Rakkaudella, Yle
Kolumni: Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat saneet tehdä tilaa yhtenäisen kansakunnan ja individualismin tunnekielelle, kirjoittaa Anu Koivunen.
”Kaikille yhteinen, jokaiselle oma” kuuluu Ylen uuden strategian otsikko. Ketään ei yllätä, että Yle määrittelee tarkoituksekseen keskinäisen ymmärryksen lisäämisen ja suomalaisen yhteiskunnan vahvistamisen. Elämyksellisyyden korostaminen ja kansakunnan muistiksi julistautuminen ovat niin ikään tuttua Yle-kieltä.
Uutta on pyrkimys olla paitsi arvostettu myös ”rakas”. Aikaan, jolloin julkista keskustelua luonnehtii – koronakriisistäkin huolimatta – polarisoituminen, Yle tarjoaa ohjenuoraksi personointia eli henkilökohtaista käyttökokemusta ja tunnepolitiikkaa. Toisin kuin edellisellä politisoitumisen kaudella 1970-luvulla, Yle ei kysy yleisöltään, mikä ärsyttää tai menikö viesti perille, vaan raportoi kiinnostavuudestaan ja tärkeydestään.
Luottamus on avainsana. Siinä missä 1970-luvulla kyse oli poliittisen järjestelmän luottamuksesta Yleen, 2020-luvulla luottamus määritellään jokaisen ”henkilökohtaiseksi kokemukseksi” ja tunteeksi, ”joka syntyy rehellisyydestä, läsnäolosta ja kuulluksi tulemisesta”.
1970-luvulla mielipidesodat käytiin parlamentaarisin voimasuhtein kootuissa ohjelmatoiminnan neuvostoissa. Tänään kamppailut mediasisällöistä käydään kommenttipalstoilla ja somealustoilla. Siellä nekin kansanedustajat, jotka Ylen hallintoneuvostossa hyväksyivät strategiaan kirjattavaksi, että ”Yle ei asetu journalismissaan osapuoleksi”, voivat vapaasti tienata tykkäyksensä politisoimalla Yleä.
Strategian ydinajatus ”kaikille yhteinen, jokaiselle oma” maksimoi ehkä Yle-puolueen koon eduskunnassa, mutta journalismin näkökulmasta se on infantiili väistöliike.
Personointi ei ratkaise polarisaatiota, eikä Yle tietenkään – kuten eivät muutkaan mediat – voi asettua jäsentämänsä todellisuuden ulko- tai yläpuolelle vaan tekee jatkuvia valintoja osana samaa maailmaa.
Juuri journalististen valintojen avaaminen olisi median ja yleisön välisen luottamuksen kannalta olennaista. Mutta tunnepolitiikkaan journalistisista valinnoista keskusteleminen ei sovi.
Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat sellaista demokratiasanastoa, joka strategiassa on saanut tehdä tilaa yhtenäisen kansakunnan ja individualismin tunnekielelle.