Vuosisadan lentokonekauppa: Finnair saa viiden miljardin laivaston kahdella miljardilla

Suomen kaikkien aikojen suurin investointi Olkiluodon ydinvoimalan jälkeen, sanoo yhtiön toimitusjohtaja.

Airbus
Teksti
Jyri Raivio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Eurooppalaisen lentokonekonsortion Airbusin uusi laajarunkokone A350-900 on Finnairille kuin uusi huomen.

Yhtiön johdon puheissa se mahdollistaa Aasian strategian eli liikenteen tuplaamisen vuoteen 2020 mennessä. Sen varaan rakennetaan uusia palveluinnovaatioita, joilla tavoitellaan ”ainutlaatuista asiakaskokemusta”. Se on pumpannut aivan uudenlaista yhteishenkeä raskaan säästökuurin läpikäyneeseen henkilöstöön. Se kääntää tappiot voitoiksi ja velat saataviksi.

Tämä kaikki voi tapahtua tai jäädä tapahtumatta. Yksi asia on kuitenkin kiistaton: Finnairin yhdeksäntoista A350-koneen hankinta on yhtiölle mahtava liiketoimi. Koneet saadaan nimittäin rapahalvalla.

Tähän saakka yhtiö on suostunut kommentoimaan vain konetilauksen ensimmäisten kahdeksan koneen hintaa. Se on miljardi euroa.

Toimitusjohtaja Pekka Vauramo paljasti kuitenkin Trafin lentoturvaseminaarissa 6. toukokuuta, paljonko maksavat 11 myöhemmin tilattua konetta. Nekin maksavat miljardin, joten kokonaisinvestointi nousee kahteen miljardiin.

Vauramo arvioi sen olevan Suomen kaikkien aikojen suurin investointi Olkiluodon ydinvoimalan jälkeen. Uusia työpaikkoja sen arvioidaan synnyttävän tuhatkunta.

Se on kuitenkin pieni raha verrattuna tällaisten koneiden listahintoihin.

Airbus ilmoittaa yhden A350-900:n hinnaksi 304,8 miljoonaa dollaria (lentokonekauppaa käydään taaloissa). 19 konetta maksaa siis noin 5,79 miljardia dollaria. Se on noin 5,11 miljardia euroa. Finnair maksaa listahinnasta alle 40 prosenttia.

 

Lentokoneita myydään maailmalla kuin murtomaasuksia Suomessa: ei koskaan listahinnoilla. Näin huikea alennus on kuitenkin lentokonekaupassakin todella harvinaista.

Se johtuu kaupan historiasta. Finnairin alun perin vuonna 2005 tilaama kone on kalpea varjo yhtiön laivastoon tänä syksynä tulevasta versiosta. Kukaan muu kuin Finnair ei halunnut ostaa sitä. A350 uusittiin kokonaan, mutta Finnair alkuperäinen tilaus optioineen säilyi sellaisenaan Airbusin tilauskirjoissa.

Hintakin pysyi ennallaan.

Jos niin ei olisi käynyt, koko laivastonuusinta olisi saattanut jäädä haaveeksi ainakin nyt toteutuvassa koossaan.

Yhtiön kannattavuus on nimittäin yhä niin huono, että viiden tai edes neljän miljardin investointiin tuskin olisi uskallettu lähteä, vaikka tase onkin yhä terve ja rahoitusmahdollisuudet hyvät.

 

Tappiosta Finnair raportoi myös torstaina 7. toukokuuta.

Ensimmäisen vuosineljänneksen liiketulos jäi 28,4 miljoonaa pakkaselle. Vuotta aiemmin tänä lentoyhtiön perinteisesti heikoimpana neljänneksenä kirjattiin 34,2 miljoonan euroa tappio. Liikevaihto pysyi viime vuoteen verrattuna ennallaan, joten suhteellinen kannattavuus parantui tällä mittarilla 17 prosenttia.

Vähän parantunutkaan tulos ei vastannut Vauramon toiveita. Kannattavuutta rassasi muun muassa kotimaan liikennettä lentävän FlyBen tappiollisen tuloksen liittäminen emoyhtiön tulokseen. Niin ei pitänyt käydä.

Kun FlyBen brittiläinen emoyhtiö vetäytyi Suomesta, tilalle löydettiin henkilöstövuokrausyhtiö Staffpoint, jonka piti ostaa eurolla brittiyhtiön osakkeet. Kauppa ei ole toteutunut ja euron löikin pöytään Finnair.

Nyt yhtiö, jonka uudeksi nimeksi on valittu Nordic Regional Airlines, on osa Finnairia, mutta neuvottelut Staffpointin kanssa jatkuvat.

 

Lentoyhtiöiden tuloslaskelmien suuria ihmetyksen aiheita on tätä nykyä polttoaineen hinnan romahduksen vähäinen vaikutus yhtiöiden tuloksiin. Finnair käytti tammi–maaliskuussa 2014 kerosiiniin 161 miljoonaa euroa. Vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä polttoaine maksoi 71 miljoonaa euroa vähemmän.

Silti polttoainelasku oli yhä 151 miljoonaa eli 71 miljoonan säästö oli huvennut 10 miljoonaan euroon.

Tämä johtui kahdesta tekijästä. Polttoainekaupan laskutusvaluutan dollarin vahvistuminen söi hyödystä 27 miljoonaa ja hintasuojaus 33 miljoonaa euroa.

Lähes kaikki lentoyhtiöt käyttävät suojauksia, jotka pehmentävät iskua hintojen noustessa mutta leikkaavat ison osan hyödystä hintojen laskiessa.

Vauramo lähetti osavuosikatsauksen julkistamistilaisuudesta vakavan vetoomuksen Ilmailualan unionille, joka uhkaa maahuolintatoimintojen lakolla.

”Me olemme käyneet läpi raskaan säästöohjelman. Suunta on nyt positiivinen, meillä on uskoa tulevaisuuteen ja panostamme tosissamme asiakaskokemuksen parantamiseen. Jos nyt tulee lakkokevät, joudumme palaamaan takaisin lähtöruutuun, vaikka emme ole edes osapuoli tässä työkiistassa”, Vauramo sanoi.

IAU:n lakkohanke liittyy valtion lentokenttäyhtiön Finavian tytäryhtiön Airpron 130:n työntekijän sopimusriitaan. Kertaalleen siirretty lakko uhkaa 19.–20. toukokuuta.