Natsitohtori Josef Mengelen elämäkerta mykistää

Arvio: Vuonna 1986 ensimmäisen kerran julkaistu teos on monesta syystä kuuluisa.

Josef Mengele
Teksti
Markus Ånäs
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pikkukaupungin teollisuussukuun vuonna 1911 syntynyt Josef Mengele suhtautui akateemisuuteen pakkomielteisesti. Hän halusi tulla tunnetuksi merkittävänä tutkijana. Tohtorin arvoja kertyi kaksi, filosofiasta ja lääketieteestä.

Antisemitismi oli trendikästä, ja Mengelen väkevänä herännyt viehtymys rodunjalostukseen herätti kansallissosialistisen eliitin keskuudessa huomiota.

Mengele palveli toisessa maailmansodassa rintamalääkärinä, joka palkittiin urheuksiensa johdosta kunniamerkein. Haavoittuneita mosureita saattoi kuitenkin amputoida miltei kuka tahansa. Kuka tahansa ei osannut vaihtaa silmien väriä siniseksi tai monistaa arjalaisen naisen sisällä kasvavaa lasta useiksi tulevaisuuden sotilaiksi.

Mengele siirrettiin Auschwitzin keskitysleirille, jonne hän saapui toukokuussa 1943. Puolentoista vuoden jakso teki Mengelestä maailmankuulun ja sai tuhannet kärsimään ihmiskokeissa.

Vuonna 1986 ensimmäisen kerran julkaistu Mengelen elämäkerta on monesta syystä kuuluisa. Gerald L. Posnerin ja John Waren työ mykistää. Lähteiden löytäminen ja käyttö ovat alkuperäisen alaotsikon The Complete Story mukaisia (suomennos kulkee jokseenkin karmivalla Elämä ja teot -nimellä).

Mukana on katkelmia Mengelen omista, julkaisemattomista muistelmista sekä laajasta kirjeenvaihdosta. Vauras suku rahoitti maanpaossa Etelä-Amerikassa elänyttä rotuteorioiden kehittelijää loppuun asti. Kirjassa keskeiseksi nousee Mengelen paikoin hämmästyttävän löperö ajojahti.

Lopulta Posner ja Ware päätyvät siihen väistämättömään johtopäätökseen, että Bartiogassa Atlantin aaltoihin kuollut Mengele eli pitkän mutta arvottoman elämän.

 

Gerald L. Posner, John Ware: Josef Mengele. Suom. Pertti Jokinen. 394 s. Minerva, 2017.