Kun Stalin antoi miljoonien ukrainalaisten kuolla nälkään, länsitoimittajat vaikenivat – Yksi rohkea päätti uida vastavirtaan

Agnieszka Holland teki elokuvan Gareth Jonesista, joka uhmasi Stalinia ja valokuvasi kätketyn nälänhädän.
Elokuva 2.7.2019 12:18
© Robert Palka / Film Produkcja

Vuonna 1932 Ukrainassa alkoi nälänhätä, jonka seurauksena miljoonat ihmiset kuolivat. Myöhemmin tapahtumat on arvoitu kansanmurhaksi.

Monien historioitsijoiden mukaan Neuvostoliiton johtaja Josif Stalin antoi tietoisesti katastrofin tapahtua. Euroopan parlamenttikin antoi vuonna 2008 päätöslauselman, jossa holodomoriksi nimetty tapahtumasarja todettiin rikokseksi Ukrainan kansaa ja ihmisyyttä vastaan.

Holodomorin mahdollisti se, ettei siitä tiedetty edes naapurimaissa. Salaaminen onnistui, koska Stalinilla oli valta paitsi Neuvostoliiton sisäisiin asioihin, myös maassa olleisiin länsimaisiin journalisteihin.

Totuuden tuominen julki saattaa olla yhden vastavirtaan rohkenevan ihmisen harteilla. Tämä on teesi elokuvassa Mr. Jones, joka dramatisoi toimittaja Gareth Jonesin työtä Moskovassa ja Ukrainassa. Pääroolin esittää James Norton.

”Ansio asioiden selviämisestä ei kuulunut vain Jonesille”, täsmentää elokuvan ohjannut Agnieszka Holland.

”Puolan hallituskin tiesi nälästä. Ukrainan puolalaisia tuli konsulaattiin sankoin joukoin, ja he kertoivat mitä maaseudulla oli tekeillä. Puolalaiset uskoivat, mutta eivät rohjenneet tehdä mitään.”

Stalinia todella pelättiin. Virallinen totuus oli helpompi.

”Kukaan ei halunnut keikuttaa venettä. Ensimmäisestä maailmansodasta ei ollut pariakymmentä vuottakaan. Maailman yli oli juuri pyyhkäissyt talouskriisi. Suurpääoma tuki jo Hitleriä. Kaikilla mailla oli omat ongelmansa, joten maailma käänsi selkänsä.”

Elokuvassa Jones lähtee henkensä uhalla karkuun saattajiltaan Ukrainassa ja todistaa sanoinkuvaamattomia asioita: kuolevia lapsia, kannibalismia, äärimmäistä julmuutta. Hän tekee valokuvareportaasia, joka aikanaan leviää lännessä.

Suurin osa tarinasta sijoittuu kuitenkin hyödyllisten idioottien Moskovaan. Hiljalleen Jonesille valkenee, millaisesta puolitotuuksien ja harhautusten verkosta onkaan kyse.

 

Suurin pahis ei ole etäiseksi jäävä Stalin, jolta kunnianhimoinen toimittaja Jones alun perin lähtee pyytämään haastattelua.

Valheiden leviämisen mahdollistaa ja varmistaa New York Timesin palkittu toimittaja ja Moskovan osaston pomo Walter Duranty. Sama mies voitti vuonna 1932 Pulitzerin palkinnon Neuvostoliittoa esittelevästä reportaasijuttujen sarjastaan. Elokuvassa Durantya esittää Peter Sarsgaard. Moskovan-osastoon kuuluvaa ja Jonesia auttavaa tähtitoimittaja Ada Brooksia esittää The Crown-sarjasta tuttu Vanessa Kirby.

Hollandin elokuvassa Duranty ja muut Moskovan kirjeenvaihtajat elävät loisteliaassa kuplassa, josta ei puutu juhlia, huumeita ja prostituoituja. Vaihtokauppana tai kiristettyinä he kirjoittavat lehtiin sen, mitä Stalinin hallinnolle sopii. Elokuvan Duranty on näennäisen lipevä, mutta kohtaloonsa ja päihteille alistunut ihmisraunio.

Ongelma ei koskenut ainoastaan journalisteja.

”Yhdysvaltain suurlähettiläs Neuvostoliitossa oli käytännössä Stalinin agentti. Hänen informaationsa vaikutti suoraan Rooseveltiin, aivan kuten Durantin välittämät näkemykset”, Holland sanoo.

Esimerkkinä informaatiovaikuttamisesta elokuvantekijä nostaa myös Hollywood-elokuvan Tehtäväni Moskovassa, joka valmistui 1943. Michael Curtiz ohjasi sen vuosi Casablancan jälkeen.

”Se on Hollywood-studion tekemää melkoisen puhdasta Stalinin propagandaa. Stalinin oikeudenkäynnit näytetään siinä positiivisessa valossa, rikollisen opposition murskaamisena.”

Näin mielikuvia rakennettiin.

”Sanotaan, että Putinin vaikutus Yhdysvaltojen vaaleihin on uutta. Höh! Stalin vaikutti suoraan Yhdysvaltoihin jo 1930- ja 1940-luvulla.”

Durantylle on tärkeää, että Neuvostoliitto hyväksytään Kansainliiton jäseneksi. Agendaan ei sovi tieto, että miljoonien ukrainalaisten vilja ryöstettiin ja heitä jätettiin kuolemaan.

Mr. Jones on brittiläis-puolalais-ukrainalainen tuotanto. Siinä on väistämättä sekä historiallinen että nyky-Venäjää kohtaan kriittinen näkökulma, joka tuntuu ulottuvan itse tarinan yli, määrätietoiseen tuomitsemiseen asti. Käsikirjoittaja Andrea Chalupa on ukrainalaissukuinen.

Toisaalta jo tapa, jolla Stalinin hallintotapa sekä persoona esitetään, tekisi Mr. Jonesista mahdottoman levittää Venäjällä.

”Käsitykseni maailmasta ei ole sellainen, että menneisyys ja tämä päivä voidaan siististi erottaa”, Holland sanoo. ”Menneisyys on läsnä nykyajassa”

 

Eräs syy, miksi holodomoria kuvaava elokuva tehdään vasta nyt, on hyvin konkreettinen. Asiasta ei vielä parikymmentä vuotta sitten tiedetty paljoa. Sitä käsitteleviä tietokirjoja on ilmestynyt vasta vuosikymmeniä katastrofin jälkeen.

”Stalinin uhreista suurin osa oli venäläisiä. Miljoonia kuoli ja katosi gulageihin. Venäläiset vain hyväksyivät sen. Nyt äänestyksissä Stalin valitaan kansakunnan suurimmaksi johtajaksi. Onhan se jäätävää”, Holland toteaa.

”Myrkky on syvällä järjestelmässä.”

Elokuva muistuttaa myös toiveikkuuden näkökulmasta. Neuvostoliittoon ja sosialismiin liittyi suuria odotuksia. Holodomorin ja Stalinin puhdistusten kaltaiset kauheudet eivät valjenneet osaksi siksi, ettei niihin haluttu uskoa.

Jones tapaa elokuvassa George Orwellin, joka arvioi ongelmien olevan uuden valtion kasvukipuja.

”Orwell sanoo, että virheet ovat osa suurta kehityskaarta ja että vaikeissa olosuhteissa rajutkin ratkaisut ovat perusteltuja yhteisen hyvän nimissä. Nämä tunnothan jatkuivat Neuvostoliiton romahtamiseen asti, sllä monet lännen vaikutusvaltaiset intellektuellit ja taiteilijat kuuluivat sen vaikutuspiiriin”, Holland sanoo.

Hän toteaa elokuvansa tulevan sikäli neitseelliselle maaperälle, että kylmän sodan päättymisen jälkeen Neuvostoliiton historiaan liittyviä kriittisiä elokuvia ei ole tehty juuri lainkaan.

”Länsi tuntee syyllisyyttä Hitleristä, ei Stalinista.”

 

Puolalainen Holland, 70, on tehnyt pitkän uran ensin Puolassa, sitten eri Euroopan maissa ja välillä Hollywoodissakin. Hänen elokuvistaan tunnetuimpia ovat Europa Europa (1991) ja Francis Ford Coppolan tuottama Salainen puutarha (1993). HBO:lle Holland on ohjannut sekä elokuvia että sarjoja Langalla ja Treme, Netflixille House of Cardsia.

”Yhdysvalloissa ei ole elokuvapuolella paljoa tekemistä. Pidän enemmän elokuvien kuin sarjojen tekemisestä”, Holland sanoo.

”Eurooppa maanosana kiinnostaa minua. Olen kokenut sen muutoksia. Vanhempani kokivat sen muutoksia. On minulla vastuuta ihan kansalaisenakin.”

”Tällaisina aikoina on tärkeää käsitellä monimutkaisia ja painavia aiheita. Amerikkalaisesta elokuvasta ne ovat kadonneet.”

Holland on palannut konkreettisestikin Puolaan, vaikka maassa on käynnissä oikeistopopulismin vyöry. Hän painottaa, että valtio ei ole totalitaristinen. Hallinto on vasta autoritaarinen – äärikonservatiivinen ja populistinen, mutta ei kuristava.

”Meillähän on yhä vapaat vaalit, joten kansa saa päättää”, Holland sanoo ja irvistää samalla.

”Hallitus on ottanut julkisen palvelun tiedotusvälineet valtaansa ja käyttää niitä propagandaan. Kirkko tulee hallitusta ja kirkko on etenkin maaseudulla hyvin tärkeä.”

Toisaalta Holland pahoittelee vapaamielisemmän median halua luoda viholliskuvia ja lietsoa vihaa vastapuolta kohtaan. Ideologisten linnoitusten väliin jää hyvin vähän objektiiviseen tiedonvälitykseen pyrkiviä tahoja.

”Tämä on se suurin tragedia: molemmat puolet manipuloivat. Niitä, jotka jäävät keskelle, lyödään molemmilta puolilta.”

Ohjaaja ei peittele tätä motivaatiota, joka hänet Mr. Jonesin pariin toi. Hän haluaa tehdä kunniaa tutkivalle journalismille. Elokuvan sankarihahmo saa pettyä myös lännessä, kun holodomorista ei vain haluta kuulla, oli se totta tai ei.

”Objektiivinen journalismi on suuressa vaarassa, suuremmassa kuin koskaan. Sosiaalisen median aikana manipulointi on helppoa. Valeuutiset leviävät nopeasti. Trumpin kampanjan aikainen valeuutisoperaatio maksoi tyyliin miljoona dollaria.”

”Samaan aikaan, kun maailmanpolitiikkaan voi vaikuttaa pennosilla, tutkivaan journalismiin ja kirjeenvaihtajien palkkoihin ei ole rahaa.”

 

Elokuvana Mr. Jones ei ole dokudraamaa: se ei väitä olevansa aivan totuudenmukainen.

Jones ja Orwell eivät tiettävästi tosiasiassa koskaan tavanneet, eikä 1930-luvun Moskovan hedonistisesta korruptiotoimittajien kuplasta ole vankkoja tietoja. Jonesin kokemuksia holodomorin Ukrainassa värittävä jakso on on tarkoituksella kuin groteski houreuni.

Etenkin Gareth Jones on henkilönä arvoituksellinen. Hän jätti jälkeensä lähinnä artikkeleita. Sielunelämästä ei paljoa tiedetä.

”Elokuvassa tosiasioita järjestellään uudelleen, jotta tarina kulkee dramaattisemmin. Se ei ole minulle ongelma. Mitä hahmoihin tulee, tärkeää on sisäinen totuus”, Holland sanoo.

Mikäli joku haluaa tietää vain kovia tosiasioita, ohjaaja suosittelee elokuvan katsomisen sijaan lukemaan kirjoja, kuten Anne Applebaumin teoksen Punainen nälkä: Stalinin sota Ukrainassa.

”Elokuvantekoon liittyy arvaileminen: et voi ikinä tietää, mitä jonkin henkilö todella ajatteli tai tunsi tietyllä hetkellä. Isot tosiasiat ovat kohdallaan, yksityiskohtien kanssa meidän täytyykin leikkiä.”

Jones kuoli vain reilua vuotta elokuvan kuvaamaa aikaa myöhemmin Mongoliassa työmatkalla.

Vuonna 1990 New York Timesissä myönnettiin, että Durantyn uutisointi Ukrainan nälänhädästä oli lehden historian huonointa journalismia.

 

Haastattelu on tehty Berliinin elokuvajuhlilla helmikuussa 2019. Mr. Jonesin Suomen ensi-illasta ei ole vielä tietoa.