Dinosaurusten luiden jahti oli likaista peliä – tutkijat vakoilivat, varastivat ja lahjoivat kampittaakseen toisiaan

Yhdysvaltain luusodiksi kutsuttu ajanjakso toi 1800-luvulla tieteen tietoon yli sata uutta dinosaurusta, mutta keinot olivat kyseenalaisia.

dinosaurukset
Teksti
Lassi Lapintie
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tieteen ihanteena pidetään objektiivista ja epäitsekästä totuuden etsintää, jossa tutkijoiden välinen keskustelu ja väittely johtavat suurempiin totuuksiin.

Usein tästä ihanteesta on kuitenkin todellisuudessa jääty kauaksi. Tieteen harjoittajat ovat ihmisiä siinä missä muutkin, ja he ovat yhtä lailla alttiita itsekkyyden, ylpeyden ja ahneuden kaltaisille heikkouksille.

Tunnetuin esimerkki tällaisesta on 1800-luvun lopulla tapahtunut kahden dinosaurusten luita etsineen tiedemiehen välinen vimmainen kilpailu, joka tunnettiin luusotina.

Tarinan keskiössä ovat paleontologit Edward Drinker Cope (1840–1897) ja Othniel Charles Marsh (1831–1899). He tekivät uransa tieteenalansa sarastuksessa – ensimmäinen dinosaurus oli kuvattu tieteellisesti vuosisadan alkupuolella.

Kahden suuren luonteen välisessä kisassa keinoja ei kaihdettu. Kilpailijaa kampitettiin vakoilulla, työntekijöiden sekä fossiilien varastamisella sekä lahjonnalla. Osapuolet myös mätkivät toisiaan sanasodassa tiedelehtien sivuilla ja lehdistössä.

Vaikka miesten työ edisti sukupuuttoon kuolleiden eläinten tuntemusta, kilpailu johti myös rumiin lopputuloksiin. Julkaisukiireessään Cope syyllistyi virheisiin, kun taas Mars tuli tunnetuksi lahjonnasta ja uhkailusta.

 

Alun alkaen tutkijat olivat ystäviä. Cope jopa nimesi  löytämänsä fossiilin kollegansa mukaan vuonna 1867 (Ptyonius marshii).

Kaksikon välien tulehtumisen kerrotaan alkaneen Elasmosaurus-eläimen luurangosta, jonka Cope kasasi, mutta syyllistyi projektisssan karkeisiin virheisiin. Hän oli koonnut selkärangan nikamat väärin ja kiinnittänyt eläimen pääkallon niskan sijasta hännän kärkeen.

Kun virhe paljastui, Cope pyrki hävittämään kaikki kopiot tiedejulkaisusta, jossa hän oli munauksensa julkistanut, mutta virheen huomannut Marsh ei suostunut luopumaan omasta kappaleestaan.

“Kun informoin professori Copea siitä (virheestä), hänen haavoitettu turhamaisuutensa koki järkytyksen, josta se ei koskaan toipunut, ja hän on siitä lähtien ollut katkera viholliseni”, kirjoitti Marsh myöhemmin tapauksesta.

Marsh ei tosin itsekään välttynyt karkeilta virheiltä kunnianhimossaan.

Tunnetuin hänen mokistaan on kokonaan kuvitteellisen dinosauruslajin keksiminen. Myös tässä tapauksessa tutkija oli yhdistellyt pääkalloja ja vartaloita väärin.

Marsh kuvasi ensimmäisenä tutkijana Apatosauruksen, mutta rekonstruoi eläimen luurangon alun perin väärällä pääkallolla. Kun hän sai myöhemmin haltuunsa oikealla pääkallolla varustetun Apatosauruksen luurangon, Mars kutsui tätä kokonaan uudeksi lajiksi Brontosaurukseksi.

Nykytieteen valossa mitään Brontosaurusta ei ole, vaan tieteellisesti oikea termi on Apatosaurus. Brontosauruksen myytti on silti elänyt näihin päiviin asti, sillä nimi päätyi moneen koulukirjaan.

 

Vuosien varrella tutkijakaksikon katkera kisa otti lisää kierroksia. He kävivät kisaa siitä, kumpi onnistuisi löytämään eniten uusia sukupuuttoon kuolleita eläinlajeja alueen fossiilikentiltä.

Voittajan toteaminen oli helpommin sanottu kuin tehty. Perinteisesti kunnia uuden sukupuuttoon kuolleen eläinlajin löytämisestä ja nimeämisestä kuuluu sille, joka julkaisee löydön ensimmäisenä tieteellisessä julkaisussa.

1800-luvun tiedonvälityksen keinoilla oli kuitenkin vaikea sanoa, kuka tunnisti minkäkin lajin ensimmäisenä. Seurauksena Cope ja Marsh ehtivät kumpikin antaa oman nimensä useille samoille lajeille.

Kiihkein erä miesten välisessä kilvoittelussa käynnistyi vuonna 1877, kun uusia dinosaurusten luulöytöjä tehtiin Coloradosta ja Wyomingista.

Sekä Cope että Marsh pyrkivät parhaansa mukaan saamaan kyntensä kiinni uusiin löytöihin. Samalla he lähettivät kätyrinsä estämään kilpailijaansa pääsemästä käsiksi niihin. Marshin tiedetään myös kuljettaneen Copen kaivausalueelle sinne kuulumattomia luita tarkoituksenaan hämmentää kilpailijaansa.

Keskinäinen kampitus johti jopa fossiilien tuhoutumiseen. Kilpakumppanien kerrotaan haudanneen keskeneräisiä kaivauksia tai jopa räjäyttäneen niitä vain estääkseen luiden päätymisen kilpailijan käsiin.

“On tarinoita siitä, että joko Cope tai Marsh olisi määrännyt fossiilinkerääjiään rikkomaan maassa vielä olevia luurankoja, jotta kilpailija ei pääsisi niihin käsiksi”, kertoo Carnegien luonnontieteellisen museon kuraattori Matt Lamanna NPR:n mukaan.

“Se oli todella katkera kilpailu.”

 

Luusodan säälimätön kilpailuhenki teki hallaa tieteelle, mutta suurimman hinnan maksoivat tutkijat itse. Cope ja Marsh törsäsivät kilpailussaan koko omaisuutensa ja kuolivat rahattomina ja katkerina ukkoina, jotka veivät vihanpitonsa mukanaan hautoihinsa.

Viimeisenä haasteenaan Cope lahjoitti ruumiinsa tieteelle toiveenaan, että hänen kallonsa mitattaisiin kuoleman jälkeen ja todettaisiin Marshin kalloa suuremmaksi. Älykkyyden ajateltiin tuolloin liittyvän kallon kokoon.

Marsh ei kuitenkaan vastannut haasteeseen eikä hänen kalloaan koskaan mitattu, joten tämä viimeinen ottelu jäi ratkaisematta.

Vaikka kaksikon kilpailu johti tökeröihin virheisiin, paleontologialle luusodat olivat lopulta suuri voitto. Kilpailun aikana tunnistettiin yli 130 uutta Pohjois-Amerikan dinosauruslajia.

Numeroiden valossa lopulliseksi voittajaksi selviytyi Marsh, jonka ansioluetteloon kirjattiin yhteensä 80 uutta dinosauruslajia, kun taas Cope kirjasi 56. Osa kaikkein kuuluisimmista lajeista, kuten Allosaurus ja Stegosaurus, sai nimensä Marshilta.

Marsh jäi historiaan myös kaukonäköisenä tutkijana, sillä hän oli yksi ensimmäisistä, joka ehdotti lintujen polveutuvan dinosauruksista.

Jako matelijoiden, dinosaurusten ja lintujen välillä ei ole yksiselitteinen. Nykyisen ymmärryksen mukaan linnut eivät ole pelkästään polveutuneet dinosauruksista, vaan ne ovat yksi dinosaurusten monista alatyypeistä.

Yhtä lailla dinosaurukset ovat kuitenkin myös matelijoita, ja tästä on johdettavissa, että linnutkin ovat itse asiassa matelijoita, jos jaottelu tehdään sukujuurien mukaan.

Linnut ovat siis läheisempää sukua matelijoille kuin nisäkkäille, ja matelijoiden joukosta niiden lähimpiä sukulaisia ovat krokotiilit.