Juhlaviikkojen eronnut johtaja Risto Nieminen: Helsingin musiikkitalosta parkkitalo?

Juhlaviikkojen väistynyt toiminnanjohtaja Risto Nieminen arvostelee sijoittamista seiniin, ei sisältöön.

Risto Nieminen Helsingin juhlaviikkoja 12 vuotta johtanut Risto Nieminen erosi tehtävästään keväällä. Hän uskoo, että talouden taantuma voi olla hyväksikin kulttuurielämälle. Kuva Riitta Kylänpää.

Ensi viikolla alkavat Helsingin juhlaviikot ovat viimeiset Risto Niemisen suunnittelemat. Hän aloitti keväällä Portugalin merkittävimpänä kulttuurin tuottajana tunnetun Gulbenkian-säätiön musiikkiosaston johtajana ja istuu nyt työhuoneessaan Lissabonissa. Hän pohdiskelee suomalaista kulttuurielämää. Jalostettavaa löytyisi paljonkin. Hän kyseenalaistaa esimerkiksi opetusministeriön ja kaupunkien apurahojen, myös festivaalirahojen, jakoperusteita.

”Suomalaiselta kulttuuripolitiikalta puuttuu linja”, Nieminen toteaa. Hänen mukaansa se näkyy siten, että asiat tehdään kuten aina ennenkin: ”Rahaa saavat ne, jotka ovat saaneet sitä aikaisemminkin sisällöstä riippumatta”.

Nyt Nieminen on alkanut epäillä Musiikkitalon kohtaloa. Niin riemuissaan kuin hän oli päätöksestä rakentaa uusi musiikkitalo Helsinkiin, hänestä on alkanut tuntua, että musiikkitalossakin ollaan rakentamassa vain uusia seiniä vanhalle toiminnalle. Hän pelkää, että ”musiikkitalosta on tulossa samanlainen varauskirjan ehdoilla linjattu parkkitalo kuin Finlandia-talo ohjelmistopolitiikaltaan on”.

”Se, joka varaa salin ensimmäisenä, tekee siellä mitä haluaa. Kongressikeskuksella ei tarvitsekaan olla taiteellista näkemystä. Sen tehtävänä on pitää paikat kunnossa ja varauskirjat täynnä. Musiikkitalolta odotetaan muutakin.”

Nieminen kysyykin, miksi kukaan ei kerro meille musiikkitalon sisällöstä. ”Missä ovat musiikkitalon kasvot?” Hän on jopa ihmetellyt, eikö kukaan ole kiinnostunut asiasta, kun asiasta ei keskustella missään.

”Tai jos keskustelua käydään jossain, ei ainakaan julkisuudessa.”

Musiikkitalo valmistuu parin vuoden päästä, mutta ”ainoat asiat, joita olemme kuulleet siitä julkisuudessa, liittyvät rakennustöiden etenemiseen. Ehkä suunnitelmaa musiikkitalon konseptiksi ei ole edes tekeillä. Kuulostaa siltä, että nyt ollaan toteuttamassa vanhanaikaista mallia, jolla hommat hoidettiin edellisen sukupolven aikana.”

Musiikkitalon tarpeellisuutta on perusteltu sillä, että Helsingin kaupunginorkesteri, Radion sinfoniaorkesteri ja Sibelius-Akatemia tarvitsevat soinnillisesti paremmat tilat kuin Finlandia-talossa on. Niemiselle se ei riitä. Musiikkitalolla on hänen mukaansa oltava myös muita arvoja ja merkityksiä kuin että se on akustisesti ylivertainen paikka kokea musiikkia. Paikka, jossa musiikki soi kauniisti.

”Se on välttämätön ehto – mitä järkeä olisi muutoin rakentaa musiikkitalo. Mutta ei riittävä. On mentävä pidemmälle. Eivät Pariisin tai Lontoon musiikkitalotkaan ole kuuluisia hyvästä akustiikasta, vaan kiinnostavasta uutta luovasta ohjelmistostaan.”

Uudesta, vasta suunnitteilla olevasta Helsingin keskuskirjastosta puhutaan eri tasolla. ”Ei siinä ensin mietitä, minkä näköinen se on ja minkälaisia huoneita siihen tulee, vaan mikä on kirjaston merkitys nykyisin.”

Samalla tavalla pitäisi Niemisen mukaan puhua musiikkitalosta. Hän tarjoaa siihen nyt myös mahdollisuuden entisessä Juhlaviikkojen toiminnanjohtajan ominaisuudessaan. Juhlaviikot järjestää yhdessä Sibelius-Akatemian kanssa Musiikin tila -keskustelutilaisuuden, jossa esitellään Pariisin uuden filharmonian konsepti ja pohditaan musiikkitalojen tehtävää ja visioita uudella vuosisadalla useiden vieraiden voimin.

Niemisen vetämä yleisölle avoin tilaisuus alkaa ensi torstaina kello 14 Sibelius-Akatemian Kamarimusiikkisalissa.

Lue SK:sta 32/2009 (ilm. 7.8.), kuinka Risto Nieminen ruttaa kulttuuripolitiikan.