Euroopan unionilla haussa superjohtaja

Bryssel
Teksti
Silja Lanas Cavada
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

EU:n ulkoministerin työsarka saattaa osoittautua jopa haastavammaksi kuin EU-presidentin.

Javier Solana
EU:n mahdollinen ulkoministeri on paljon vartija. Lissabonin sopimuksen mukaan hänen työssään yhdistyvät EU:n ulkosuhteiden komissaarin Benito Ferrero-Waldnerin ja ulkopoliittisen edustajan Javier Solanan työsarat. Kuva Virginia Mayo / AP / Lehtikuva

Jos Tšekin presidentti, EU-maiden hännänhuippuna, allekirjoittaa Lissabonin sopimuksen, Eurooppa saa EU:n presidentin lisäksi ulkopolitiikkaa johtavan korkean edustajan eli EU:n ulkoministerin.

Tästä korkeasta edustajasta on tähän asti puhuttu selvästi vähemmän kuin unionin pysyväksi puheenjohtajaksi kaavaillusta presidentistä.

Pakka on edelleen hyvin levällään. Kukaan ei vielä toistaiseksi tiedä, saako EU koskaan näitä kahta huippuvirkaa.

Emme tiedä tarkkaan myöskään sitä, keitä nämä ehdokkaat EU-johtajien syvimmissä päiväunissa ovat, saati minkälaisia ominaisuuksia näillä superjohtajilla pitäisi olla.

Riittääkö oikea poliittinen perhe, etsitäänkö vahvaa ja karismaattista johtajaa, vai sittenkin mieluummin vähän enemmän laissez-faire-tyyppiä…?

Entä onko pienilläkin jäsenmailla saumaa EU:n huippuvirkaan? Sehän kiinnostaa myös Suomea.

“Kyse ei ole siitä, tuleeko ehdokas suuresta tai pienestä jäsenmaasta. Olennaista on, että hän kykenee dialogiin kaikkien EU:n jäsenmaiden kanssa”, uskoo EU-politiikan tutkija Pierre Verluise Ranskan kansainvälisten suhteiden tutkimuslaitoksesta Iriksestä.

Varmaa on, että tulevalta EU:n ulkoministeriltä vaaditaan supermiehen tai -naisen ominaisuuksia.

Ensinnäkin hän korvaa kaksi jo olemassa olevaa tehtävää, EU:n ulkopoliittisen edustajan Javier Solanan työsaran sekä ulkosuhteiden komissaarin tehtävän, jota hoitaa vielä tällä hetkellä itävaltalainen Benita Ferrero-Waldner.

EU:n ulkoministeri johtaa myös ulkoministerikokouksia sekä toimii komission varapuheenjohtajana José Manuel Barroson rinnalla.

Monen lautasen ongelma

Ulkoministerin virka on herättänyt Brysselissä jopa enemmän intohimoja kuin neuvostoa johtavan EU:n presidentin ehkä keulakuvamaisempi tehtävä.

Mahdollinen EU-ulkoministeri edustaa unionia laajasti kansainvälisillä ulko- ja turvallisuuspolitiikan areenoilla. Sen lisäksi hän hallinnoi suurta budjettia.

Kumpi virka on lopulta vaikutusvaltaisempi, riippuu Pierre Verluisen mukaan paljolti näiden kahden henkilön persoonallisuudesta. Vallan jakaantumiseen vaikuttaa myös senhetkinen kansainvälispoliittinen tilanne.

“Keskeistä on, haluavatko jäsenmaat antaa tämän uuden rakenteen lunastaa paikkansa.”

Erityislahjakkuutta vaatii myös se, että EU:n ulkoministeri joutuu aika pitkälle itse luomaanoman työnkuvansa. Työkalenterissa, jos sellainen ikinä tulee käyttöön, on vielä paljon valkoisia aukkoja.

Mahdoton tehtävä siis? Monien mielestä kyllä, jo siksikin, että unionin suuret jäsenmaat, etunenässä Ranska, esiintyvät mielellään itse EU:n ulkopolitiikan säihkyvimpinä kasvoina. Tästä voi syntyä ties kuinka monen lautasen ongelma.

Uusi ulkosuhdehallinto

EU:n ulkoministeri rakentaa unionille myös uuden ulkosuhdehallinnon. Euroopan parlamentti äänesti tällä viikolla Strasbourgissa hallinnon rakenteesta.

Siitä on syntynyt vääntö EU:n parlamentin ja jäsenmaiden välillä. Osa mepeistä haluaa, ettei työn alla oleva ulkosuhdehallinto saisi omaa erillistä budjettiaan. EU:n ulkoministerin on tarkoitus esitellä suunnitelma kuukauden sisällä Lissabonin sopimuksen voimaantulosta.

“Tämän kaiken tavoitteena on tehdä EU:sta globaalimpi toimija maailmassa. Siinä on vielä paljon tehtävää”, Verluise toteaa.

Unionille on kauan kaivattu yhtenäistä ulkopolitiikkaa, jonka avulla maailman suurin talousalue voisi esiintyä vahvana ja uskottavana kansainvälisillä areenoilla. Nyt se on lähempänä kuin koskaan.

Mutta haluavatko EU:n suuret jäsenmaat unionille oikeasti yhteistä ulkopolitiikkaa, ja kuka sitä jatkossa johtaa, on yhä suuri arvoitus kaikille.

Arvoitus on myös se, milloin EU-johtajat lopullisesti sopivat huippuvirkojen nimityksistä. Asiasta piti alun perin päättää ensin viikon huippukokouksessa 29.-30. lokakuuta.