öljy-yhtiöt
-
Öljy-yhtiöiden paine mukautua ilmastosopimuksiin on vähentynyt, koska kuluttajia, yrityksiä ja poliitikkoja huolettavat enemmän hinnat kuin ilmasto. ilmastonmuutosÖljyjätit peruvat ilmastotavoitteitaan – uusiutuva energia saattoi olla niille muotijuttu, asiantuntija sanoo
4 MIN -
Haasteen mukaan öljyfirmat ovat huijanneet kansalaisia vähättelemällä fossiilisten polttoaineiden käytön riskiä. fossiilienergiaKalifornia vei öljyfirmat oikeuteen miljardien ilmastovahingoista – Professori: Kyseessä on uusi trendi
3 MIN -
Ympäristötaloustieteen apulaisprofessorin Lassi Ahlvikin mukaan yritykset yrittävät vaikuttaa muun muassa sääntelyyn ja verotukseen. ulkomaatÖljylobbareita löytyi ilmastokokouksen pöydistä – Kansalaisjärjestöt vetoavat tupakkahistoriaan
2 MIN -
Öljy-yhtiöt ja niiden rahoittajat laskevat, että energiasiirtymä tapahtuu paljon hitaammin kuin on suunniteltu. fossiiliset polttoaineetÖljy-yhtiöt aikovat lisätä arktisten alueiden öljyn- ja kaasuntuotantoa reilusti, pankit myöntävät rahoitusta hankkeille
2 MIN -
Pandemian odotetaan vauhdittavan siirtymää vähäpäästöisempään liikenteeseen, mutta kotitalouksien ja julkisen talouden heikentynyt tilanne voi osaltaan jarruttaa muutosta. FortumÖljyn loppu lähenee: Korona aikaistamassa kysyntähuippua, mutta ”täydellistä muutosta” tarvitaan yhä
8 MIN -
Yhdysvaltain tulevan presidentin kabinetilla on läheiset suhteet öljybisnekseen. Donald TrumpTrumpin nimitykset ennakoivat rajua linjanmuutosta: ”Putinin politiikka on tulossa muotiin”
4 MIN -
Scott Pruitt on useasti haastanut ympäristöviraston oikeuteen. Hänellä on läheiset välit öljy-yhtiöihin. Donald TrumpTrump haluaa ympäristöpomoksi miehen, joka haluaa suojella myös ”amerikkalaisten yritysten vapautta”
3 MIN