Anatoli Tšubais – Venäjän vihatuin mies

Teppo Tiilikainen
Ulkomaat 25.9.2009 07:38

Anatoli Tšubais yrittää monipuolistaa Venäjän talouden. Hän on pysynyt merkittävissä asemissa ainoana Jeltsinin kauden johtavista demokraateista.

Anatoli Tsubais ”Olen optimisti. Uskon, että Venäjällä nähdään tulevaisuudessa rehellisiä vaaleja”, Anatoli Tšubais sanoo. Kuva Hannu Lindroos.

Ollakseen Venäjän vihatuin mies, Anatoli Tšubaisilla, 54, pyyhkii hyvin. Johtavasta liberaalipoliitikosta on tullut 2000-luvulla yksi maan talouselämän vaikutusvaltaisimmista johtajista, ellei kaikkein vaikutusvaltaisin.

Tšubais yksityisti pari vuotta sitten Venäjän jättimäisen sähkömonopolin RAO EES:n ja siirtyi sen jälkeen valtiollisen nanoteknologianyhtiön Rusnanon pääjohtajaksi. Tehtävä on haastava. Hänen pitäisi monipuolistaa Venäjä raaka-aineiden tuottajasta innovatiiviseksi korkean teknologian maaksi.

”Yritämme ottaa oppia Suomesta. Meillä on vähän samanlainen tehtävä kuin Sitralla ja Tekesillä. Yritämme kehittää innovatiivisia yrityksiä Venäjälle”, Tšubais sanoo.

Tapaamme Rusnanon pääkonttorissa, joka on vallannut viisi kerrosta hulppeasta pilvenpiirtäjästä eteläisessä Moskovassa. Sijaintiin liittyy symboliikkaa – viereinen Gazpromin tornitalo edustaa vanhakantaista energiantuotantoa ja Rusnano uutta nanoteknologiaa, jonka nimiin vannovat nyt myös pääministeri Vladimir Putin ja presidentti Dmitri Medvedev.

Pietarin uudistajat

Anatoli Tšubais on kotoisin Pietarista, kuten niin monet Venäjän nykyjohtajista. Hän opiskeli 1970-luvulla Leningradin talousyliopistossa ja ymmärsi jo tuolloin, että neuvostojärjestelmä oli tulossa tiensä päähän.

Tšubaisin lähipiiriin kuului kunnianhimoisia taloustieteilijöitä, muiden muassa nykyinen valtiovarainministeri Aleksei Kudrin sekä keskuspankin pääjohtaja Sergei Ignatiev. Miehet ryhtyivät suunnittelemaan uutta markkinoihin pohjautuvaa talousjärjestelmää. Se oli ennenkuulumatonta tuon ajan Neuvostoliitossa.

”Aloimme kokoontua säännöllisesti syksyllä 1978, meitä kutsuttiin Pietarin ryhmäksi. Moskovassa syntyi samoihin aikoihin toinen ryhmä Jegor Gaidarin johdolla. Toimimme pitkään toisistamme riippumatta, tutustuimme vasta 1982″, Tšubais muistelee.

Uudistajilla oli kaksi tavoitetta. He halusivat muuttaa Neuvostoliiton suunnitelmatalouden markkinataloudeksi ja autoritaarisen poliittisen järjestelmän demokratiaksi.

”Ensimmäinen tavoite on saavutettu, mutta toista ei”, Tšubais sanoo.

Hän myöntää, että venäläisessä markkinataloudessakin on toivomisen varaa, vaikka 65 prosenttia bruttokansantuotteesta syntyy jo yksityisissä yrityksissä. Omaisuuden suoja on edelleen heikko, koska oikeusjärjestelmä ei toimi kunnolla.

Rosvokapitalismin isä

Uudistajien tie valtaan aukesi 1991, kun presidentti Boris Jeltsin nimitti Gaidarin talousministeriksi ja myöhemmin pääministeriksi. Gaidar pyysi Tšubaisin Moskovaan johtamaan valtionyhtiöiden yksityistämistä.

Tšubaisin maine venäläisen rosvokapitalismin isänä juontaa juurensa juuri noista vuosista.

Gaidar ja Tšubais ajoivat šokkiterapiaksi kutsuttua talouspolitiikkaa. Kansalaisille jaettiin yksityistämiskuponkeja, joiden avulla yrityksille piti hankkia uudet omistajat. Kysymys oli valtavista omaisuuseristä, joiden todellista hintaa oli mahdoton arvioida.

Suunnitelma ei toiminut toivotusti. Ihmiset eivät ymmärtäneet kuponkien arvoa, vaan myivät niitä pilkkahinnalla eteenpäin. Kupongit päätyivät tehtaiden johtajille ja nuorille liikemiehille, jotka osasivat käyttää tilaisuutta hyväkseen. Tavoiteltu kansankapitalismia ei syntynyt – tilalle saatiin superrikkaiden suurliikemiesten oligarkia.

Tšubais myöntää, että yksityistämisessä tehtiin pahoja virheitä. Muutamat liikemiehet pystyivät keräämään satumaisia omaisuuksia samaan aikaan, kun kansan suuri enemmistö köyhtyi entisestään.

”Ihmiset eivät hyväksyneet yksityistämisen epäoikeudenmukaisuutta. Ymmärrän sen hyvin, oikeudenmukaisuus on venäläisille pyhä asia.”

Tšubaisin väitettiin suosineen oligarkkeja ja koonneen samalla sievoisen omaisuuden myös itselleen. Sen jälkeen häntä on syytetty paljosta muustakin, jopa Neuvostoliiton hajoamisesta.

”Kritiikki on liian kohtelias ilmaus, kun puhutaan minuun kohdistuvista syytöksistä”, Tšubais hymähtää.

”Kymmenet miljoonat ihmiset vihasivat minua. Olin heille vihollinen numero yksi.”

Putinin kurinpalautus

Oligarkkien kissanpäivät päättyivät 2000-luvun taitteessa, kun Putin nousi Jeltsinin seuraajaksi ja ryhtyi pistämään vallanahneita liikemiehiä ojennukseen kovalla kädellä.

Boris Berezovski ja Vladimir Gusinski pakotettiin maanpakoon. Öljypohatta Mihail Hodorkovski tuomittiin vankeuteen, hänen perustamansa öljy-yhtiö Jukos pilkottiin ja sen parhaat osat kansallistettiin.

Tšubais hyväksyy Putinin tavoitteet, mutta ei hänen menetelmiään. Hodorkovskin tuomio oli hänen mielestään vakava virhe, koska se heikensi luottamusta Venäjään ja sen oikeusjärjestelmään.

”Olen arvostellut tuomiota alusta alkaen. Mutta myös minä olen sitä mieltä, ettei suuryhtiöille saa antaa valtaa politiikassa. Se johtaa vain korruptioon.”

Tšubais muistuttaa, että hallituksen ja oligarkkien suhteet kärjistyivät jo Jeltsinin kauden lopulla. Hän kertoo yrittäneensä rajoittaa itsekin valtiovarainministerinä Berezovskin ja Gusinskin valtaa vuonna 1997.

”Minä hävisin, he olivat minua voimakkaampia. Mutta Putin voitti heidät”, Tšubais sanoo.

Poliitikkona Tšubais kuului demokraattiseen, länsimieliseen oikeistoon, joka on menettänyt tyystin vaikutusvaltansa Putinin kaudella. Hänen puolueensa Oikeistovoimien liitto on pudotettu duumasta, ja sen keskeiset johtajat kuten Boris Nemtsov osallistuvat nykyisin Kremlin vastustajien mielenosoituksiin.

Tšubais myöntää, että liberalismin huono maine Venäjällä on osittain hänen syytään, koska se yhdistetään yksityistämiseen ja tuloerojen kasvuun. Hän korostaa, että liberaalit arvot ohjaavat siitä huolimatta Venäjän talouspolitiikkaa.

”Valtiovarainministeri Kudrin ja Venäjän keskuspankin johtaja Ignatiev ovat liberaaleja. Yksikään vakavasti otettava poliitikko ei halua suunnitelmataloutta takaisin, eivät edes kommunistit. Tässä mielessä Venäjällä on tapahtunut peruuttamaton käänne.”

Medvedevin lupaukset

Tšubais uskoo, että liberaalit arvot leviävät pikkuhiljaa myös Venäjän politiikkaan, koska paluuta menneeseen ei ole. Hän pitää Medvedeviä uuden sukupolven johtajana, jolla on liberaalimpi käsitys Venäjästä kuin Putinilla ja muilla turvallisuuspalvelun koulimilla johtajilla.

”Olen yhä optimisti. Venäjällä nähdään vielä rehellisiä vaaleja, ja duumaan nousee aitoja puolueita, myös liberaaleja. Duumasta kehittyy silloin aidon poliittisen keskustelun näyttämö”, hän ennustaa.

Toistaiseksi demokraattisista ihanteista ollaan kaukana, sillä maata hallitsee yksi valtapuolue, Yhtenäinen Venäjä. Ulospäin näyttää siltä, että Putin määrää asioista, vaikka Medvedev on presidenttinä muodollisesti hänen yläpuolellaan.

Tšubaisin mielestä näkemys on liian yksinkertainen. Hän muistuttaa, että Putin nauttii mielipidemittauksissa edelleen suurta suosiota. Medvedev on ryhtynyt siitä huolimatta ajamaan rohkeammin myös omia tavoitteitaan.

”Medvedev haluaa nykyaikaistaa Venäjän”, Tšubais sanoo.

Hän tuntuu luottavan Medvedevin mahdollisuuksiin. Suhde Putiniin on ristiriitaisempi. Miehet tutustuivat jo vuonna 1990 työskennellessään Pietarin kaupunginhallinnossa. He tapailevat edelleen silloin tällöin, mutta vain työasioissa.

”Me emme ole ystäviä. Emme juo vodkaa yhdessä, valitettavasti”, Tšubais hymähtää.

Murhayritys 2005

Tšubais on ainoa 1990-luvun näkyvistä demokraateista, joka on pysynyt merkittävissä asemissa Putinin Venäjällä. Se johtuu ainakin osittain siitä, että hän luopui politikoinnista ja siirtyi talouselämään.

Mutta Tšubaisia pidetään myös erinomaisena johtajana. Hänen elämänkertansa kirjoittanut Andrei Kolesnikov sanoo, että Tšubais on taitava kabinettilobbaaja, joka saa yleensä tahtonsa läpi, vaikka hänellä ei olekaan enää muodollista poliittista valtaa.

Kolesnikovin mukaan Tšubais on tehnyt kompromisseja mutta säilyttänyt silti alkuperäisen visionsa uudesta Venäjästä. Sen mukaan markkinatalous luo maahan itsenäisen keskiluokan. Ja sitä kautta Venäjästä tulee demokraattinen oikeusvaltio.

Toistaiseksi todellisuus on karumpi. Hallituksen kriitikot joutuvat toimimaan henkensä kaupalla. Anna Politkovskajan murha on yhä selvittämättä, samoin Aleksandr Litvinenkon mystinen myrkytys Lontoossa.

Myös Tšubais yritettiin murhata maaliskuussa 2005. Hänen panssaroitu BMW:nsä lähestyi Moskovaa, kun tien varteen asetettu pommi räjähti ja lumipukuiset miehet alkoivat tulittaa saattuetta rynnäkkökivääreillä. Tšubais selviytyi hengissä kuin ihmeen kaupalla.

Murhayrityksestä syytettiin entistä sotilastiedustelun everstiä Vladimir Kvatškovia ja kahta muuta upseeria. Valamiehistö vapautti heidät, vaikka todisteiden piti olla täysin pitävät. Ratkaisu kertoo paljon sekä Venäjän oikeuslaitoksesta että Tšubaisiin kohdistuvasta vihasta.

”Murhayritys ei tullut yllätyksenä”, Tšubais sanoo.

”Voi sanoa, että se oli poliittisen kehityksen väistämätön seuraus. Venäjä on kova paikka, eikä mikään lomaparatiisi.”

Murhayrityksestä syytetty Kvatškov on Tšubaisin mukaan ammattitappaja. Hän on noussut vapautumisensa jälkeen äärinationalistien sankariksi. Läheltä piti, ettei häntä valittu kansanedustajaksi viime vaaleissa. Ilmeisesti valamiehistökin katsoi Kvatškovin olleen isänmaan asialla.

Tšubais pitää todennäköisenä, että murhaajat yrittävät uudelleen. Hänen turvallisuudestaan huolehditaan sen vuoksi tarkasti. Rusnanon aulassa on tiukat turvatoimet, ja henkivartijat seuraavat häntä joka paikkaan. Hän kiistää kuitenkin pelkäävänsä.

”Olisin lähtenyt Venäjältä jo vuosia sitten, jos pelkäisin. Ei palomieskään pelkää mennessään sammuttamaan tulipaloa, vaikka se onkin hengenvaarallista”, Tšubais sanoo.

”Tämä on Venäjän todellisuutta, se pitää vain hyväksyä.”

Gazprom jäi yksityistämättä

Tšubaisin viime vuosien päätyö on ollut Venäjän sähkömarkkinoiden vapauttaminen. Sähköntuotanto oli retuperällä hänen tullessaan valtion sähköyhtiön Rao EES:n pääjohtajaksi 1998. Yritykset jättivät laskut maksamatta ja kävivät kauppaa neuvostotyyliin vaihtamalla tuotteita keskenään.

Tšubais uudisti koko yhtiön ennen kuin sitä voitiin ryhtyä yksityistämään. Se oli kova urakka – paikalliset kuvernöörit puolustivat raivokkaasti etujaan. Myös Kremlissä oli vaikutusvaltaisia virkamiehiä, jotka halusivat pitää sähköntuotannon omana läänityksenään.

Tšubais ajoi kuitenkin tahtonsa läpi. Hänen mukaansa yksityistäminen oli ainoa keino saada sähköntuotantoon uusia investointeja. Niitä tarvittiin kipeästi, koska infrastruktuuri oli surkeassa kunnossa.

Rao pilkottiin 2007-2008 itsenäisiksi yhtiöiksi, joista osa myytiin ulkomaisille yrityksille, kuten Fortumille. Sähkömarkkinoiden vapauttaminen on edennyt sen jälkeen suunnitelmien mukaisesti. Tšubais näkee edessä kuitenkin uusia uhkia, koska kaasuteollisuus jäi yksityistämättä.

Valtiojohtoinen kaasujätti Gazprom myy maakaasua raaka-aineeksi sähköyhtiöille ja havittelee jalansijaa myös tuotannossa. Tšubais pelkää, että Gazpromin kaksoisrooli vääristää kilpailua.

”En usko, että Gazprom pyrkisi saamaan kaikki sähkölaitokset valvontaansa. Ongelma on monopoli kaasun myynnissä. Yhtiö voi väärinkäyttää tilannetta hyväkseen.”

Rusnano tukee innovaatioita

Venäjän talouspolitiikasta on saatu viime vuosina ristiriitaisia viestejä. Yksityistämisen rinnalla kulkee toinen trendi, Venäjälle on perustettu uusia jättimäisiä valtionyhtiöitä keskeisille teollisuudenaloille kuten laivanrakennukseen ja lentokoneteollisuuteen. Pääministeri Putin näyttää pyrkivän kontrolloimaan teollisuutta joko suoraan tai välikäsien kautta.

Tšubaisin johtama Rusnano on yksi uusista megayhtiöistä. Sen tavoitteet on asetettu korkealle. Yhtiön pitäisi monipuolistaa talouden rakennetta nostamalla Venäjä yhdeksi maailman johtavista nanoteknologian tuottajista.

Nano tarkoittaa mittayksikön miljardisosaa. Nanoteknologia perustuu pieniin atomi- ja molekyylitason rakenteisiin, joista voidaan kehittää kestäviä ja kevyitä materiaaleja esimerkiksi lentokoneiden siipiin.

Alalle on ennustettu suurta tulevaisuutta, kun komponentit muuttuvat entistä pienemmiksi. Siitä toivotaan uusia ratkaisuja myös lääketeollisuuteen ja energiantuotantoon.

Rusnano sai kaksi vuotta sitten valtiolta yli neljän miljardin euron alkupääoman. Tsubais korostaa, ettei Rusnanosta ole tarkoitus kehittää jättikonsernia, joka omistaisi kaikki teknologiayhtiöt. Yhtiö toimii pikemminkin pääomasijoittajana, eräänlaisena veturina, joka tukee innovatiivisia yrityksiä vähemmistöosakkaana sekä järjestämällä lainoja ja takauksia. Rusnanon omistusosuus jää aina alle 50 prosenttiin.

”Tavoitteena on, että nanoteknologiasta kehittyisi kokonaan uusi teollisuudenhaara, jonka liikevaihto nousisi 30 miljardiin dollariin 2015. Se on kova haaste”, Tšubais sanoo.

Hän ennustaa, että nanoyhtiöt työllistävät Venäjällä tulevaisuudessa jopa 150 000 korkeasti koulutettua asiantuntijaa.

Siihen on pitkä matka. Rusnanossa on nyt 450 työntekijää, ja kaikki hankkeet ovat alkutekijöissään.