Katoavaa maisemaa etsimässä: tyhjät navetat
Tien molemmin puolin, kilometrin matkalla on pihapiirejä, joissa on navetta. Yhtä lukuun ottamatta ne ovat tyhjiä.
Lapsuudessani kylä oli kaunis ja vehreä maaseutukunta. Maanteitä reunustivat hoidetut pellot, joilla lehmät paikka paikoin laidunsivat. Talot hankkivat elantonsa maitotilallisina tai lihataloudella. Kun Suomi liittyi EU:hun, raskas byrokratia ja tukijärjestelmän muutos ajoivat suurimman osan kylän viljelijöistä luopumaan eläimistään.
Jo pitkään minua on vaivannut lapsuuden kylässä ja maisemassa tapahtunut muutos.
Tullakseen toimeen muuttuneessa maatalousjärjestelmässä, olisi ollut pakko laajentaa toimintaa, jonka suurin osa pienviljelijöistä koki liian haastavaksi. Rahaa ja resursseja moiseen ei ollut. Viljelijät jatkavat maataloutta viljelemällä muutamaa peltohehtaaria, mutta entisenkaltaista toimintaa on jäljellä vain harvalla. Viljeltyä rehua ja viljaa on myös hankala käyttää tai myydä, koska eläinten pitäjiä ei ole enää kunnassa jäljellä kuin muutamia. Viljat viljellään, paalataan pyöräpaaleihin ja paalit jätetään nököttämään pellonpientareelle.
Teen blogissani muutaman päivän mittaisen kuvallisen tutkimusmatkan lapsuuteni kylään, Yli-Iin Karjalankylään. Kohteenani on muuttunut maaseutu ja sen pienviljelijät.
Lehmistä luovuttiin vuonna 2005. Isäntä tekee halkoja myyntiin, pellot on vuokrattu.
Lehmistä luovuttiin vuonna 2008.
Lihakarjan pidosta luovuttiin 2008. Matkailuakin yritettiin. Uutena intohimona on hirsirakentaminen.
Lehmistä luovuttiin vuonna 1996.
Lihakarjasta luovuttiin vuonna 1990. Talvella on aikaa tehdä itselle ja kuuden lapsen perheille polttopuita.
Lehmät lähtivät toukokuussa 2012.
Lue kuvablogin edellinen osa
Kirjoittaja bloggaa kuvia ja sanoja entisestä kotikylästään tämän viikon ajan.