Jännitystä jossittelemalla

Arvio: Kotimaisten trilleristien uutuuksissa ollaan natsien ja sään armoilla.

kirjat
Teksti
Markus Ånäs
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Edellisellä kirjallaan Uskollinen lukija Max Seeck tavoitteli tietoisesti kansainvälisiä markkinoita mielikuvituksellisella aikuisten sadullaan. Kirjan pahisten ”noitajengi” iskikin hyvin kohteeseensa, teosta myytiin pitkin maailmaa.

Pahan verkossa kansainvälinen rikollisuus ulottaa lonkeronsa Helsinkiin ihmiskaupan ja pornoringin muodossa.

Rikosylikonstaapeli Jessica Niemen ympärille kiertyvät kaksi kirjaa ovat selkeitä poliisiromaaneja. Kotimaisista trilleristeistä teknisesti taitavimmin kirjoittava Seeck on ruuvannut mielikuvituksellisimpia käänteitä lähemmäs realismia, mutta ei sentään Jarkko Sipilän ultra-arkisuuden tasolle.

Jos lastenkirjamainen Uskollinen lukija oli pettymys erinomaisten Daniel Kuisma -kirjojen jälkeen, Pahan verkko on paluu eturiviin.

 

”Tämän tarinan tekeminen oli erityisen innostava hanke”, Ilkka Remes kirjoittaa romaaninsa jälkisanoissa, ja se on helppo uskoa: Kotkanpesä on pitkästä aikaa uudenlainen Remes. Nyt ei käydä Venäjän salakavalia hyökkäyksiä päin – eihän koko Venäjää ole olemassakaan.

Natsi-Saksa hallitsee kolmannesta maapallosta ja Suomi selviytyy kuin Neuvostoliiton kanssa kylmän sodan aikaan. Yhteiskunnat kontrolloivat kansalaisiaan kattavan elektronisen vakoiluverkoston kautta, paitsi USA:ssa, joka on hajoamassa rotumellakoihin. Suomessa vallitsee ekofasismi.

Sisarukset Tuomo ja Eerika Manner selvittävät suvun synkkiä, sotaa edeltävään aikaan ulottuvia salaisuuksia, jotka koneisto haluaisi pitää piilossa. Holokausti on huhu, mutta saattaisiko se olla totta? Ja onko etnisiä massamurhia tehty Suomessakin, saamelaisväestön keskuudessa?

Remeksen kieli on aiempaa huolitellumpaa perinteisen vahvuuden, adrenaliinintäyteisen toiminnan, kärsimättä. Vaihtoehtoiseen todellisuuteen perustuva tarina ei kuitenkaan kanna laajaa mittaansa.

 

Suojelupoliisin osastopäällikkö Arto Ratamosta Taavi Soininvaara on saanut itselleen kumppanin, jonka elämää vuosittain dokumentoida.

Tsaarin ruoskassa edetään Espanjaan asti, kun kansainvälinen huumekauppaa harjoittava rikollisorganisaatio aloittaa liiketoimet suomalaisroistojen kanssa. Venäjäkin on mukana, mutta lähinnä vesileiman tyyppisenä aidon Soininvaaran tunnusmerkkinä. Varmaa takuutyötä.

 

Vuonna 2005 ilmestyi Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa. Trilleriksi työstetty puheenvuoro ilmastonmuutoksen vaikutuksista noteerattiin Finlandia-ehdokkuudella. Vedenpaisumuksen lapset on sen itsenäinen sisarteos. Isomäki aloittaa kaukaa historiasta. Langat johtavat peräti 8 500 vuoden taakse.

Isomäki on kertonut, että hänelle trillereiden kirjoittaminen on vakavan asian pukemista suurta yleisöä kiinnostavaan muotoon. Epämuodikkaasti mutta myyvästi tutkijanaiset ovat kauniita ja tiukkoja kamppailijoita, miehet rähjääntyneitä mutta puoleensavetäviä.

Isomäki loihtii tukun piittaamattomasta luontosuhteesta aiheutuneita karmeita skenaarioita. Nyt maailmankatastrofin pelastajaksi nousevat sankarit taitavat olla mahdottoman edessä. Mutta versooko uusi elämä, ja jos, niin millä lailla?

Kirja kutsuu etsimään lisätietoja internetistä. Esimerkiksi merenneidot: on todella mahdollista, että heitä on ollut vesiapinoina olemassa. Edelleen muutama prosentti ihmisistä syntyy kädet ja jalat ”räpylöinä”  – sormet ja varpaat aukaistaan synnytyksen jälkeen. Ja maailmanloppukin uhkaa, ihan oikeasti. Voi meitä!

Max Seeck: Pahan verkko. 448 s. Tammi, 2020. Ilkka Remes: Kotkanpesä. 416 s. WSOY, 2020. Taavi Soininvaara: Tsaarin ruoska. 390 s. Otava, 2020. Risto Isomäki: Vedenpaisumuksen lapset. 380 s. Into, 2020.