Mitta täynnä

Johanna Venhon romaani Sylvi Kekkosesta on tunnetasolla tosi.

romaani 14.06.2019 06:00
Niina Holm

Johanna Venho: Ensimmäinen nainen. 262 s. WSOY, 2019.

Ihmisen velvollisuus on kasvaa mittaansa ja antaa toisellekin tilaa siihen, Johanna Venho ohjeisti ensimmäisessä romaanissaan Syntysanat (2011). Neuvo kaikuu myös Venhon neljännen romaanin Ensimmäinen nainen taustalla, mutta kehotukseen luodaan nyt kriittistä ja armollista valoa. Rouva Sylvi Kekkoselle omien ääriviivojen piirtäminen kun teki välillä katkeran kipeää.

Sylvi Kekkonen (1900–1974) on aina tuntunut suhteettoman vaatimattomalta hahmolta ilmiömäisen miehensä rinnalla. ”Pikkuruisen mummon näköinen”, Sylvi toteaa Venhon romaanissa verratessaan itseään Urho Kekkosen komeisiin naisystäviin. Nuoruudenkuvissa Sylvi on ilosilmäinen, uteliaan oloinen nainen. Mitä hänelle tapahtui pääministerin ja presidentin vaimona? Venhon mukaan Sylvi rakasti olemalla loputtoman reipas ja kärsimällä vaiti kultaisessa häkissään. Eleettömän pinnan alla kuitenkin roihusi.

Venho ujuu runoilijan rohkeudella syvälle ensimmäisen naisen nahkoihin ja kieleen. Hän hahmottelee vakuuttavan ristiriitaista henkilökuvaa omistautuneesta äidistä ja vaimosta, mutta ennen kaikkea seksuaalisuutensa ja luovuutensa kanssa tuskailevasta naisesta ja taiteilijasta. Sylvin tuskasta tulee käsinkosketeltavaa, kun hänen niveliään alkaa juilia reuma.

 

Ensimmäinen nainen kertoo muutamasta elokuisesta päivästä Kekkosten kesäpaikassa Katermassa vuonna 1966. Tuoreen ajokortin omistaja on ajellut Kainuuseen reteästi kuningatar Elisabetin lahjoittamalla Morris Minillä. Mökillä on hyvin aikaa levätä, ajatella ja keskustella kuolleitten kanssa.

Kirjailija Marja-Liisa Vartio on kuollut kesän alussa vain 41-vuotiaana. Sylvi tekee nyt eroa ystävänsä ja tukijansa itsevarmaan boheemihahmoon, jota ilman hänen on vaikea olla. Hänellä on mukanaan päiväkirjat, jotka hän aikoo polttaa. Menneeseen liittyvä häpeä tekee hänet levottomaksi, mutta hän ei voi paeta muistojaan.

Urhon käännyttyä pois on kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta tullut Sylvin henki ja elämä. Jokainen syntyvä sana pakottaa. On kuin Sylvin kieli olisi lannistumassa Urhon rohkeiden lausumien alle. ”Urhon jokainen lause on nuoli, jolla on määränpää. Minun lauseeni ovat hiljaista välitilojen puhetta, sitä laastia jota ilman talo ei pysy koossa.”

Sylvi on julkaissut ensimmäisen mietelmäkirjansa 49-vuotiaana, ja myöhemmistä teoksista Amalia on saanut lukijoita ulkomaita myöten. Toisaalta kriitikot ovat kirjoittaneet hänestä vähätellen Kekkosen puolisona, ja hänen sentimentaalinen otteensa on alkanut vaikuttaa modernin murroksen keskellä vanhahtavalta.

Sylvi ymmärtää antaneensa liikaa miehensä käsiin, mutta maan äidin roolia ei noin vain rikota. Surulliselta ja vähän järkyttävältäkin tuntuu romaanin huomio, että halutessaan Urho olisi voinut vapauttaa Sylvin. ”Mutta sellaista ei juuri kukaan toiselle tee. Sellaista ei mies naiselle tee, ei tässä maailmanajassa.”

 

Hallittua vaikutelmaa vaalinut Sylvi tunnettiin terävästä kielestään. Anoppina hän taisi olla aika hirmu. Venhon romaanin ansio on se, että paljosta luopuneen naisen kulmikkuus tuntuu yhtäkkiä ymmärrettävältä. Näin liikuttaa hyvä kirjallisuus: näkymät ihmiselämän kivettymiin ja kerrostumiin auttavat meitä tunnistamaan tasoja itsessämme ja muissa.

Venhon romaanissa on toimiva, kolmen erilaisen naisen näkökulmille nojaava rakenne. Kolmas on kuvanveistäjä Essi Renvall, joka aikailee Sylvin muotokuvan kanssa. Siitä ei tahdo tulla valmista, sillä Sylvin häilyvä muoto ei patsaaksi suostu. Mutta jotain sentään syntyy. Tarkkasilmäisille kirja tarjoaakin yllätyksen: kurkistus korean kannen alle kannattaa.

Valinnat
musiikki

Laaja-alainen levy-yhtiö Svart täyttää 10 vuotta.

tanssi

SARJATÄRPIT

Tietokirja

levy

Tietokirjat

Urhon käännyttyä pois on kirjoittamisesta tullut Sylvin henki ja elämä.

Sisältö