Ennenaikaisista vaaleista tuli riski: Theresa May saattaa vielä kompastua brexit-väännössä

Kesäkuun 8. päivän vaalit ratkaisevat, kuinka vahvan aseman pääministeri saa neuvotteluihin EU:n kanssa.
Britannian pääministeri Theresa May kävi Nato-kokouksessa Brysselissä 25.5.
Britannian pääministeri Theresa May kävi Nato-kokouksessa Brysselissä 25.5. © Justin Tallis / AFP / LK

Tarvittiin pääsiäispyhien alla tehty patikointiretki Walesin kansallispuiston maisemissa ennen kuin Britannian pääministeri Theresa May oli varma laskelmistaan: kyllä, hän haluaa ennenaikaiset vaalit ja nopeasti.

”Olen pohtinut tätä kauan ja vakavasti ja tullut siihen tulokseen, että tämä olisi keino tuoda vakautta ja varmuutta tulevaisuuteen”, Theresa May, 60, kertoi medialle päätöksen jälkeen.

May sanoi, että britit olivat antaneet hallitukselle tehtäväksi lähteä EU:sta. ”Minä pyydän nyt puolestani brittejä luottamaan tässä asiassa minuun.”

Mayn ilmoitus yllätti britit perin pohjin. Vain muutama kuukausi aiemmin hän oli vakuuttanut, että vaalit järjestetään ajallaan, keväällä 2020. Edelliset vaalit pidettiin 2015.

Torstaina 8. kesäkuuta ratkeaa, oliko Walesin rinteillä tehty päätös suurta viisautta vai samanlainen luonnon helmassa koettu tuhoisa leimahdus kuin pääministeri Matti Vanhasen aivoitukset Rukan lumilla.

Maylle vaaleissa on vain yksi tavoite. Hän haluaa itselleen vahvimman mahdollisen neuvotteluaseman, kun brexitneuvottelut käynnistyvät kesäkuun 19. päivänä. Nyt hajotetussa parlamentissa Mayn johtamalla konservatiivipuolueella oli vain 12 paikkaa enemmän kuin oppositiolla.

Konservatiivit saivat 2015 vaaleissa 37 prosenttia äänistä ja alahuoneeseen 331 paikkaa. Oppositiolle jäi 319 paikkaa. Alahuoneessa on kaikkiaan 650 paikkaa.

May tietää, että brexit-neuvotteluista on tulossa kaikkea muuta kuin helpot. Eikä vain siksi, että muut EU-jäsenmaat ovat työntäneet kantapäänsä syvälle maahan. Myöskään brittioppositio ei tule silottamaan Mayn neuvottelupolkua.

Mayn oma puolue on syvästi jakautunut EU-eron suhteen. Yhdessä ääripäässä istuvat niin sanottua kovaa brexitiä ajavat kansanedustajat, joihin myös May kuuluu. Toisessa ääripäässä jurottavat ne, joiden mielestä EU:sta lähteminen oli järjetön idea.

”May näkee riskin siinä, että konservatiivipuolueen omat edustajat eivät pysy ruodussa, kun neuvottelujen aikana tulee mutkia”, sanoo Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Juha Jaakkola.

Jos pääministerin oman puolueen edustajat alkavat kyseenalaistaa neuvotteluratkaisuja, voivat brittien eroneuvottelut muuttua silkaksi painajaiseksi.

 

May haluaa, että vaaleissa äänestetään ennen kaikkea hänen brexit-mandaatistaan.

Muut puolueet ovat eri mieltä. Koska enemmistö oppositiopuolueista on jo niellyt brexit-päätöksen, ne hakevat nyt kiihkeästi muita teemoja kampittaakseen konservatiivit.

Hallituksen suunnitelma lähettää entistä suurempia laskuja vanhuksille heidän omasta hoidostaan sopii tähän tarkoitukseen harvinaisen hyvin.

Manchesterin terrori-iskun jälkeen hallituksen epäonnistunut turvallisuuspolitiikka on sekin oppositiopuolueille houkutteleva kohde.

 

Työväenpuolueen puheenjohtaja Jeremy Corbyn kamppailee näissä vaaleissa tulevaisuudestaan. Kahden vuoden takaisissa vaaleissa puolue kadotti suuren määrän äänestäjiään ja menetti 26 parlamenttipaikkaa.

Vaikka Corbyn äänestettiin tappiovaalin jälkeen selvällä enemmistöllä puolueen uudeksi puheenjohtajaksi, osa työväenpuolueen kansanedustajista ei edes yritä peitellä vastenmielisyyttään häntä kohtaan.

Corbyn kuitenkin luottaa siihen, että kenttä ei edelleenkään petä. Kannattajilleen hän lupaa korotusta minimipalkkaan, lisää rahaa julkisiin palveluihin ja keskeisten teollisuusalojen kansallistamista. Rikkaille hän lupaa lisää veroja.

On kuitenkin epäselvää, näyttääkö 68-vuotias Corbyn vahvalta ja luotettavalta kapteenilta brexit-ruorissa edes työväenpuolueen ydinkannattajien silmissä. Ensi viikolla sekin mitataan.

Ainoastaan pieni liberaalidemokraattinen puolue vastustaa brexitiä avoimesti.

Ainoastaan pieni liberaalidemokraattinen puolue vastustaa edelleen brexitiä avoimesti. Sen kannatus on mielipidemittauksissa noussut viime viikkoina yhdeksään prosenttiin. Käytännössä näillä äänillä ei ole merkitystä, sillä Britannian kaksipuoluejärjestelmä tukee suuria puolueita.

EU-eroa ajanut populistipuolue Ukip sai edellisissä vaaleissa miltei 13 prosenttia äänistä, kolmanneksi eniten kaikista puolueista. Äänivyöryllä Ukip sai yhden edustajan 650-paikkaiseen alahuoneeseen.

Nyt kun puolueen ydintavoite brexit on vain toteutusta vailla ja sen kirkkain tähti Nigel Farage on kadonnut Brysselin humuun, puolue miettii kuumeisesti, mistä se löytäisi olemassaololleen oikeutuksen. Manchesterin terroristi-iskun jälkeen se on nostanut kärkiteemakseen hallituksen ulkomaalaispolitiikan.

 

Kokonaan oma lukunsa ensi viikon vaaleissa on viiden miljoonan asukkaan Skotlanti. Enemmistö skoteista ilmoitti kesän 2016 kansanäänestyksessä, että heidän paikkansa on vastakin EU:ssa.

Britannian parlamentissa Skotlannille varatuista 59 paikasta 56 on Skotlannin kansallispuolueen SNP:n miehittämiä. Puolue ajaa itsenäistä, EU:hun kuuluvaa Skotlantia.

Skotlannin pääministeri, SNP:n puheenjohtaja Nicola Sturgeon on ilmoittanut, että jos SNP lisää kannatustaan entisestä, Skotlannissa äänestetään uudelleen itsenäisyydestä.

”Theresa May ei voi estää Skotlannin kansaa päättämästä omasta tulevaisuudestaan”, Sturgeon sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Todellisuudessa May voi. Kansanäänestys edellyttää luvan Lontoosta. May ei sinällään ole asettunut poikkiteloin kansanäänestystä vastaan. Hän on kuitenkin todennut, että sen on tapahduttava vasta selvästi EU-eron jälkeen, kun myös skotit tietävät, mitä ero heille käytännössä tarkoittaa.

Skotlannissa äänestettiin itsenäisyydestä jo vuonna 2014. Tuolloin itsenäisyyttä vaatineet hävisivät. SNP:n johto on tähän asti vaatinut uutta kansanäänestystä jo ennen kuin brexit astuu voimaan. Toukokuun lopulla Sturgeon perääntyi vaatimuksestaan.

Työväenpuolueen voitto vaaleissa ei muuttaisi skottien tilannetta yhtään paremmaksi. Myös Jeremy Corbyn on kääntänyt selkänsä Sturgeonin haaveille nopeasta kansanäänestyksestä.

Oma tapauksensa olisi sen sijaan itsenäisen Skotlannin EU-jäsenyys. Skoteilla ei välttämättä olisi mitään oikotietä takaisin EU:n syliin. Edessä saattaisi olla laajentumisneuvottelujen pitkä ja mutkainen polku.

 

Kaikki ei Britteinsaarilla ole mennyt Mayn laskemien mukaan.

Huhtikuussa, kun pääministeri retkeili voimansa tunnossa Walesin jylhissä maisemissa, työväenpuolueen kannatus oli pohjamudissa: sitä olisi äänestänyt vain 25 prosenttia äänestäjistä. Mayn oman puolueen kannatus huiteli liki 20 prosenttia työväenpuolueen edellä.

Nyt kuva on kovin toinen. Tuoreimpien mielipidemittausten mukaan puolueiden kannatusero on kaventunut 5–8 prosenttiin.

Myös puoluejohtajien henkilökohtaiset suosioluvut ovat tehneet jättiloikan lähemmäs toisiaan: May sukeltaa, Corbyn nousee.

May on sanonut, että jos hän menettää työväenpuolueelle edes kuusi parlamenttipaikkaa, hän katsoo Corbynin voittaneen vaalit. Mitä silloin tapahtuu? May ei ole täsmentänyt.

Myös pääministeri David Cameron oli vielä kesällä 2016 voimissaan. Hän oli varma siitä, että brexit-kuhinasta huolimatta britit kyllä äänestäisivät EU:hun jäämisen puolesta. Toisin kävi. Brittien mielestä 44 vuotta tätä liittoa riitti.

Mutta kenenkään pöytälaatikosta ei löytynyt käsikirjoitusta ulos-vaihtoehdon varalle. Cameron sanoi näkemiin. Edes puolueen äänekkäintä brexit-lobbaria Boris Johnsonia ei pääministerin painajaismainen tehtävä houkutellut.

Hallituksen riveistä löytyi 10 vuotta sisäministerinä tunnollisesti palvellut Theresa May.

Konservatiivipuolueen johtotehtävissä 17 vuotta vaikuttanut May tunnettiin tiukkuudestaan ja määrätietoisuudestaan. Margaret Thatcher oli hänen ihanteensa, ja jo nuorena May tähtäsi saarivaltion pääministeriksi.

Vielä vuosi sitten sisäministeri May varoitteli brexitin vaaroista. Hän sanoi, että se vahingoittaisi maan taloutta, turvallisuutta ja voisi hajottaa koko kuningaskunnan. Nyt hän sanoo olevansa valmis kävelemään ulos EU:sta vaikka ilman erosopimusta.

Theresa May ja EU-komission Jean-Claude Juncker tervehtivät toisiaan ennen illallista Lontoossa 26.4.

Theresa May ja EU-komission Jean-Claude Juncker tervehtivät toisiaan ennen illallista Lontoossa 26.4. © Justin Tallis / AFP / Lehtikuva

May laski taitavasti ennenaikaisten vaalien tuomat edut. Jos konservatiivit saavat ensi viikon vaaleissa vahvan aseman, puolue johtaa maata läpi koko EU-eroneuvottelun.

Kun lopullinen erosopimus on valmis, se tuodaan ensi viikolla valittavan parlamentin siunattavaksi – tai hylättäväksi – viimeistään maaliskuun viimeisenä päivänä 2019. Tuo on päivä, jolloin britit sanovat hyvästi EU:lle.

”Jos May saa nyt vaaleissa vahvan tuen ja prosessi etenee, riski siitä, että sopimus kaatuisi parlamentissa, on pienempi”, arvioi ohjelmajohtaja Juha Jokela.

Hyvästien jälkeen britit ehtivät totutella eron jälkeiseen elämään täydet kolme vuotta ennen kuin he seuraavan kerran menevät vaaliuurnille vuonna 2022 valitsemaan edustajiaan. Siinä ajassa tunteet ehtivät mukavasti tasaantua, arki asettua.

Jollei ennenaikaisia vaaleja olisi järjestetty, seuraavat parlamenttivaalit olisi järjestetty jo 2020, vain vajaa vuosi lopullisen eron jälkeen. Myllerrys ja mahdolliset protestit olisivat voineet käydä konservatiiveille kalliiksi.

 

Kanaalin toisella puolella jännitetään sielläkin brittivaalien tulosta. Kun eroneuvotteluista tulee joka tapauksessa vaikeat, mantereella pohditaan, kumpi olisi EU:n muiden jäsenvaltioiden näkökulmasta parempi vaihtoehto: vahva May vai heikko May.

”Kyllä EU:n kannalta saattaa olla hyvä asia, jos May saa vahvan mandaatin”, sanoo Juha Jokela. ”Silloin hän pystyy tekemään myös kompromisseja.”

Jos Mayn asema jää heikoksi, hänellä olisi neuvotteluissa vain vähän joustovaraa. Hän joutuisi tuon tuosta palaamaan parlamenttiin neuvottelemaan muiden ryhmittymien kanssa, miten edetä.

”Koska EU-ero nyt on todellinen, on myös EU:n etu, että neuvottelut etenevät jouhevasti.”

Juuri vahva May voisi lopulta neuvotella briteille pehmeämmän brexitin. Se, ettei sopimusta saataisi aikaan lainkaan, ei puolestaan olisi kenenkään etu.

May tietää hyvin, missä määrin vastapuolta kannattaa retuuttaa, järkyttää ja silitellä.

Brexitin alkulaukaukset ovat kumisseet pahaenteisesti. Huhtikuun lopussa pääministeri May ja EU:n komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker illastivat yhdessä Lontoossa. Tapaamisen tarkoitus oli rakentaa yhteisymmärrystä neuvottelujen lähestyessä.

Illallinen alkoi hyväntuulisella poskisuudelmalla.

Vieraiden poistuessa pääministerin residenssistä tunnelma oli hyytävä.

”Lähden Downing Streetiltä kymmenen kertaa skeptisempänä kuin olin tänne tullessani”, sanoi Juncker emännälleen lähtiessään. Asiasta raportoi saksalaislehti Frankfurter Allgemeine.

Brysselissä pyöritettiin silmiä: britit elävät kokonaan ”eri galaksissa”.

Angela Merkel jyrisi heti seuraavana päivänä, että briteillä ei tule olemaan samoja oikeuksia kuin EU-jäsenmailla eikä brittien pidä elätellä mitään illuusioita tästä asiasta.

May ampui kanaalin yli takaisin ja syytti EU:ta rivien tiivistämisestä brittejä vastaan.

Nyt kun myrskystä on kulunut runsas kuukausi, tapahtuneen voi nähdä neuvotteluasemien petaamisena. Kaksipuoluejärjestelmässä kasvanut May tietää hyvin, missä määrin vastapuolta kannattaa retuuttaa, järkyttää ja silitellä, jotta omat tavoitteet etenevät suotuisasti.

Myös vastapuolella istuu kokenut neuvottelija, pitkäaikainen ranskalaiskomissaari Michel Barnier, 66. Hän on saanut jäsenmailta varsin vahvan tuen ja laajat neuvotteluvaltuudet.

Nyt erimielisyys koskee neuvottelujen marssijärjestystä. May tahtoo edelleen, että neuvotteluissa käsitellään yhtä aikaa sekä Britannian lähtöä EU:sta että EU:n ja Britannian välisiä tulevia suhteita.

EU:ssa puolestaan katsotaan, että mistään tulevasta ei puhuta ennen kuin eron ehdoista on riittävä selvyys.

Kun askelmerkeistä löydetään sopu, pöydälle nostetaan oikeat asiat: miten taataan kansalaisten oikeudet kanaalin molemmin puolin, kuinka pitkään britit ovat velvollisia maksamaan sitoumuksistaan, miten hoidetaan EU:sta irtoavan Pohjois-Irlannin ja jäsenmaa-Irlannin välinen raja ja minkälaista tulevaa suhdetta aletaan tavoitella.

Raha ei ole kysymyksistä pienin. Kun EU:n toiseksi suurin nettomaksaja lähtee, se jättää jälkeensä ammottavan aukon yhteisön budjettiin. Eikä yksikään jäsenmaa ole vielä rientänyt vapaaehtoistalkoisiin lapioimaan aukkoa täyteen.