Rendel Cannesissa: Supersankari tulee sittenkin Etelä-Savosta – ”Tehtiinkö me tosiaan leffa”

Jesse Haaja yllättyi itsekin, kun hullu Rendel-elokuvahanke kääntyi ammattimaiseksi.
Elokuva 23.5.2016 12:45

CANNES – Mikkeliläisen Jesse Haajan kehittelemästä supersankarielokuvasta Rendel tuli totta.

Elokuvan pääosaa Rendeliä näyttelee Kris Gummerus. Hänen rinnaallan ovat muiden muassa Aake Kalliala, Reino Nordin, Matti Onnismaa ja Renne Korppila.

Suomen elokuvateatterilevityksen on määrä toteutua alkuvuodesta 2017, ja katsojaodotus liikkuu ohjaajan mukaan vähintään sadassatuhannessa.

Elokuva on kuitenkin ihan muuta kuin se ankara kostotarina, jonka Haaja luuli tekevänsä.

”Sitä leffaa me ei tehty. Onneksi”, ohjaaja-tuottaja sanoo ja pudistaa päätään.

”Kun miettii sitä meidän vuoden takaista keskustelua täällä… En mä kyllä tiennyt mistään mitään.”

Video: Rendel-elokuvan teaser-traileri.

 

Tapasin Haajan tasan vuosi sitten Cannesin elokuvajuhlien aikana. Silloin haastattelua tehtiin kattoterassilla asunnolla, jonka Rendel-tiimi oli vuokrannut.

Haaja oli Cannesin ensikertalainen, eikä tuntenut elokuva-alalta juuri ketään.

Toukokuussa 2015 Haaja kertoi tekevänsä kulttuuri-ilmiötä. Faktat olivat vähän hakusessa: hankkeen budjetti heitteli yön yli sadoillatuhansilla euroilla.

Inspiraatiota antoi toinen hullunoloinen suomalaisleffa Iron Sky, joten myös Rendelin faneille suunniteltiin joukkorahoituskampanjaa.

Käsikirjoitus on synkkä ja todella väkivaltainen, Haaja hehkutti silloin.

Viimeistään kotimatkalla hän tuli toisiin ajatuksiin.

”Cannesista kun silloin lähdettiin, käsikirjoitus lensi roskikseen. Neljässä vuorokaudessa kirjoitettiin se uusiksi.”

Nyt ohjaajan itsevarmuus tuntuu perustellummalta kuin vuoden takaiset hehkutukset.

Takana on vuosi, jota Haaja kuvaa henkisesti ja fyysisesti elämänsä rankimmaksi.

Ohjaaja Jesse Haaja.

Ohjaaja-tuottaja Jesse Haaja.

 

Rendel oli alun perin Haajan itse keksimä supersankari, nuoren pojan mielikuvitusta. Aikuisena mainosmiehenä Haaja sai päähänpiston tehdä siitä elokuvan.

Viime Cannesin jälkeen Rendelistä tuli asteittain ammattimaisempi projekti.

Muun muassa menestyselokuvan Pahat pojat kirjoittanut Pekka Lehtosaari palkattiin laatimaan lopullista käsikirjoitusta. Siihen jäi Haajan version yli 130 kohtauksesta vain neljä. Rujoutta ja raakuutta karsiutui paljon.

Kuvauspaikat etsittiin uudelleen, kun alkuperäinen suunnitelma kuvata Tampereella osoittautui logistisesti vaikeaksi, eli liian kalliiksi.

Haaja ja tuottajat keräsivät hankkeeseen rahaa, mutta pahalta näytti: kun kuvauksiin oli kaksi viikkoa aikaa, 1,3 miljoonan euron budjetista puuttui edelleen parisataatuhatta euroa. Piti päättää, siirretäänkö tuotantoa vuodella eteenpäin.

”Ajattelin, että jos tämä nyt siirtyy, se usko mitä homman taakse on saatu saattaa kadota. Päätin, että lähdetään isolla riskillä.”

Kuvausten alkaessa lokakuussa 2015 tiimi koostui pitkälti kokeneista ammattilaisista.

Apulaisohjaajilla, linjatuottajilla ja muilla oli elokuvakokemusta. Monet heistä olivat olleet vähintäänkin mukana kajaanilaisessa kauhuelokuvassa Bunny the Killer Thing, jonka tuottaja Miika Norvanto on myös yksi Rendelin tuottajista.

Maakunnassa hyvin menestynyttä mainostoimistoa pyörittäneellä Haajalla ei ollut kuvauspaikalle eli settiin astuessaan minuutinkaan kokemusta setissä olemisesta.

”Silloin toivoin, että olisinpa joskus ollut vaikka kahvinkeittäjänä jossain leffassa. Että olisi joku käsitys kokonaisuudesta. En mä odottanut… siis kun oli eka kuvauspäivä ja menin sinne, 70 ihmistä on paikalla ja valoja laitetaan ja aikataulut lyödään käteen, henki salpautui. Mietin että mitä mun pitää tehdä?”

 

Haaja kertoo, ettei muista paljoa ensimmäisistä kuvausviikoista. Joka tapauksessa lisärahoitus järjestyi.

Kuvaajaksi oli päätynyt aivan viime hetkellä tapahtuneen vaihdoksen myötä Tero Saikkonen, joka on aiemmin kuvannut Bunny the Killer Thingin. Ohjaaja kehuu Saikkosta vuolaasti ja kertoo tämän keksineen elokuvan visuaalisen ilmeen.

Keväällä 2016 kuvattiin toinen jakso, joka päättyi 28. huhtikuuta.

Rendelillä oli yli 50 kuvauspäivää, suomalaisessa mittakaavassa poikkeuksellisen paljon. Suurin osa suomalaisista ammattimaisista elokuvista joudutaan budjettisyistä kuvaamaan alle 30 päivässä.

”Kuvausten päätyttyä itkin kolme päivää, ja meni viikko, etten nukkunut. Siinä mietti, että tehtiinkö me tosiaan leffa. Todellisuudentaju meni. Kun aloin palata arkeen, soitin läpi kaikki tutut, joilta sai tukea. Kysyin että kertokaa nyt, mitä helvettiä mä nyt teen.”

Unelma oli purkissa.

Rendel siirtyi jälkituotantoon, ja nyt kesällä siitä hiotaan valmista elokuvaa, jonka ensimmäiset näytökset ovat Mikkelissä ja Varkaudessa vielä tämän vuoden puolella.

Jälkikäteen Haaja kuvailee itse tuotannon menneen onnellisten tähtien alla, vaikka kuvauspäivät venyivät jopa 19-tuntisiksi.

”Moni asia olisi voinut mennä pieleen. Kaikki meni hyvin.”

 

Nyt haastattelua tehdään Scandinavian Terracella, Cannesin rantabulevardin Croisetten varrella asuintalon toisessa kerroksessa olevalla terassipihalla, josta aukeaa näkymä Välimerelle.

Tämän terassin vuokraavat joka vuosi Pohjoismaiden elokuvasäätiöt ja -instituutit eräänlaiseksi messutilaksi, jossa esitellään uusia elokuvia.

Rendel ei kuulu Suomen elokuvasäätiön listoille – ainakaan vielä. Haaja kertoo, että tukia ollaan kyllä hakemassa, jahka elokuva on valmiimpi.

Tähän mennessä Rendeliä ovat tuottajien lisäksi rahoittaneet noin 450 tukijaa, joista suurimmat summat tulivat Mikkelin ja Varkauden kaupungeilta, 50 000 ja 28 000 euroa.

Mistään sisäpiirin savolaisjutusta ei kuitenkaan ole kyse. Kolmas tuottaja on jyväskyläläinen kauppias ja itseoppinut elokuvantekijä Timo Puustinen.

Rendelissä on mukana myös ulkomaisia näyttelijöitä.

Australialainen Bianca Bradley on nähty jonkinasteista mainetta saavuttaneessa Wyrmwoodissa kaksi vuotta sitten. Kanadalainen Sheila Shah puolestaan on esittänyt pienen roolin Saw-kauhuelokuvasarjan neljännessä jatko-osassa.

Rendelin teaser-traileri on saanut verkossa peräti neljä miljoonaa katsojaa, joista suurimman osan ulkomailta. Youtube-kiinnostuksen perusteella on vaikea arvioida todellista menestystä, mutta myös netin IMDb-tietokannassa Rendel on noussut kaikista eniten klikatuimmaksi suomalaiselokuvaksi jo ollessaan vasta tekeillä.

Näistä lähtökohdista oli hyvä lähteä Cannesin elokuvajuhlien rinnakkaistapahtumaan, Marché du film -messuille.

Viime vuonna Haaja ei vielä viihtynyt Cannesissa Scandinavian Terracella, vaan vietti aikaansa lähinnä tiimin omalla kämpällä.

Nyt hän jo tuntee monia ihmisiä ympäriltään, sekä suomalaisia että ulkomaalaisia.

Haajasta tuntuu kummalliselta, kun häntä kutsutaan elokuvantekijäksi.

”En tunne itseäni suomalaisessa elokuvakentässä ulkopuoliseksi. Mutta en kyllä koe olevani sisäpiirissäkään”, hän sanoo.

”Mutta kun olen vuoden aikana tutustunut paljon elokuvaihmisiin, on jännä, miten tiivis ryhmä se on ja kuinka paljon apua saa, jos vain pyytää. Tulin kukkona tunkiolle, mutta kun uskalsin kysyä, sain apua. Etenkin Marko Mäkilaakso ja Timo Vuorensola ovat antaneet paljon. Kaikki sanovat, että sun pitää kokea asiat itse, mutta soita kun tulee ongelma.”

Kysyn Haajalta, minkä kotimaisen elokuvan hän on viimeksi nähnyt.

Luokkakokouksen.”

Sami Hedberg on hänelle työelämästäkin tuttu. Hän on tehnyt Hedbergin firmalle visuaaleja, eli esimerkiksi julisteita jo vuosien ajan.

Hedberg on myös esiintynyt Mikkelissä St Michel Summer -festivaalilla, jonka taustaorganisaatiossa Haaja on mukana.

 

Sunnuntai-iltana 15. toukokuuta Rendel-tiimin asunnolla järjestettiin juhlat Cannesin bisnesväelle. Satoja ihmisiä ilmoittautui.

Ilmottautumisten määrä sai järjestäjät harkitsemaan bileiden siirtämistä suurempiin tiloihin, mutta sellaisia ei löytynyt. Varsinaisia tähtinimiä tai isoja bisneksentekijöitä paikalla ei käy.

Haajakin myöntää, että Iron Skyn Timo Vuorensola on bileiden suurin julkkis.

Näytillä on mahdollisille ostajille tarkoitettu eräänlainen traileri, joka esittelee elokuvan vauhdikkaimpia kohtauksia.

”Se paljastaa sen verran juonesta, ettei sitä voi laittaa Youtubeen. Varsinainen traileri tulee myöhemmin”, Haaja kertoo.

Ostajatrailerissa Rendel näyttää pieneltä elokuvalta, joka haluaa olla suuri.

Kuvakulmat ja tyylittelyt ovat kuin Haajan ihailemista Christopher Nolanin Batmaneista. Pakettiauto räjähtää kuten elokuvissa pitääkin, ja yksittäisiä kuvia on valaistu oikeaoppisesti Hollywood-actionin hengessä.

Toisaalta ei voi välttyä vaikutelmalta, että sairaalan käytävä, jolla pääkelmit harppovat vihaisen näköisenä ja vastaantulijoita tönien, on suomalaisen terveyskeskuksen käytävä, jolla törmäilee pari sekakäyttäjää.

Tarinasta pätkä ei kerro juuri muuta kuin sen, että Gummeruksen esittämä yön ritari Rendel taitaa olla kostoretkellä ilkeitä korstoja vastaan.

Juhlien jälkeen kerrotaan, että asunnon ovella taisi käydä toimittaja jostain elokuvabisneksen tärkeästä lehdestä – Varietystä, Screenistä tai Hollywood Reporterista – mutta hän kääntyi pois tajuttuaan, että kyseessä ovat lähinnä kotibileet.

 

Maanantaina 16. toukokuuta pohjoissavolainen paikallislehti hehkuttaa verkkosivuillaan savolaiselokuvan suurmenestystä Cannesissa.

”Maailmanlaajuiset levitysoikeudet myytiin”, kertoo Warkauden lehti Rendelistä.

Lehden mukaan sopimus takaa, että leffa leviää valmistuttuaan koko maailmaan.

Tarkistan asiaa Haajalta, joka jakoi uutisen Facebookissa. Hän kertoo, ettei itse ole varma, millainen sopimus oikeastaan on solmittu. En ole nähnyt sopimusta, hän toteaa.

Tuottaja Norvanto puolestaan kertoo, että pienen budjetin kauhuelokuviin erikoistunut myyntiagentuuri Raven Banner todellakin osti Rendelin oikeudet koko maailmaan Pohjoismaita lukuun ottamatta. Kanadalaisen Raven Bannerin listoilla on myös Norvannon tuottama Bunny the Killer Thing.

Ei ole epätavallista vaan yleinen käytäntö, että kiinnostavien elokuvien oikeuksista käydään kauppaa ennen niiden valmistumista. Yleensä elokuvien oikeudet myydään alue eli käytännössä maa kerrallaan.

Minkä tahansa elokuvan koko maailman oikeuksien myyminen kertaryminällä olisi mieletön saavutus ja kauppahinnan pitäisi olla todella kova. Siksi pyydän Norvannolta lisäselvitystä.

Lopulta hän kertoo, että Raven Banner toimii myyntiagentin tavoin eli tilittää Suomeen rahaa sitä mukaa kuin valmista leffaa toimitetaan paikallisille jakelijoille, jotka pitää ensin löytää. Kauppahinnatkin ratkeavat vasta, kun Rendel on valmis.

Vielä Rendeliä ei siis ole myyty yhteenkään maahan.

 

Jälkituotantovaiheen seuraava askel on leikkaajan valinta. Haaja ja kumppanit tekevät elokuvasta raakaleikkauksen itse, mutta sen viimeistelee ammattilainen.

Erikoistehosteista suurin osa on tehty vanhanaikaiseen tapaan ”in-camera”, eli kuvauksissa fyysisinä efekteinä. Digitaalisia, jälkikäteen lisättäviä tehosteita on jonkin verran. Niiden toteuttajaksi ei haeta kuvankäsittelyyn erikoistunutta firmaa.

”Meillä on tekijöinä yksityisiä”, Haaja kertoo. ”Saikkonen, joka kuvasi, pystyy tekemään paljon.”

Edessä on myös kotimaan markkinointivaihe, ja Suomessakin valtavirran hiteiksi tarkoitettujen leffojen markkinointibudjetit ovat useita satojatuhansia euroja.

Haaja pahoittelee, että kaikki rahat ovat menneet elokuvan tuottamiseen.
Eikä se yli sadantuhannen katsojan saaminen Suomessa ole kuin toive, hän myöntää.

”Mutta en sano, että se ei ole realistista. Jotain isoa pitää tapahtua, että se toteutuu. Joko tämä lähtee hyvin, tai jää 2000 katsojaan Suomessa. Alueellisesti kyllä saadaan varmasti hyvät katsojaluvut”, Haaja miettii.

Paikallisia varmasti kiinnostaa supersankarileffa, jonka traileri esittelee ilmakuvina Mikkelin toria.

”Tuntuu että fanikunta kasvaa ulkomailla, mutta junnaa paikoillaan Suomessa.”

Juuri nyt menestys ei ole stressin aihe. Jännittävän vuoden jälkeen iso möykky on pudonnut niskasta.

”Voin hengähtää.”

Omaa taloudellista riskiä Haaja kertoo olevan paljon, mutta ei sentään niin, että hän olisi kiinnittänyt omaisuuttaan elokuvaa varten otettuihin lainoihin.

”Mutta mulla on iso usko tähän. Että raha tulee takaisin. Jos ei tule, ei se ole peruuttamatonta, ei se jää kaivelemaan. Pahempaa olisi ollut, jos homma jää kesken.”

 

Cannesin elokuvajuhlat järjestettiin 11.–22. toukokuuta.