Väinö Linna: ”Mihinkään ei väsy niin nopeasti kuin ihmisen suurimpaan haaveeseen, kuuluisuuteen”

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Keskiviikkona 3.12.2014 tulee kuluneeksi 60 vuotta Tuntemattoman sotilaan ilmestymisestä. Tuntematon sotilas perustuu Linnan oman yksikön kokemuksiin jatkosodassa. ”Kuvasin romaanissani, miten kymmenet tavalliset miehet kykenivät venymään suurimpiin suorituksiin, mitä ihmiseltä voidaan vaatia, nimittäin kuolemaan”, Linna on sanonut. Romaania on myyty noin 750 000 kappaletta ja sen käsikirjoitusta, vuonna 2000 ilmestynyttä Sotaromaania 72 000 kappaletta. Suomen Kuvalehden jutussa toimittaja Risto Lindstedt kertoo, miksi Linna kirjoitti Tuntemattoman sotilaan ja millainen oli siitä seurannut ”kirjallinen jatkosota”.

 

Lomalle lähtevä alikersantti Väinö Linna työntää käsikirjoituksen Yli kahden rajan reppuunsa. Kustantaja on palauttanut sen, pitänyt toki asiatiedoiltaan arvokkaana, mutta käsittelytavaltaan kömpelönä ja kehittymättömänä. Miten muutoin voisi ollakaan? Linna on 22-vuotias, eikä hän ole kirjoittanut kouluaineiden jälkeen kuin muutaman muodollisen kirjeen rintamalta kotiväelle Urjalaan.

Asemasota oli arkipäiväistynyt, ja Linnan komppania on siirtynyt keväällä 1942 Laatokan ja Äänisen väliselle alueelle. Pertjärven kylässä vapaa-aikaa on runsaasti, ja Linna on ryhtynyt kirjoittamaan menneen vuoden kokemuksistaan. Niihin liittyvä viimeisin suuri taistelu on käyty huhtikuussa.

Käsikirjoitus on palautunut jo ennen joulua. Linna ei ole erityisemmin pettynyt. Tavoitteet ovat olleet enemmän käytännöllisiä kuin kaunokirjallisia. Hän on halunnut vähän julkisuutta ja vähän rahaa. Niistä molemmista olisi ollut hyötyä lomilla. Nyt talvella 1943 käsikirjoitus on repussa ja häviää sitten kokonaan kotona Urjalassa.

Linnan ensimmäisestä yhteydestä kustantajaan on jäljellä käsikirjoituksen saatekirje. ”Sillä ovathan sotakirjat haluttua luettavaa”, Linna kirjoittaa, ”olkootpa ne sitten huonompiakin. Ja tietääkseni on tekeleeni lajissaan ensimmäinen, mitä uudesta sodastamme on kirjoitettu.”

Linna viittaa useisiin talvisodasta kirjoitettuihin reportaasinomaisiin muistelmakirjoihin. Sellainen on ollut Linnankin tavoitteena.

Vaikka käsikirjoitus häviää, sodasta kirjoittamisen tarvetta Linna ei hävitä. Hän on pikkupojasta lähtien halunnut ”tulla joksikin”, autonkuljettajaksi ainakin. Hän on jo kerran pystynyt torjumaan vähäeleisen muonamieselämän ja pellon pientareisiin sidotun tulevaisuuden lähtemällä 17-vuotiaana Tampereelle Finlaysonille töihin.

Nyt rintamalla ajatus tehtaaseen paluusta ei houkuttele, Linna haluaa enemmän. Hän uskoo kirjoittamisen avaavan tien merkittävämpään tulevaisuuteen. Hän on varma, hän ei edes harkitse muita vaihtoehtoja.

Rauhan tultua Linna joutuu kuitenkin palaamaan tehtaaseen vielä lähes kymmeneksi vuodeksi. Sen ajan Tuntematon sotilas vaatii kypsyäkseen. Teos ilmestyy 3.12.1954.

 

Finlayson takaa kaikille naimisissa oleville rintamamiehille asunnon. Sellaisen Linnakin saa, ensimmäisen oman kodin Tampereen Puuvillatehtaankadulta, pienen keittiön ja kammarin. Hän on tutustunut kevättalvella 1943 Miehikkälässä kouluttajana ollessaan Kerttu Seuriin, joka työskenteli lottien kanttiinissa. Naimisiin he menevät 18.2.1945.

Linna pitää kiinni kunnianhimoisesta päätöksestään tulla kirjailijaksi. Hän aloittaa intensiivisen lukemisen, jonka tavoitteena on avartaa elämänkäsitystä ja oppia kirjoittamisen tekniikkaa. Vahvimmin Linnan ihmiskäsitystä muokkaa Fjodor Dostojevski.

Esikoisteos Päämäärä ilmestyy keväällä 1947. Saman vuoden lokakuussa syntyy esikoistytär Sinikka. Seuraavan vuoden syksyllä ilmestyy Musta rakkaus. Sitten ilmestyy kriisi, jonka läpikäyminen on keskeistä Tuntemattoman sotilaan syntymiselle.

Uuden romaanin työnimi on Messias, ja sen keskeinen teema on kysymys ihmisen paikasta maailmassa, suhtautumisesta yhteiskuntaan, synnistä, syyllisyydestä ja vapahduksesta. Kesken maanisen kirjoittamisvaiheen keväällä 1953 Linna romahtaa, tekstistä on tullut peili, josta oman kuvan näkeminen järkyttää. Linna pelkää tekevänsä jotain mielipuolisen pahaa yliminänsä kontrollien pettäessä.

Hän lähtee aamujunalla tapaamaan helsinkiläistä psykiatriystäväänsä. Mieli rauhoittuu ja vapautuu. ”Oman käsitykseni mukaan oli tähänastisen kirjailijaurani ratkaisevin hetki se, jolloin tunsin kaikkien noiden probleemien aivan kouriintuntuvina vyöryvän ylitseni uhaten sananmukaisesti raastaa minut mukanaan”, Linna kirjoittaa kymmenen vuotta myöhemmin.

”Ja silloin junassa tapahtui ensimmäistä kertaa, että niin sanoakseni otin persoonallisuuteni omaan hallintaani. Silloin otin kurssin siihen suuntaan, johon sitten olen hiljalleen kasvanut. Olen vapautunut ideologioista, toisten ajattelusta, toisten mielipiteistä ja tarkoituksista.”

Linna jättää psykologisen analysoinnin radanvarteen. Yli-ihmisyyden ja elämänkatsomuksellisten näkemysten syntyselvittely vaihtuu nyt ihmisen yksilöllisyyden ja hänen elämänsä arvostamiseen. Linnasta tulee realisti. Tuntemattoman sotilaan kirjoittaminen alkaa puoli vuotta myöhemmin.

 

Linna on kaiken aikaa ollut innokas sotajuttujen ja kaskujen kertoja, jopa siinä määrin, että jotkut ovat pitäneet sitä lievänä sotahulluutena. Hän on vältellyt sodasta kirjoittamista, mutta kertoessaan Linna kaiken aikaa muokkaa tulevaa romaaniaan, kokeilee hahmojensa repliikkejä, testailee vaihtoehtoja.

Loppukesästä 1953 Linna viettää vaimonsa Kertun ja kuusivuotiaan Sinikan kanssa lomaa Kaarinassa. Anoppilan pihakivellä Linna kirjoittaa Tuntemattoman sotilaan ensimmäisen lauseen, jo vuosia valmiina olleen: ”Niin kuin hyvin tiedetään, on Jumala kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas. Niinpä hän oli aikoinaan antanut metsäpalon polttaa kymmeniä hehtaareja valtion metsää eräällä hietakankaalla lähellä Joensuun kaupunkia.”

Jo ensimmäisessä lauseessa ladataan romaanin tendenssi, yksi Linnan lempisanoista, ja jo siitä lauseesta moni pahoittaa mielensä. ”Se, mitä on sanottu rienaukseksi, on itse asiassa Jumalan puolustusta”, Linna kirjoittaa myöhemmin.

”Ironia kohdistuu niihin, jotka väittävät, että sota on Jumalan tahto, jopa siinä määrin että hän sytyttää metsäpaloja raivatakseen armeijalle hyvät harjoituskentät. Vaikka en olekaan uskonnollinen, en tahdo esittää Jumalaa vastaan näin karkeita syytöksiä.”

Linna tekee itselleen tiukan aikataulun, jota myös tiukasti noudattaa; arkipäivisin kolme liuskaa ja viikonvaihteessa kuusi. Kun työt päättyvät klo 16, Linna istuu kirjoittamassa jo puoli tuntia myöhemmin. Sotaa katsotaan rivimiesten silmien tasalta ja heidän sydämiensä tunnoilla. Konekivääriryhmän miesten katseessa ei ole sinisilmäisyyden häivääkään, eikä heidän sydämensä hehku isänmaallista innostusta runebergiläisellä sykkeellä.

 

Liikarasitus pakottaa Linnan pariin taukoon. Perhe elää niukoissa varoissa. Ennakoista syntynyttä velkaa kustantajalle on 150 000 markkaa. Helmikuun lopulla 1954 Linna pyytää 30 000 markkaa lisää.

”Jonkinlaiseksi takuuksi voin ilmoittaa, että minulla on pari sataa arkkia tekstiä, jonka aijon saada syksyksi painoon”, hän kirjoittaa kustantajalle.

Linnalla on tapana lukea ystävilleen valmiiksi saamiaan liuskoja. Puuvillatehtaankadulla vierailevat Jaakko Syrjä, Veikko Pihlajamäki ja Harri Kaasalainen ovat selvillä, miten on edetty. Syrjä on muistellut ystäväänsä istumassa hetekan laidalla kyynärpäät polvilla lukemassa hyvin elävästi.

Lyijykynäversio on valmis keväällä 1954. Muutoksiin, korjailuun ja puhtaaksi kirjoittamiseen menee kesä, kesäloman aika aamusta iltaan.

Linna on palvellut Jalkaväkirykmentti 8:n ensimmäisen pataljoonan konekiväärikomppanian ryhmänjohtajana. Romaanin tapahtumat vastaavat rykmentin osallistumista jatkosotaan 1941–1944. Henkilöhahmot ovat fiktiivisiä, mutta tapahtumapaikkojen nimet todellisia.

Yli puolet Tuntemattomasta sotilaasta on hyökkäysvaiheen kuvausta. Romaanissa on 16 lukua ja 13. luvun jälkeen, vetäytymisvaiheen alkaessa, Linnan omakohtaiset kokemukset pataljoonansa vaiheista muuttuvat välillisiksi, aseveljien haastatteluihin perustuviksi.

 

Linna ei odota myyntimenestystä, vaikka on vakuuttunut hahmojensa verevyydestä. Postitettuaan käsikirjoituksen syyskuun 26. päivänä hän ilmoittaa mainospäällikkö Inkeri Makkoselle, miten ”parikymmentä miestä on nyt matkalla kustantajan luo ja he ovat niin elävän tuoreita, ettei heidän veroistaan porukkaa ole koskaan ennen kavunnut Werner Söderströmin kunnianarvoisia portaita ylös”.

Konekivääriryhmä aiheuttaa ensin hämmennystä kustantamossa ja sitten lähes vuoden kestäneen varsinaisen mekkalan, kirjalliseksi jatkosodaksi nimetyn.

Käsikirjoituksen saa luettavakseen maisteri Mikko Kilpi. Hän arvioi, että siitä saattaisi saada omalla tavallaan järkyttävän dokumentaarisen sotakuvauksen, kunhan käsikirjoitusta vähän käsiteltäisiin.

Kilven mielestä jälkiviisautta ja vahingoniloa pitäisi karsia, murrerepliikkejä muuttaa kansanomaiseksi puhekieleksi, hölmöjen upseerien määrää vähentää, tyyppien karrikointia lieventää sekä loppupuolella ilmenevää katkeruutta häivyttää.

Linnan näkemykset jatkosodan päämääristä vaivaavat mitä ilmeisimmin pääjohtaja Yrjö A. Jänttiä. Hän antaa käsikirjoituksen isälleen Jalmari Jäntille. Hän on 78-vuotias, hän ei pidä kiirettä, lukemiseen menee viikko.

Vanhan Jäntin mielipide ei huojahtele. Hän ilmoittaa pojalleen, ettei ole lukenut 50-vuotisen kustantajauransa aikana mitään vastaavaa, mutta eri asia sitten on, uskaltaako poika sen kustantaa.

Yrjö A. Jäntti ilmoittaa kustannuspäätöksestä 9. lokakuuta päivätyssä kirjeessään. Mukana on myös ehdotus kustannussopimuksesta sekä alkumaksuna 50 000 markalle kirjoitettu sekki. Se vastaa Linnan puolen vuoden palkkaa. Ensimmäisen painoksen suuruus on 8 000 kappaletta. Se on poikkeuksellisen paljon.

Jäntti ilmoittaa kaikkein pahimpien sotakarkeuksien pyyhkimisen tarpeellisuudesta. Kiitoskirjeessä Linna sanoo olevansa valmis pieniin poistoihin, kunhan ne uhrataan ainoastaan hyvälle maulle. Linna oli lähettänyt käsikirjoituksen Sotaromaani-nimisenä. Nyt hän haluaa nimeksi Tuntemattoman sotilaan ystävänsä Veikko Pihlajamäen ehdotuksen mukaisesti.

 

Kustantajan punakynä on terävän huolellinen ja liikkeissään laaja-alainen. Käsikirjoituksesta siivotaan upseerien ja sodanjohdon arvostelua, karsitaan sotilaiden seksuaalisesti rasvaisia juttuja ja vähennetään kiroilua.

Linna on muistuttanut, etteivät miehet puhu puhdasta murretta vaan kirjakielen suuntaan vesittynyttä kieltä. Kun Linna saa marraskuun alussa luettavakseen 400 sivun verran vedoksia, hän yllättyy ikävällä tavalla.

Dialogeja on korjattu lähemmäksi ”oikeaoppista” murretta ja tekstiä on karsittu enemmän kuin Linna on odottanut. Linnan tyypit ovat syntyneet kielen kautta. Hän on aikaisemmissakin romaaneissaan käyttänyt murretta dialogeissa, mutta nyt murteiden valinta on selkeästi tietoinen valinta.

Osan karsimisista Linna hyväksyy, osa on hänen mielestään toisarvoista, mutta sodan arvostelun poistamista hän ei hyväksy.

”Tahallisesti en halua loukata ketään”, Linna kirjoittaa kustantajalleen, ”mutta en myöskään halua uhrata jumalille, jotka omatuntoni sanoo epäjumaliksi. Saattaa tuntua naurettavalta, mutta enemmän kuin näiden jumalien loukkaamista, minä pelkään niitä ihmisiä, jotka joskus tulevat ihmettelemään, että eikö tällä miehellä todellakaan ollut ainoatakaan sanaa sanottavanaan siitä mentaliteetista joka katsoo sodan jonkinlaiseksi inhimilliseksi arvoksi.”

”Tahdoin antaa kaiken arvostukseni ihmisille jotka koko onnettomuuden hartioillaan kantoivat, mutta itse sodalta minä tahdoin ottaa sen pois.”

Luonnekuvausten vuoksi Linna palauttaa muutamia vuorosanoja takaisin, muun muasa ahkiota vetävän Lahtisen yksinpuhelun, tosin lyhennettynä. Sen kustantaja on poistanut kokonaan. Linna ei kuitenkaan halua aloittaa suurempaa mielipidevääntöä, koska se viivyttäisi romaanin ilmestymistä.

Myöhemmin kolme eri murrealueen tutkijaa joutuu korjailemaan käsikirjoitukseen tehtyjä muutoksia. Kymmenennestä painoksesta lähtien teos on ilmestynyt uudistettuna.

Alkuperäisen käsikirjoituksen mukainen Sotaromaani julkaistaan vuonna 2000.

 

Linnan kirjallinen jatkosota käydään kolmella rintamalla.

Sivistyneistö on huolissaan upseerikunniasta, lotista ja sodan hengenhohdon tummumisesta. Vasemmisto kiukkuaa siitä, ettei Linna selvin sanoin tuominnut ”kosto- ja seikkailusotaa”. Samoihin aikoihin vahvistuvan modernismin edustajille ei taas kelpaa Linnan romaanitaide.

Mielipidepalo roihahtaa Helsingin Sanomien johtavan kriitikon Toini Havun arviosta Purnaajien sota, joka julkaistaan kaksi viikkoa romaanin ilmestymisen jälkeen. Harri Kaasalainen lohduttaa ystäväänsä ennustaen, että Havun kritiikki nostaa Linnan vielä sellaiseen kunniaan, että hänet haudataan valtion kustannuksella. ”Tai kunnan”, vastaa Linna Kaasalaiselle.

Havun mielestä Linnalta puuttuu perspektiivi, kyky tehdä johtopäätöksiä, vikaa on myös eettisessä ja henkisessä asennoitumisessa. Havu muistuttaa, että yksilön sotaa kuvatessaan Linna unohtaa, että korkein yksilöllisyyden aste on se, että yksilö vapaaehtoisesti alistaa itsensä yksilöä korkeamman asian palvelukseen. Havun mielestä kirja on tosin paksu, mutta ei suuri sotaromaani.

Havun vaatimus korkeammasta historiallisesta totuudesta on juuri sitä, mitä Linna vastustaa kuvatessaan yksilön tapaa reagoida sodassa. Linna on asettunut jyrkästi runebergiläistä mielenlaatua vastaan, ei runoilijaa itseään, vaan sitä vääristynyttä ja epäaitoa tapaa, millä Runebergin näkemyksiä tulkittiin.

”Tuntemattomassa sotilaassa minä annoin sitä paitsi suomalaiselle sotilaalle jotain, jonka Runeberg oli unohtanut hänelle antaa, nimittäin pään, sillä kyllä useimmilla suomalaisilla sotilailla sellainenkin oli.”

Kirjallisessa jatkosodassa on kysymys sodan ”oikeasta” kuvasta kymmenen vuotta sen päättymisen jälkeen. Kipupisteinä ovat myös Linnan suhtautuminen upseereihin ja lottiin. Lehtiin levinnyt keskustelu kiihdyttää itse itseään: mitä lähempänä keskustelija on ollut rintamalinjoja, sitä selkeämmin hän on Linnan näkemysten puolella.

 

Mitään ei jätetä mylläämättä. Kenraalimajuri V. H. Vainio väittää Suomen Kuvalehdessä, että Linna kuvaa armeijan huonointa ainesta. Sen todistamiseksi Vainio poimii romaanista 224 kirosanaa. Niiden laskeminen alkaa tosin jo muistuttaa hylsyjen keräämistä hurmeisilta kentiltä.

Puhetta piisaa ja myyntiä. Kolme kuukautta ilmestymisensä jälkeen romaanista pyöritetään jo yhdeksättä painosta. Kirjallinen jatkosota jyskyttää myös Linnan kotiovella. Kirjeet ovat pääosin kiitosviestejä, joiden merkitystä mikään muu tunnustus ei ylitä, eikä tule ylittämään, mutta niissä uhataan myös viimeisellä tuomiolla ja kehotetaan muuttamaan Moskovaan. Kirjeisiin on suljettu myös vähemmän kirjallisia argumentteja, kuten häpykarvoja.

Linna on aikaisemmin pitänyt kuuluisuuksien julkisuuskammoa teeskentelynä, mutta joutuu muuttamaan mielipidettään, kun toimittajia ja kuvaajia on kotiovella ruuhkaksi asti. ”Mihinkään ei väsy niin nopeasti kuin ihmisen suurimpaan haaveeseen, kuuluisuuteen.”

Hetkeksi jo hieman viilentynyt keskustelu kuumenee uudelleen syksyllä, kun romaani ilmestyy ruotsiksi. Edvin Laineen filmi saa ensi-iltansa 1955.

Linna, joka on pystynyt pitämään hyvin puoliaan ja perustelemaan näkemyksiään kirjallisen jatkosodan kaikilla rintamilla, joutuu ruotsinnoksen yhteydessä perääntymään lotta Kotilaisen edessä. Romaanissa hänet nähdään ensisijaisesti Linnan halveksunnan kohteena eikä niinkään talvisodassa syntyneen sankarilottamyytin uhrina.

Tieto ruotsinnoksesta synnyttää peruskysymyksen siitä, mitä meistä nyt ulkomaillakin ajatellaan. Linna kirjoittaa ruotsinkieliseen laitokseen lottaepisodin – Kotilaisen ja hevosmies Korpelan kohtaaminen vetäytymisvaiheessa – uudelleen ja katuu sitten nopeasti ruotsinnoksen ilmestyttyä tilapäistä mielenheikkouttaan.

 

Vain kolme kuukautta Tuntemattoman sotilaan ilmestymisen jälkeen Linna etsii perheelle uutta kaupunkiasuntoa ja maatilaa. Hän haluaa maalle, sillä ”tuleva kirjoitustyö häiriintyy tästä kohusta, ellen minä pääse rauhaan”.

Nyyrikintieltä Tampereelta hankitaan kolmen huoneen ja keittiön asunto ja Hämeenkyrön Myllykylästä Käkisaari-niminen tila.

Linna jättää työnsä Finlaysonilla.

”Kun lähdin tehtaalta, en suinkaan ollut laitumelle pääsevän varsan mielialoissa. Tämä on ehdottomasti totta. En olisi vielä silloin jäänytkään, elleivät ulkopuoliset syyt olisi olleet siihen aiheena. Äkkiä koettu kirjallinen menestys aiheutti niin paljon kaikenlaista puuhaa, että olin alituiseen pyytämässä lomaa ja vapaapäiviä, mikä alkoi käydä kiusalliseksi. Oli viisainta lopettaa kokonaan.”

Taloudellinen menestys mahdollistaa myös kuorma-autokortin ajamisen. Opetusta antava Eino Heikkilä kyselee ajotunnin aikana, mitä mahtaakaan syntyä seuraavaksi. Linna sanoo, ettei asiasta parane vielä puhua, mutta pirun pitkä siitä tulee.

Käkisaaren tilalla Linna kirjoittaa Täällä Pohjantähden alla -trilogian, joka ilmestyy vuosina 1959–1962.

 

Linna halvaantui 64-vuotiaana ja eli puhekykynsä menettäneenä kahdeksan vuotta. Akateemikko Linna kuoli 21.4.1992.

Kirjoittaja Risto Lindstedt on kirjoittanut teoksen Väinö Linna – Kansakunnan puhemies (WSOY, 2004).

Juttu on ensi kerran julkaistu Suomen Kuvalehdessä 48/2004.