Ekstaasi on nyt läpimurtohoitoa Yhdysvalloissa – sen soveltuvuus lääkeaineeksi tutkitaan pikavauhtia

Jos tutkimukset vakuuttavat viranomaiset, MDMA voi olla laillinen lääkeaine traumaperäisen stressihäiriön hoitoon vuonna 2021.

ekstaasi
Teksti
Aarno Malin
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA on myöntänyt MDMA:lle läpimurtohoidon statuksen.

MDMA on amfetamiinin johdannainen, joka tunnetaan paremmin bilehuume ekstaasina. Sen käyttöä traumaperäisen stressihäiriön hoidossa on tutkittu pitkään.

FDA myöntää läpimurtohoidon statuksen aineille, joiden kehitys- ja arviointiprosessia se pyrkii nopeuttamaan, jotta aine olisi potilaiden käytössä mahdollisimman pian.

Toisin sanoen FDA:n mukaan MDMA voi olla tehokkaampi traumaperäisen stressihäiriön hoitokeino kuin jo markinoilla olevat vaihtoehdot.

Uusia lääkeaineita tutkitaan kolmessa vaiheessa. MDMA:lla on vielä edessään kolmannen vaiheen tutkimukset.

MDMA-tutkimuksia rahoittaa järjestö nimeltään MAPS (Multidisciplinary Association for Psychedelic Studies).

”Aloitamme kolmannen vaiheen tutkimukset huhtikuussa 2018. Niihin osallistuu 200–300 potilasta Yhdysvalloissa”, sanoo MAPSin viestintäjohtaja Brad Burge sähköpostitse Berkeleystä Kaliforniasta.

Jos tulokset ovat linjassa ensimmäisen ja toisen vaiheen tutkimusten kanssa, MDMA voi olla laillinen lääkeaine Yhdysvalloissa vuonna 2021.

Yhdysvallat ja Yhdistyneet kansakunnat luokittelevat MDMA:n kaikkein vaarallisimpien huumeiden joukkoon. Suomessa MDMA on luokiteltu erittäin vaaralliseksi huumausaineeksi.

 

MAPS on voittoa tavoittelematon järjestö, joka tekee lääketieteellisiä tutkimuksia psykedeeleillä, kuten MDMA:lla, LSD:llä, ibogaiinilla ja ayahuascalla. Se on perustettu vuonna 1986.

MAPS on tutkinut MDMA:n käyttöä traumaperäisen stressihäiriön hoidossa vuosituhannen alusta saakka. Vaikka tulokset ovat olleet erittäin lupaavia, oli vielä vuonna 2016 epävarmaa, voidaanko kolmannen vaiheen tutkimuksia lainkaan tehdä.

Syynä oli raha.

Järjestö tarvitsi 400 000 dollaria ostaakseen kilon MDMA:ta. Laillisesti hankittuna MDMA on monin verroin kalliimpaa kuin katukaupasta ostettuna.

MAPS kampanjoi ahkerasti vuonna 2016 kerätäkseen summan lahjoituksina. Se onnistui tavoitteessaan vuoden loppuun mennessä. Rahaa on kuitenkin kerättävä vielä paljon lisää.

”Arvioimme, että kolmannen vaiheen tutkimukset tulevat maksamaan kaiken kaikkiaan 25–30 miljoonaa dollaria. Rahaa saamme yksityisiltä lahjoittajilta, säätiöiltä ja yrityksiltä”, Burge sanoo.

MAPSin olemassaolon aikana yksikään psykedeeli ei ole aikaisemmin päässyt kolmannen vaiheen tutkimuksiin.

”Olemme aloittaneet neuvottelut Euroopan lääkeviraston EMAn kanssa. Haluamme selvittää, millä edellytyksillä MDMA:sta voisi tulla hyväksytty lääkeaine myös Euroopan unionissa.”

Psykoterapia ja MDMA vaikuttavat yhdessä.

MDMA itsessään ei paranna traumaperäistä stressihäiriötä, vaan sen ja psykoterapian yhdistelmä.

Suomen Kuvalehti kertoi helmikuussa 2016 yhdysvaltalaisesta sotaveteraanista James Hardinista, joka MDMA:n avulla parani traumaperäisestä stressihäiriöstä.

Hardin osallistui toisen vaiheen tutkimuksiin, jotka hänen osaltaan sijoittuivat talveen 2013–2014. Hän kävi läpi kolme terapiaisessiota MDMA:n vaikutuksen alaisena.

Hardinin paraneminen vaikutti myös hänen läheistensä elämään.

”James kamppaili koko ajan traumojensa kanssa ja yritti saada apua”, kertoo Hardinin silloinen seurustelukumppani ja nykyinen vaimo Erin Crouse sähköpostitse Charlestonista Etelä-Carolinasta.

”Aika oli raskasta. En voinut muuta kuin toivoa parasta ja olla tukena.”

Crouse oli Hardinin seurana yhden terapiasession aikana.

”Muilla kerroilla hän halusi enemmän yksityisyyttä. Olin kuitenkin paikalla hänen tukenaan heti sessioiden jälkeen.”

Crouse ei usko, että he olisivat pysyneet yhdessä, ellei Hardin olisi saanut apua.

”En myöskään usko, että mikään muu olisi voinut enää auttaa häntä.”

 

Psykedeelien tutkiminen on viime vuosina valtavirtaistunut ja saanut yhä enemmän hyväksyntää osakseen.

Kasvava kiinnostus psykedeelien lääkinnällisiä ominaisuuksia kohtaan on johtanut muun muassa siihen, että joulukuussa 2016 Suomeen perustettiin Psykedeelitutkimusyhdistys ry.

”Jäsenistöömme kuuluu aihepiiristä kiinnostuneita ihmisiä eri tieteenaloilta”, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Samuli Kangaslampi. Hän itse on koulutukseltaan psykologi.

Kangaslampi sanoo, että maailmalla on paljon erilaisia ja eri syistä psykedeeleihin keskittyneitä järjestöjä ja tahoja.

”Me olemme lähteneet tiede ja tutkimus edellä. Lähestymistavassamme korostuu kriittisyys ja varovaisuus. Tavoitteenamme on edistää psykedeeleihin liittyvää tutkimusta ja asiallisen tiedon saatavuutta.”

Psykedeelitutkimusyhdistys järjestää 20. syyskuuta Helsingissä luentotapahtuman, jonka teemana on psykedeelien terapeuttinen potentiaali.

”Paikalla on puhumassa kaksi psykedeelitutkimuksen huippunimeä, Robin Carhart-Harris Englannista ja Jordi Riba Espanjasta.”

Kyseessä on ensimmäinen yhdistyksen järjestämä tapahtuma.

Tulevasta toiminnasta Kangaslampi sanoo, että yhdistys aikoo muun muassa järjestää kilpailuja aihepiiriin liittyville opinnäytetöille.

“Toivomme, että pidemmällä aikavälillä voisimme myös rahoittaa psykedeelitutkimusta. Sen rahoitus on ollut paljolti yksityisten tahojen varassa, joten sikäli näin voisi olla Suomessakin, tosin ehkä pienemmässä mittakaavassa.”

Suomessa testataan taikasientä masennuksen hoidossa.

MAPSin Brad Burge ilahtuu saadessaan tietää, että Suomeen on perustettu Psykedeelitutkimsyhdistys.

”On todella hienoa ja kannustavaa, että niin monet ihmiset eri puolilla maailmaa tekevät yhteistyötä edistäkseen psykedeelien tutkimista”, Burge sanoo.

”Kiinnostus alaa kohtaan kasvaa vauhdilla. Tästä on hyvä esimerkki Kaliforniassa viime huhtikuussa järjestämämme Psychedelic Science 2017 -konferenssi, johon osallistui yli kolmetuhatta henkilöä yli 40 maasta.”

Kirkko ja kaupunki uutisoi 18. syyskuuta, että ensi talvena Suomessa alkaa tutkimus, jossa selvitetään psilosybiinin vaikutusta masennuksen hoidossa. Psilosybiini on psykedeeli, jonka vaikutus on LSD:n kaltainen. Sitä on luonnossa Psilocybe-sukuun kuuluvissa sienissä.

Tutkimuksen koeryhmä on noin 40 masennuspotilasta. Kyseessä on ensimmäinen Suomessa tehtävä psykedeelitutkimus.