Pamfletti: Guggenheim päättää, Helsinki maksaa

guggenheim-pamflettiMuseohanketta yritetään nyt ajaa läpi valtavalla kiireellä, pätemättömillä perusteilla ja ilman demokraattista keskustelua, kritisoidaan Guggenheimin varjossa-pamfletissa, joka julkaistaan maanantaina 30. tammikuuta.

”Tarvitaanko täällä ylipäätään lisää taidemuseoita? Onko se jo hieman eilistä ajattelua”, kysyy pamfletin toimittaja Kaarin Taipale.

”Joka ajalla on omat instituutionsa. Tällä hetkellä kaikki kaupungit maailmassa kohtaavat segregaation ja maahanmuuton ongelmat. Monien kaupunkien uusimmat museot ovat etnografisia tai maailmankulttuurien museoita.”

Guggenheim-säätiö sai kaksi miljoonaa ja vuoden aikaa tutkiakseen, kannattaako Helsinkiin perustaa Guggenheim-museo.

Taipale tekee ehdotuksen: ”Mitä jos annettaisiin vaikka puolet rahasta ja useat ryhmät tutkisivat eri näkökulmista, mitä Helsinki todella helsinkiläisten näkökulmasta tarvitsee. Sitten verrattaisiin tuloksia.”

Pamfletti sai alkunsa, kun ajatus museosta vuosi sitten julkistettiin. ”Tajusin heti, että tästä tulee hyvin ristiriitainen hanke”, Taipale sanoo.

”Jo seuraavana aamuna Helsingin Sanomat kirjoitti pääkirjoituksessaan, että on epäisänmaallista vastustaa hanketta ja Suomen maine menee, jos näin tehdään. Lehti alkoi ajaa asiaa tavalla, jota voi verrata vain siihen, miten se työnsi Suomea EU:hun.”

”Asetelma oli niin uskomaton, että kaikki vaistoni heräsivät. Aloin seurata asiaa.”

Kaarin Taipale, kaupunkitutkimuksesta tohtoroitunut arkkitehti, on toiminut pitkään Helsingin kaupungin rakennusvalvontaviraston päällikkönä. Viimeiset 15 vuotta hän on ollut tutkijana ja kansainvälisissä tehtävissä muun muassa YK:n hankkeissa.

Museohaketta edistetään nyt valtavalla kiireellä, ”kyse ei ole muusta kuin että se yritetään ajaa väkisin kurkusta alas”. Tähän asti monet kulttuurihankkeet ovat kaatuneet rahan puutteeseen. Nyt yllättäen kulttuurille on löytymässä kaupungilta miljoonia, eikä edes keskustella, mihin ne tulisi käyttää.

On annettu ymmärtää, että jos Suomi hidastelee, muitakin ottajia on. ”Tämä on yleensä käytettyjen autojen kauppiaiden kolmas tai neljäs myyntikikka.”

Pelottelun sijaan asiassa tulisi edetä demokraattisesti. Kyse on meidän verorahoistamme ja kaupungin omistamasta maasta. Se on siis paikallisdemokratiaan kuuluva päätös, jossa tarvitaan esittelyn avoimuutta ja kansalaiskeskustelua.

Taipaleen mielestä on uskomatonta, että tammikuussa julkaistu selvitys, lähes 200-sivuinen raportti, on vain englannin kielellä.

Raportissa on paljon paljastavaa tekstiä, muun muassa hankintapolitiikasta ja kilpailuttamisesta, ”mutta ei ole sanottua, että jokainen rivivaltuutettu ylipäätään jaksaa lukea niille sivuille asti, saati ymmärtää kunnolla, mitä siinä on sanottu.”

Guggenheimin juristit ovat tehneet tarkkaa työtä. Keskeistä on se, että Guggenheim-säätiöllä pysyy päätäntävalta asioihin. Se vastaa toimintapolitiikasta, taide- ja ohjelmatarjonnan valvonnasta ja hyväksyy jokaisen esineen, joka museokaupassa myydään.

Mitään riskejä sillä ei ole.

Museon saamat palkkiot hoidetaan niin, että toiminnan liiketaloudellinen luonne ei paljastu ja verovapaus säilyy. Laskutus on tehtävä ikään kuin ulkopuoliselle konsultille, ”at arm’s length”.

Toimintaa varten perustetaan säätiö, jonka jälkeen asioita ei ole enää pakko kertoa julkisesti. Myös arkkitehtuurin osalta säätiöllä on päätäntävalta.

”Jokainen yritys haluaa valvoa brändiään”, Taipale sanoo. ”Guggenheimin taholta kyse onkin liiketoiminnasta, missä ei ole mitään moittimista. Mutta onko Helsingin kaupungin tehtävä tukea juuri tätä liiketoimintaa?”

Hanketta on perusteltu vahvasti sen taloudellisella merkityksellä, joka tulee Helsingin kasvavista matkailijamääristä.

Pamflettiin kirjoittava tilastotieteilijä Aku Alanen on tullut toiseen laskutulokseen. Matkailuinvestointina hanke ei ole mielekäs, Kaarin Taipale huomauttaa.