Jättiyllätys mahdollinen: Kongressi voi joutua valitsemaan presidentin – Trump ja Clinton jäävät rannalle?

Lähes joka neljännellä äänestysikäisellä yhdysvaltalaisella ei ole äänioikeutta.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yhdysvaltain seuraavan presidentin saattavat äänestäjien sijaan valita kongressiedustajat, sanoo Yhdysvaltain tutkimuksen emeritusprofessori Markku Henriksson Helsingin yliopistosta.

Maan vaalilainsäädännön mukaan presidentin valinta siirtyy kongressille, mikäli yksikään ehdokkaista ei saa 8. marraskuuta järjestettävissä vaaleissa taakseen yli puolta 538 valitsijamiehestä. Näin on viimeksi käynyt 1800-luvulla.

Tänä vuonna poikkeuksellisen tilanteen saattaa aiheuttaa pieni Utahin osavaltio ja sitoutumattomana ehdokkaana kampanjoiva entinen republikaani Evan McMullin. Koko maan tasolla McMullinin kannatus on kaukana pääehdokkaiden Hillary Clintonin ja Donald Trumpin takana, mutta kotiosavaltiossaan Utahissa hän on noussut mielipidemittauksissa nopeasti.

Yhdysvaltojen vaalijärjestelmä mahdollistaa, että yksittäinen osavaltio voi heiluttaa koko maan vaalitulosta.

Yhdysvalloissa presidenttiä ei valita Suomen tapaan valtakunnallisella suoralla kansanvaalilla, vaan äänestys järjestetään osavaltioittain. Käytännössä maassa siis järjestetään 51 vaalit yhtä aikaa. Kussakin osavaltiossa eniten ääniä saanut ehdokas saa taakseen kaikki kyseisen osavaltion valitsijamiehet.

Tullakseen valituksi ehdokkaan on saatava taakseen vähintään 270 valitsijamiestä. Tilanteessa, jossa jokaisen osavaltion voittaa jompikumpi kahden suurimman puolueen ehdokkaista, luku tulee varmasti täyteen.

Mutta jos yhden tai useamman osavaltion voittaakin joku kolmas ehdokas, on hyvin mahdollista, ettei kukaan saa kasaan valitsijamiesten enemmistöä.

 

McMullinin voitto Utahissa on mahdollisuuksien rajoissa, vaikka se ei olisi todennäköisin vaihtoehto, Henriksson arvelee. Loppu riippuu muiden osavaltioiden tuloksista.

”Jos Trump voittaa osavaltiot, joissa tilanne vaikuttaa tasaväkiseltä, mutta häviää Utahin McMullinille, voidaan hyvin olla tilanteessa, jossa yhdelläkään ehdokkaista ei ole valitsijamiesten enemmistöä.”

Tällöin presidentin valinta siirtyisi kongressiin, jossa ei toimita normaalien voimasuhteiden mukaan. Laki nimittäin määrää presidentistä äänestävät kongressiedustajat toimimaan osavaltioittain. Kunkin osavaltion edustajat äänestävät ensin keskenään osavaltion ehdokkaasta. Lopullisessa vaalissa jokaisella osavaltiolla on yksi ääni.

Valinta tehdään kolmen vaaleissa eniten ääniä saaneen ehdokkaan väliltä. Jos kumpikaan pääpuolueen ehdokkaista ei saa taakseen osavaltioiden enemmistöä myöskään kongressissa, on mahdollista, että kompromissina valituksi tulisi kolmanneksi eniten ääniä saanut – esimerkiksi juuri McMullin.

Henriksson muistuttaa, ettei McMullinin voitto Utahissa kuitenkaan välttämättä tarkoita vaalien jäämistä ratkaisemattomaksi. Jos kolmas ehdokas voittaa vain yhden osavaltion, jompikumpi suurten puolueiden ehdokkaista voi vielä hyvin saada valitsijamiesten enemmistön.

Tilanteen kireys kuitenkin näkyy.

 

Yleensä kampanjoinnin painopiste keskittyy suuriin osavaltioihin, joissa puolueiden voimasuhteet ovat tasaväkiset.

Nyt myös moni pieni osavaltio on saanut enemmän huomiota, Henriksson sanoo.

“Jos kilpailusta tulee todella tasainen, pienen Wyomingin 3 valitsijamiestä voivat olla ne, jotka ratkaisevat koko pelin.”

Tiukempi kampanjointi voi näkyä myös äänestysaktiivisuudessa, joka Yhdysvalloissa on perinteisesti jäänyt varsin matalaksi. 2000-luvun presidentinvaaleissa äänestysprosentti on liikkunut 50–57 prosentin välillä. 60 prosentin raja ylitettiin viimeksi 1960-luvulla.

Henrikssonin mukaan kampanjoinnin keskittyminen muutamaan avainosavaltioon on yksi tärkeimmistä äänestysaktiivisuutta laskevista tekijöistä.

”Esimerkiksi Kaliforniassa demokraatit voittavat käytännössä aina. Moni ei vaivaudu äänestämään, koska ajattelee lopputuloksen olevan etukäteen tiedossa.”

 

Toinen äänestysaktiivisuutta laskeva tekijä on äänestämisen hankaluus.

Kaikissa osavaltioissa Pohjois-Dakotaa lukuun ottamatta äänioikeus edellyttää äänestäjäksi rekisteröitymistä. Jos muuttaa toiseen osavaltioon, rekisteröinti on uusittava.

Rekisteröitymiskäytännöt myös vaihtelevat osavaltioittain.

Arviolta jopa 50 miljoonaa äänestysikäistä ei ole rekisteröitynyt. Tämä tarkoittaa, että lähes joka neljännellä äänestysikäisellä yhdysvaltalaisella ei ole äänioikeutta.

Näin suuren joukon puuttuminen uurnilta vaikuttaa väistämättä lopputulokseen.

Esimerkiksi vuoden 2008 vaaleissa valtaosa rekisteröitymättömistä oli mustia, latinoita ja aasialaisamerikkalaisia, arvioi dosentti Rani-Henrik Andersson Kalifornian yliopistosta. He äänestävät yleisesti demokraatteja.

Hankalaa järjestelmää kritisoidaan tasaisin väliajoin. Erityisesti republikaaneja on syytetty siitä, että he yrittävät tarkoituksella hankaloittaa rekisteröitymistä siten, että juuri etniset vähemmistöt jättäisivät äänestämättä.

Emeritusprofessori Henrikssonin mukaan kritiikki on aiheellista. Tietyillä alueilla joitakin ryhmiä saatetaan jopa suoraan painostaa olemaan rekisteröitymättä.

”Rotukysymykset näyttelevät USA:ssa suurempaa roolia kuin haluttaisiin myöntää”, hän tiivistää.

Henriksson muistuttaa, että kritiikki kohdistuu lähinnä rekisteröitymisen vaikeuteen. Kokonaan eroon rekisteröinnistä ei juuri haluta.

”Kyse on erilaisesta demokratiakäsityksestä”, Henriksson selittää.

”Eurooppalaisille demokratia tarkoittaa sitä, että valtio tekee äänestämisen mahdollisimman helposti. Yhdysvalloissa se tarkoittaa sitä, että jokainen saa tehdä itse myös sen valinnan, rekisteröityykö edes äänestäjäksi.”

 

Kuitenkin myös rekisteröityneistä äänestäjistä lähes kolmannes on jättänyt presidentinvaalit väliin.

Henrikssonin mukaan eri ihmisryhmien äänestysaktiivisuus myös vaihtelee suuresti eri vaalien ja alueiden välillä.

Keskimääräistä laiskempia äänestäjiä näyttäisi löytyvän sekä yhteiskunnan pohjalta että hieman yllättäen myös huipulta, Henriksson sanoo.

Huonosti koulutettujen ja köyhimpien matalasta äänestysprosentista puhutaan paljon, mutta matala äänestysprosentti on myös kaikkein korkeimmin koulutetuilla, esimerkiksi yliopistojen professoreilla.

Molempia ryhmiä yhdistää se, että he kokevat olevansa ikään kuin politiikan ulkopuolella. He ajattelevat, tosin eri syistä, ettei presidentin henkilöllisyys vaikuta heidän asemaansa.

”Tässä professorit ovat hämmentävästi samassa veneessä kaikkein vähiten koulutettujen kanssa. Itse asiassa kaikkein korkeimmin koulutetut myös äänestävät keskimääräistä useammin protestina jonkin kolmannen puolueen ehdokasta”, Henriksson kuvaa.

Tulevat vaalit saattavat murtaa tätä asetelmaa.

Trump voi saada monet turhautuneet vaaliuurnille. Ja jos Trumpin uhka koetaan riittävän vakavana, voi moni korkeimmin koulutetuista aktivoitua äänestämään Clintonia, vaikka tämäkään ei olisi mikään suosikkiehdokas.