan mukaan ”antoivat aineksia neuvotteluprosessin aloittamiselle”. Sekin on nykyisessä tilanteessa paljon.

”Putin pyyhkii pöytää koko EU:lla. Siellä hän noteeraa vain Saksan, Ranskan ja britit jollain tavalla. Pakotteet ovat ainoa asia, joka häntä EU:ssa kiinnostaa.”

EU:ssa parlamentin kausi vaihtui kesken kriisin, ja vaalien jälkeen kestää suurin piirtein puoli vuotta, että uusi komissio pääsee aloittamaan työt.

”Mikään maa ei voisi toimia ulkopolitiikassa eikä muutenkaan niin kuin EU toimii”, Kanerva kritisoi. ”Missä on nyt esimerkiksi EU:n ulkopoliittinen edustaja? En minä ainakaan tiedä, vaikka koitan kuinka seurata aikaani.”

Ensimmäisen virheen länsi teki Kanervan mukaan jo kauan sitten, kun se jätti Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjällä valtaan nousseet liberaalit oman onnensa nojaan. Käsitys länsimaisen demokratian lopullisesta voitosta oli silloin niin vahva, ettei muita vaihtoehtoja vaivauduttu edes ajattelemaan.

Liberaalit kuitenkin hukkasivat muutamassa vuodessa oman etsikkoaikansa. Yritysten yksityistäminen suoraan johtajille teki talousjärjestelmästä markkinatalouden irvikuvan. Vanhan Neuvostoliiton aikaisen etupiirin menettäminen synnytti samaan aikaan venäläisissä tunteen, että heitä pidettiin enää B-luokan kansakuntana. Paras tapa kääntää kehitys oli silloin Putinin kaltainen vahva johtaja.

”Putinin ote Venäjän lipunkantajana on niin vahva, ettei lännessä kannata rakentaa omaa strategiaa ainakaan sen ajatuksen varaan, että hänen asemansa tästä heikkenee. Vaikka useimmat Venäjän johtajat on jossain vaiheessa pudotettu hevosen selästä, demokratiassa pitää lähteä siitä, että muutokset tapahtuvat kansalaisten tahdon varassa ja hallitusti.”

Toistaiseksi Ukrainan kriisi on vain kasvattanut Putinin suosiota, Kanerva muistuttaa. ”Selvästikin hän on vastaus johonkin venäläisyyteen, eikä avarampaa maailmankuvaa edustava joukko ole nyt muodissa.”

 

Ukrainan sodan lopettamisessa ei ole Kanervan mukaan kysymys vain yhdestä maasta. Ratkaisu  – mikä se sitten onkin – koskee koko Eurooppaa.

”Lähtökohdan pitää olla, että Euroopan ytimessä ei saa synnyttää tai syventää ainuttakaan jakolinjaa. Joidenkin esittämä Ukrainan jakaminen kahteen eri valtioon on tästä syystä täysin mahdoton ajatus. Tällaisen jaon luoma vastakkainasettelu leviäisi helposti muualle, ja silloin oltaisiin, presidentti Sauli Niinistöä lainaten, helposti matkalla kohti kylmän sodan jakolinjaa.”

Jokaisella säännöllä on kuitenkin poikkeuksensa, ja Ukrainassa se on Krim. Sen tulevaa asemaa on Kanervan mielestä vielä aikaista ennakoida.

”Perusfilosofiasta ei ole siinä mielessä epäselvyyttä, että Krimin haltuunotto tai valloitus oli ilman muuta Etyjin päätösasiakirjan vastainen. Muuten Krimin tilannetta pitää kuitenkin arvioida poliittisen realismin valossa. Kaikki vaihtoehdot ovat auki: tuleeko siitä autonomia vai osa Ukrainaa vai osa Venäjää.”

Toinen vaikea pulma on Ukrainan tuleva suhde EU:hun ja Natoon, joiden suhteet Venäjään ovat viime kuukausina entisestään kiristyneet.

Kanervan mielestä on mahdoton ajatus, että länsi sitoutuisi vapaaehtoisesti jäädyttämään EU:n tai Naton laajentumisen. ”Ratkaisu ei voi lähteä siitä, että Ukrainalla tai millä tahansa länteen suuntautuvalla maalla ei olisi oikeutta tehdä omia vapaita valintoja. Se olisi täysin vastoin kansojen suvereniteettia.”

Tärkeintä olisi saada Venäjä ymmärtämään, että selän kääntäminen Euroopalle ei pitemmän päälle ole sen omienkaan etujen mukaista.

”Pakotteiden ja vastapakotteiden tie ei tietenkään ole kestävä ratkaisu. Venäjän ja Euroopan olisi nyt yritettävä löytää kaikki heikotkin yhteiset tarpeet ja intressit, joiden pohjalta ne voisivat rakentaa taloudellista, poliittista ja miksei myös sotilaallista yhteistyötä. Siihen päästään luonnollisesti vain poliittisen dialogin kautta.”

 Kanervan mukaan on ”ilman muuta” selvää, että Suomenkin turvallisuuspoliittinen asema on muuttunut Ukrainan kriisin takia. Kaikki vanhat idänsuhteiden hoitoa koskevat opit eivät silti ole menettäneet uudessakaan tilanteessa merkitystään. EU:ssa yhteisesti sovitut pelisäännöt määrittelevät suuren linjan, mutta EU:kaan ei kiellä kaikkia kahdenvälisiä kontakteja, kuten Putinin ja Niinistön tapaaminen osoitti.

 

”En ymmärrä, kuinka joku voi kuvitella, että Suomen kannattaisi vaieta ja kieltäytyä kontakteista. Pikemminkin meidän täytyy olla itse aktiivisia ja pitää yhteyksiä yllä”, Kanerva sanoo.

Kotimaassa hän johtaa vajaa vuosi sitten asetettua parlamentaarista ryhmää, joka laatii parhaillaan selvitystä Suomen puolustuksen tulevista haasteista. Sen mietintö on tarkoitus luovuttaa puolustusministeri Carl Haglundille (r) 1. lokakuuta. Siihen mennessä ryhmän pitäisi myös sopia, kuinka puolustusvoimien rahoitus hoidetaan seuraavalla vaalikaudella.

Puolustushallinnossa tehtyjen laskelmien mukaan armeijan rahoitusta pitäisi vuoteen 2020 mennessä lisätä yhteensä 150 miljoonalla eurolla, että sotilaat selviäisivät kaikista poliitikkojen heille antamista tehtävistä. Kanervan mukaan korotus jaksotetaan todennäköisesti neljälle vuodelle niin, että ensimmäisenä vuotena budjetti on 50, toisena 80, kolmantena 120 ja neljäntenä 150 miljoonaa euroa nykyistä suurempi. Päälle tulevat vielä inflaatiotarkistukset – ja miljardiluokan kalustohankinnat.

”On ihan mahdoton ajatus, että maa-, meri- ja ilmavoimien toimintakyky voitaisiin turvata ilman erillistä rahoitusta. Yksistään Hornetien hankinta on kuuden miljardin euron luokkaa eli yli kaksi kertaa nykyinen kahden ja puolen miljardin puolustusbudjetti.”

Ukrainan tapahtumien yksi seuraus Suomessa on ollut, että Nato-jäsenyyden kannatus on kasvanut viime kuukausina selvästi. Selvä enemmistö kansasta on kuitenkin edelleen tyytyväinen nykyiseen ”Nato-optioon” eikä pidä sotilasliittoon menemistä tarpeellisena.

Lyhyellä aikavälillä olisi Kanervan mielestä tärkeintä huolehtia, että Suomen ja Naton suhteet eivät ainakaan ohene. Tällainen vaara on hänen mukaansa nyt olemassa kahdestakin syystä. Arkipäiväinen yhteistyö Naton kanssa päättyy, kun Isaf-operaatio loppuu Afganistanissa. Myöskään Suomessa eräänlaisena jäsenyyden korvikkeena pidetty rauhankumppanuusohjelma ei enää kiinnosta Natoa samalla tavalla kuin ennen.

Kanerva toivoo, että Naton kanssa voitaisiin sopia jatkossa yhteistyöstä jollakin Suomea lähellä olevalla maantieteellisesti rajatulla alueella. Se voisi olla myös yksi tapa tiivistää Suomen ja Ruotsin sotilaallista yhteistyötä, jota Kanerva oli itsekin aikoinaan ulkoministerinä vauhdittamassa.

Ministerin tehtävät kiinnostavat häntä edelleen, jos sellainen mahdollisuus tulee eduskuntavaalien jälkeen kohdalle.

”Suomessa taitaa olla aika vähän ammattipoliitikkoja, jotka sanovat, että vastuulliset tehtävät eivät heitä kiinnosta. Minusta on terveen luonnon mukaista olla kiinnostunut kaikesta sellaisesta, jossa voi osoittaa ammatillista pätevyyttä ja toteuttaa näkemyksiään.”