Venezuela on veitsenterällä – kahden kilpailevan presidentin valtataistelu voi pahimmillaan kärjistyä jopa sisällissodaksi

Eteläamerikkalaisessa valtakamppailussa on taas kerran avainasemassa armeija. Se on harvoin tiennyt hyvää.
Amerikka 25.1.2019 15:19
Hallituksen vastaisia mielenosoittajia Venezuelan pääkaupungissa Caracasissa 23. tammikuuta 2019.
Hallituksen vastaisia mielenosoittajia Venezuelan pääkaupungissa Caracasissa 23. tammikuuta 2019. © FERNANDO LLANO / AP / LEHTIKUVA

Öljyvaltio Venezuelassa herätään perjantaiaamuun jännittyneissä ja pelokkaissakin tunnelmissa.

Valtataistelu ”bolivariaanisen sosialismin” rippeisiin takertuvan epäsuositun presidentin Nicolas Maduron ja hänen nuoren yllätyshaastajansa, parlamentin puhemiehen Juan Guaidón välillä jatkuu täysillä kierroksilla.

Guaidó julistautui väliaikaiseksi presidentiksi 23. tammikuuta. Maduro oli aloittanut toisen kuusivuotisen virkakautensa presidenttinä vain kahta viikkoa aiemmin.

Heti Maduron kauden käynnistyttyä häntä vastustavan opposition johtama parlamentti ilmoitti kiistävänsä tämän oikeuden toimia presidenttinä.

Vaalit, joilla Maduro toukokuussa 2018 valitutti itsensä olivat täynnä laittomuuksia. Useita oppositiopuolueita oli estetty osallistumasta niihin, äänestystä leimasivat uhkailu, pidätykset ja korruptio.

Vaaleissa äänesti riippumattomien tarkkailijoiden mukaan lopulta vain 17-26 prosenttia äänoikeutetuista.

Myös YK, EU, Amerikan maiden järjestö OAS, Yhdysvallat ja useat länsimaat ovat kieltäytyneet hyväksymästä vaalitulosta ja vaatineet uusia vaaleja.

Parlamentin suorittamaa vallansiirtoa mutkistaa kuitenkin se, että Maduro on riistänyt siltä kaiken vallan.

Maduron vastainen oppositio nousi joulukuun 2015 parlamenttivaaleissa ehdottomaan enemmistöön. Sillä on 112 kansanedustajaa, presidentin PSUV-puolueella 55.

Maduron vastaveto oli perustaa kilpaileva parlamentti, perustuslakia säätävä kansalliskokous. Sen 545:stä paikasta 503 on hallituksen ”Suuren patrioottisen liiton” hallussa.

Kansalliskokous on riisunut parlamentilta lainsäädäntövallan, perustanut ”totuuskomission” tutkimaan Maduroa vastustavien mielenosoittajien toimia ja asettanut useat oppositiojohtajat syytteeseen maanpetoksesta.

Kansalliskokous seisoo valtataistelussa Maduron tukena ja Maduro syyttää kansalliskokoukseen vedoten Guaidóa vallankaappauksesta.

Venezuelassa on siis nyt kaksi kilpailevaa presidenttiä ja parlamenttia – muttei yhtään hallitusta, joka tuottaisi kansalaisille työtä, vakautta tai turvaa.

 

Ennusmerkit lupaavat pitkää ja vaikeaa kriisiä. Luvassa on todennäköisesti uusia katutaisteluja, tihenevää sanasotaa ja uhkauksia, pidätyksiäkin.

Varmaa on vain että lähipäivinä ja viikkoina Venezuelassa eletään hyvin epävarmaa ja vaarallista aikaa: mikä tahansa tapahtuma voi kärjistyä kriisiksi, jolla on arvaamattomia seurauksia.

Kaaoksen keskellä noin kolmenkymmenen miljoonan venezuelalaisen olisi jollain ilveellä keksittävä, mistä hankkia ruokaa päivällispöytään, lääkkeitä tai rahaa bensaan ja bussilippuun, jos työpaikalle nyt yleensä kannattaa tänään mennä.

Kriisissä kyse on pohjimmiltaan siitä, kuinka kauan Venezuelan hallitus voi väkisin jatkaa epäonnistuneen aatteensa ja hallintomallinsa toteuttamista, vaikka sitä vastustaa enemmistö kansalaisista.

Sekasorron juuret ovat omintakeisessa ”bolivariaanisessa sosialismissa”, josta värikäs kansanjohtaja eversti Hugo Chávez rakensi Venezuelalle uuden yhteiskuntamallin presidenttikaudellaan 1998-2013.

Hänen chávismonsa pyrki nostamaan enemmistön venezuelaisista muodostavan köyhän kansanluokan ihmisarvoiseen asemaan ja vapauttamaan Venezuelan Yhdysvaltain yliotteesta.

Venezuelalla on maailman suurimmat todennetut öljyvarannot. Niistä kertyy 95 prosenttia maan valuuttatuloista. Venezuela on ansainnut raakaöljynsä myynnillä yli 220 miljardia euroa vuosituhannen alun jälkeen.

Valtaosa öljytuloista on kuitenkin hukkunut Chavézin ideoimiin ja käynnistämiin yhteiskunnallisiin uudistuksiin, valtavaan korruptioon ja hallinnon tukijoilleen suomiin tuhlaileviin etuihin.

Mielenosoittajat sulkivat moottoritien Caracasissa 23. tammikuuta.

Mielenosoittajat sulkivat moottoritien Caracasissa 23. tammikuuta. ©  Yuri Cortez / AFP / LEHTIKUVA

Vuonna 2013 kuolleen Chavézin vallanperijällä Nicolàs Madurolla olisi ollut tilaisuus lyödä piste itsetuhoisalle talous- ja yhteiskuntapolitiikalle.

Sen sijaan hän on jatkanut jääräpäisesti bolivariaanisen ihanneyhteiskunnan kehittämistä. Maduron johdolla Venezuela on ajautunut entistä selvemmin kohti ”perinteistä” 1980-luvun latinalaisamerikkalaista diktatuuria.

Chávismon savijalat sulivat lopullisesti, kun raakaöljyn maailmanmarkkinahinta romahti vuonna 2014.

Tällä hetkellä yhdeksän kymmenestä venezuelalaisesta elää köyhyydessä ja vailla takuita peruspalveluista. Kolmella neljästä on vaikeuksia saada päivittäin riittävästi ruokaa.

Kansantuote on romahtanut puoleen viiden vuoden takaisesta. Kaikesta kulutustavarasta on huutava pula, samoin lääkkeistä, sähköstä ja jopa polttoaineesta.

Inflaatioprosentin ennustetaan kohoavan yli kymmeneen miljoonaan tänä vuonna.

Yli kolme miljoonaa venezuelalaista on äänestänyt jaloillaan ja paennut kotimaansa sekasortoa, toivottomaksi käynyttä köyhyyttä ja kasvavaa demokratiavajetta ulkomaille.

Venezuelan hallituksen mielestä pakolaisongelmaa ei ole.

”Vihollismaat” ovat paisutelleet lukuja ja ”esittävät normaalin maastamuuton humanitaarisena kriisinä oikeuttaakseen sotilaallisen hyökkäyksen”, varapresidentti Delcy Rodriguez selitti 4. syyskuuta.

Samaan tapaan hallitus on torjunut kaiken muunkin arvostelun.

Trump on parjannut Maduron hallintoa virkakautensa alusta asti.

Valtaosa kansainvälisestä yhteisöstä asettui nopeasti Guaidón taakse.

Amerikan maiden järjestö OAS ilmoitti heti tukevansa Guaidóa. Samoin Kanada sekä mantereen merkittävimmät valtiot kuten Argentiina, Brasilia, Kolumbia, Chile ja Peru.

Yhdysvaltain reaktiota jotkut pitävät jopa operaationa, jonka aikataulusta oli neuvoteltu etukäteen Venezuelan opposition kanssa.

Presidentti Donald Trump ilmoitti alle tunnin sisällä Guaidón julistuksesta, että Yhdysvallat tukee häntä laillisena valtionpäämiehenä.

Samalla hän kehotti muutakin kansainvälistä yhteisöä toimimaan samoin ja ilmoitti hallintonsa tekevän kaikkensa demokratian palauttamiseksi Venezuelaan.

Kun Maduro vastavetona katkaisi diplomaattisuhteet Yhdysvaltoihin ja määräsi amerikkalaisdiplomaatit poistumaan maasta kolmen vuorokauden sisällä, Washington ilmoitti, ettei Madurolla ole enää valtuuksia antaa tällaisia määräyksiä.

Samaan aikaan Yhdysvallat on lisännyt kierroksia, joilla ulkomaailma painostaisi Maduron luopumaan rauhanomaisesti vallasta.

Se on kutsunut YK:n turvallisuusneuvoston avoimeen istuntoon lauantaina 26. tammikuuta keskustelemaan Venezuelan kriisistä.

Samana päivänä täyttyy aikaraja, jonka Maduron hallinto on antanut Yhdysvaltain lähetystölle sulkea ovensa pääkaupungissa Caracasissa.

Maduron hallitus tuskin ryhtyy häätämään amerikkalaisia väkisin. Se on kuitenkin vihjannut katkaisevansa sähkön ja kaasun toimitukset ja sulkevansa kulkuyhteydet lähetystöön.

 

Trump on parjannut armottomasti Maduron hallintoa oman virkakautensa alusta asti ja väläytellyt ”sotilaallista vaihtoehtoa” Venezuelan kriisin ratkaisemiseksi jo elokuusta 2017 lähtien.

Amerikkalaisdiplomaatteihin kajoaminen antaisi Yhdysvalloille syyn ryhtyä ”puolustamaan kansalaisiaan” ja puuttua Venezuelan tilanteeseen joko asevoimin tai antamalla suoraa aseapua Guaidólle.

Riski Yhdysvaltain sotilaallisesta väliintulosta on todellinen, varoittaa brittiläisen Guardian-sanomalehden Latinalaisen Amerikan asiantuntija Gabriel Hetland.

Maduro on jo pitkään syyttänyt Yhdysvaltoja ja naapurimaa Kolumbiaa ”äärioikeistolaisesta vallankaappaushankkeesta” häntä ja PSUV-puoluetta vastaan. Syytteet voimistuivat, kun sotilasparaatissa puhetta pitänyt Maduro yritettiin murhata 4. elokuuta Caracasissa räjäyttämällä kaksi häntä kohti ohjattua lennokkia.

Amerikkalaisjoukkojen osallistuminen vallanvaihdokseen tuskin kuitenkaan on Trumpin ensimmäinen vaihtoehto.

Hän on juuri ilmoittanut vetävänsä amerikkalaisjoukot Syyriasta ja haluavansa vähentää roimasti heidän määräänsä Afganistanissa. Uuden rintaman avaaminen Venezuelassa sopisi kuvioon huonosti.

Venezuelassa on yhtä paljon asukkaita kuin Irakissa ja pinta-alaltaan se on sitä kaksi kertaa suurempi. Edessä olisi pitkä, sotkuinen ja kallis miehitys, johon Venezuelan naapurimaat eivät halua osallistua.

Toistaiseksi Trump ja hänen neuvonantajansa ovat ilmeisesti olleet sitä mieltä, että edullisin vaihtoehto on antaa Maduron lietsoman sekasorron edetä rauhassa ja romahduttaa hallinto, sekä töniä tätä kehitystä eteenpäin kaikin keinoin.

Yhdysvallat voi lisätä Maduron ahdinkoa vielä oleellisesti keskeyttämällä öljyntuonnin Venezuelasta. Jäisistä poliittisista suhteista huolimatta se on ollut Maduron hallinnon suurin asiakas.

Yhdysvallat yrittääkin nyt varmistaa, että Venezuelan öljymyynnistä kertyvät varat ohjautuvat Guaidón hallinolle eikä enää Madurolle, presidentti Trumpin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja John Bolton vahvisti 24. tammikuuta.

Parlamentin puhemies Juan Guaidó julistautui väliaikaiseksi presidentiksi 23. tammikuuta.

Parlamentin puhemies Juan Guaidó julistautui väliaikaiseksi presidentiksi 23. tammikuuta. © FERNANDO LLANO / AP / LEHTIKUVA

Vasta vuonna 2015 parlamenttiin noussut Guaidó, 35, on yllättävä vaihtoehto muutosjohtajaksi. Rakettimaisen nousun puolueensa riveissä tehnyt Guaidó vannoi virkavalansa parlamentin puhemiehenä 5. tammikuuta ja on toiminut sen jälkeen pikavauhtia.

Ensi töikseen hän käynnisti yhteistoimet kymmenien eri valtioiden kanssa Maduron hallinnon ulkomaisten pankkitilien jäädyttämiseksi.

Hänen nopeaan nousuaan tuntemattomuudesta parrasvaloihin selittää se, että Chavézin ja Maduron hallinnot ovat vaientaneet ja pidättäneet valtaosan maan pitkän linjan oppositiojohtajista.

Yhdysvalloissa opiskellut insinööri on kuitenkin ollut koulu- ja opiskeluajoistaan asti aktiivisesti mukana Chavézia ja nyttemmin Maduroa vastustaneessa opiskelijaliikkeessä.

Hän myös kuuluu oppositioliikkeiden vuonna 2009 perustaman keskustavasemmistolaisen Voluntad Popularin, Kansan tahto-puolueen perustajajäseniin.

Parlamentissa Guaidó on käynnistänyt Maduron hallintoon kohdistuneita korruptiotutkimuksia ja jäljittänyt hallinnon kähveltämiä julkisia varoja.

Saattaa olla, että Venezuelan oppositiojohtajat laskevat voivansa antaa Guaidón tehdä likaisen työn ja nousta sitten itse sitten varjoista ottamaan todellisen vallan itselleen.

Jos enää pystyvät – Guaidó voi sinä aikana ehtiä jo loikata heidän tavoittamattomiinsa kansakunnan kaapin päälle.

Guaidón legendaa rakentaa sekin, että hän kantaa niskassaan leveää arpea poliisin kumiluodeista jonka sai Venezuelan hallinnon väkivaltaisesti tukahduttamien vuoden 2017 suurmielenosoitusten aikana.

Trumpin hengenheimolaista Guaidósta sen sijaan tuskin saa. Hänen sanotaan jäljittelevän käytöksellään, eleillään ja lausunnoillaan Barack Obamaa.

Venezuelan presidentti Nicolas Maduro puhui kannattajilleen 23. tammikuuta 2019.

Venezuelan presidentti Nicolas Maduro puhui kannattajilleen 23. tammikuuta 2019. © ARIANA CUBILLOS / AP / LEHTIKUVA

Maduron jatkon ratkaisee viime kädessä armeijan kanta. Jos turvallisuuskoneisto pysyy tiiviisti hänen takanaan, on vaikea nähdä, miten Maduro voidaan Venezuelan ulkopuolelta kaataa – ainakaan nopeasti.

Lähtökohtaisesti turvallisuuskoneisto tukee kaikkialla maailmassa vallanpitäjiä vankemmin kuin kansa.

Venezuelassakin armeijaan, poliisiin ja kansalliskaartiin on pyritty valikoimaan vain henkilöitä, joille Chavez aikanaan ja Maduro hänen jälkeensä edustavat oikeaa johtajaa.

Toistaiseksi armeijan johto on vakuutellut uskollisuuttaan. Syitä on kolme: raha, mukavuudenhalu ja pelko.

Upseereille on jaettu avokätisesti Venezuelan öljyrahaa, auto- ja asuntoetuja, vaikutusvaltaa sekä hyvätuloisia virkoja valtion öljy-yhtiössä.

Saavutetuista eduista suurin osa voisi kadota Maduron mukana. Tilalle uudet viranomaiset saattavat tarjota korruptiosyytteitä ja tutkintaa ihmisoikeusrikoksista.

Kynnys hylätä Maduro madaltuu kuitenkin koko ajan.

Turvallisuuskoneiston sisällä on suuria mielipide-eroja nykyhallinnon ja nykymenon oikeutuksesta kuten minkä tahansa kasvavien ristiriitojen ja jännitteiden keskellä elävän maan armeijan keskuudessa.

Guaidó ja parlamentti ovat myös luvanneet armahduksen ja syytesuojan kaikille asevoimien edustajille, jotka auttavat Venezuelaa palaamaan demokratiaan.

Hyvin paljon riippuu nyt siitä, osaako ja haluaako Maduro estää levottomuuksia kärjistymästä.

Tuoreimmat väkivaltaiset suurmielenosoitukset eivät tapahtuneet Caracasin keskiluokan asuinalueilla. Ne riehuivat työläiskaupunginosissa, jotka tähän asti ovat olleet Maduron ja häntä ennen Chavézin vankinta tukialuetta.

Hyvin paljon riippuu nyt siitä, osaako ja haluaako Maduro estää levottomuuksia kärjistymästä.

Toistaiseksi hän on keskittynyt syyttämään oppositiota väkivaltaisuuksien lietsomisesta ja vaatimaan, että ”fasisteja vastaan käytetään lakien suomia valtuuksia kaikessa ankaruudessaan”.

Jos hän pidätyttää Guaidón ja valjastaa colectivot, Chavézin synnyttämät ja hänen aatettaan kiihkomielisesti tukevat vapaaehtoisten kansalaisten puolisotilaalliset miliisijoukot kadulle, ollaan pahimman edessä.

Ja jos armeija tuolloin jakautuu suunnilleen tasavahvasti Maduron kannattajiin ja vastustajiin, edes sisällissota ei ole poissa laskuista.