Paperi T kokoaa tekstipalapelejä

"Kerään koko ajan mielleyhtymiä, lauseita, sanoja, ihan mitä vaan", sanoo räppäri, jonka Malarian pelko -albumi nousi listaykköseksi.
Musiikki 17.7.2015 04:30

Paperi T. © Anton Reenpää

Yhdysvalloissa hiphop nousi marginaalista valtavirtaan 1980-luvun puolivälissä. Suuret levy-yhtiöt tarttuivat siihen nopeasti ja kaupallistivat New Yorkin kadunkulmissa syntyneen musiikin.

Suomessa ajateltiin pitkään, että räp ei sovi jäyhään kulttuuriimme eikä taivu suomen kielelle. Toki täällä oli satunnaisia tekijöitä aiemminkin, mutta iso läpimurto koettiin vasta vuosituhannen vaihteessa.

Nuoruutensa Porvoossa viettänyt Paperi T eli Henri Pulkkinen, 29, innostui räpistä samoihin aikoihin.

”Törmäsin räppiin kunnolla ehkä viidennellä luokalla. Siinä iässä vaikutteet tulivat televisiosta, radiosta ja isommilta pojilta. Muistaakseni joku isompi poika tuli puhumaan mulle Wu-Tang Clanista. Se tuntui jotenkin mystiseltä ja vaaralliselta. Siitä piti tietysti ottaa selvää”, hän kertoo.

”Vielä silloin meidän kaltaiset 13-vuotiaat skiditkin naureskeli suomenkieliselle räpille. Jopa meistä räpin tekeminen suomeksi oli naurettava ajatus.”

Tuolloin nuoren räp-porukan johtotähtenä toimi Radiomafian jokaviikkoinen Supersessio-ohjelma. Se piti kuunnella ja nauhoittaa kasetille joka kerta, sillä vähänkään vaihtoehtoisemman kaman kuuleminen oli muuten vaikeaa.

”Sieltä kuuli oikeasti hyvää räppiä. En silti ollut koskaan mikään puristi, vaan kuuntelin koko ajan kaikenlaista muutakin musaa, esimerkiksi soulia, jazzia ja indierockia.”

 

Pari vuotta sitten Pulkkinen erosi tyttöystävästään ja muutti uuteen asuntoon. Aluksi siellä ei ollut mitään muuta kuin sohva ja läppäri, jolta hän kuunteli musiikkia.

”Kerran havahduin sohvalta, kun olin kuunnellut Fleetwood Macin Sara– ja Dreams-biisejä monta tuntia yhteen menoon ja miettinyt, että tätäkö tämä nyt on”, hän muistelee.

”Siinä hetkessä oli valtava tunne, mutta samaan aikaan tiedostin olevani erokliseen keskellä. Ajattelin, että se fiilis pitää tuoda musiikkiin. Biisin viimeisessä rivissä (mä en oo viimeaikoin pystyny kuuntelee Fleetwood Macia itkemättä/se on hassu juttu) se sitten on.”

Kyseinen Stevie Nicks -kappale loi temaattisen suunnan koko vaikealle ja tunteelliselle Malarian pelko -albumille. Kyseessä on siis erolevy, ehkä suomalaisen räpin ensimmäinen sitten Ruudolfin vuonna 2003 julkaiseman Vaimo-albumin.

Malarian pelko meni vapun alla Suomen albumilistan ykköseksi ja samalla täytti Pulkkisen kalenterin pitkäksi aikaa. Kesän loppuun asti hänellä on joka viikonloppu kaksi keikkaa, toisinaan useampiakin.

Levyn isoksi hitiksi on muodostunut sen outolintu, Elokuva-kappale, jonka kertosäkeen laulaa 22-Pistepirkon PK Keränen.

”Halusin tehdä postpunk-estetiikkaa sisältävän synapopbiisin. En kuitenkaan ollut aluksi varma toimiiko se. Että sopiiko se tälle levylle vai onko se ihan perseestä.”

”Sellainen suunta kiinnostaa muutenkin paljon. Haluan kokeilla, mihin kaikkeen räppääminen soveltuu.”

 

Viimeinen tango Pariisissa ja Viime vuonna Marienbadissa, Henry Miller ja H.P. Lovecraft, Kari Peitsamo ja Hüsker Dü – Malarian pelko -albumin sanoitukset muodostavat tiheän kulttuuriviitteiden viidakon. Viittauksia elokuviin, kirjallisuuteen, popmusiikkiin ja muualle on niin paljon, että laiskimmat ovat haukkuneet Paperi T:n levyä wikipediaräpiksi.

Tekijä itse vertaa tekstien kirjoittamista palapelin kokoamiseen.

”Kerään koko ajan mielleyhtymiä, lauseita, sanoja, ihan mitä vaan. Kirjoitan niitä ylös ja jossain vaiheessa niistä muotoutuu joku suurempi ajatus, jota yritän välittää. En ole sellainen tyyppi, jolla on valmis ajatusmaailma.”

Henri Pulkkisen tärkeimmät vaikuttajat tulevat muualta kuin räp-perinteestä. Yhden suurimmista jysäyksistä aiheuttivat Charles Bukowski ja beat-runoilijat, joita luettuaan hän tajusi, että ”runous voi olla muutakin kuin sen kuvaamista, miten kaunis Suomen luonto on”.

”Viime aikoina olen funtsinut paljon, miten tuoda räpteksteihin sama tapa kuin… Pitääkö mun nyt sanoa se ääneen? Voi helvetti. No, Morrissey oli joskus mulle iso ahaa-elämys sen suhteen, miten voi sekoittaa huumorin ja vakavuuden keskenään. Se on mun kirjoittamisessa tosi tärkeää.”