Guantánamo Bayn hankala syntytarina
Yhdysvaltain hallussa oleva vankileiri kertoo maan historiallisesta tasapainoilusta tasavallan ja imperiumin välillä.
Helmikuun 12. päivä tarjosi Yhdysvaltain politiikan tuntijoille déjà vu -tunteen. Reuters uutisoi Joe Bidenin hallinnon aikeesta sulkea Kuuban eteläkärjessä sijaitseva, Yhdysvaltain hallitsema Guantánamo Bayn vankileiri ennen Bidenin nelivuotisen presidenttikauden päättymistä.
Kaksitoista vuotta aiemmin, vain kolme päivää 20. tammikuuta 2009 pidettyjen virkaanastujaistensa jälkeen, Barack Obama oli julistanut tekevänsä saman – ensimmäisen virkavuotensa aikana.
Lupaus oli rohkea silloin, ja se on rohkea nyt.
Guantánamo Bayn – tai Gitmon, jos lyhenne sallitaan – asema nivoutuu monimutkaiseen historiallisten, poliittisten, laillisten, turvallisuuden ja eettisten kysymysten vyyhtiin.
George W. Bushin puolustusministeri Donald Rumsfeld otti vankileirin käyttöön vuonna 2002. Se toimi niin kutsutun terrorismin vastaisen sodan epäiltyjen kuulustelupaikkana. Laivastotukikohdan tulkinnanvarainen status mahdollisti alueen hyödyntämisen epätavallisen sodan poikkeuksellisiin keinoihin.
Ihmisoikeusjärjestöt syyttivät Yhdysvaltoja pidätettyjen oikeuksien ja Geneven sopimuksen rikkomisesta.
Reilun 116 neliökilometrin suuruisen alueen asema juontaa Yhdysvaltain osallistumiseen Kuuban itsenäisyystaisteluun. Presidentti William McKinleyn huhtikuussa 1898 julistamaa sotaa Espanjalle perusteltiin vetoamalla talousintresseihin. Tavoitteena ei ollut Kuuban maa-alueen liittäminen Yhdysvaltoihin.
Espanjan antautumiseen päättyneen sodan seurauksena Puerto Rico, Guam, Havaiji ja Filippiinit tulivat silti osaksi Yhdysvaltoja. Filippiinit itsenäistyi vuonna 1946.
McKinleyn ulkoministeri John Hay kutsui vain kuusi viikkoa kestänyttä selkkausta ”oivaksi pikku sodaksi” (splendid little war).
Kuuballe taattiin itsenäisyys Plattin sopimuksella, joka määritti Yhdysvaltain Kuuba-politiikkaa aina 1930-luvulle asti.
Joulukuun 10. päivä vuonna 1903 kirjatun sopimuksen tavoitteena oli naapurimaiden talouksien yhdistäminen rajoittamalla Kuuban ulko- ja kauppapolitiikkaa kolmansien maiden kanssa. Sopimuksen osana Yhdysvallat vuokrasi Guantánamo Bayn määräämättömäksi ajaksi.
Plattin sopimuksen mukaisesti Guantánamo Bay kuului Kuuban suvereniteetin piiriin, mutta Yhdysvalloilla oli siihen juridinen päätäntävalta. Limittäisen vallanmäärittämisen takia aluetta on luonnehdittu ei-kenenkään maaksi.
Yhdysvalloissa Pohjois-Amerikan mantereen ulkopuoliset territoriot herättivät ankaraa vastustusta aikalaiskeskusteluissa. Niin kutsuttu imperialismin vastainen liitto (Anti-Imperialist League) väitti alueiden romuttavan Yhdysvaltain itseymmärryksen tasavaltana. Järjestö vastusti tasavallan perustuslain nimissä imperialismia ja sen nimekkäiden jäsenten joukossa toimi Andrew Carnegien, W. E. B. Du Bois’n ja Mark Twainin kaltaisia vaikuttajia.
Vuoden 1959 vallankumouksen jälkeen Fidel Castro piti Yhdysvaltain ja Kuuban välistä sopimusta kansainvälisen oikeuden valossa laittomana. Vuonna 2016 Kuuban ja Yhdysvaltain välisissä liennytysneuvotteluissa Raúl Castro nosti Guantánamo Bayn esiin kynnyskysymyksenä maiden välisten suhteiden normalisoinnille.
Obaman mukaan vankileiri soti yhdysvaltalaisia arvoja vastaan, mutta ilmeistä oli, että Washingtonin poliittisella eliitillä ei ollut yksimielisyyttä yhteisten arvojen merkityksistä. Poliittisen manöveroinnin myötä vankileirin sulkeminen kariutettiin: sekä vuonna 2009 että 2015 pidetyt senaatin äänestykset päättyivät puolueiden rajat ylittäviin murskatappioihin. Vain kourallinen senaattoreista puolsi aloitetta.
Obaman hallinnon saavutuksesi jäi lopulta vankilukumäärän vähentäminen: vuonna 2009 tukikohdassa olleista 240 pidätetystä oli presidenttikauden lopussa vuonna 2015 jäljellä 40. Suurin osa vapautetuista oli siirretty muihin vankiloihin tai palautettu kotimaihinsa.
Bidenin hallinnon haasteena vankileirin sulkemisessa ei ole pelkästään vankien siirtoihin liittyvät logistiset ongelmat tai eettiset kysymykset. Guantánamo Bayn aseman määrittämiseksi se joutuu punnitsemaan maan historiallista itseymmärrystä imperiumin ja tasavallan välissä.
Kirjoittaja on Pohjois-Amerikan tutkimuksen professori Turun yliopiston John Morton -keskuksessa.