Vaara! Kiina ja Yhdysvallat riitelevät nyt poikkeuksellisen rajusti

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump valmistelee puolustusministeri James Mattisin kanssa vastatoimia, joilla Kiinan aluevalloitukset Etelä-Kiinan merellä pysäytetään.

Yhdysvaltain ulkoministeri Rex Tillerson pitää Kiinan valloituspolitiikkaa samanlaisena kuin on Venäjän toiminta Krimin niemimaalla ja Itä-Ukrainassa.

Tillersonin toteamus, että Yhdysvaltain pitää estää Kiinan pääsy valloittamilleen saarille, merkitsee Kiinan kauppasaartoa ”sotalaivoilla, sukellusveneillä ja lentokoneilla”.

Kiina vastasi heti, että se johtaisi ”sotilaalliseen yhteenottoon”.

Kiinan johtajien puheista on kadonnut sovinnollisuus ja tilalle on tullut uhmakkuus.

Etelä- ja Itä-Kiinan merien kriisit ovat ajaneet Kiinan ja Yhdysvallat väistämättömältä näyttävään konfliktinuhkaan meriliikenteen vapaudesta.

Merellä ja ilmassa tapahtuneita törmäyksiä on ollut joitakin, ja ne ovat olleet vakavia. Taistelut voivat alkaa sellaisesta. Hyvin pian se myös nähdään.

 

Kiinan laivasto siirsi Taiwaninsalmen kautta Etelä-Kiinan merelle 27. joulukuuta 2016 kuuden taistelulaivan osaston, jota johti lentotukialus Liaoning.

Lentotukialuksen J-15-hävittäjät ja helikopterit harjoittelivat nousuja, laskuja ja partiointia. Ne testasivat uusien aseiden ja varusteiden suorituskykyä.

Liaoning palasi Taiwaninsalmen kautta Kiinan lähivesille 12. tammikuuta 2017. Näytös osoitti, että sotilaallinen voimannäyttö alueella on alkanut.

Taiwan vahvistaa nyt vauhdilla omaa puolustustaan ja lisää valmiuttaan, mutta niin tekee myös Kiina. Kiinan sotaharjoitusten mittasuhteet kasvavat koko ajan.

Kiina ajaa geopolitiikkaa geoekonomialla – toistaiseksi.

Vuonna 2012 alkoi tapahtumaketju, jolle ei ratkaisua näy. Kiina aloitti oman ”Krimin-miehityksensä” Etelä-Kiinan meren ja Itä-Kiinan meren asumattomien luotojen liittämisellä kansantasavallan aluevesiin niin sanotun yhdeksän katkoviivan (nine-dash line) sisällä. (Kartta alueesta löytyy täältä.)

Itä-Kiinan meri on matala ja sen luodot pelkkää kalliota. Luonnonrikkauksia ei ole. Sen osalta kiista on periaatteellinen.

Kesällä 2012 Vietnam puolestaan sisällytti Etelä-Kiinan merellä oman talousalueensa rajat merilakiinsa. Kiina vastasi perustamalla kolmelle saarelle uuden Sanshan prefektuurin. Englanniksi ne tunnetaan nimillä Parcel (kiinaksi Xisha), Macclesfield (Zhongsha) ja Spratlys (Nansha).

Kiina perustelee toimiaan geologisesti ja kansainvälisen oikeuden kannalta kyseenalaisesti. Se ajaa toistaiseksi geopolitiikkaa geoekonomialla mutta on uhannut myös sotilaallisilla vastatoimilla, jos sitä estetään.

Kiinan korvetit ovat törmäilleet tarkoituksellisesti muiden valtioiden alusten – jopa kalastusalusten – kanssa. Ilmavoimilla on käynnissä kissa ja hiiri -leikki.

 

Ensimmäinen ja vakavin tapaus sattui 1. huhtikuuta 2001, kun kiinalainen hävittäjä laskeutui etuviistosta amerikkalaiskoneen ohjaamon päälle ja murskasi sen. EP-3-tiedustelukoneen lentäjä kuoli.

Törmäyspaikka oli kansainvälisessä ilmatilassa 113 kilometriä Kiinan Hainanin saarelta, jonne kone onnistui tekemään hätälaskun.

Koneen 24-henkinen miehistö pidätettiin laittomasta maahantulosta mutta vapautettiin 11. huhtikuuta.

Tunnistuslennoilla kiinalaiskoneet tulevat kuuden metrin etäisyydelle ja provosoivat amerikkalaiskoneita kuten 19. elokuuta 2014. Törmäys Yhdysvaltain laivaston P-8 Poseidon -valvontakoneen kanssa oli aivan hiuskarvan varassa, kun kiinalaishävittäjä pyöri amerikkalaiskoneen ympärillä.

Tämäkin välikohtaus tapahtui kansainvälisessä ilmatilassa 215 kilometriä Hainanin saaresta itään.

Kiina on osoittanut laivastonsa ja ilmavoimiensa sotaharjoituksilla päättäväisyyttä. Venäjä on ollut Kiinan harjoituksissa osallisena.

Valtavasta alueesta puhutaan ”lehmän kielenä”.

Etelä-Kiinan meren alueella on 12 186 pientä saarta 3,5 miljoonan neliökilometrin alueella, joiden valvominen ja puolustaminen ylittävät kaikkien muiden rannikkovaltioiden kapasiteetin.

Kiina on rakentanut yli 1 000 kilometrin päähän omasta rannikostaan myös keinotekoisia saaria, joita se pitää valtioalueeseensa kuuluvina. Kyse on valtavasta alueesta. Kartta näyttää, miten oudolta tämä ”lehmän kieli” (cow’s tongue) vaikuttaa.

Kiina kuitenkin laajensi kesällä 2016 sotilasilmavalvontaansa alueelle ja liitti sen ilmapuolustusvyöhykkeeseensä. Sinne tulevien lentokoneiden on raportoiva, kun ne saapuvat alueelle, ikään kuin alue kuuluisi Kiinan ilmatilaan.

Muut rannikkovaltiot eivät valloitusta hyväksy. Myös Yhdysvallat on tehnyt selväksi, että se pitää merialueita avomerenä ja niiden ilmatilaa kansainvälisenä.

Kiina on käynnistänyt Etelä-Kiinan meren matalikoilla ja luodoilla keinotekoisten saarten, laivastosatamien ja sotilaslentokenttien rakennustöitä sekä varuskunta-, tutka- ja ohjustukikohtien rakennustöitä.

Kiinan rannikkovartioston läsnäolo on pysyvää myös Scarborough (Panatag) -matalikolla.

Erityisen ärsyttävänä Vietnam pitää sitä, että Kiinan öljynporauslautta on hinattu 150 merimailin päähän sen rannikosta Parcel-saarten tuntumaan.

Kiina poraa öljyä 17 merimailin päässä saaresta. Se on varustamassa kahta muuta öljynporauslauttaa hinattavaksi alueelle.

 

Riidassa ei ole kyse kalavesistä, vaan Etelä-Kiinan meren matalikkojen suuriksi arvioiduista öljy- ja kaasukentistä sekä syvämeren noduliesiintymistä.

Öljyn- ja kaasunporaus onnistuu vain matalikoilla, joissa merensyvyys on sopiva. Niiden reunamilla pohja syvenee jyrkästi 200 metristä 1 000 metriin ja keskisyvyys merialueella on 3 000–3 500 metriä. Suurin syvyys on 5 000 metriä.

Muodollisesti kyse on talousvyöhykkeen laajennuksesta, mutta Kiina soveltaa jo nyt käytäntöjä, jotka osoittavat sen pitävän merialueita omaan alueveteensä kuuluvina ja niiden ilmatilaa valtioalueeseensa kuuluvana.

Kiinan hiljaisesti laajentama talousvyöhyke ja sen rinnastaminen aluevesiin kattaa suurimman osan Filippiinien, Malesian, Brunein, Indonesian, Vietnamin ja Singaporen talousvyöhykkeistä sekä pohjoisempana myös osia Taiwanin ja Japanin talousvyöhykkeistä.

Kaakkois-Aasian yhteistyöjärjestö ASEAN ja sen muodostama talousyhteisö AEC ovat olleet kyvyttömiä koordinoituihin toimiin, eivätkä ne ole saaneet aikaiseksi yhteisiä päätöksiä vaan yksinomaan vetoomuksia, jotka perustuvat Kiinan ja ASEANin Etelä-Kiinanmerta koskevaan DOC-julistukseen (Declaration on the Conduct of Parties) ja COC-käytöskoodiin (Code of Conduct).

AEC:n yksi pilari on turvallisuuspilari ARF (ASEAN Regional Forum), mutta se ei pysty ratkaisemaan edes ASEAN-maiden omia rajariitoja tai etnisiä riitoja.

Kiina on rahoittanut Burman, Laosin ja Kambodžan infrastruktuurin rakentamista ja on mukana Mekongjoen patohankkeissa, joka on vetänyt nämä maat pois ASEANin rintamasta. Pikkuruisen Brunein sulttaani puolestaan hoitaa asiansa suoraan henkilösuhteilla Kiinan presidenttiin.

Keinotekoisilla saarilla ei voi laajentaa aluevettä eikä talousaluetta.

Filippiinit vei kiistan Haagin YK:n kansainväliseen välitystuomioistuimeen PCA:han (Permanent Court of Arbitration) 29. lokakuuta 2015. Kiina kieltäytyi osallistumasta käsittelyyn, koska se pitää asiaa valtion sisäisenä.

Haagin yksipuolinen päätös 12. heinäkuuta 2016 ei ottanut kantaa siihen, kuka matalikot, luodot ja saaret omistaa, vaan se totesi yksinomaan, että keinotekoisilla saarilla ei voi laajentaa aluevettä eikä talousaluetta. Se myös totesi, että Kiinalla ei ole historiallista oikeutta saariin.

Kiina on väittänyt, että saaret olisivat kuuluneet sille varhaiskeskiajalta aina 1800-luvulle saakka.

Erikoisin perustelu Kiinalla on, että saaret kuuluisivat Kiinan mannerlaattaan ja olisivat syntyneet Hainanin saaren alla olevan tulivuoren purkausten yhteydessä. Muut geologit kuin kiinalaiset eivät vahvista väitettä. Alueen geologia muistuttaa mosaiikkia, ja siellä on useita mannerjalustoja, joista yhdenkään alkuperä ei ole Hainanin alueella.

Etelä-Kiinan meren geologia synnytti nykyiset maantieteelliset muodot 16–30 miljoonaa vuotta sitten, mitä edelsi 50–55 miljoonaa vuotta sitten Intian mannerlaatan törmääminen Aasian laattaan. Mantereet liikkuvat viiden sentin vuosivauhtia.

Vuoden 1982 YK:n merioikeussopimus (UNCLOS) ei tunne mahdollisuutta siihen, että jokin valtio voisi laajentaa yksinomaista 200 merimailin talousaluettaan EEZ:tä (Exclusive Economic Zone) rannikkonsa peruslinjasta rakentamalla täyttömaalla uusia saaria alkuperäisen talousvyöhykkeensä sisään ja ulottamalla keinotekoisilta saarilta talousaluettaan edelleen siitä 200 merimailia eteenpäin.

Se ei myöskään tunne mahdollisuutta, että 12 merimailin (22 km) aluevesiä voisi ulottaa talousalueen 200 merimailin (370 km) ulottuvuuteen rannikon peruslinjasta.

UNCLOSin 17.–21. artiklat suovat esteettömän merenkulun myös sota-aluksille jopa toisen valtion aluevesien kautta, kun kyse on vilpittömästä läpikulusta (innocent passage), jolle on oma käytännön ohjeistuksensa näissä artikloissa.

 

Etelä-Kiinan meri ja sen ilmatila on yksi maailman vilkkaimmin liikennöidyistä. Alueen kautta kulkee tavaraa viiden triljoonan dollarin edestä vuodessa.

Yhdysvallat lennättää alueella säännöllisesti EP-3E -tiedustelukoneita sekä B-1B- ja B-52H-pommikoneitaan. Se on valmistautunut suurempaan kriisiin ja konfliktiin perustamalla merijalkaväen tukikohdan Australiaan.

Yhdysvaltain pommikoneet tukeutuvat myös Australian sotilaskentille. Se myös risteilee alueella 7. laivaston lentotukialuksilla ja ohjusristeilijöillä.

Filippiineillä, Malesialla, Indonesialla, Singaporella ja Vietnamilla on merivoimat, jotka pystyvät valvontaan mutta eivät torjuntaan. Filippiineillä on vain yksi fregatti. Malesialla on kaksi sukellusvenettä, 10 fregattia ja neljä korvettia.

Indonesialla on kaksi sukellusvenettä, 11 fregattia, 22 korvettia ja 11 miina-alusta. Singaporella on neljä sukellusvenettä, kuusi fregattia ja kuusi korvettia. Vietnamilla on kuusi sukellusvenettä, kaksi fregattia ja kuusi korvettia. Se on tilannut Venäjältä kuusi Kilo-luokan sukellusvenettä, joista viimeisen toimitus on 2017. Se on tilannut myös hävittäjiä.

Vietnam on ainoa valtio, jolla on merkittävät ja iskukykyiset ilmavoimat. Filippiineillä ei ole hävittäjiä lainkaan. Thaimaalla on myös lentotukialus, joka on pidetty Sattahipin sotasatamassa, eikä sillä ole tällä hetkellä hävittäjiä.

Filippiineillä, Singaporella, Taiwanilla ja Thaimaalla ovat olleet puolustussopimukset Yhdysvaltain kanssa, mutta Filippiinien uusi presidentti on arvaamattomuudellaan tehnyt sotilaallisen yhteistoiminnan käytännössä mahdottomaksi. Myös yhteistyö Thaimaan kanssa on käytännössä ajettu alas sotilashallituksen vallankaappauksen jälkeen 2014.

Thaimaan sotilasjohto on lisännyt epäluottamusta lähentymällä Kiinaa ja tilaamalla sukellusveneitä sieltä.

Kiinan ilmavoimat ovat täysin ylivoimaiset.

Kiinalla on 68 taktista sukellusvenettä ja 67 500 tonnin lentotukialus Liaoning, jolle on rakenteilla kaksi sisaralusta. Laivaston uusi meritaisteluohjusjärjestelmä Dong Fang 21D on juuri se, mitä Etelä-Kiinanmerellä on testattu.

Kiinalla on 77 omaa tiedustelu-, viestintä- ja paikannussatelliittia. Kiinan ilmavoimat ovat toimintakyvyltään täysin ylivoimaiset.

Kiinan neljä ydinkäyttöistä ohjussukellusvenettä (SSBN) aloittaa tätä vuonna valmiuspartioinnin ilmeisesti juuri Etelä-Kiinan merellä. Niiden tukikohta on Hainanin saarella, mikä voi selittää Kiinan käyttäytymistä. Kussakin sukellusveneessä on 12 mannertenvälistä ohjusta ja niissä yhteensä siis 48 ohjusta. Ne muodostavat Kiinan vastaiskukyvyn eli pelotteen. Kaksi ohjussukellusvenettä on lisäksi rakenteilla.

Kiinan ensi-iskukyvyn muodostavat 467 ydinohjusta, joista 62 on mannertenvälisiä ohjuksia, 16 keskimatkan ohjuksia, 146 operatiivisia taistelukentän ohjuksia, 189 taktisia lyhyen kantaman ohjuksia ja 54 maataisteluihin tarkoitettuja risteilyohjuksia. Viimeksi mainituista on 160 ohjusta asennettu liikkuville kuljetusalustoille vuodesta 2008 lukien.

Kaikki nykyiset ohjukset ovat yksikärkisiä, mutta Kiina kehittää monikärkiohjuksia. Mannertenväliset ohjukset on suunnattu Yhdysvaltoihin ja muut Etelä-Koreaan, Japaniin ja Filippiineille, missä on Yhdysvaltain tukikohtia, sekä Taiwaniin.

 

Suursodan uhka voi tulla aavalta mereltä jopa tyynellä säällä. Sen amerikkalaiset oppivat aamutuimaan 7. joulukuuta 1941 Pearl Harborin sotasatamassa ja Oahun saaren muilla lentokentillä.

Kiina ja Yhdysvallat kävivät jo avoimen konfliktin kynnyksellä 15. joulukuuta 2016, kun kiinalainen sukellusvene otti haltuunsa amerikkalaisen merentutkimusaluksen vedenalaisen robotin, joka muistutti torpedoa. Kiina väitti, että se loukkasi Kiinan (uusia) aluevesiä.

Välikohtaus tapahtui 50 merimailia Filippiinien länsirannikosta.

Pari vuorokautta myöhemmin Kiina palautti keltaisen robotin omistajalleen ja tilanne laukesi.

Kiinan vastatoimet ovat saaneet alati sotilaallisempia ja rohkeampia piirteitä.

Alueen puolustusliitto SEATO toimi Vietnamin sodan aikana vuosina 1954–1977 eikä sen uudelleen perustaminen ole mahdollista. Sen muodostivat Australia, Britannia, Filippiinit, Pakistan, Ranska, Thaimaa, Uusi-Seelanti ja Yhdysvallat. Sopimusjärjestelyn turvaamaan alueeseen sisältyivät myös Etelä-Vietnam, Kambodža ja Laos.

Nyt sille olisi käyttöä.

 

Kirjoittaja Markku Salomaa on dosenttina Itä-Suomen yliopiston historia- ja maantieteen laitoksella.