Sinä sopisit hoitajaksi

Jos on yhdeksikön keskiarvo ja siniset silmät, kukaan ei kyseenalaista akateemisia haaveita. Toisin on, jos sattuu käyttämään huivia.

Kotimaa 05.01.2018 06:00
teksti Terhi Hautamäki Kuvat Sami Perttilä

Khadan Ahmed rohkaisee maahanmuuttajataustaisia nuoria opiskelemaan.

Tapaaminen oli outo.

Pazilaiti Simayijiang istui opinto-ohjaajan huoneessa, kuten jokainen ysiluokkalainen vuorollaan. Puhe oli yhteishausta ja opinnoista peruskoulun jälkeen.

Simayijiangilla oli selkeät suunnitelmat. Hän menisi lukioon, mutta kaipasi vinkkejä, mihin kouluun kannattaisi hakea. Valinnanvaraa oli: keskiarvo oli yli ysin ja lukupäätä riitti. Tulevaisuudenhaaveena oli yliopisto ja lääketieteellinen.

Opon reaktio hämmensi.

”Olisi tämmöinen helpompikin tapa”, hän sanoi.

Opo alkoi Simayijiang mukaan selittää, kuinka hän voisi hakea ammattikouluun opiskelemaan lähihoitajaksi ja sitten ammattikorkeaan jatkamaan sairaanhoitajaksi tai kätilöksi.

Silläkin tavalla pääsisit työskentelemään sairaalassa, opo huomautti.

”En ymmärtänyt, mistä oli kyse. Halusin nimenomaan lukioon. Tiesin, että haluan lukemaan”, Pazilaiti Simayijiang sanoo.

Jälkeenpäin hän tunnisti kohdanneensa ennakkoluuloisen asenteen. Niihin huivia käyttävä maahanmuuttaja usein törmää. Jos hän olisi ollut valkoinen suomalainen tyttö kiitettävällä keskiarvolla, kukaan ei olisi kyseenalaistanut hänen kiinnostustaan jatkaa lukioon.

Simayijiang päätti jättää opon luona käynnin omaan arvoonsa ja hakeutui Helsingin luonnontiedelukioon, johon keskiarvoraja on yksi korkeimmista. Siellä opinto-ohjaajakin oli ”mahtava”.

”Kun sain lukiossa hyvää ohjausta, tajusin, miten huonosti minua oli kohdeltu aikaisemmin.”

Opo suositti lääkäriksi haluavalle tytölle lähihoitajan tai kätilön uraa. ”Pääsisit työskentelemään sairaalassa.”

Pazilaiti Simayijiang muutti perheensä kanssa Kiinasta seitsemänvuotiaana. Hän kuuluu sorrettuun uiguurien vähemmistökansaan, joista suuri osa on muslimeja. Hän osasi suomeksi vain sanan ”moi”, mutta valmistavan luokan opettajan ja vanhempien tuella sekä omalla päättäväisyydellään hän imi kielen itseensä nopeasti. Harry Potterit hän kahlasi läpi suomeksi, vaikka ei ymmärtänyt niistä mitään.

Nyt hän on pian 19-vuotias ylioppilas, feministisen puolueen varapuheenjohtaja ja Suomen lukiolaisten liiton Helsingin piirin varapuheenjohtaja.

Lääkishaaveet ovat ehtineet vaihtua oikeustieteelliseen, johon hän hakee ensi keväänä toista kertaa.

Vuonna 2015 Simayijiang osallistui nuorten yhteiskunnallisen vaikuttamisen Safari-leirille, jonka projektissa leiriläiset haastattelivat tuttaviaan rasismikokemuksista.

Niissä oli paljon samaa kuin hänen yläasteen opokäynnillään.

Erityisesti islamilaisiin kulttuureihin kuuluvista tytöistä huolestuttavan moni kertoi, että opinto-ohjaaja veti koulutusunelmia alaspäin.

”Monilta oli ystävällisesti ja rakastavasti kysytty, että oletko ihan varma, että haluat lukioon tai yliopistoon. Korostettu, että se on aika hemmetin vaikeaa”, Simayijiang kertoo.

Ehkä se oli osalle liian vaikeaa. Moni nuorista kuitenkin tunsi, että koko tulevaisuus lyötiin lyttyyn kerralla. Et välttämättä pärjää. Et osaa. Ehkä sinua syrjitään työelämässä.

Useat kokevat myös hienovaraisempaa latistamista, josta jää hämmentynyt olo: mitä tuo tarkoitti?

Pazilaiti Simayijiang muistaa Sinuhe egyptiläisen. Se oli yläasteen äidinkielen luokassa tarjolla lainattavaksi, ja lukutoukkana hän kiinnostui siitä. Hänen mukaansa opettaja totesi lukeneensa sen vasta yliopistossa – siihen sävyyn, että tuskin kannattaa.

”Siitä jäi paha maku suuhun: miksei minuun uskota? Jos suomalainen oppilas olisi halunnut lukea kirjan, häntä olisi ainakin kehotettu koettamaan.”

Pazilaiti Simayijiang ei ole antanut vähättelyn lannistaa urahaaveita.

Pazilaiti Simayijiang ei ole antanut vähättelyn lannistaa urahaaveita.

Moni opettaja ja opo on toki tärkeä tukihenkilö eritaustaisille oppilaille. Heille vain usein lankeaa epäkiitollinen tehtävä kertoa, että kielitaito tai keskiarvo ei riitä.

Erityisen suuri kuilu unelmien ja realismin välillä on niillä, jotka ovat muuttaneet maahan kouluikäisinä ja hypänneet kielitaidottomina keskelle koulutusputkea.

Tutkimusten mukaan maahanmuuttajataustaiset nuoret ovat keskimäärin erittäin halukkaita kouluttautumaan, mielellään akateemisesti, mutta koulumenestys on kantaväestöä heikompaa.

Turun yliopiston dosentti Elina Kilpi-Jakonen on tutkinut vuosina 2000–2004 peruskoulun päättäneiden nuorten koulutuspolkuja kahdeksan vuotta eteenpäin. Lukion tai ammattikoulun suoritti yli 86 prosenttia kaikista ikäluokan nuorista, mutta maahanmuuttajataustaisista noin 70 prosenttia, afrikkalaistaustaisista vain 50 prosenttia.

Tutkimuksessa maahanmuuttajataustaisiin laskettiin sekä maahan muuttaneet että suomalaiset maahanmuuttajien lapset.

Voi kysyä, miksi edes Suomessa syntynyt toinen sukupolvi ei tunnu pääsevän maahanmuuttaja-leimasta eroon. Toisaalta koulutusvalintojen tutkimuksessa tämä ymmärrettävästi kiinnostaa, sillä perhetaustalla on iso merkitys nuorten kouluttautumisessa.

Vaikka afrikkalaistaustaisissa nuorissa on koulupudokkaita, koulussa pärjäävät ovat koulutusintoisia. Ne, jotka suorittivat ammattikoulun tai lukion, jatkoivat korkeakoulutukseen yhtä todennäköisesti kuin kantasuomalaiset ikätoverit.

 

Kun 24-vuotias Khadan Ahmed kolme vuotta sitten haki opiskelemaan kasvatustieteitä Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan yksikköön, haastattelija kysyi soveltuvuuskokeessa, miten hän reagoi kohdatessaan ennakkoluuloja tai rasistisia kommentteja. Hän oli sentään ”kampuksen ensimmäinen”.

Ahmed ei muista tarkkaan, miksi ensimmäiseksi hänet määriteltiin.

Ensimmäinen tummaihoinen? Somalitaustainen? Huivia käyttävä?

Kysymys tuntui ensin hassulta Vantaan Tikkurilan kasvatista, joka oli käynyt koulunsa monikulttuurisessa ympäristössä.

Mutta ihan fiksu kysymys se oli, hän mietti sitten.

”Jos oma identiteetti ei olisi vahva tai ottaisi ennakkoluulot henkilökohtaisesti, se voisi vaikuttaa koulumenestykseen ja motivaatioon”, sanoo Ahmed.

Eikä somalialaistaustaisia todella ollut paljon Suomen yliopistoissa: koko maassa joitakin kymmeniä. Tarkkaa tietoa ei ole, sillä opiskelijoista tilastoidaan äidinkieli ja kansallisuus. Niistä ei suoraan paljastu, kuinka moni on maahanmuuttaja, kuka maahanmuuttajan lapsi ja kuka ulkomaalainen tutkinnonsuorittaja.

Vuosina 2015–2017 Suomen yliopistoihin päässeistä kolmella prosentilla äidinkieli on muu kuin suomi tai ruotsi. Venäjänkieliset ovat iso vieraskielisten ryhmä, ja kiinan- ja englanninkielisiä on suhteessa paljon.

Khadan Ahmedille opiskelu on aina ollut itsestäänselvyys. Hän tekee tällä hetkellä luokanopettajan maisteriopintoja.

”Vaikka vanhempani eivät osanneet suomea, heille oli tosi tärkeää, että me lapset kouluttaudumme.”

Khadan Ahmed opiskelee luokanopettajaksi.

Khadan Ahmed opiskelee luokanopettajaksi.

Hyppy koraanikoulusta vantaalaiselle ala-asteelle lukudiplomia suorittamaan oli 15 vuotta sitten iso, mutta kahdeksanvuotias Khadan Ahmed selviytyi muutoksesta hyvin. Hän kävi läksykerhossa ja lainasi kirjoja kirjastosta. Valmistavan luokan opettaja jaksoi vastailla kysymysten tulvaan.

”Minulla on aina ollut tsemppaavia, ihania opettajia, jotka ovat sanoneet, että kyllä me vielä sinusta kuullaan.”

Seiskaluokalla Ahmed tiesi haluavansa lukioon ja lukiossa jatkavansa yliopistoon.

Isä, ammatiltaan kokki, on neuvonut yhdeksää lastaan valitsemaan itseä kiinnostavan alan ja pitämään tavoitteet korkealla. Kotiäitinä ollut äiti ehdotti Ahmedille sairaanhoitajan tai terveydenhoitajan ammattia.

”Tosi monet somalitytöt opiskelevat alaa, ja ehkä hän oli saanut käsityksen, että minäkin olisin voinut.”

Ahmed ei ole varma, miksi niin moni lähtee hoiva-alalle. Ehkä pienessä yhteisössä lähipiirin esimerkin voima on suuri, hän pohtii.

Niille perheille, jotka eivät ole asuneet Suomessa pitkään, koulutusjärjestelmä on vieras. Vanhempien on helpointa kannustaa lapsiaan kaikille tuttuihin, arvostettuihin ”perusammatteihin”, vaikkapa nyt lääkäriksi tai sairaanhoitajaksi.

 

Khadan Ahmedilla kävi tuuri, että häneen on aina uskottu. Samaan aikaan kun hän kävi yläastetta Tikkurilassa, Helsingin yliopiston tutkija Tuuli Kurki teki opiskelijana graduaan toisessa pääkaupunkiseudun koulussa.

Kurki tutki ysiluokkalaisten maahanmuuttajien ja maahanmuuttajien lasten koulutusvalintoja. Usein tyttöjä opastettiin hoiva-alalle, poikia rakennus- ja autoalalle.

Opettajien haastatteluissa tuli esiin räikeitä asenteita.

Virolaistaustaisen tytön kouluttautumista pidettiin itsestään selvänä – hän oli kaikin tavoin ”suomalaisen oloinen”, pukeutui ja käyttäytyi kuten suomalaiset.

Vietnamilaistytön opettajat uskoivat hänen pärjäävän ahkeruutensa ansiosta.

Sen sijaan eräässä opettajassa herätti huolta albanialaistaustaisen tytön ”kulttuurille tyypillinen epärehellisyys”, joka voisi vaikuttaa työnsaantiin.

Somalityttöjen opettaja arveli, että nämä sopisivat hoiva-alalle, olihan heillä ”semmonen kädentaito hallussaan, koska ovat joutuneet pieniä sisaruksia kotona niin paljon hoitamaan”.

Opettajat tuntuivat näkevän muslimioppilaiden kulttuurin ja perheen riskinä: mitenkähän tytöt saisivat jatkaa opintojaan? Jotkut opettajat myönsivät, että heillä oli ”hirvee ilo ja riemu”, kun joku tytöistä luopui huivin käytöstä.

Opettajat tuskin ilmaisivat ennakkoluulojaan ääneen oppilaille, mutta mahdollisesti nämä vaistosivat ilmapiirin.

Tuuli Kurki on myöhemmin väitöstyössään seurannut aikuisten maahanmuuttajien valmentavaa opetusta. Hoiva-alaa tarjotaan useimmille riippumatta iästä, sukupuolesta, koulutustaustasta ja työhistoriasta. Järkiperusteena on hyvä työllisyys.

Opettajat vetoavat myös alan suvaitsevaisuuteen: maahanmuuttajiin on jo totuttu.

Somalitytöt haluavat usein itse hoiva-alalle, venäläistaustaiset kaupan tai matkailun pariin.

Mutta kun he haluavat hoiva-alalle itse.

Moni opinto-ohjaaja tiedostaa alanvalintojen etnistymisen. Heitä mietityttää, tekevätkö nuoret itse odotusten mukaisia valintoja.

Yliopistonlehtori Anne-Mari Souto Itä-Suomen yliopistosta tutki maahanmuuttajataustaisten ysiluokkalaisten koulutusvalintoja Joensuussa. Hänen haastattelemansa opinto-ohjaajat huomasivat tiettyä toistuvuutta. Somalitytöt halusivat usein hoiva-alalle, venäläistaustaiset usein kaupan tai matkailun pariin.

Opinto-ohjaajat pohtivat, mistä tämä johtuu, mutta nuoren omia valintoja oli paha mennä kyseenalaistamaan.

Omaan valintaan kietoutuu aina ympäristön odotuksia. Jotain samaa on siinä, että meillä on yhä naisten ja miesten aloja, vaikka jokainen tyttö ja poika kokee tekevänsä itsenäisen valinnan. Ja siinä, että akateemisten perheiden lapset ovat yliopistoissa yliedustettuina, vaikka periaatteessa kuka tahansa voi hakea minne vain.

Jos poikkeaa ulkoiselta olemukseltaan kantasuomalaisesta, alaa valitessa joutuu myös pohtimaan kysymyksiä, joihin vaaleat suomalaiset eivät törmää.

”Eräs poika haki opiskelemaan rakennusalaa, mutta koki liikaa rasismia niin koulussa kuin työssäoppimispaikassa. Hän vaihtoi nuoriso-ohjaajan opintoihin, koska arveli alan olevan suvaitsevaisempi”, Souto mainitsee.

Hijabia käyttävät tytöt miettivät, missä ammateissa huivi ei haittaa työllistymistä.

 

Kun Khadan Ahmed valmistuu luokanopettajaksi, hän haluaa olla oppilaille samanlainen kannustaja kuin hänen opettajansa olivat hänelle.

Hän on huomannut, että moni maahanmuuttajataustainen nuori tarvitsisi esikuvia alanvalintaan.

”Moni ei oikein tiedä, mihin hakisi, vaikka olisi halua opiskella.”

Ahmed sai kavereineen idean järjestää Helsingin Koivukylän moskeijalla tapahtuman, johon he kutsuivat eri aloja opiskelevia tuttujaan kertomaan opinnoistaan. Paikalle tuli yli 200 nuorta.

Ahmed on ystävineen perustanut myös Suomen muslimiopiskelijoiden verkoston, joka järjestää korkeakouluopiskelijoille päihteettömiä tapahtumia, työpajoja ja koulutusalojen esittelyjä.

”Ihmiset ovat toivoneet esimerkiksi, että joku psykologiaa opiskeleva voisi tulla esittelemään alaa.”

Psykologia on yksi erityisen ”kantasuomalainen” yliopistoala, jos katsotaan kotikieleltään muiden kuin suomen- ja ruotsinkielisten sisäänpääsyä. Tänä syksynä koko maassa psykologian opintoja ei aloittanut yksikään vieraskielinen.

Myös taidealan korkeakouluopinnoissa heitä on hyvin vähän, samoin oikeustieteellisessä ja hammaslääketieteellisessä.

Khadan Ahmed toivoo, että esittelyt antaisivat nuorille uusia ajatuksia: tällaisiakin vaihtoehtoja on. Hän muistaa, miten mukavaa oli, kun Tikkurilan lukiossa opinto-ohjaaja järjesti koulun entisiä opiskelijoita puhumaan aloistaan.

Tosin yksi kohtaaminen jäi mieleen.

Ahmed oli kuuntelemassa terveyskasvatuksen yliopisto-opiskelijaa ja kyseli tältä opinnoista – yliopiston terveystieteet kiinnostivat yhtenä vaihtoehtona.

Yllättäen opiskelija kysyi häneltä:

Oletko ajatellut sairaanhoitajan ammattia? 

 

Artikkeli ilmestyy osana nuorten aikuisten työtä ja toimeentuloa tutkivaa Ajolähtö-hanketta (2015–2017), joka kuului Koneen Säätiön Jakautuuko Suomi? -ohjelmaan.

Sisältö