Sanoman Jaakko Rauramo: Somen taudit tarttuvat journalismiin

Kulttuuri 7.6.2013 07:00

Vuorineuvos Jaakko Rauramo sanoo, että internetin keskustelukulttuuri on tehnyt myös perinteisen median journalismista entistä raaempaa ja aggressiivisempaa.

Jaakko Rauramo Kuva Marjo Tynkkynen

Jaakko Rauramo, 71, on Sanoman grand old man. Hän työskenteli 47 vuotta yhtiön johdossa ja tästä ajasta lähes 30 vuotta yhtiön toimitusjohtajana tai hallituksen puheenjohtajana (SK 23/2013, ilm. 7.6.). Rauramo jatkaa edelleen Sanoman suurimman omistajan Jane ja Aatos Erkon säätiön hallituksen jäsenenä.

Suuren lehtiyrityksen johtaja on ammattilukija ja -katsoja. Jaakko Rauramo on tarkkaillut suomalaista journalismia jo vuosikymmenet tästä näkökulmasta.

Rauramo arvioi, että suomalainen journalismi on viime vuosina kehittynyt hyvään suuntaan.

”Jos katsoo kymmenen tai kaksikymmentä vuotta vanhoja juttuja, niin näkee, että monessa suhteessa on menty eteenpäin.”

Nettiin tiukemmat pelisäännöt

Rauramon mukaan internetin ja sosiaalisen median keskustelukulttuuri on kuitenkin tuonut journalismiin kielteisiä piirteitä viime vuosina. Verkossa toimii monenlaisia yhden asian liikkeitä, jotka puolustavat aggressiivisesti mielipiteitään ja morkkaavat ”vääriä” näkemyksiä.

”Sen myötä myös journalismista on tullut jossakin määrin raaempaa, aggressiivisempaa ja subjektiivisempaa. Sitä tehdään entistä nopeammin ja sen kielenkäyttö on muuttunut.”

Palaute juttuihin on nopeaa ja usein vihaista ja kielteistä, mikä ei voi olla vaikuttamatta toimittajiin.

”Kymmenen vuotta sitten sellaista ei ollut ollenkaan. Vaikutusta lisää vielä se, että netissä pystyy ampumaan puskista.”

Rauramo toivoo, että internet-keskusteluun saataisiin samanlaiset pelisäännöt kuin perinteiseen mediaan.

”Mutta ehkä tämä on toiveajattelua.”

Vanha media, tiedotusvälineet nauttivat suurta vapautta ja perustuslain turvaa, mutta vastapainona niillä on vastuutakin.

”Internetissä on pelkästään vapauksia. Vastuuta taas on aika vähän”, Rauramo sanoo.

Talousjournalismin laatu vaihtelee

Median asiat käsitellään useimmiten talousuutisissa. Suomalaisen talousjournalismin laatu – yritys- ja kansantalouden ongelmien ymmärrys – vaihtelee Rauramon mukaan turhan paljon.

”Väliin laatu on hyvää, välillä ei.”

Rauramon mukaan Taloussanomien Jan Hurri, joka sai Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon vuonna 2012, on esimerkki hyvästä taloustoimittajasta.

”Hän on analysoinut eurokriisiä analysoinut hyvin terävästi.”

Yksi talousuutisten ja -analyysien ongelmista Rauramon mukaan on se, että isot ja pienet asiat menevät joskus sekaisin.

”Jostakin pienestä yrityksestä voidaan puhua todella paljon ja isosta taas ei paljon mitään. Pitäisi olla suhteellisuuden tajua, kykyä erottaa tärkeä vähemmän tärkeästä.”

Rauramon mielestä STX Finland on hyvä esimerkki yhtiöstä, johon kohdistunut huomio on ansaitsematon suhteessa sen kokoon. Telakkayhtiön liikevaihto oli viime vuonna alle 300 miljoonaa euroa.

Medialeirien maaotteluhenki

Joskus lukija kokee, että toimittajat sortuvat tietynlaiseen maaotteluhenkeen kirjoittaessaan kilpailevien lehtitalojen asioista. Rauramo vahvistaa, että Sanoman näkökulmasta tämä vaikutelma pitää paikkansa.

”On olemassa jonkinasteinen Sanoma-trauma. Mielestäni meistä kirjoitetaan joskus suorastaan pahansuovasti, ja jos yhtiössä tapahtuu jotakin negatiivista, niin siitä kyllä kirjoitetaan hyvin perusteellisesti.”

Kun Rauramolta pyytää esimerkkiä Sanoma-traumasta, hän vastaa: ”Talouselämän Olli Ainola.” Ainola on viime aikoina ruotinut kärkevästi Sanoman talousongelmia. (Lue Ainolan kommentti Rauramon väitteeseen tästä linkistä.)

Tilanne parantuu, mutta yksi puuttuu

Rauramon mukaan aivan viime aikoina journalismin sävy Sanomaa kohtaan on muuttunut ymmärtäväisemmäksi. Siihen on kaksi syytä. Ensinnäkin 1990-luvulla medialeirit kävivät ankaria kylätappeluita, jotka nyt ovat laantuneet. Toinen syy on se, että kaikissa mediayrityksissä menee verraten huonosti.

”Pääosin kirjoittelu on nykyisin asiallista.”

Rauramo arvioi, että se pätee myös kirjoitteluun Helsingin Sanomien päätoimittajan Mikael Pentikäisen potkuista, joita hän ei muuten halua kommentoida.

”Tapahtuman mediakiihottavuus huomioon ottaen kirjoittelu on ollut suhteellisen asiallista.”

Rauramo sanoo, että yksi suuri tarina journalisteilta on silti jäänyt kirjoittamatta. Hänen mukaansa Sanomasta kasvoi 1990-luvun lopulta lähtien, runsaassa 10 vuodessa suuri kansainvälinen pörssiyhtiö, jonka liikevaihdosta yli puolet tulee Suomen ulkopuolelta.

Viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana yhtiön pörssikurssi on kehittynyt paremmin kuin muiden listattujen suomalaisten mediayhtiöiden kurssi.

”Kukaan ei ole koskaan kirjoittanut koko tätä tarinaa. Ehkä meissäkin on ollut vikaa: emme ole osanneet kertoa tarinaamme.”

Ylen ja muun median epäreilu kilpailu

Rauramo on uransa aikana kommentoinut usein Yleisradion ja kaupallisen median kilpailuasetelmaa, jota hän pitää epäreiluna. Viime aikoina yksityisiä mediataloja on ärsyttänyt erityisesti se, että verorahoitteinen Yle tunkee uutisiaan markkinoille internetin kautta.

Nyt Rauramolla on Yle-keskusteluun uusi näkökulma.

”Ellei Yleä olisi, olisiko yhtään kansanedustajaa, joka äänestäisi sen puolesta, että perustetaan julkisen palvelu Yleisradio 500 miljoonalla eurolla, jotka Suomi joutuu lainaamaan markkinoilta. Jos he vastaisivat, että kyllä, niin fine.”

Hetkinen, mutta Ylehän rahoittaa toimintansa korvamerkityllä verolla.

”Kyllä ne rahat lainataan. Jos ne perittäisiin veronmaksajilta eikä niitä annettaisi Ylelle, valtion kassassa olisi 500 miljoonaa euroa enemmän tai 500 miljoonaa euroa vähemmän velkaa.”

Aika ajoi yleisradioinstituution ohi

Moni pitää Yleä itsestään selvänä ja välttämättömänä osana suomalaista yhteiskuntaa. Rauramo ei jaa tätä käsitystä. Hänestä Yle edustaa vanhaa aikaa, jolloin radiotaajuudet olivat niukkuushyödyke, ja Euroopassa ajateltiin, ettei ole oikeudenmukaista tapaa antaa niitä yksityisille yrityksille.

”Sanotaan että Yle on käsivarren päässä eduskunnassa, mutta pitääkö modernissa yhteiskunnassa vallanpitäjillä olla käsissään 50 prosenttia sähköisestä viestinnästä? Me nauramme aina venäläisille, mutta pitäisi katsoa peiliin.”

Rauramon mielestä Yleä ei itse asiassa tarvita ollenkaan. Hän uskoo, että toisenlaisissa oloissa kaupalliset yhtiöt hoitaisivat myös sisällöt, joita nykyisin tuottaa vain Yle.

”Täytyy muistaa, että jos Yleä ei olisi, kaupallisten kanavien ohjelmaprofiili olisi erilainen kuin nyt.”

Ruotsinkielisen puolen ja muiden vähemmistöintressien hoitamiseen menee suhteellisen pieni summa. Myös yksityiset yhtiöt voisivat huolehtia samasta tarjonnasta, jos toimilupaehdot edellyttäisivät sitä.

Rauramo sanoo, että vastaavaa keskustelua käydään vilkkaasti joka puolella maailmaa.

”BBC:hen kohdistuu kovaa kritiikkiä ja myös sen resursseja on rajoitettu.”

Kuva Marjo Tynkkynen