Trump haluaa ympäristöpomoksi miehen, joka haluaa suojella myös ”amerikkalaisten yritysten vapautta”

Scott Pruitt on useasti haastanut ympäristöviraston oikeuteen. Hänellä on läheiset välit öljy-yhtiöihin.

Donald Trump
Teksti
Milka Valtanen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Donald Trumpin ehdokas Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto EPAn johtajaksi on nostanut ympäristöjärjestöjen karvat pystyyn. Trump ilmoitti 8. joulukuuta nimittävänsä tehtävään oklahomalaisen Scott Pruittin.

Oklahoman osavaltion yleinen syyttäjä, 48-vuotias republikaanijuristi Pruitt tuntee EPAn ennestään esimerkiksi lukuisista oikeusjutuista, jotka hän on nostanut virastoa vastaan.

EPAn tehtäviin kuuluu muun muassa puhtaan ilman ja puhtaan veden suojelu. Virasto on ollut myös merkittävässä roolissa presidentti Barack Obaman ilmastopolitiikassa. Sen johtajaa pidetään ministeritason virkamiehenä.

Pruitt luonnehtii itseään EPAn ”aktivistiagendan” johtavaksi vastustajaksi.

 

Scott Pruittin ura politiikassa alkoi vuonna 1998, kun hänet valittiin Oklahoman senaattiin.

Osavaltion yleiseksi syyttäjäksi hänet valittiin vuonna 2010. Sen jälkeen hänen aikansa on kulunut Obaman hallintoa vastaan taistellessa. Pruitt on syyttänyt EPAn asettamia ympäristörajoituksia energiateollisuuden toiminnan rajoittamisesta.

Pruitt on ajanut esimerkiksi paikallista ympäristölainsäädäntöä. Hänen mukaansa osavaltiot voisivat parhaiten säännellä paikallisia teollisuudenaloja, olivat ne sitten öljy- tai kaasuyhtiöitä tai muita yrityksiä, joiden toimilla on ympäristövaikutuksia.

Energiateollisuus on Oklahoman talouden kivijalka.

Trump sanoo Obaman ilmasto-ohjelmaa hiilen vastaiseksi sodaksi

USA:n mediassa Pruittin nimitys EPA:n johtoon on tulkittu merkiksi republikaanien aikeista lopettaa presidentti Obaman ilmastonmuutoksen vastainen työ.

Trump on sanonut ilmastonmuutosta Kiinan salajuoneksi ja uhannut vetää Yhdysvallat Pariisin ilmastosopimuksesta. Hän on kutsunut Obaman ilmasto-ohjelmaa hiilen vastaiseksi sodaksi ja luvannut hajottaa koko ympäristönsuojeluviraston.

Pruitt puolestaan on yksi osavaltioiden republikaanisyyttäjistä, jotka ovat haastaneet EPAn oikeuteen Obaman puhtaan energian suunnitelmasta.

Obaman ilmastopolitiikan lisäksi Pruitt on vastustanut oikeusteitse muun muassa EPAn ohjelmaa, joka vaatii erityistä ilmanpuhtautta kansallispuistojen lähistöllä, ja EPAn asettamia rajoituksia elohopeapitoisuuteen hiilivoimaloiden ympäristössä. Hän hävisi molemmat jutut.

Pruittin valintaa EPAn johtajaksi on perusteltu sillä, että hän on perustuslain asiantuntija, jolla on syvällinen ymmärrys ympäristörajoitusten vaikutuksista ympäristöön ja talouteen.

Tulevalla kaudella Pruitt aikoo johtaa virastoa tavalla, joka suojelee paitsi ympäristöä myös ”amerikkalaisten yritysten vapautta”.

 

Tuleva ympäristöministeri Scott Pruitt on saanut vuoden 2002 jälkeen yli 300 000 dollaria yrityksiltä, jotka toimivat fossiilisten polttoaineiden teollisuudessa.

Ympäristöjärjestöt ovat syyttäneet Pruittia uusiutumattoman energiateollisuuden käsikassaraksi. Vuonna 2014 Pruitt toimitti EPAlle kolmesivuisen kirjeen, jossa kritisoitiin ympäristölainsäädäntöä energiayhtiöiden tuottamien ilmansaasteiden liioittelusta.

Myöhemmin selvisi, että kirjeen olivat kirjoittaneet Oklahoman suurimman energiayhtiön juristit.

Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on ”kaikkea muuta kuin varma”.

Scott Pruitt on kyseenalaistanut tiedeyhteisön näkemykset ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta. Hänen mukaansa asia on ”kaikkea muuta kuin varma”.

EPAn johdossa Pruitt pääsee muiden ilmastoskeptikoiden seuraan. Trump on nimittänyt viraston siirtymäkauden johtajaksi Myron Ebellin, joka on kampanjoinut ilmastoskeptisyyden puolesta ajatushautomossa, jolla on lämpimät välit muun muassa öljy-yhtiö Exxon Mobiliin.

Tiistaina 13. joulukuuta Trump ilmoitti ehdokkaansa Yhdysvaltain tulevaksi ulkoministeriksi. Hän on Exxonin toimitusjohtaja Rex Tillerson.