Valitsiko Suomi väärin? Hornetit tulossa käyttöikänsä päähän – Reilusti halvempi F-16 lentää vielä 2040-luvulla

Osa sotilaslentokoneista palvelee jopa vuosisadan. On vain mahdotonta arvata ennalta, mikä konetyyppi on pitkäikäisin.
Kotimaa 3.1.2018 12:21
Suomen ilmavoimien F-18 Hornet ja Norjan ilmavoimien F-16 -hävittäjä yhteisharjoituksessa.
Suomen ilmavoimien F-18 Hornet ja Norjan ilmavoimien F-16 -hävittäjä harjoittelivat yhdessä Arctic Challenge 2015 -tapahtumassa. © LEHTIKUVA / HANDOUT / ILMAVOIMAT

Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon päätti vuoden 2017 lopulla ryhtyä uusimaan suurten strategisten B-52H-pommikoneiden moottoreita.

Ensi vuosikymmenellä toteutettavan operaation avulla 76 ydinpommittajaa aiotaan pitää käytössä pitkälle 2050-luvulle, kertoo amerikkalainen ilmailulehti Aviation Week.

Silloin konetyyppi on satavuotias.

Yhdysvallat aikoo siis kuljettaa ydinaseita ja pommittaa 2050-luvun terroristeja koneella, jonka prototyyppi lensi ensimmäisen kerran samana vuonna kuin Helsingissä pidettiin olympiakisat ja Armi Kuusela valittiin Miss Universumiksi (1952).

Saman lähteen mukaan Yhdysvaltain ilmavoimat aikoo myös käyttää 403 miljoonaa dollaria F-16-hävittäjiensä eliniän pidentämiseen. Rakenteiden vahvistamisen jälkeen kone aiotaan pitää operatiivisessa käytössä pitkälle 2040-luvulle.

Konetyyppi on silloin 70-vuotias.

On hämmästyttävää, että yli 600 miljardin dollarin vuosibudjetilla toimiva maailman suurin sotilasmahti haluaa käyttää vanhusikään yltäneitä koneita ensi linjan kalustonaan.

Toki konevanhusten lähes kaikki sisuskalut on uusittu. Mutta on silti yllättävää, että edes lavetti eli itse lentokone kykenee saavuttamaan tällaisen iän alalla, jonka pitäisi kulkea teknisen kehityksen eturintamassa.

Eivätkä B-52 ja F-16 ole edes ainoat esimerkit.

Yhdysvaltain sotaväki aikoo lentää vielä pitkään raskaalla Chinook-helikopterilla, joka nousi ensi kertaa ilmaan 56 vuotta sitten.

Siviilipuolella maailman suosituimman matkustajakoneen Boeing 737:n perusmalli on vuodelta 1967. Yleisilmailukoneista suosituin on nelipaikkainen Cessna 172. Se on 62-vuotias.

 

Suomalaisittain tapauksista kiinnostavin on F-16.

Konetyyppi oli yksi ehdokkaista, kun Suomi edellisen kerran valitsi ilmavoimilleen hävittäjää 1990-luvun alussa. Kisan voitti Boeing F-18 B/C-Hornet, jonka hankintapäätös julkistettiin 6. toukokuuta 1992.

Tarjouskilpailussa oli mukana neljä konetyyppiä.

Koneiden keskinäistä järjestystä ei valintapäätöksen julkaisun yhteydessä julkaistu. Helsingin Sanomat siteerasi valinnan jälkeen silloista ilmavoimien komentajaa Heikki Nikusta, jonka mukaan valinnan ratkaisi suorituskyvyn suhde kustannuksiin.

Tietoja hävittäjähankinnan perusteista saatiin julkisuuteen vasta vuonna 2017, kun hankintaan liittyvien asiakirjojen salausaika päättyi. Tuolloin kävi ilmi, että F-16 sijoittui vertailussa kolmanneksi, kun arvioitiin koneen suorituskykyä ja hintaa.

Ilmavoimat oli ja on yhä erittäin tyytyväinen valinnan lopputulokseen. Karut sotilaslentäjät ovat yltyneet jopa lyyrisiksi ylistäessään koneensa ominaisuuksia.

Hornetit ovat tarjonneet ensi luokan suorituskykyä, mutta on siitä myös maksettu. Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin) sanoi Ylen Ykkösaamun haastattelussa 24.11.2017, että Hornetien vuoden 1992 hankintahinta vastaisi nykyrahassa noin kahdeksaa miljardia euroa.

Jos Hornetin sijaan olisi valittu F-16, olisi lähes saman luokan suorituskykyä saatu olennaisesti halvemmalla. F-16 oli ilmeisesti kaikista verokkikoneista edullisin vaihtoehto.

Horneteille toivottiin lupauksia pidempää käyttöikää. Toisin kävi.

Väärästä valinnasta on silti turha syyttää valinnan tekijöitä. Kukaan ei 1990-luvun alussa voinut tietää, että F-16:sta kehittyisi neljännen hävittäjäkonesukupolven selvästi suosituin, pitkäikäisin ja siten myös edullisin konetyyppi.

Yksikköhintaa laskevat suuret tuotantomäärät.

F-16-koneita on tehty 44 vuoden aikana yli 4 500 kappaletta ja tuotanto jatkuu yhä. Kauppoja uusista koneista hierotaan Bahrainin kanssa ja satoja eri ilmavoimien koneita nykyaikaistetaan.

Hornetin tuotanto alkoi 1980. Viimeinen yksipaikkainen kone valmistui Suomen Hallissa Patrian kokoonpanolinjalta 20 vuotta myöhemmin elokuussa 2000. Kaikkiaan rakennettiin 1 480 konetta, vain kolmasosa F-16:n tuotantomäärästä.

Suurimmat kustannuserot aiheutuvat kuitenkin erosta käyttöiässä.

Suomessa toivottiin, että yhdellä Hornetilla pystyttäisiin lentämään jopa 12 000 lentotuntia, vaikka valmistaja ilmoitti koneen elinkaareksi 6 000 tuntia.

Toisin kävi. Suomalaiset lentävät koneitaan rajusti, jopa rajummin kuin Yhdysvaltain laivasto, vaikka sen rysäyttämällä tekemät laskeutumiset lentotukialuksille rasittavat pahoin koneen rakenteita.

Hornetien käyttöikä jää Suomessa 4 500 tuntiin eikä sitä ole taloudellisesti mielekästä jatkaa. Koneet poistuvat 30 vuoden käytön jälkeen, ensimmäinen 2025 ja viimeinen 2030.

Samaan aikaan F-16 porskuttaa.

USA:n ilmavoimat aikoo kasvattaa joidenkin koneidensa käyttöikää lähes 14 000 tuntiin. 1980-luvulla valmistuneilla koneilla lennetään yli 60 vuotta.

Ero suomalais-Hornetin 4 500 tuntiin ja 30 vuoteen on valtava.

F-16 on operatiivisessa käytössä toistakymmentä vuotta sen jälkeen, kun viimeinen Hornet on siirretty museoon tai romutettu. Ja koska käyttäjä on Yhdysvaltain ilmavoimat, ei F-16 silloinkaan ole mikään hyödytön kehäraakki.

 

Mitä tästä sitten voidaan oppia nyt käynnissä olevan, noin kymmenen miljardin euron Hornet-seuraajaprojektin eli HX:n kannalta?

Eipä kai juuri mitään.

Viiden ehdokaskoneen suorituskyky voidaan tutkia valintaprosessissa hyvinkin tarkasti. Eliniän käyttökustannuksista voidaan sen sijaan esittää vain valistuneita arvioita.

Jos valitsijat olisivat neljännesvuosisata sitten tienneet, että F-16:n käyttöikä on ratkaisevasti Hornetia pitempi, lopputulos olisi varmasti ollut toinen.

Oikaisuja:

Juttu julkaistu 3.1.2018 klo 12.21. Juttua muutettu 4.1.2018. klo 9.21. Korjattu virhe jutussa. Toisin kuin jutussa aiemmin väitettiin 1990-luvun alun hävittäjähankkinnan asiakirjoja on nykyisin julkaistu ja tietoa valintaperusteista siten saatavilla. Lisätty tieto siitä, että F-16 arvioitiin 1990-luvun hankinnassa kolmanneksi parhaaksi vaihtoehdoksi.