Liitukausi meni jo

Korona muutti koulunkäyntiä äkkiä. Voisiko etäopetuksesta tulla osa perusopetusta myös epidemian jälkeen?

digitalisaatio
Teksti
Pauliina Penttilä
Kuvitus
Marko Turunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kuudennen luokan opettaja Pertti Ylönen on innoissaan. Hän sanoo olleensa aiemmin ”liitukausi-Pertti”, mutta tänä keväänä hän on ottanut digiloikan.

”Kun kuulin, että jäädään etäopetukseen, stressaannuin ja panikoin. Kaikki käyttivät hienoja termejä ja vieraskielisiä sanoja, joista en edes tiennyt, mitä ne tarkoittavat.”

Nyt Ylönenkin osaa käyttää Classroomia ja Meetiä eli Googlen tarjoamaa virtuaalista luokkahuonetta ja videopalaverisovellusta. Siitä hän kiittää ”ihania, kärsivällisiä kollegoitaan”.

Vantaalaisessa Pähkinärinteen koulussa opettava Ylönen on ollut luokanopettajana 32 vuotta. Vaikka Vantaa on hankkinut tabletit tai läppärit kaikille oppilaille, Ylönen on tähän saakka kokenut, että vanhemmillakin metodeilla pärjää.

Nyt hän innostui etäkoulusta niin, että kirjoitti Helsingin Sanomiin mielipidekirjoituksen: Eikö esimerkiksi kuudennella luokalla voisi olla aina viikon etäopetusjakso? Lapset saisivat harjoitella itsenäistä työskentelyä, mutta kukaan ei ehtisi pudota kyydistä.

Ylönen ei ole yksin. Etäkoulun onnistumista on ylistetty. Opettajien ammattijärjestö OAJ ja iso osa opettajista eivät olisi halunneet palata lähiopetukseen vielä toukokuussa. Perusteluina olivat paitsi pelko viruksen leviämisestä ja huoli opettajien jaksamisesta myös se, että etäopetusjärjestelyt olivat toimineet hyvin.

Nyt laki käytännössä kieltää etäopetuksen, mutta syksyksi on tulossa muutos.

 

Perusopetuslaki ei tunne sellaisia sanoja kuin lähi- ja etäopetus. Laki on alkujaan vuodelta 1998, vaikka sitä on matkan varrella päivitetty.

Nykyinen perusopetuslaki määrää, että oppilaalla on ”oikeus turvalliseen oppimisympäristöön”. Tätä on tulkittu niin, että turvallisuus on koulun ja viime kädessä opettajan vastuulla. Etänä sitä ei voi taata.

Toisen keskeisen pykälän mukaan oppilaalla on oikeus ”saada opetussuunnitelman mukaista opetusta, oppilaanohjausta sekä riittävää oppimisen ja koulunkäynnin tukea heti tuen tarpeen ilmetessä”. Hankalaa on tämäkin, jos ei olla fyysisesti yhdessä.

Keväällä etäopetus järjestettiin valmiuslain nojalla.

Nyt opetusministeriössä valmistellaan perusopetuslakiin väliaikaista muutosta, joka mahdollistaisi etäopetuksen myös ensi syksynä tartuntatautilain pohjalta.

Koska koronatilanne todennäköisesti jatkuu, kouluissa on syksylläkin pidettävä ryhmät erillään. Keväällä käytössä on ollut lukioiden ja ammattikoulujen tiloja, mutta ne on saatava taas näiden oppilaitosten omaan käyttöön. Kunnat ja koulujen henkilökunta ovat toivoneet, että osa oppilaista voisi opiskella kotoa käsin, jotta väljyys säilyisi.

Väliaikaisen lain ajatuksena on, että oppilaat olisivat tarvittaessa vuorotellen lähi- ja etäopetuksessa. Näin kukaan ei tippuisi opinnoista ja koulun turvaverkkojen piiristä.

”Jos halutaan mahdollistaa etäopetusjaksoja normaalioloissa, eteen tulee aika paljon käytännön kysymyksiä”, sanoo opetusministeri Li Andersson. ”Miten hoidetaan kouluruoka? Entä oppilashuolto?”

On jopa väläytelty, että perusopetuslaki pitäisi muuttaa pysyvästi, jotta etäopetus saataisiin käyttöön myös normaalioloissa.

Opetusministeri Li Andersson (vas) ei innostu.

”On tärkeää, että kun lainsäädäntöä mietitään, se tapahtuu aina laadukkaan opetuksen ja pedagogiikan ehdoilla. En halua ajaa lakimuutoksia, joita sitten käytetään hyväksi opetuksen laadun heikentämiseksi.”

Jos laki antaisi täydet mahdollisuudet peruskoulun järjestämiseen etäopetuksena, uhkakuvia ei tarvitse hakea kaukaa: vähälapsiset, harvaanasutut pikkukunnat säästäisivät panemalla koulut kiinni ja ostamalla lapsille halvan etäperuskoulun naapurikunnasta.

”Jos halutaan mahdollistaa etäopetusjaksoja normaalioloissa, tulee aika paljon käytännön kysymyksiä pohdittavaksi”, Andersson sanoo. ”Miten hoidetaan kunnan velvollisuus tarjoilla kouluruokaa? Entä oppilashuollon palvelut?”

Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen on samoilla linjoilla opetusministerin kanssa. Kevyin perustein lakia ei pidä muuttaa. Heinonen myös korostaa, että lain mukaan peruskoulun tehtävä on ensinnäkin tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja yhteiskunnaan jäsenyyteen. Vasta kolmantena tulee tietojen ja taitojen antaminen.

”Kaksi ensimmäistä tehtävää ovat sen tyyppisiä, että yhteisön merkitys on todella tärkeä. Niihin ei oikein voi etänä antaa valmiuksia.”

Molemmat painottavat, että kevään kokemukset on tutkittava ja analysoitava perusteellisesti ennen kuin niiden pohjalta aletaan tehdä ratkaisuja. Tutkimuksia ja selvityksiä onkin tulossa pitkä liuta, ja ensimmäisten pitäisi valmistua jo ennen kuin koulut syksyllä alkavat.

Korona saattoi vauhdittaa sitä, mitä päättäjät ovat yrittäneet ainakin 1990-luvun puolivälistä lähtien: tuoda digitalisaation luontevaksi osaksi peruskouluopetusta. Samaa asiaa on edistänyt myös ylioppilaskirjoitusten digitalisointi.

Vantaalaisen Pertti Ylösen kaltaisia digiloikkaajia on paljon. OAJ:n kyselyn mukaan 40 prosentille opettajista ainakin osa kevään aikana käytetyistä laitteista ja ohjelmista oli uusia. Luku koskee kaikkia opettajia peruskouluista korkeakouluihin.

Keväällä nähdyssä loikassa ei kuitenkaan ollut kyse vain tekniikan haltuunotosta. Se ulottui paljon syvemmälle.

”Avautui aivan uusia ulottuvuuksia siihen, mitä koulu oikein merkitsee”, sanoo Liperin koulun rehtori ja Suomen Rehtoreiden puheenjohtaja Antti Ikonen.

”Yleensä kouluun tullaan tiettynä aikana, toimitaan vakiintuneiden tapojen ja käytänteiden mukaan ja oppilailla ja opettajille on tietyt roolit. Kun hypättiin etäopetukseen, struktuurit hävisivät. Huomattiin, että oppimista voi tehdä monella tavalla.”

Opettajien yhteistyö tiivistyi, kun he suunnittelivat etäopetusta, ideoivat ja jakoivat tehtäviä. Whatsapp-ryhmät olivat ahkerassa käytössä. Oppilaat saivat koulutehtäviksi muun muassa kotitöitä ja lähiluonnon tarkkailua.

Myös tutkija Sirkku Kupiainen uskoo, että kevään kokemukset voivat olla merkittävä askel hiukan uudenlaiseen kouluun. Opettajat ovat saaneet kokemusta erilaisista menetelmistä ja rohkaistuneet kokeilemaan uutta.

”Se varmasti näkyy opetuksessa jatkossakin.”

Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskuksessa työskentelevä Kupiainen näkee, että opetuksen tavat voivat monimuotoistua. Esimerkiksi niin sanottu flipped learning eli käänteinen oppiminen saattaa yleistyä. Sen ideana on, että oppilaat tutustuvat aiheeseen ensin itsenäisesti, ja tämän jälkeen oppia syvennetään yhdessä opettajan kanssa.

Opetuksen eriyttäminenkin voi edistyä.

”Koulussa mennään usein hiukan keskivertoa hitaampien ehdoilla, jolloin osa oppilaista pääsee helpolla. He eivät totu tekemään töitä koulun eteen eivätkä huomaa, että pystyisivät enempäänkin”, Kupiainen sanoo.

Hänen mukaansa nyt on saatu kokemusta siitä, miten oppilaat voivat käytännössä opiskella eri tavoin ilman, että tasa-arvo vaarantuu.

Etäkoulussa osa oppilaista näyttää loistaneen eri tavalla kuin normaalisti. Se näkyi myös Pertti Ylösen kuudesluokkalaisissa.

”Jotkut ovat huomanneet, että hei, minähän osaan!”

 

Yhtä etäopetuksen muotoa sekä Li Andersson että Olli-Pekka Heinonen kannattavat lämpimästi: etäyhteydellä omaan kouluun annettavaa opetusta, joka laajentaa koulun tarjoamaa ainevalikoimaa. Tällöin etäopiskelijoillakin on myös fyysisesti läsnä oleva opettaja tai avustaja

Jos mahdollisuutta käytettäisiin nykyistä enemmän, pienetkin koulut voisivat kasvattaa esimerkiksi kielivalikoimaansa.

”Siinä olisi puolensa, mutta silloin pitää muistaa, että etäopetuksen pedagogiikka on erilaista kuin lähiopetuksen”, sanoo soveltavan kielitieteen professori Karita Mård- Miettinen Jyväskylän yliopistosta.

Ei siis riitä, että striimataan tunnit koulusta toiseen tai että opettaja laittaa viestin, mitkä tehtävät kirjasta täytyy tehdä. Oppimista syntyy, kun opetus on toiminnallista ja monipuolista.

Osaamista ja kokemusta kielten etäopetuksesta Suomessa on jo. Meneillään on esimerkiksi saamen kielten etäopetushanke, jossa kehitetään opetuksen pedagogisia ja teknisiä ratkaisuja.

Mård-Miettisen mukaan etäopetus voisi lisätä oppilaiden tasa-arvoa. Nythän esimerkiksi japania tai kiinaa ei voi opiskella kuin muutamassa suomalaiskoulussa, eikä ranskaa tai espanjaakaan juuri tarjota isojen kaupunkien ulkopuolella. Kieliä on luettu Suomessa jo pitkään suppeasti.

Kunnat voisivat rohkaistua perustamaan pieniäkin kielten ryhmiä, jos ne saisivat luvan vaihtaa etäopetukseen esimerkiksi silloin, kun osa oppilaista lopettaa kielen ja ryhmä kutistuu entisestään.

”Mutta on tässäkin se riski, että joku kunta ei sitten palkkaakaan opettajaa vaan alkaa käyttää etäopetusta säästökeinona.”

Tasa-arvo oli etäkoulun heikko lenkki.

Kotiolot vaikuttivat koulunkäyntiin paljon enemmän kuin tavallisesti. Mutta kahdessa kuukaudessa ehti kuitenkin revetä näkyviin toinenkin kuilu. Koulujen erot tieto- ja viestintätekniikassa ovat valtavat.

Peruskoulun pitäisi antaa myös digivalmiuksia, sillä niitä tarvitaan niin jatko-opinnoissa ja työelämässä kuin arkisten asioiden hoitamisessakin. Vaikka lapsi osaisi pelata ja katsoa Netflixiä, hän ei välttämättä osaa tallentaa tiedostoa tai löytää sitä koneeltaan. Hän osaa ehkä laittaa koneen tekemään ruotsin käännöstehtävän, mutta ei ymmärrä, että sitä olisi vielä jalostettava itse.

Lukioissa on jo huomattu, että kaikki eivät sinne tullessaan hallitse perusasioita.

Joissain kouluissa jokaiselle oppilaalle on henkilökohtainen laite, jonka sai etäopetuksen ajaksi kotiin. Jos Classroom ja Meet olivat olleet käytössä jo lähiopetuksessa, siirtymä etäkouluun oli melko pieni.

Toisessa koulussa digilaitteita voi olla esimerkiksi 30 ja oppilaita 200.

Laitteiden olemassaolo ei vielä takaa, että niitä käytetään. Sirkku Kupiainen tutki, miten digilaitteet otettiin käyttöön Vantaan kouluissa. Eroja oli paitsi koulujen myös luokkien välillä.

”Minusta nyt olisi tärkeää myös selvittää, missä olivat ne vanhempien julkisuudessa mainitsemat opettajat, jotka eivät tehneet muuta kuin lähettivät Wilma-viestin kerran viikossa. Jos opettajan taidot eivät riitä tai edellytykset siirtyä etäopetukseen ovat heikot, opetuksen järjestäjän pitäisi puuttua asiaan. Muuten ei voi puhua oppilaiden tasa-arvosta.”

Opetushallituksessa on laskettu, että jos jokaiselle peruskoululaiselle annettaisiin oma laite koulun puolesta, tabletteja ja läppäreitä olisi hankittava ainakin 50 000–100 000 lisää. Peruskoululaisia on reilusti yli puoli miljoonaa, eli moni on vielä vailla koulun tarjoamaa konetta.

Koneen lisäksi tarvitaan myös toimivat yhteydet, osaavat opettajat ja opetusta palvelevat sovellukset ja materiaalit.

Viime hallituskaudella satsattiin digitalisaatioon, laitteisiin ja opettajien osaamiseen. Hyviä kokemuksia on saatu niin sanotusta tutoropettajatoiminnasta, jossa erityisesti digioppimiseen perehtyneet opettajat neuvovat ja auttavat kollegoitaan. Uusia välineitä ja menetelmiä voidaan kokeilla ja kehittää yhdessä.

Nykyhallitus on huolissaan opetuksen laadusta ja tasa-arvosta laajemmin. Reilun 300 miljoonan euron Oikeus oppia -hankkeella on tarkoitus kaventaa ja ehkäistä oppimiseroja sekä vahvistaa oppimisen tukea vuosina 2020–2022. Tavoitteisiin sisältyvät myös yhdenvertaiset digitaidot.

”Keväällä otettiin käyttöön uusia työvälineitä ja otettiin varmasti uusi askel digitaalisten oppimisympäristöjen hyödyntämiseen. Se ei kuitenkaan riitä”, sanoo OAJ:n koulutuspolitiikan päällikkö Jaakko Salo.

”Meillä ei ole Suomessa yhteistä punaista lankaa siitä, mitä kouluissa oikein pitäisi tieto- ja viestintätekniikkaan liittyen oppia. Opetussuunnitelman perusteissa asiaa on kuvattu vain ylätasolla.”

Edistyksellisetkin koulut voivat painottaa eri asioita. Yhdessä koulussa opiskellaan robotiikkaa, toisessa harjoitellaan ohjelmointia ja kolmannessa digitalisaatio tarkoittaa Googlen palveluiden käyttämistä.

”Asiaa pitäisi aktiivisesti johtaa.”

Salon mukaan epätasaisuus koskee myös opettajien osaamista ja koulutusta. Kun tieto päivittyy nopeasti, myös koulutusta pitäisi olla koko ajan.

”Nyt on saatu hyvä buusti, mutta pakon edessä oppiminen ei ole paras tapa.”

Ekaluokka oli vain muutaman kerran kokeillut tabletteja ja läppäreitä. Etäopetus saatiin sujumaan muutamassa viikossa. Opettaja sanoo silti: ”Uskon lähiopetukseen.”

Ensimmäisen luokan opettaja Ville Keskinen on ylpeä oppilaistaan – ja kiitollinen näiden vanhemmille. Ennen etäkouluun hyppäämistä hänen luokkansa Kangasalan Suoraman koulussa oli vain muutaman kerran kokeillut tabletteja ja läppäreitä.

Silti etäopetus saatiin toimimaan muutamassa viikossa. Ykkösluokan tehtävät ja lukujärjestys laitettiin verkkoon niin, että vanhemmatkin pääsivät helposti niitä katsomaan. Samasta paikasta löytyivät oppilaille linkit tehtäviin ja Meetiin, jossa opettajat olivat joka päivä tavattavissa.

Koulukirjojen tehtävien lisäksi oppilaille oli verkossa tarjolla muun muassa liikuntabingoa, vappunaamarin askartelua, digitaalisen ystäväkirjan täyttämistä ja legohaaste, jossa tehtävät ulottuivat veneen tekemisestä jäätelökioskin, avaruusaluksen ja unelmatalon rakentamiseen.

Vaikka Keskinen itse on innostunut ”härpäkkeistä”  ja auttoi muitakin opettajia niiden käytössä, hän oli oppilaiden puolesta helpottunut, kun toukokuussa palattiin lähiopetukseen. Sen etäkoulu osoitti, että vaikka se sopisi vanhemmille oppilaille, pienet ovat eri juttu.

”Uskon lähiopetukseen. Ekaluokalla apu, tuki ja turvallisuuden tunne on erilaista, kun ollaan läsnä eikä etänä.”

 

Juttua varten on haastateltu myös professori Risto Hotulaista Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskuksesta, lakimies Laura Franckea ja erityisasiantuntija Matti Rantaa Opetushallituksesta ja erityisavustaja Niina Jurvaa opetus- ja kulttuuriministeriöstä.