Arvio: Oneiron kertoo kuolemasta kauniisti

Teatteri jatkuu vaikka toivo on heitetty.

kirjat
Teksti
Markus Ånäs
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ihminen on kuollessaankin se, jollaiseksi hän on kulttuurissaan ja yhteisössään kasvanut. Teatteri jatkuu siinä pienessä rajatilassa, jossa toivo paluusta elävien kirjoihin on heitetty, jossa kuoleva voisi vihdoin olla yksin itsensä kanssa.

Laura Lindsterdin kirja Oneiron tietää, mitä viimeisellä hetkellä tapahtuu. Ihminen on alasti, kyllä, mutta ei yksin, mikä estää paljaimman persoonan esille tulemisen. On toteutettava vielä kuollessaankin odotuksia, joihin on vastannut koko elämänsä.

Oneironissa seitsemän naista ympäri maailmaa löytävät toisensa valkoisesta tilasta. Itävaltalainen nuori nainen Ulrike flirttailee edelleen teinikapinassaan, senegalilainen Maimuna haluaa tehdä sosiaalisen loikan huippumalliksi viimeisillä hetkilläänkin. Hollantilainen Wlbgis on elänyt kovan elämän katkerasti, eikä hän muuta enää osaakaan. Nina on ranskalainen edustusrouva, jonka lapset kuolevat kohtuun, brasialalaiselta Rosa Imaculadalta puolestaan kuihtuu rinnasta sydän eikä venäläinen kirjanpitäjä Polina tunnu löytävän edes omaa kuolemaansa.

Seitsemän naisen johtajaksi itsensä nostaa newyorkilainen kivikova performanssitaiteilija, anoreksian ja juutalaisuuden yhdistävällä teoksellaan shokeeraava Sholomith. Myöskään hän ei tunnusta kuolemansa tosiasioita, sairauttaan.

Oneiron kerii esiin naisten tarinat. He ovat pysähtyneet matkalla kuolemaansa eräänlaiseen välitilaan, eikä selvyyttä tule, miksi juuri he, miksi juuri sinne. Leimuavan, omatekoisen helvetintulen edessä kokoonnutaan tutkimaan itseä, arvostelemaan muita, pitämään yllä romahtavia kulisseja.

Läheisensä viimeisiä hengenvetoja seuranneet saanevat Linstedtin kirjasta lohtua. Maailma on täynnä kuolleiden omaisille tarkoitettuja surukirjoja – mistä Oneiron on se taiteellisempi versio. Oneiron on huolellisesti luotua kirjallisuutta. Siinä on klassikon ainekset, sillä kuolema koskettaa kaikkia. Ja jos se esitetään kauniina, elämä tuntuu lohdullisemmalta, ennen viimeistä luopumista.