
Pääskyt talvehtivat veden alla tai Kuussa, väittivät tutkijat vakavissaan – tieteen varhaishistoria on täynnä hulluja arvauksia
Muuttolintujen arvoitus alkoi ratketa, kun haikara putosi Euroopan taivaalta afrikkalainen nuoli kaulassaan.
Lintujen muutto etelään on nykyään niin itsestään selvä osa luonnollista maailmaa, ettei lapsikaan ihmettele, minne linnut talveksi katoavat.
Aina näin ei ole ollut. Lintujen muuttoliikkeet ovat olleet tieteen tiedossa vasta parin viime vuosisadan ajan.
Vaikka muuttavia lintuja oli havaittu taivaalla tuhansien vuosien ajan, vielä niinkin myöhään kuin 1700-luvulla lintujen katoamista talveksi selitettiin toinen toistaan eriskummallisemmilla teorioilla.
Erityisen paljon päänvaivaa aiheuttivat pääskyt, joista jo luonnontieteiden isäksi kutsutulla Aristoteleellä (384–322 eaa.) oli useita ajatuksia.
Aristoteles esitti muun muassa, että pääskyt ja useat muut linnut horrostavat talven yli samaan tapaan kuin monet pienet nisäkäslajit. Vaihtoehtoinen selitys oli se, että jotkin lintulajit muuttavat talveksi muotoaan kokonaan toisiksi lajeiksi.