Kulkutaudit heiluttavat hallitsijoita: Napoléonin armeijan tappoi kuume, joka raivasi Yhdysvalloille tien supervallaksi

Keltakuumeen seurauksena Ranska myi Yhdysvalloille suuret maa-alueet Pohjois-Amerikasta.

tartuntataudit
Teksti
Hannu Pesonen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump esittelee taistelua koronavirusta vastaan sodaksi ja itsensä sota-ajan presidenttinä. Harva kuitenkaan tietää, että Yhdysvaltain suurvalta-asemaan nousemisen taustalla on toinen kulkutauti, tuhoisa keltakuume-epidemia.

Maailmanhistoria on täynnä esimerkkejä siitä, miten yllättävät ja tuhoisat epidemiat ovat romahduttaneet valtioita, kaataneet hallitsijoita ja nostaneet uusia tilalle.

”Epidemioilla on valtava vaikutus yhteiskunnalliseen ja poliittiseen vakauteen. Ne ovat ratkaisseet sotia, olleet niiden syitä ja lopettaneet niitä”, muistuttaa Yalen yliopiston lääketieteen historian emeritusprofessori Frank M. Snowden uudessa kirjassaan Epidemics and Society: From the Black Death to the Present, vapaasti suomennettuna ”Epidemiat ja yhteiskunta: mustasta surmasta nykypäivään”.

Saattaa olla, että myös presidentti Trump on lopulta tullut tähän tulokseen.

Koronaviruksen uhkaa melkein kaksi kuukautta vähätellyt Trump teki 18. maaliskuuta täyskäännöksen ja alkoi puhua epidemiasta sotana, joka on voitettava.

Amerikkalaispresidenteistä ylivoimaisesti suurimman menestyksen vakavan tautiepidemian aiheuttamasta tilanteesta on kuitenkin hankkinut heistä järjestyksessä kolmas.

Vuosina 1801–1809 Yhdysvaltoja johtanut Thomas Jefferson, kahden dollarin setelin rintakuvamalli sekä nykyisen demokraattisen puolueen perustaja yli kaksinkertaisti maansa pinta-alan.

Hän pohjusti valtion nousun ensin alueelliseksi suurvallaksi ja lopulta maailman supervallaksi hyödyntämälla tehokkaasti tappavaa keltakuume-epidemiaa.

 

Keltakuume on Afrikasta peräisin oleva hyttysten levittämä virustauti, jonka kuolleisuus on erittäin korkea.

Nykyään se pysyy aisoissa 1930-luvulla kehitetyn tehokkaan ja pitkäkestoisen rokotteen avulla. Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan uusin keltakuumerokote antaa saajalleen jopa elinikäisen suojan.

Tautia tavataan pääasiassa päiväntasaajan molemmin puolin Afrikassa, jossa se aiheutti viimeksi noin tuhannen tartunnan epidemian Angolassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Ugandassa vuosina 2016–2017. Ajoittain tautitapauksia on myös Etelä- ja Väli-Amerikassa.

 

Rokotteesta ei vollut tietoakaan kun keltakuume riehui 1790-luvulla keskeytyksettä yli vuosikymmenen ajan Ranskalle kuuluvalla Sainte Dominguen saarella, jolla sijaitsevat nykyään Haitin ja Dominikaanisen tasavallan valtiot.

Epidemia heikensi Ranskan siirtomaahallintoa, ja saaren länsipuoliskossa Haitissa käynnistyi 1790-luvulla orjakapina. Sen seurauksena entisen orjan Toussaint Louverturen johtamat joukot kukistivat vuonna 1801 isäntänsä ja alkoivat johtaa aluettaan omin voimin.

Ranskaa hallitsi tuohon aikaan suuren vallankumouksen jälkimainingeissa vuonna 1799 vallan kaapannut Napoléon Bonaparte.

Haiti oli hänelle tärkeä, koska tarkoituksena oli huoltaa ja varustaa sitä kautta Missisippijoen laaksossa sijaitsevaa Louisianan aluetta, joka sijaitsi uuden itsenäistyneen valtion Yhdysvaltojen länsirajalla.

Ranska oli vallannut Louisianan vuonna 1600-luvun lopussa ja nimennyt sen Ludvig XIV:n, Aurinkokuninkaan,  mukaan.

Ranska oli käynyt Louisianasta jatkuvaa kiistaa Espanjan kanssa, mutta Bonaparte kaavaili kehittävänsä alueesta Ranskalle kuuluvan suurvallan Pohjois-Amerikan mantereelle.

Bonaparte lähetti lankonsa kenraali Victor-Emmanuel LeClercin johtaman 20 000 miehen armeijan syksyllä 1801 merten yli valtaamaan Haitia takaisin.

Noustuaan maihin tammikuun lopulla 1802 armeija eteni nopeasti. Se oli orjajoukkoja selvästi paremmin aseistautunut ja koulutettu. Ranskalaiset valvoivat pian lähes koko Haitia.

Ranskalaiset eivät olleet koskaan altistuneet keltakuumeelle.

Keltakuume astui kuvaan jo parin kuukauden kuluttua sadekauden myötä.

Rannikon rämeikköalueilla hyttysten keskellä sotivat ranskalaiset eivät olleet koskaan altistuneet keltakuumeelle ja olivat täysin vailla vastustuskykyä.

Sen sijaan hengissä selvinneille paikallisille oli jo kehittynyt laaja laumasuoja: nykytietämyksen mukaan kerran sairastettu keltakuume antaa elinikäisen suojan tautia vastaan.

 

Vuoden 1802 huhtikuun loppuun mennessä kolmasosa Ranskan valtausarmeijasta oli kuollut ja toinen kolmasosa sairasti. Suuri osa taudista hengissä selvinneistä oli toipilaita. Kun mieskato yhä paheni toukokuussa, LeClerc neuvotteli vallanjakosopimuksen Louverturen kanssa.

Ranskalaiset kuitenkin pettivät sopimuksen, ottivat orjakenraalin kiinni ja laivasivat hänet Ranskaan vangikseen. Se ei auttanut. Keltakuume tappoi neljä viidesosaa alkuperäisestä valtausarmeijasta ja kaatoi lähes kokonaan sen tueksi lähetetyt yhtä suuret lisäjoukot.

Lopulta ranskalaisarmeija antautui marraskuussa 1803 haitilaisjoukkoja johtaneelle kenraali Jean-Jacques Dessalinesille. Haitista tuli hänen johdollaan ensimmäinen itsenäinen Latinalaisen Amerikan valtio.

Keltakuumeen arvioidaan tappaneen kaikkiaan noin 50 000 ranskalaissotilasta ja -merimiestä, Kotiin Haitiin lähetetyistä sotilaista palasi vain 3 000.

”Haitin vallankumouksen menestyksen sääti siis ennen kaikkea keltakuume. Orjakapina onnistui, koska haitilaiset olivat ehtineet kehittää immuniteetin keltakuumetta vastaan – ranskalaisilla sitä ei ollut.  Mutta Haitin itsenäistymisen lisäksi epidemia johti myös siihen, että Napoléon luopui Ranskan suurvalta-aseman luomisesta Amerikkaan ja myi siirtomaaomistuksensa Yhdysvalloille”, kirjailija Snowden muistuttaa.

 

Täysromahdus oli heikentänyt Ranskan siirtomaavaltaa Amerikan mantereella ja saarilla pahasti. Se tuotti suuria taloudellisia vaikeuksia Bonapartelle, joka tarvitsi kipeästi käteistä rahaa Euroopassa valmistelemiaan laajoja valtaussotia varten.

Niinpä Bonaparte myi Ranskan Louisianan presidentti Thomas Jeffersonin käynnistämän kaupanhieronnan tuloksena Yhdysvalloille 15 miljoonalla dollarilla Pariisissa.

Kaupalla Bonaparte esti myös Britannian aikeet houkutella Yhdysvallat puolelleen sodassa, jota se valmisteli jo Ranskaa vastaan.

Vasta 27 vuotta aiemmin itsenäiseksi julistautunut Yhdysvallat ei ollut tuolloin suurvalta, vaan yhä heikko ja epävakaa.

Se oli itsenäistyttyään sotinut ensin viisi kuluttavaa vuotta entistä siirtomaaisäntäänsä Britanniaa vastaan ja taisteli yhä olemassaolostaan. Alituisina uhkina olivat entisen emämaan lisäksi sekä Espanja että Ranska.

Jeffersonin junailema kauppa muutti tilanteen ratkaisevasti ja peruuttamattomasti. Ostettu alue kattoi 2 140 000 neliökilometriä. Se yli kaksinkertaisti Yhdysvaltain pinta-alan ja poisti Ranskan uhan Yhdysvaltain rajoilta.

Itse asiassa Ranska ei edes täysin tiennyt mitä myi, eikä Yhdysvallat mitä osti. Alueen tarkkaa pinta-alaa ei ollut mitannut kukaan. Joka tapauksessa se kattoi valtaosan valkoisten siirtolaisten tuntemista alueista Missisippin länsipuolella.

Alueeseen kuuluivat Yhdysvaltain nykyisistä osavaltioista Louisianan lisäksi Arkansas, Pohjois- ja Etelä-Dakota, Iowa, Missouri, Kansas, Oklahoma ja Nebraska kokonaan, sekä osia Wyomingista, Montanasta, Coloradosta, Minnesotasta, Uudesta Meksikosta ja Texasista.

Tämä kauppa avasi Yhdysvaltain tien länteen. Yhdysvallat kehittyi näin ensin mantereen, sitten maailman suurvallaksi.

Ranskan Louisiana oli muodostanut tiiviin tulpan Yhdysvaltain laajentumispyrkimyksille. Se ulottui pohjoisesta Kanadan rajalta etelään Meksikonlahteen yhtenäisenä alueena,  jonka itärajan taakse jäivät kaikki nykyisen Yhdysvaltain läntiset osavaltiot.

Jos armeijansa menettänyt, kassakriisiin joutunut ja turhautunut Napoléon ei olisi ajautunut käymään kauppaa Louisianasta, alue olisi saattanut jäädä pysyvästi Ranskan siirtomaaksi.

Siirtomaiden myöhempi itsenäistymisen aika taas olisi saattanut johtaa siihen, että Louisianasta olisi tullut Pohjois-Amerikan kolmas valtio Yhdysvaltain ja Kanadan rinnalle.

Kummassakin tapauksessa Louisiana olisi ollut pysyvä este Yhdysvaltain nykyään legendaariselle lännen valloitukselle.

Valloitusta ei olisi ehkä koskaan tapahtunut eikä western-elokuvia tehty, tai sitten niissä olisi puhuttu ranskaa ja ne tunnettaisiin John Waynen sijaan Gérard Depardieusta.

Yhdysvallat olisi jäänyt Kanadan ja Louisianan varjoon eikä Donald Trumpilla olisi senkään vertaa merkitystä maailmanpolitiikassa kuin Kanadan pääministerillä Justin Trudeaulla.

Jos Trumpin isoisää tuollaisessa tilanteessa olisi edes kiinnostanut muuttaa Saksasta niin vähäpätöiseen Amerikkaan.