Arvio: Anton Monti kuvaa ”lyijyn vuosia”, Punaisten prikaatien historiaa
Iskuista tunnetuin oli Aldo Moron sieppaus ja murha vuonna 1978.
Italialainen terroristijärjestö Punaiset prikaatit tunnetaan Suomessa huonosti, jos vertaa vaikka Andreas Baaderin, Gudrun Ensslinin ja Ulrike Meinhofin saksalaiseen Punaiseen armeijakuntaan. Anton Montin kirja aiheesta on siksi perusteltu.
1960-luvun lopun vasemmistoradikaali, työläisten autonomiaa korostanut liikehdintä levisi Italiassa myös autotehtaisiin. Ensin paloi Pirellin tehtaan vartijan oma auto, koska hän oli ilmiantanut poliittisesti aktiivisia työntekijöitä.
Iskun suunnitteli kahden tehdastyöläisen kanssa sosiologipariskunta Renato Curcio ja Margherita Cagol. Vuonna 1970 he perustivat Punaiset prikaatit. Poliittisen ja sotilaallisen taistelun tuli kulkea käsi kädessä.
Eteläamerikkalaisilta kaupunkisisseiltä vaikutteita saanut organisaatio koostui pienistä itsenäisistä soluista, prikaateista. Saman kaupungin prikaatit muodostivat kolonnan. Niitä johti toimeenpaneva komitea.
Tuhopolttoja seurasivat pommi-iskut. Sitten siepattiin tehtaan johtaja, joka oli vastuussa laajoista irtisanomisista. Sen jälkeen alkoivat murhat. Ihmisiä kuoli yhteensä noin 500.
Iskuista tunnetuin oli Aldo Moron sieppaus ja murha vuonna 1978. Tarina on kirjan surullisin. Moro ei ollut mikään monikansallisen imperialismin keulakuva, vaan maltillinen, vasemmiston kanssa neuvotteleva poliitikko. Masentavaa oli sekin, että häntä ei oikeasti edes yritetty pelastaa.
Suomalais-italialainen Monti on itse vanha yhteiskunnallisten liikkeiden aktiivi. Lisäksi hän on ollut johtotehtävissä autoalalla, missäpä muuallakaan. ”Lyijyn vuosista” syntyy Montin tulkitsemana hieman sumea kuva. Ihan jokaista iskua tai siinä käytettyä asetta ei tarvitsisi käydä läpi.
Punaisista prikaateista välittyy kuitenkin hyvin se, miten tapahtumarikkaasta ajasta ja dynaamisesta joukosta oli kyse. Ei pidä aliarvioida myöskään jännittävän elämäntyylin merkitystä tyylitietoisille militanteille.