Kirja-alan ammattilaiset: Sähköinen kirja ei tapa painettua

kirjat
Teksti
Juho Salminen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomenkuvalehti.fi esitti kustantajalle, kirjaston kokoelmapäällikölle ja antikvaarille kaksi kysymystä kirjan tulevaisuudesta.

Kysymykset liittyvät juttuun Kindle: Tässäkö kirjan tulevaisuus?

1. Mitä Kindle ja samantyyppiset tuotteet kertovat kirjan tulevaisuudesta?

2. Mitä sähköinen kirja merkitsee edustamallenne taholle?

Päivi Isosaari
Toimitusjohtaja, Like kustannus

1. “Kehitys kulkee siihen suuntaan, että kaikki mediat siirtyvät sähköiseen maailmaan. Kirjatkin siis siirtyvät digitaaliseen muotoon. Mutta formaatti on vielä auki. Vaikuttaa siltä, että sähköinen kirja ja lukulaitteet eivät sovellu kaikkiin sisältöihin, esimerkiki lastenkirjoihin. Itse käytän Sony Readeria käsikirjoitusten lukemiseen.”

2. “Tällä hetkellä digitaaliset oikeudet eivät kuulu kustannussopimuksiin. Tämä saattaa olla osasyy siihen, että Kindleä ei saa Suomesta. Suomessa on vähän tällainen muna/kana -tilanne. Toisaalta ei ole oikein laitteita, muttei toisaalta tarjontaa kirjoistakaan. Toinen kysymys on, kaipaavatko lukijat tällaista ollenkaan. Monissa haastatteluissa ihmiset ovat kertoneet olevansa tyytyväisiä painettuun kirjaan. Kustantajan näkökulmasta kysymys on, miksi tuoda markkinoille jotain, jota ihmiset eivät koe tarvitsevansa.
Suomessa sähköisen kirjan läpimurto vaatisi jonkin ison toimijan vetämään hanketta – esimerkiki laitevalmistajan tai verkkokaupan. Tälläkin hetkellä useampikin taho tällaista pohtii ja tunnustelee kustantajien mielenkiintoa, mutta toistaiseksi asia ei ole edennyt. Tarvitaan siis laaja yhteinen ponnistus.”

Maarit Helén
kokoelmapäällikkö, Tampereen pääkirjasto

1. “Se osoittaa, että lukeminen säilyy vaikka tekniikka muuttuu. En ole kuitenkaan valmis uskomaan, että painettu kirja katoaa maailmasta. Joitain painetun kirjan lajeja kyllä häviää: esimerkiksi tietosanakirjoja ei juuri enää julkaista ja atk-oppaat sekä tietotekniikkakirjat siirtynevät sähköiseen muotoon. Mutta en ole vakuuttunut, että perinteinen romaani katoaa kokonaan.”

2. “Odotamme mielenkiinnolla mitä tapahtuu, kun laitteet yleistyvät. Yritämme pysyä kehityksessä mukana tutustumalla itsekin erilaisiin laitteisiin. Esimerkiksi Turussa kaupunginkirjasto aloittaa lukulaitteiden lainauksen. Tulevaisuudessa kehitys kulkee varmastikin siihen suuntaan, että asiakas lainaa kirjastosta sähköisen kirjan omalle lukulaitteelleen kenties langattoman verkkoyhteyden välityksellä. Tällaisesta toiminnasta on jo nyt esimerkki eli Naxos music library.”

Anssi Arohonka
antikvaari, Antikvariaatti Arohonka

1. “Sähköinen kirja ei poista kirjan kysyntää ainakaan kokonaan. Se palvelee varsinkin kertakäyttöistä lukemista, kuten viihdekirjallisuutta sekä myös sanomalehtiä.”

2. “Antikvaarinen kirjojen kysyntä ei lopu, koska vanhalla kirjalla on samalla tavalla arvoa kuin antiikkiesineellä ylipäätään. Antikvariaattialalla sähköinen kirja on näkynyt siinä mielessä, että se on vienyt kysyntää painetuilta tietosanakirjoilta.”