Nollapäästöt eivät riitä
Jos EU haluaa olla hiilineutraali vuonna 2050, ainakin osan jäsenmaista on pystyttävä negatiivisiin hiilipäästöihin. Katseet kohdistuvat muun muassa Suomen metsiin.
Euroopan unionin tavoitteena on olla ilmastoneutraali vuoteen 2050 mennessä. Tällöin EU-alueella ei aiheutettaisi hiilidioksidipäästöjä enempää kuin niitä pystytään sitomaan pois ilmakehästä.
Tavoitetta ei saavuteta pelkästään päästöjä leikkaamalla. Tarvitaan myös hiilinieluja, esimerkiksi laajoja metsäalueita. Sellaisia ei kaikissa jäsenvaltioissa ole.
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että maat, joilla on edellytyksiä, joutunevat tekemään enemmän, sanoo Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja, ympäristöekonomian professori Markku Ollikainen.
”Ratkaisu, jossa osa valtioista on 2050 mennessä päästölähteitä ja osa hiilinegatiivisia, on ihan mahdollinen.”
Esimerkiksi Suomen on siis todennäköisesti pyrittävä hiilinegatiiviseksi eli tilanteeseen, jossa nielut ovat päästöjä suuremmat. Ilmastopaneelin omissa laskelmissa Suomi sitoisi vuonna 2050 ilmakehästä 15 prosenttia enemmän hiiltä kuin se sinne päästää.
2050-tavoite on osa EU:n tulevaa ilmastolakia, joka on määrä saada syksyksi EU-parlamentin käsittelyyn. Vaikka kyse on koko unionista, esityksen mukaan kunkin jäsenmaan on suunniteltava itse, miten saavuttaisi tavoitteen. Komissio käy suunnitelmat läpi.
Tällä hetkellä EU:n päästövähennystavoite vuoteen 2030 mennessä on 40 prosenttia vuoden 1990 tasosta. Suomi haluaisi kiristää tavoitetta 55 prosenttiin. Ollikaisen mukaan kunnianhimoinen välitavoite auttaisi hitaasti kehittyviä maita eteenpäin.
Lähtökohdat uuden lain aikaansaamiseksi ovat hyvät: nykyinen komissio suhtautuu ilmastotoimiin edeltäjiään myönteisemmin ja lähes kaikki jäsenmaat tunnustavat tilanteen vakavuuden.
Pitkään ilmastotoimia jarrutti maiden huoli niiden seurauksista vientiteollisuudelle.
”Nyt tiedetään, ettei se ole tässä kovin relevanttia”, Ollikainen sanoo.
Askel kohti yhteisten ilmastotavoitteiden saavuttamista otettiin 21. heinäkuuta, jolloin EU-maat sopivat 1 075 miljardin euron rahoituskehyksestä ja 750 miljardin elpymisvälineestä. Vähintään 30 prosenttia paketista korvamerkittiin ilmastotoimiin, eikä mikään osa rahankäytöstä saa olla ristiriidassa Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden kanssa.
Ollikainen pitää paketin vaikutusta ”potentiaalisesti erittäin merkittävänä”. Lopputulos riippuu valvonnasta, hän sanoo.
Komission on määrä valvoa rahojen käyttöä, mutta konkreettisia keinoja valvonnan toteuttamiseksi ei ole esitetty.
Kaikki eivät ole halukkaita luovuttamaan komissiolle valtaa syynätä jäsenvaltioiden rahankäyttöä. Komissiolla täytyisi kuitenkin olla mahdollisuus arvioida toimia ja vaatia lisää, Ollikainen sanoo.
Hänen mukaansa on myös olemassa riski, että jäsenmaat yrittävät kiertää sitoumuksiaan.
”Kehitetään esimerkiksi ’puhdas kivihiili’, joka on muka ilmastoteko.”
Kaikki jäsenmaat eivät nytkään sitoutuneet tavoitteisiin täysin vapaaehtoisesti. Koronapaketissa Puolalle luvattu oikeudenmukaisen siirtymän rahoitus sidottiin siihen, että maan parlamentti sitoutuu EU:n ilmastotavoitteisiin.
Brysselin vihreissä pyrkimyksissä ei ole kyse vain halusta tehdä kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa tai olla malliesimerkkinä suurvalloille. Jäsenvaltiot uskovat, että kestäviin hankkeisiin investoiminen parantaa euroopplaista kilpailukykyä kansainvälisillä markkinoilla.
Vihreän elvytyksen hyödyistä on myös näyttöä. Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen Yhdysvallat käytti satoja miljardeja dollareita uusiutuvaan energiaan, energiatehokkuuteen, raideliikenteeseen ja sähköverkkoon. Seurauksena työllisyys ja maan bruttokansantuote paranivat merkittävästi.
Yhdysvallat on myös pystynyt sulkemaan hiilivoimaloita kesken niiden käyttöiän ja korvaamaan ne aurinkovoimaloilla, joista on tullut kannattavampia.