Kun kolikko vie

Suomalaisilla peliriippuvaisilla on takanaan keskimäärin kahdeksan salattua pelivuotta, kertoo uusi selvitys. Joka kahdeksas on yrittänyt itsemurhaa.

Anitta Piiroinen vetää nykyisin peliongelmaisten vertaistukiryhmiä Joensuussa.
Kotimaa 31.05.2018 20:50
teksti Jari Hanska kuvat Riikka Hurri

Enossa asuva Anitta Piiroinen, 51, oli keväällä 2011 päättänyt vaihtaa kaupan alalta lähihoitajaksi. Juhannuksena hän sai hyviä uutisia, opinnot alkaisivat syksyllä.

Kesällä Piiroinen hoiti vanhuksia ja loukkasi selkänsä vakavasti. Lääkkeet eivät särkyyn auttaneet, vaan oli jäätävä pois töistä.

”Meni terveys, työt, koulutuspaikka ja en saanut enää nukuttua. Sitten yhtenä valvottuna yönä näin Facebookissa mainoksen nettikasinon ilmaisista pyöräytyksistä.”

Ensimmäisen kolmen kuukauden aikana Piiroinen hävisi 150 euroa. Se tuntui isolta rahalta, mutta hieman häpeillen hän kertoi asiasta miehelleen.

”Mies sanoi, että ’elä pelloo ennee’.”

Pari kuukautta kului ilman nettikasinon avaamista. Yöt olivat kipujen vuoksi tuskaisia, päivät kotona yksinäisiä. Muut perheenjäsenet olivat töissä tai opiskelemassa. Pian Piiroinen löysi itsensä uudestaan nettikasinolta.

Kun omat rahat oli hävitty, hän hankki pikavippejä, kulutusluottoja, lainasi sukulaisilta. Kaikki pelattiin.

”En kertonut perheelle mitään.”

Yli neljän vuoden pelaamisen keskellä ehti olla vuoden ja neljä kuukautta kestänyt pelaamaton kausi. Lopulta läheisen ystävän kuolema sysäsi Piiroisen viimeiseksi jääneeseen pelikierteeseen. Seuraavat kahdeksan kuukautta hän pelasi kiivaasti.

”Lopulta jäin kiinni, kun käytin miehen luottokorttia.”

Anitta Piiroinen oli yrittänyt käyttää miehensä luottokortin luottoa, mutta siitä oli lähtenyt vahvistusviesti puolison puhelimeen. Mies tuli yövuorosta kotiin ja vaati selitystä.

”En tajunnut, että olen rahapeliriippuvainen, miehän vaan pelasin!”

Piiroisen tytär etsi äidilleen apua ja kaivoi puhelinnumeroita auttavista tahoista.

Suomessa arvioidaan olevan noin 120 000 peliongelmaista.

Häpeä koskettaa usein pelaajan lisäksi heidän läheisiään.

Avun löytäminen ei ole välttämättä helppoa. Peliriippuvuuteen ei osata Suomessa aina suhtautua sairautena. Siihen liittyy usein häpeää.

”Mie kannustan aina vertaistukiryhmäläisiä, että ei tarvitse hävetä. Moni sairastaa diabetestä ja reumaa, eikä hyökään sairauttaan häpeä”, Anitta Piiroinen sanoo.

Sosped-säätiön Pelirajat’on-toiminta julkaisi keväällä 2018 tuoreen selvityksen, joka perustuu laajaan haastatteluaineistoon. Ryhmähaastatteluihin osallistui 124 entistä ja nykyistä rahapeliongelmaista ympäri Suomea.

Selvityksestä käy ilmi, että juuri häpeä koskettaa usein pelaajan lisäksi heidän läheisiään. Häpeä voi nousta esimerkiksi siitä, että vakava peliongelma tulee läheiselle täysin yllätyksenä.

Selvityksen mukaan pelaajalla on myös niin sanottu ”pelaajan maski”. Pelaaja peittelee pelaamistaan, sen aiheuttamia ongelmia ja pelaamiseen uponneita rahasummia. Puoliso voi olla tietämätön ongelmista jopa vuosia. Vasta maskin riisuminen mahdollistaa toipumisen.

”Ajatus on, että häpeällistä käyttäytymistä salataan. Mitä useamman ihmisen kanssa pystyy puhumaan asiasta avoimesti, sitä helpommaksi se tekee maskista ja pelaamisesta luopumisen. Puhuminen voi tapahtua ryhmässä tai läheisten kanssa, mutta olennaista on puheen laatu ja määrä”, selvityksen tehnyt Miikka Vuorinen sanoo.

 

Pelirajat’on pyrkii auttamaan rahapeliongelmaisia. Myös Piiroinen on lähtenyt mukaan toimintaan. Hän vastaa auttavaan puhelimeen ja vetää Joensuussa vertaistukiryhmiä.

Avuntarvitsijoita riittää. Suomessa arvioidaan olevan noin 120 000 ihmistä, joiden omaa tai läheisten elämää pelaaminen haittaa.

Selvityksestä piirtyy kuva suomalaisesta rahapelaamisesta, joka on paljon muutakin kuin lähikaupan raha-automaattiin eläke-euronsa upottava vanhus.

Pelaajia on kaikenikäisissä ja kaikissa yhteiskuntaluokissa. Keskimäärin pelaajilla on takanaan kahdeksan salattua pelivuotta. Noin kolmella neljästä on itsetuhoisia ajatuksia. Kaksitoista prosenttia haastatelluista on yrittänyt itsemurhaa.

Yhteistä peliriippuvaisille on, että pelaaminen jatkuu usein niin kauan kuin rahaa suinkin on. Monien kohdalla se tarkoittaa pikavippien haalimista ja pelaamisen salaamista läheisiltä.

Anitta Piiroinen jäi peliriippuvuudestaan kiinni käytettyään luvatta miehensä luottokorttia.

Pelaaminen jatkuu usein niin kauan kuin rahaa suinkin on.

’Peluri.” Sillä sanalla vertaistukiryhmän rahapeliriippuvaiset kutsuvat toisiaan.

Yksi heistä on 29-vuotias porilaismies. Hän on harkinnut kouluttautuvansa vertaistukiohjaajaksi.

Miehen pelihistoria alkoi lapsuudessa. Hän kertoo varhaisimpien pelimuistojensa ulottuvan raha-automaattien äärelle. Niitä pelattiin vanhempien rinnalla.

”Ongelmat alkoivat yläasteella. Alkoi tulla poissaoloja, ja jäätiin kavereiden kanssa kaupungille pelaamaan.”

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen mukaan peliautomaatit aiheuttavat edelleen suurimman osan peliongelmista.

Äiti rahoitti poikansa pelaamista alusta alkaen. Ongelmat kasaantuivat omaan kotiin muuttaessa.

”Heti kun tulin täysi-ikäiseksi, otin pikavippejä. Silloin niitä sai vain 400 euroa kerralla. Multa meni luottotiedot aika äkkiä.”

Pian mies löysi nettikasinot. Siellä hän koki olevansa Suomen parhaita pokerin pelaajia. Tuohon aikaan pokeri oli Porissa trendikäs harrastus. Sitä pelattiin netin ohella myös baareissa kaveriporukoissa.

23-vuotiaana mies oli saanut luottotietonsa takaisin, päässyt kaupungille töihin ja maksanut velkansa. Tällä välin myös pikavipit olivat muuttuneet. Nyt pelureille tarjottiin neljänsadan euron sijaan suoraan 2 000 euron luottolimiittiä.

Muutoksen taustalla on vuonna 2013 tehty lainsäädäntöuudistus. Sen myötä alle 2 000 euron luotoista sai periä viitekoron lisäksi enintään 50 prosentin korkoa. Sen sijaan 2 000 euron ja sitä korkeammille luottolimiiteille vastaavia korkokattoja ei tullut.

Netti onkin syventänyt peliriippuvaisten ongelmia kahdella tavalla. Verkon peleissä voi hävitä rahaa huomattavasti nopeammin ja suurempia summia kuin kolikkopeleissä, ja toisaalta pikavipit ovat aiempaa suurempia. Tämän myös porilaismies huomasi.

”Sitten tuli aika, että meidän piti ostaa talo. Mä pelasin silloin salaa ja puoliso oli vuorotöissä. Mulla oli lopulta 10 000 euroa velkaa, kun jäin kiinni.”

Nuori pariskunta sai lopulta hankittua asunto-osakkeen, kun sukulainen lainasi rahat velkojen maksuun. Samalla mies lupasi jättää pelaamisen.

Pari kuukautta vierähti ilman pelaamista. Syntyi lapsi, mies jäi isyyslomalle. Pelaaminen alkoi taas.

Eräänä päivänä puoliso löysi perintätoimistolta tulleen kirjeen ja yhteiselo päättyi siihen. Luottamus oli lopullisesti mennyttä.

Maaliskuussa 2015 peluri oli menettänyt luottotietonsa, oli moneen suuntaan velkaa ja tehnyt lukemattomia lupauksia vuokrarästiensä ja lainojensa hoitamisesta.

”Maaliskuun 15. päivänä mulle tuli palkka. Muistan, kun vielä kerran lupasin maksaa rästit. Sitten makasin aamuviideltä olohuoneen lattialla ja porasin. Se oli niin järkyttävä tuska. Samalla olin helpottunut, että enää ei ollut yhtään rahaa pelaamiseen.”

Mies oli yön tunteina pelannut viimeisen tilinsä. Olohuoneen lattialla maatessaan hän päätti hakea apua. Hän pääsi Järvenpään sosiaalisairaalan lääkkeettömään yhteisöhoitoon.

”Siellä multa otettiin puhelin pois. Tuli olo, että nyt mua ei saa kukaan velkoja kiinni. Siinä kohtaa unohdin rahahuolet.”

Tuoreen selvityksen mukaan yhteistä peliongelmista selviytyvillä on havahtuminen riippuvuuden vakavuuteen.

Selvityksessä havahtuminen jaetaan kahteen kategoriaan: kertaluontoiseen havahtumiseen, kuten porilaismiehellä olohuoneen lattialla, ja asteittaiseen havahtumiseen, jossa ymmärrys peliongelman vakavuudesta kasvaa hitaasti.

Usein havahtumiseen on liittynyt peliongelman paljastuminen läheiselle tai muu ongelman tunnustamiseen pakottava tekijä.

Selvityksen tehnyt Miikka Vuorinen kertoo, että havahtumiseen yhdistetään usein virheellisesti ajatus pohjakosketuksesta. Peliongelmaan havahtumisen ei aina tarvitse edellyttää romahtamista pohjalle vaan kierteen voisi saada poikki jo aiemmin. Olennaista on suora puhuminen pelaamisesta ja sen seurauksista.

 

Ahvenanmaalla asuneen Päivin, 55, peliriippuvuus pani koko saarimaakunnan asiat sekaisin. Samalla paljastui, miten hankalan riippuvuuden rahapelit aiheuttavat myös valtiolle.

Päivi työskentelee nykyään Turussa Operaatio Ruokakassin parissa. Hän jakaa ruokaa vähävaraisille ja antaa vertaistukea muille peliriippuvaisille.

Seitsemän vuotta aikaisemmin hän pyöritti vielä Ahvenanmaalla tilitoimistoa yhdessä kollegansa kanssa. Yksinhuoltajaäidin päivät kuluivat kahden pojan harrastusten ympärillä. Kun molemmat pojat alkoivat kulkea mopolla tai autolla itsenäisesti harrastuksiinsa, alkoi yksinäisyys.

”Yhtäkkiä ei tarvinnut kyyditä poikia sinne ja tänne. Silloin mä löysin pelaamisen.”

Hän avasi tilin ahvenanmaalaisen PAF-peliyhtiön nettikasinolla.

”Se oli sellainen luotettava ja turvallinen, kun se oli oman alueen peliyhtiö. En uskonut, että jään peleihin koukkuun, mutta parissa kuukaudessa jäin ihan kiinni”.

Päivin pelaaminen oli alkuun pienempää, pari sataa euroa kuukaudessa. Varsin nopeasti summat kasvoivat ja keväällä 2009 pelaamiseen upposi jo yli 10 000 euroa kuukaudessa.

Päivi oli kiinnittänyt pelaamista varten ottamiinsa velkoihin niin kodin kuin autonkin. Kun muuta rahaa ei enää ollut saatavilla, hän ryhtyi kavaltamaan rahaa tilitoimistonsa asiakkailta.

Ennen kiinni jäämistään Päivi oli siirtänyt pelitililleen yhden kuukauden aikana yli 150 000 euroa. Kaikkiaan pelitilillä oli ”liikevaihtoa” yli 13 miljoonan euron edestä.

”Kerran mä voitin 42 000 euroa. Kesti puolitoista vuorokautta ja se oli mennyttä”.

Pelikierre katkesi itsemurhayritykseen lokakuussa 2012. Vasta seuraavana keväänä Ruotsissa hoidossa Päiville alkoi valjeta, miten vakavasta ongelmasta oli kyse.

Asiakkaiden rahoja hän ehti kavaltaa noin 800 000 euron edestä. Joulukuussa 2014 tuli vuoden ja yhdeksän kuukauden tuomio.

Moni tilitoimiston entisistä asiakkaista joutui ongelmiin menetettyään kymmeniätuhansia, osa jopa satojatuhansia euroja. He ryhtyivät toimiin, jotta PAF saataisiin maksamaan Päivin kavaltamat rahat takaisin ahvenanmaalaisille yrittäjille.

Helmikuussa 2018 PAF tuomittiin tuottamuksellisesta rahanpesusta 50 000 euron yhteisösakkoon. Yhtiön olisi pitänyt huomata, millaisia summia ahvenanmaalainen kirjanpitäjä liikutteli pelitilillään ja selvittää rahojen alkuperä. Tuomiosta on valitettu hovioikeuteen.

Päivin tarinasta valmistui tänä vuonna dokumenttielokuva, joka on herättänyt keskustelua myös valtion rahapeliriippuvuudesta. Ahvenanmaalaiset saavat vuosittain PAF-rahaa yli 20 miljoonaa euroa yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Suomessa Veikkauksen tuotoilla rahoitetaan yli miljardilla eurolla vuosittain kulttuuria, tiedettä, urheilua ja järjestökenttää.

”Mä olen ottanut kiinni peliriippuvuudestani ja tehnyt sen eteen töitä. Mutta milloin valtio ottaa kiinni omasta peliriippuvuudestaan”, Päivi kysyy.

Sisältö