Ari Jaskari: Nuori nainen tupakoi. Puumala, Lietvesi, 1989.

Villi itä

Kuvat Itä-Suomesta kertovat meille, mistä olemme tulleet. Ja minne taas haluamme palata.

Ari Jaskari: Nuori nainen tupakoi. Puumala, Lietvesi, 1989.
Kulttuuri 12.06.2020 06:00
Teksti Mikko Numminen

Amerikkalaisilla on yksi ilmansuunta, joka on muita merkityksellisempi: länsi. Luonnonaarteiden, uudisraivaajien ja western-elokuvien maisema. Paikka, jonne palataan etsimään amerikkalaisuuden ydintä. Joskus se mitä löytyy kauhistuttaa, eritoten itärannikon älykköpiirejä.

Meillä Suomessa itä ajaa saman asian. Se on suomalaisen kulttuurin kehto, Kolin kansallismaisemat ja Kalevalan laulumaat. Ja kaikki se luonnon tuottama aineellinen hyvä: puuta, mineraaleja ja Saimaan rannalle siroteltuja mökkejä rantasaunoineen.

 

Eino Mäkinen: Rysiä. Saimaa, 1935.

Eino Mäkinen: Rysiä. Saimaa, 1935.

Itä on hirvivaara ja Talvivaara. Lönnrot ja lörtsy. Maantieteellisesti se käsittää Pohjois-Karjalan, Etelä-Karjalan, Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Kainuun. Kyse ei ole kuitenkaan vain maakunnista, sotealueista ja kaljapullon etikettiä muistuttavista kuntavaakunoista. Itä on se tunne, kun vaihtaa farkut verkkarihousuun.

Väitöskirjatutkija, toimittaja Riitta Raatikainen on tutkinut valokuvien roolia aluetta koskevien käsitysten ja mielikuvien muodostumisessa.

Se on merkittävä. Käsitystä idästä on rakennettu aktiivisesti valokuvilla.

 

Topi Ikäläinen: Linja-auto Särkiniemessä. Kuopio, 1970-luku.

Topi Ikäläinen: Linja-auto Särkiniemessä. Kuopio, 1970-luku.

Karl Granit: Heikki Kauppinen (Kauppis-Heikki) opettaa lapsia Kehvon koulussa. Siilinjärvi 1892–1894.

Karl Granit: Heikki Kauppinen (Kauppis-Heikki) opettaa lapsia Kehvon koulussa. Siilinjärvi 1892–1894.

1960-luvulla maaseutu tyhjeni. Kertomus idän kurjistumisesta sävytettiin ankaran mustavalkoisella ilmaisulla.

Hänen tuoreessa tietokirjassaan Suomen itä valokuvissa on 160 kuvaa lähes sadalta eri valokuvaajalta. Vanhimmat kuvat ovat 1860-luvulta ja uusimmat aivan viime vuosilta.

Raatikainen sanoo idän olevan ehtymätön resurssi, joka on ajan kuluessa laitettu palvelemaan milloin mitäkin tarvetta.

1800-luvun kansallisessa projektissa idästä löydettiin suomalaisen kulttuurin juuret. Kun valokuvaus yleistyi vuosisadan loppupuolella, filmille taltioitiin avaria vaaramaisemia ja kalevalaisia kasvoja, jaloja villejä.

Köyhää arkea haluttiin estetisoida. Valokuvaaja I. K. Inha jopa järjesti ja kustansi Jyvälahdessa kylähäät voidakseen kuvata niitä.

Kuviin ilmaantui myös edistysuskoa. Raatikainen kertoo, kuinka 1920-luvulla Ahlströmin palveluksessa työskennellyt valokuvaaja piirsi Varkauden tehtaan kuviin savupiippuja ennen kuin niitä oli edes ehditty rakentaa.

Sotien jälkeen idän kuvastoa on leimannut rajan taakse jääneisiin alueisiin liittyvä nostalgia. 1960-luvulla lehtikuvaajat dokumentoivat suurta muuttoaaltoa, joka tyhjensi kokonaisia kyliä. Kertomus idän kurjistumisesta sävytettiin ankaran mustavalkoisella ilmaisulla.

Kun Suomi kurotti 1990-luvulla länteen ja Euroopan unioniin, itä ei ollutkaan enää kansallisen inspiraation lähde vaan jotain eksoottista ja vierasta.

 

Ben Kaila: Siirtosuomalainen (kuva sarjasta). Tuupovaara, 1973.

Ben Kaila: Siirtosuomalainen (kuva sarjasta). Tuupovaara, 1973.

Sergei Prokudin-Gorski: Saimaan kanava, Lauritsalan kapeikko, 1903.

Sergei Prokudin-Gorski: Saimaan kanava, Lauritsalan kapeikko, 1903.

”On olemassa selvästi konsepti idästä, vaikka sitä ei ole ääneen sanottu.”

Viime vuosina itä on tullut Raatikaisen mukaan uudella tavalla merkitykselliseksi. Etsitään autenttisia kokemuksia ja koskematonta maisemaa samaan tapaan kuin kansallisromantiikan aikana. Sitä voisi löytää Lapistakin, mutta matkailuteollisuuden kuvasto on jo nakertanut villin Lapin mielikuvaa. Idässä on vielä rosoa.

Raatikaisen kirjan kuvat eivät ole kronologisessa järjestyksessä vaan ne hyppivät ajasta toiseen ja muodostavat yllättäviä pareja. Väljä teema nivoutuu yhteen ja näyttäytyy luonnollisena – vaikka kyse on tietysti rakennetusta kuvastosta, jonka Raatikainen on koostanut kirjaksi ja valokuvanäyttelyksi.

Mutta Suomen itä ei ole hänen keksintönsä.

On olemassa selvästi konsepti idästä, vaikka sitä ei ole ääneen sanottu, Raatikainen toteaa. Kirjansa esipuheessa hän kirjoittaa näin: ”Kuvat idästä eivät ole koko Suomen kuva, mutta ilman itää Suomi olisi jotain aivan muuta kuin millaisena sen nyt tunnemme.”

Itä-Suomeen pääsemiseksi ei tarvitse matkustaa kauas. Sulje silmät, niin näet.

 

Hugo Simberg: Omakuva siirtolohkareella. Säkkijärvi, Niemenlautta, 1900. Kansallisgalleria.

Hugo Simberg: Omakuva siirtolohkareella. Säkkijärvi, Niemenlautta, 1900. Kansallisgalleria.

Arno Rafael Minkkinen: Kerttu. Lieksa, Ukko-Koli, 2011.

Arno Rafael Minkkinen: Kerttu. Lieksa, Ukko-Koli, 2011.

Riitta Raatikainen: Suomen itä valokuvissa (Musta taide, 2020). Kirjaan liittyvä näyttely avautuu 12.6. Kuopion korttelimuseossa ja jatkaa sieltä Etelä- ja Pohjois-Karjalan ja Kainuun museoihin.

Sisältö