Punainen orkesteri

Berliiniläisten vasemmistoälykköjen verkosto välitti Moskovaan tietoja natsien suunnitelmista.

tietokirja
Teksti
Teppo Tiilikainen

Saksa on käsitellyt vuosikymmenten mittaan ansiokkaasti historiansa vaikeita vaiheita. Asiasta käytetään termiä menneisyydenhallinta, vergangenheitsbewältigung.

Palkittu kirjailija ja elokuvakäsikirjoittaja Norman Ohler tuo lisävalaistusta natsi-Saksan vähemmän tunnettuun lukuun.

Hän kertoo kirjassaan berliiniläisten vasemmistoälykköjen verkostosta, joka välitti Moskovaan tietoja Hitlerin hallinnon suunnitelmista. Natsien salainen poliisi Gestapo kutsui verkostoa Punaiseksi orkesteriksi.

Soluttautujat – Rakkautta ja vastarintaa Berliinissä muistuttaa tyyliltään ja rakenteeltaan jännitysromaania, vaikka kyseessä on faktapohjainen tietokirja, joka perustuu laajan arkistomateriaalin lisäksi verkoston jäsenten päiväkirjoihin ja kirjeisiin.

Sitä kautta myös päähenkilöiden Harro ja Libertas Schulze-Boysenin epätavallinen rakkaustarina saa keskeisen roolin.

 

Norman Ohler.
Norman Ohler. © like kustannus

Ohler kiinnostui aiheesta penkoessaan müncheniläisessä nykyhistorian instituutissa natsi-Saksan ilmailuministeriötä koskevia tietoja. Hän löysi sattumalta Harro Schulze-Boysenin kirjoittaman kirjeen ja ryhtyi etsimään tarkempia tietoja hänestä.

Tarina lähtee liikkeelle vuodesta 1933, jolloin Hitler nousi valtaan.

Ohler kuvaa elävästi aikakauden henkistä ilmapiiriä. Hänen mukaansa Berliini oli tuolloin maailman älyllisesti virein kaupunki, joka puolella järjestettiin keskustelutilaisuuksia ja lukupiirejä.

Harro toimitti liberaalia Gegner-aikakauslehteä (Vastustaja), joka julkaisi monipuolisesti eri aatesuuntien edustajien tekstejä. Hän vietti boheemia elämää ja seurusteli Bertolt Brechtin ja Kurt Schumacherin kaltaisten taiteilijoiden kanssa.

Harro kouluttautui lentäjäksi ja pääsi vaimonsa suhteilla töihin Hermann Göringin johtamaan ilmailuministeriöön. Hän uskoi olevansa turvassa Gestapolta, sillä ministeriö oli ilmavoimien oman tuomiovallan alainen.

 

Libertas Schulze-Boysen oli liittynyt natsipuolueeseen maaliskuussa 1933, mutta hän käänsi kelkkansa tutustuttuaan Harroon.

Työskennellessään Saksan kulttuurielokuvakeskuksessa Libertas kuuli jatkuvasti uusia tietoja juutalaisten joukkomurhasta ja ryhtyi julkaisemaan niitä vastarintaliikkeen lentolehtisissä.

Punaisesta orkesterista kehittyi löyhä verkosto, johin kuului yli 150 ihmistä, taiteilijoita, kirjailijoita, lääkäreitä, konservatiiveja, kommunisteja, sosiaalidemokraatteja, jopa entisiä natseja. Verkostolla ei ollut keskitettyä johtoa, kiinteitä rakenteita eikä sääntöjä. Puolet jäsenistä oli naisia.

Harro ei kuulunut Neuvostoliiton ihailijoihin. Siitä huolimatta hän katsoi velvollisuudekseen välittää Moskovaan tietoja natsien salaisisista hyökkäyssuunnitelmista.

 

Stalin ei aluksi uskonut tietoihin. Hän oli vakuuttunut, että Hitler pitäisi kiinni maiden välisestä hyökkäämättömyyssopimuksesta.

Lopulta Gestapo sai vihiä verkostosta. Se selvitti radioliikenteen salauskoodin ja ryhtyi purkamaan sieppaamiaan viestejä. Silmukka alkoi kiristyä. Harro, Libertas ja monet muut pidätettiin ja teloitettiin.

Ohlerin mukaan Punaisen orkesterin historia väärennettiin kylmän sodan aikana DDR:n ja Neuvostoliiton propagandassa. Turvallisuusviranomaiset sepittivät sankaritarinan Moskovan ohjauksessa toimineesta vastarintajärjestöstä, joka taisteli maailmanrauhan ja sosialismin puolesta.

Harroa juhlittiin sankarina, ja neuvostohallitus myönsi hänelle postuumisti kunniamerkin ansioista suuressa isänmaallisessa sodassa.

Lännessä ei ollut juurikaan kiinnostusta verkoston toiminnan syvälliseen tutkimiseen.

Norman Ohler: Soluttautujat – Rakkautta ja vastarintaa Berliinissä. 448 s. Like, 2021.