Arvio: American Sniper on kiistelty menestyselokuva tarkka-ampujasta
Clint Eastwoodin ohjaama elokuva ei kerro, miten vastapuolella kärsittiin.
Yhdysvaltojen sodat Irakissa ja Afganistanissa ovat virallisesti ohi, mutta elävät kansakuntaa jakavina kiistoina. Kun niistä tehdään elokuvaa, totuudellisuudesta ja puolueellisuudesta riitely alkaa jo ennen ensi-iltaa.
Pomminpurkajista kertova The Hurt Locker voitti parhaan elokuvan Oscarin kuusi vuotta sitten. Vastaäänet olivat maltillisia. Kathryn Bigelow’n ohjaamaa elokuvaa pidettiin enemmän kuvitelmana kuin realistisena tarinana.
Bigelow’n seuraava elokuva, Osama bin Ladenin jahtaamisesta kertova Zero Dark Thirty oli menestys Yhdysvalloissa. Katsojan mielipide riippui usein siitä, pitikö hän rajuja kuulustelukohtauksia kidutusta ihailevina vai ei. ”Se on elokuvaa” ei riittänyt julkisuudessa vastaukseksi, kun elokuvantekijät olivat jo kertoneet perehtyneensä tosiasioihin erittäin tarkasti.
Tämän aihepiirin elokuvista kohutuin on American Sniper. Se on menestynyt Yhdysvalloissa paremmin kuin kaikki muut parhaan elokuvan Oscar-ehdokkaat yhteensä.
Teksasilainen Chris Kyle (1974–2013) koki itsensä korvaamattomaksi vain silloin, kun hänellä oli ase kädessä. Kylestä tuli Yhdysvaltojen sotavoimien paras tarkka-ampuja: hän tappoi vähintään 160, ehkä jopa 255 ihmistä Irakissa. Kylen omaelämäkerta American Sniper julkaistiin vuonna 2012.
Clint Eastwoodin ohjaama samanniminen elokuva ei kerro, miten vastapuolella kärsittiin. Se on henkilökuva miehestä, joka antaa paljon ja menettää kaiken.
Navy SEAL -erikoisjoukoissa palvellut Kyle palasi Irakiin kolme kertaa. Elokuvassa vaimo sanoo ainoastaan sotaa ajattelevalle miehelleen, ettei tämä ole enää ihminen. Kiihkeä Kyle vaarantaa tosipaikoissa myös aseveljiään.
Elokuvan avainrepliikki ei ole Bradley Cooperin näyttelemän Kylen uhmakas lausuma ”ammun paremmin kun kohde hengittää”, vaan hänelle todettu ”sellaista ei voi ampua, mitä ei näe.” American Sniper on kuvaus väkivaltaisen ongelmanratkaisun kulttuurista, johon Kyle lapsesta asti kasvaa.
Eastwood antaa kuitenkin myös muita tulkintamahdollisuuksia. Hän on itse republikaani, eikä kannata esimerkiksi tiukempaa aselainsäädäntöä.
Elokuvassa on kaksi jaksoa, joita on vaikea puolustaa. Toisessa Kyle yhtäkkiä oivaltaa erään irakilaisen olevan petturi. Hän keksii sen tavalla, joka lipsuu fantasian puolelle. Toinen on lopun kooste oikean Kylen hautajaissaattueesta ja muistotilaisuuksista. Se maistuu ylistykseltä.
Kun konservatiivien ja kristittyjen ohella sotahullut ja rasistit ottivat American Sniperin omakseen, liberaali media hermostui. Kertooko elokuva sittenkään tarpeeksi Kylen mielenterveysongelmista? Antaako se siloisen kuvan hinnasta, jonka sota hänen perheelleen maksoi? Pitävätkö elokuvasta väärät ihmiset?
Elokuvaa voi moittia siitä, että se ei sivua esimerkiksi Kylen omaelämäkerran rasistisia piirteitä. Kirjassaan hän myös väitti tappaneensa varkaita Teksasissa ja saaneensa siitä sheriffiltä kehut. Tarina ei pidä paikkaansa.
Elokuvana American Sniper on silti erittäin jäntevä. Jos sen voi katsoa yksinkertaisesti kertomuksena sotilaan surullisesta tarinasta, se lukeutuu Eastwoodin parhaiden ohjaustöiden joukkoon.
Tosielämän Kyle kuoli murhan uhrina Teksasissa, kun elokuvaa jo valmisteltiin. Kyle yritti auttaa post-traumaattisesta stressireaktiosta kärsivää veteraania ja vei tämän ampumaradalle. Mies ampui hänet.
American Sniper elokuvateattereissa.