Hävittäjälentäjien terveys tuhoutuu Suomen taivaalla
SK:n arkistoista: Jukka Harajärven selkäranka rikkoutui Hawkin ohjaamossa.
Lentosää oli ihanteellinen 3. syyskuuta 2009.
Taivas oli syvän sininen ilmavoimien koelentokeskuksen yllä Jämsän Hallissa.
Hävittäjälentäjä Jukka Harajärvi nousi ilmaan Hawk Mk51 -koneella, jossa oli uusittu lasiohjaamo.
Kolmentoista kilometrin korkeudessa hän käänsi suihkuharjoituskoneen selän kautta syöksyyn.
Hawk lähestyi maata 300 metriä sekunnissa, lähes äänennopeudella.
Lopulta Harajärvi veti sauvasta, oikaisi syöksyn. Vauhti hidastui, nokka alkoi nousta.
Mutta siiven pinnalla aerodynaaminen painopiste muuttui sekunnin murto-osissa. Veto kiristyi, ja kiihtyvyysvoimat kasvoivat äkillisesti, ennakoimatta.
Lentäjä tunsi vihlaisun selässään.
Viikonloppuna hän ryömi lattialla ja söi särkylääkkeitä.
Maanantaina hän yritti lähteä töihin. Ohjelmassa oli 20 kilometrin jalkamarssi, joka kuuluu jokavuotiseen kenttäkelpoisuustestiin.
Armoton kipu iski hänet maahan omakotitalon autokatoksessa.
Harajärvi konttasi takaisin sisään.
Yksityissairaala Ortonin lääkärit operoivat hänet Helsingissä. Lannerangan 3:nnen ja 4:nnen nikaman välissä oli massiivinen välilevyn pullistuma.
Lyhyt, 20 minuutin rutiinileikkaus venyi kahteen tuntiin.
Välilevyvamma ei ollut uran ensimmäinen vastoinkäyminen. Mutta pahin se oli.
Ilmavoimat peruutti majuri Harajärven lentokelpoisuuden määräaikaisesti lokakuussa 2009, lopullisesti toukokuussa 2010.
Kadetti Jukka Harajärvi lensi ensimmäiset taisteluharjoitukset Hawkilla vuonna 1992. Samana vuonna Suomi päätti hankkia Yhdysvalloista 64 uutta torjuntahävittäjää, F-18 C/D Hornetia.
Hävittäjät maksoivat kolme miljardia. Laitteiden, varusteiden ja aseistuksen päivitykseen käytetään miljardi euroa. Ensi keväänä taivaalle kaartavat ensimmäiset Hornetit, jotka eivät vain torju ja suojaa, vaan myös hyökkäävät. Hankintalistalla olevat JASSM-rynnäkköohjukset kantavat 370 kilometrin päähän.
Kaukovaikutus – kuten sotilastermi kuuluu – ulottuisi ensi kerran sitten sotavuosien pitkälle rajan taakse.
Ilmavoimat haluaa testata osaamistaan myös rauhan aikana. Suomi harkitsee osallistumista Nato-maa Islannin ilmavalvontaan 2–3 Hornetilla vuonna 2014.
Hävittäjälentäjät ovat armeijan eliittiä. Seitsemän vuoden koulutus maksaa veronmaksajille noin kahdeksan miljoonaa euroa. Kaikkiaan yhden lentäjän hinta on lähes 11 miljoonaa.
Ilma-ase on iskussa, mutta hävittäjä-ässät ovat kovilla.
Tutkija, ilmailufysiologi Harri Rintala väitteli 30. marraskuuta hävittäjälentäjän työn kuormittavuudesta. Vuonna 2005 kerätyssä aineistossa tutkittiin 267 sotilaslentäjää. Puolet, reilut 130, lensi hävittäjiä. Pientä joukkoa tutkija seurasi vuodesta 1996 vuoteen 2008.
Tulokset ovat yhteneväiset.
”Lähes kaikki hävittäjälentäjät ylikuormittuvat ja saavat työperäisiä terveysongelmia”, Rintala sanoo.
Useimpien oireet ovat lieviä, työkyvyttömyys kestää keskimäärin 2,4 vuorokautta. Mutta vuosien mittaan terveysongelmat pahenevat.
Rintalan tutkimuksen mukaan joka kymmenennellä hävittäjälentäjällä on ammattitauti, kaularangan kuluma. Yhtä monella on rajoitus, joka estää taistelulennot.
Joka kolmas, nelisenkymmentä kokenutta hävittäjä-ässää, kärsii jatkuvista kivuista.
”Heidän oirekuvansa on samanlainen kuin rangan rappeumassa, mutta näyttö ei riitä juridiseen päätökseen, ammattitautiin”, Rintala sanoo.
Väitöstutkimus herätti ilmailufysiologin miettimään. Miten ohjaajat kestävät ehjinä kriisitilanteissa, jos he särkyvät jo rauhan oloissa?
”Ilmavoimien koulutusohjelma altistaa lentäjiä hallitsemattomasti.”
Hävittäjälentokoneen ohjaaminen on maailman raskain istumatyö.
Lentäjä taistelee kiihtyvyysvoimia vastaan. Maan pinnalla meitä vetää 1 G:n painovoima. Ohjaaja painautuu kohti koneen lattiaa 8 G:n voimalla – lentovarusteineen 110 kiloa painava Jukka Harajärvi muuttuu 880-kiloiseksi.
Ilmataisteluissa koneet liikehtivät, kaartavat rajusti, mikä sysää kiihtyvyysvoimat liikkeelle.
”Kun kaartotaistelu alkaa, alle sekunnissa on 7–8 G:tä”, Harajärvi sanoo.
Kiihtyvyysvoimalle vastakkainen hitausvoima aiheuttaa sen, että veri pakenee aivoista jalkoihin. Suurissa G-kuormissa maa ja taivas menettävät merkityksensä. Silmukan laella pää osoittaa alaspäin, silti kiihtyvyysvoimat puskevat verta aivoista jalkoihin, jotka sojottavat taivaalle.
Pahin peikko on G-loc, tajunnanmenetys. Kun kiihtyvyysvoimat muuttuvat äkkiä, aivojen verenpaine laskee, happivarastot katoavat. Kansainvälisissä tutkimuksissa on arvioitu, että joka neljäs hävittäjälentäjä kokee uransa aikana G-locin.
Täydellinen tajuttomuus kestää 12–20 sekuntia, joskus tuhoisin seurauksin.
Pitkässä G-kaarrossa silmät varoittavat ohjaajaa. Aluksi ilmenee grayout, näkökenttä kapenee ja sumenee. Sitten seuraa blackout, näkö katoaa, äänet kuuluvat vielä. Olo muuttuu sekavaksi, kuin lentäisi humalassa.
Viimeistään silloin on lopetettava sauvasta raju G-veto.
Suomessa ei ole menetetty yhtään konetta eikä ohjaajaa tajuttomuuden takia. Mutta G-voimat ovat rikkoneet monen lentäjän selän.
Selkäranka muistuttaa sivulta loivaa S-kirjainta. Luisten nikamien välissä sijaitsevat ytimeltään nestemäiset välilevyt, eräänlaiset rangan turvatyynyt, jotka vaimentavat painetta.
Lentäjän kaula- ja lanneranka kuormittuvat eniten. Jukka Harajärven pää painaa kypärän kanssa seitsemän kiloa. Kaulaan kohdistuu 7 G:ssä 49 kilon rasitus.
Se tuntuu samalta kuin pyörittäisi puolelta toiselle sementtisäkkiä niskansa varassa.
Työn rasittaman ilmataisteluopettajan pää saattaa kääntyä vain 40 astetta, mutta ilmassa G-voimat pakottavat sen pyörähtämään ääriasentoon.
Lennon jälkeen niskaa kuumottaa. Kipeä se on seuraavana päivänä.
Harajärven alaselkään, lannerangan alueelle kohdistuu 7 G:ssä lähes 500 kilon paino. Hawkissa rangan painetta lisää heittoistuimen huono ergonomia. Istuma-asento on eteenpäin lysähtänyt.
G-voimien puristuksessa verisuonet ratkeilevat jaloissa ja kyynärtaipeissa.
”Se on G-ihottumaa”, Harajärvi sanoo.
Ilmataistelussa on nyrkkisääntö ylitse muiden: Sinut tappaa se vastustaja, jota et näe.
Lentäjän on käännettävä raskasta punnusta, päätään, taaksepäin, etsittävä vihollinen ja samalla kaarrettava oma kone edulliseen ampumasektoriin tuhannen kilometrin tuntinopeudessa.
”Se on kuin istuisi luodin nokassa”, Harajärvi sanoo.
Hän aloitti taistelulennot Hawkilla, joita ilmavoimat oli hankkinut vuonna 1980. Brittikoneessa oli ruotsalaisesta Drakenista ja venäläisestä Migistä poikkeava siipi, joka teki koneesta ketterän. Se tarkoitti suuria G-voimia.
Hawk lisäsi lähitaistelussa ilma-aseen iskukykyä – ja lentäjien rankaoireita.
Suihkuharjoituskone Hawkilla opetellaan yhä taistelulentämisen salat. Ilmasota on eräänlaista kolmiulotteista šakkia, jossa on hahmotettava etukäteen omat ja vastustajan siirrot pallomaisesti kieppuvassa kaartotaistelussa. Koneiden määrät vaihtelevat: 1+1, 2+1, 2+2.
Yhdessä harjoituksessa on 3–6 kohtaamista, taistelutilannetta.
Suomalaislentäjät ovat erityisen kuormitettuja. Yhdysvalloissa koneiden siirtolento harjoitusalueelle ilman G-rasitusta kestää usein tunnin. Suomessa ilmataistelut käydään tavallisesti tukikohtien läheisyydessä.
”Siirtyminen harjoitusalueelle kestää 2–3 minuuttia, 37 minuuttia mennään otsasuoni pulleana”, Harajärvi sanoo.
Lennonopettajien päät kääntyvät vilkkaimmin lentäjäoppilaan takana. Etenkin taisteluissa, joissa on neljä konetta. He vastaavat, että koneet eivät törmää risteävillä lentoradoilla.
Ilmailufysiologi Rintala päätyi väitöskirjassaan siihen, että parhaat lentäjät altistuvat eniten rankaoireille. He lentävät eniten, haluavat voittaa ilmataistelut ja edetä urallaan.
Ja he osaavat rasittaa konettaan ja itseään äärirajoille.
Luutnantiksi valmistunut Harajärvi aloitti vuonna 1993 hävittäjälentäjänä Lapin lennostossa. Hän eteni lentonäytösten esitystaitolentäjäksi, ilmataisteluopettajaksi ja lentueen varapäälliköksi.
Harajärvi oli valtion virkamies ja sotilas, upseeri. Mutta identiteetti oli lentäjän.
”Jos ei 100-prosenttisesti, niin 99-prosenttisesti.”
Uran piti huipentua Rovaniemellä Hävittäjälentolaivue 11:ssä. Hän tähtäsi lentueenpäälliköksi.
Mutta marraskuussa 1998 toteutui lennonopettajan painajainen.
Harajärvi seurasi Hawkin takapenkillä taisteluharjoitusta. Vastustaja kaarsi poispäin. Oppilas luuli, että kone tuli kohti.
Harajärvi ei ollut varautunut kadetin äkilliseen vetoon, rajuun G-piikkiin.
Kipu salamoi niskassa.
Tammikuussa 1999 Valtiokonttori hyväksyi ammattitaudin.
Harajärvi oli ollut urheilullinen, hyväkuntoinen lentäjä. Siihen asti oireet olivat olleet satunnaisia, niistä oli selvitty särkylääkkeellä.
Mutta magneettikuva paljasti muutoksia rangassa: murtumia, repeämiä, kulumia.
”Lääkäri sanoi, että minulla on 80-vuotiaan ranka.”
Harajärvellä oli ammattitauti ja ikämiehen niska 28-vuotiaana. Häntä uhkasi siirto toimistoupseeriksi.
Siivet katkaistaan. Sitä hän pelkäsi.
”Oli täysin mahdoton ajatus, että olisin jäänyt paperitöihin.”
Hän pimitti selän todellisen kunnon. Valtiokonttorin määrittämä haittaluokka II tarkoitti, että haitta oli vähäinen.
Työterveyslaitos suositti, että hän vähentäisi G-kuormitusta. Varsinaista rajoitusta ei määrätty, vastuu jäi ohjaajalle. Näissä tilanteissa asetetaan usein 4 G:n rajoitus, joka estää täysipainoisen lentämisen.
”G-rajoituksella lääkäri pettää potilasta, ja potilas pettää itseään”, Harajärvi sanoo.
Joka lennolla on varauduttava hätätilanteessa pelastautumaan heittoistuimella. Istuin sinkoaa ohjaajan ilmaan 16 G:n voimalla.
”Miten ranka kestää sen, jos lentäjällä on 4 G:n rajoitus?”
Lapin lennostosta Harajärvi hakeutui Satakunnan lennostoon vuonna 2000, sieltä Hallin koelentokeskukseen vuonna 2003. Hän oli päättänyt lopettaa taistelulennot ja lentää vain yhteys- ja kuljetuskoneita.
Mutta lopulta hän istui taas Hawkissa, vaativassa suihkuharjoitushävittäjässä, joka oli aiheuttanut hänen kaularangan kulumansa.
Terveys ei kestä Hawkia, Harajärvi oli kertonut työnantajalle. Mutta kokeneista koelentäjistä oli pulaa.
Koelennoilla Hawkia piti ajaa äärirajoille, -4 G:stä +8 G:hen. Ikävin oli negatiivinen G. Veri pakkautui päähän, verenpurkaumia syntyi silmiin ja kasvoihin.
Syyskuussa 2007 hänet oli käsketty lentämään useamman lennon rajua liikehtimistä vaativa koelentosarja. Projektissa oli ollut kolme koelentoinsinööriä, heidän jälkeensä lennoille ei löytynyt vapaaehtoisia.
Myös Harajärven pääkivut yltyivät sietämättömiksi. Epäiltiin aivoverenvuotoa.
Aivot olivat vain turvonneet. Selkäydinpunktiolla varmistettiin, että aivoverenvuotoa ei ollut tapahtunut.
Mutta tukirangan oireet pahenivat. Hän pysyi työkunnossa pillereillä, otti yöllä voimakkaita kolmiolääkkeitä, aamulla tulehduskipulääkkeitä.
”Lääkitykseni oli kunnossa. Vaimoni on lääkäri.”
Joulun välipäivinä 2008 hän sai käskyn Hawkin koelennolle. Projekti oli myöhässä, ja vihdoin oli hyvä lentosää. Hallin kentällä odottivat mekaanikot, lennonjohto, pelastushenkilökunta, auraaja ja tankkaaja.
Harajärven selkä oli huonossa kunnossa. Hän ei yltänyt jalkateriinsä.
Vaimo puki sukat jalkaan.
Uran viimeisellä lennolla syyskuussa 2009 Harajärvi istui Hawkissa tunnin jalat ja selkä puutuneina. Vaikka G-mittari näytti turmahetkellä vain 5,2:ta, yllättävä kuormituspiikki rikkoi välilevyn kerrasta.
”Alle sekunnissa selkääni rysäytettiin keskikokoinen hevonen.”
Magneettikuvista selvisi totuus. Ranka oli rikki kallonpohjasta häntäluuhun. Ei yhtään kohtaa, josta rankaa olisi voinut jäykistää.
Majuri Harajärven vaativin taistelu odotti maassa.
Hän oli työkyvytön. Lentolupa otettiin pois. Selkä oli niin kipeä, että myös paperityöt toimistoupseerina olisivat vaatineet erikoisjärjestelyjä.
Kaularangan kuluma oli jo määritelty ammattitaudiksi. Nyt hän haki ennakkotapausta: myös hänen selkärankansa degeneraatio, rappeuma, on hyväksyttävä ammattitaudiksi.
Harajärvi vetosi jo 1950- ja 1960-luvuilla tehtyihin tutkimuksiin. Lannerangan L1-nikama murtuisi 40–59-vuotiailla 477 kilon voimasta. Hän laski, että 7 G:n ylitys kuormitti hävittäjälentäjän äärimmilleen kiertynyttä lannerankaa 400–500 kilolla. Ja 7 G:n raja rikkoontui useita kertoja päivässä.
Hiipivä taakka, kumulatiivinen G, kertyi vuosi vuodelta.
Ilmailulääkäri Olavi Hämäläinen oli osoittanut väitöksessään, että 500 lentotunnin jälkeen G-rasitus saattoi kuluttaa ohjaajan kaularankaa ennenaikaisesti. Vuonna 1995 kaularangan rappeuma hyväksyttiin hävittäjälentäjän ammattitaudiksi.
Ilmailufysiologi Harri Rintalan väitös paljastaa, että oireet ilmaantuvat 200 lentotunnin jälkeen. Siinä vaiheessa kadetit lentävät Hawkeilla raskaita ilmataisteluja. Jokainen sata lentotuntia lisää oireilua 4 prosenttia.
Harajärvi kaivoi esiin omat avainlukunsa 17 vuoden ajalta. Lentotunteja 3 000, joista Hawkilla 1 525 tuntia. 7 G:n lentoja oli 146 prosenttia ja 8 G:n lentoja 340 prosenttia enemmän kuin ilmavoimien hävittäjälentäjällä keskimäärin.
Poikkeuksellisen suuri G-rasitus ei ole riittänyt näytöksi vakuutusoikeuden asiantuntijoille. Ammattitautia ei ole myönnetty hajonneesta selkärangasta.
”On katsottu, että selkärankani rappeuma on ollut geneettistä, miehen heikkoutta.”
Kaularangan tutkimuksissa 1999 selvisi, ettei Harajärven suvussa esiinny rangan ennenaikaista rappeumaa.
Harajärvi varautuu vuosien valituskierteeseen: Valtiokonttori, Työterveyslaitos, tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta, vakuutusoikeus, korkein oikeus, Eduskunnan oikeusasiamies, EU-tuomioistuin.
”Tapaukseni ei ole ainutlaatuinen”, Harajärvi sanoo.
”Olen auttanut lentäjäkollegoitani vastaavien hakemusten asiakirjaviidakossa.”
Työterveyslaitos tutkii hävittäjälentäjien ammattitautiepäilyt. Valtiokonttori tekee juridisen päätöksen, jossa sitä ohjaa tapaturma-asiain korvauslautakunnan suositus.
Hitaimmillaan Työterveyslaitoksen selvitykset ovat kestäneet vuosia.
”Todistustaakan kerääminen on hyvin vaikeaa”, sanoo ylilääkäri Heikki Frilander Työterveyslaitokselta.
Arviointia vaikeuttaa se, että valtaosaa tukirankaoireista ei voi todentaa kuvantamismenetelmin.
”Kipu ei näy kuvissa”, Frilander sanoo.
”Voi olla ehjä ranka, jossa on paljon oireita. Ja päinvastoin.”
On hankala myös erottaa, mikä kuluma johtuu työstä, mikä harrastuksesta, ikääntymisestä tai perimästä.
”Tiedetään, että nuorilla on oireetonta kaularangan rappeumaa, vaikka he eivät ole koskaan istuneet hävittäjässä.”
Valtiokonttorin ylilääkäri Janne Leinonen sanoo, että hävittäjälentäjien alaselän, lannerangan, rappeumaa on vielä vaikeampi hyväksyä ammattitaudiksi.
”Vaatisi pitkäaikaisseurantaa, jotta se voitaisiin luokitella lääketieteellisin perustein ammattitaudiksi.”
Ilmailulääkäri Roope Soveliuksen tulevassa väitöksessä on seurattu hävittäjälentäjien ja kontrolliryhmän rangan rappeumamuutoksia. Pienessä aineistossa ei löydetty tilastollisia eroja. Mutta lentäjien kulumat paikantuivat eri paikkoihin, mikä viittaa työperäiseen rasitukseen. Laajempi seurantatutkimus on alkamassa.
Työterveyslaitoksen Frilander sanoo, että todetut ammattitaudit ovat ”vain jäävuoren huippu”, oireilua on paljon enemmän.
”Lennetäänkö sillä tavalla, että elimistö ei vain kestä?”
G-varusteet suojaavat hävittäjälentäjää tajuttomuudelta. Ilman suojautumista jo 4–5 G:tä tainnuttaa nopeasti.
G-housut puristavat alaraajojen suuria lihaksia, jotta veri ei pakenisi aivoista jalkoihin. Hawkissa ennen rajua G-kaarrosta ohjaajan on lisäksi jännitettävä koko keho, tehtävä vastaponnistus. Silloin uloshengitys tapahtuu pidättäen. Ähistämällä, kuten lentäjät sanovat.
Vastaponnistus estää tajunnanmenetyksen mutta suojaa myös rankaa. Hornetissa väsyttävää vastaponnistusta korvataan ylipainehengityksellä. Happinaamarin kautta lisätään hengityskaasun painetta 4 G:n jälkeen.
Nykyajan ilmataistelu kuormittaa vähemmän kuin kamppailu kone konetta vastaan. Taistelujohtaja määrittää tutkakuvista maalit parvelle, neljälle Hornetille. Kukin lentäjä osoittaa kypärätähtäimellä horisontin takana piileksivän vihollisen ja laukaisee ohjuksen.
Ilmailufysiologi Rintalan väitös osoittaa, että ohjaajien alaselkäoireet ovat lisääntyneet Hornetien aikana. Kun Hornetissa ohjaajan ei tarvitse jännittää ylävartaloa yhtä paljon kuin Hawkissa, G-voimat iskevät selkään.
On epäilty, että myös uudet kypärätähtäimet ovat lisänneet tukirankaoireita. Kun lentäjiä on opetettu varjelemaan niskaa ja liikuttamaan päätä lannerangasta asti, kipuilu on saattanut siirtyä alaselkään.
Se olisi huono uutinen lentäjille. Lannerangan, alaselän, kulumaa ei korvata ammattitautina, vain kaularangan rappeuma.
Selkänsä rikkoneet ovat tyhjän päällä, vailla vakuutusturvaa.
Elokuussa 2009, vajaa kuukausi ennen kohtalokasta lentoa, majuri Jukka Harajärvi kävi pakollisessa psykofysiologisessa testissä.
Hän sai ”leipäkortin”, terveen paperit.
Toisen vuosikontrollin, kaikille sotilaille tehtävän kenttäkelpoisuustestin, hän läpäisi aina vaivatta. Hän juoksi 3 000 metriä Cooperin testissä.
”Ilmavoimien testien lääketieteelliset minimit ovat alhaiset”, sanoo ilmailufysiologi Harri Rintala.
”Ne eivät kerro sitä, miten ranka selviää kovasta G-kuormituksesta.”
Hävittäjälentäjä ei tarvitse maratoonarin kestävyyttä vaan tehokkaan, nopeasti reagoivan hengitys- ja verenkiertoelimistön. Hän ei tarvitse myöskään bodarin kehoa vaan vahvat lihakset ja hyvän lihastasapainon rangan ympärillä.
Väitöstyössään Rintala selvitti lentäjien kuntoa. Huonoimmillaan niskan koukistusvoima on yhtä heikko kuin naisella, joka tekee toimistotyötä. Kunto on parempi kuin maavoimien rivisotilaalla mutta selvästi heikompi kuin erikoisjoukkojen taistelijalla.
Raskaat ilmataistelut syövät vuosien mittaan kaikkien lentäjien kehoa.
”Kunto on matalimmillaan silloin, kun lentäjä on ammatillisesti pätevimmillään.”
Rintala sanoo, että jo lentokadetteja pitäisi valmentaa alusta asti kuin huippu-urheilijoita. Kuormittavat taistelulennot alkavat 3,5 vuoden opiskelun jälkeen.
”Nyt tuo etsikkoaika menetetään.”
Ammattimaista valmentautumista vaikeuttaa se, että työn kuormittavuutta ei seurata päivittäin.
”Nyt ei tiedetä, mikä on yksittäisen lentäjän rasitus yhdellä lennolla tai vuosien kumulatiivinen G-kuorma”, Rintala sanoo.
Kehon rasitusta voisi seurata lentäjän sykevaihtelusta, lihasaktiivisuudesta ja syljen hormoneista. Tai koneen kuormituksesta.
Lapin lennostossa lentueen varapäällikkönä Jukka Harajärvi tarkkaili alaistensa lentokäsialaa. Kuivalla pakkassäällä Hawkin moottorit imivät tiheää ilmaa. Kone kulki helposti ylinopeutta, jolloin G-mittari olisi voinut näyttää jopa 12:ta.
Hawk rekisteröi tarkkaan G-kuormituksen. Rakenteiden kuormittumista seurattiin numeroin, Fatigue indexillä (FI).
Metalli väsyi. Hawkien siipiä ja runkokaaria piti vaihtaa.
Ilmailufysiologi Rintala suosittaa, että lentäjien FI-seuranta jalostetaan valmennuksen perustaksi ja kuormittuneisuuden mittariksi. Sen perusteella voisi päätellä, onko ohjaaja palautunut seuraavaan lentoon vai tarvitseeko hän lepoa ja harjoittelua. Väsymisindeksi helpottaisi yhtä lailla kumulatiivisen rasituksen hallintaa.
”Tällä hetkellä tekniikka ajaa ihmisen ohi”, Rintala sanoo.
”Lentäjä, asejärjestelmän käyttäjä, on ulkoistettu ikään kuin varaosaksi.”
Ilmavoimien latinankielinen motto on Qualitas Potentia Nostra, Laadussa voimamme. Esikunta sijaitsee Jyväskylän Tikkakoskella. Siellä istuu myös ilmavoimien ylilääkäri Tuomo Leino.
Hän kiistää tutkija Rintalan väitteen, jonka mukaan lentäjien kuormittumista, Fatigue indexiä, ei seurata kuten Hawkien.
”Ilman muuta sitä seurataan, se on päivänselvä asia. Lentäjien FI on laivueiden käytössä.”
Työterveyshuolto on ollut kiinnostunut ilmataisteluopettajien FI-arvoista. Kaikki hävittäjälentäjät eivät tiedä kuormitustaan. FI selvitetään vasta, jos vakavia oireita ilmenee.
Tukirankaongelmat ovat olleet kahtena viime vuonna ilmavoimien tärkeimpiä huolenaiheita. Ylilääkäri Leino muistuttaa, että rasittavat ilmataistelut ovat kuitenkin vähentyneet 20 vuodessa.
”Suositus on, että päivässä on vain yksi ison G:n kaartotaistelu. Silloin jää riittävästi aikaa palautumiselle.”
Paljon muutakin on tutkittu ja tehty 1990-luvulta lähtien, ylilääkäri sanoo. On totutettu G-voimiin sentrifugissa, opetettu ergonomiaa kypäräkouluissa, palkattu fysioterapeutteja, perustettu kuntosaleja, laadittu harjoitusohjelmia, kuvattu selkärangat, järjestetty kuntoutusta ja kehitetty lannetuki.
Hävittäjälentäjillä ei ole erikoisoikeuksia. He saavat käyttää muiden sotilaiden tavoin kaksi tuntia viikkotyöaikaa ohjattuun liikuntaan, vähemmän kuin suurten maiden ilmavoimissa.
Ehdotukset urheilun lisätunneista ja omista testeistä on torjuttu pääesikunnassa.
Ilmavoimien ylilääkäri Leinokin korostaa lentäjien vastuuta.
”Omaa kehoa ei voi ulkoistaa. Lentäjä on kuin huippu-urheilija, jonka on huolehdittava itsestään koko ajan.”
Ilmailufysiologi Rintalan väitöksen mukaan jopa joka kolmannella ässällä on rangan rappeumaa muistuttava oirekuva. Ilmavoimien ylilääkäri uskoo, että tulos ei kuvaa tämän päivän tilannetta, sillä Rintalan aineisto on vuodelta 2005.
”Olemme seitsemän viime vuoden aikana edistyneet merkittävästi ennaltaehkäisyssä”, Leino sanoo. ”Tavoite on, että uran loppupuolella ei tule edes kysymystä, onko lentäjällä ammattitautia vai ei.”
Ilmavoimien ponnistelut eivät ole poistaneet ongelmaa. Vuosina 2004–2010 hävittäjälentäjät lähettivät 40 hakemusta ammattitaudista: Valtiokonttori teki 18 kielteistä ja 12 myönteistä päätöstä, kymmenen tapauksen käsittely on yhä kesken.
Ilmailufysiologi Harri Rintalan väitöstutkimus hävittäjälentäjien tukirankaongelmista alkoi vuonna 2004. Tutkimus oli virkatyö, ilmavoimien komentajan käsky.
Hän aloitti tutkimuksensa Jyväskylän yliopistossa. Työ hidastui, kun ilmavoimat vaati salaamaan viidenneksen tutkimusaineistosta. Tarkka data taistelulennoista oli leimattua tietoa. Rintala siirtyi Maanpuolustuskorkeakouluun vuonna 2009.
Nyt, tuoreena tohtorina, hän on entinen ilmavoimien työntekijä.
Jo vuosina 2006–2008 Rintala oli esitellyt kriittisiä tutkimustuloksia ilmavoimissa. Keväällä 2009 alkoivat virkapaikan siirtotoimet Sotilaslääketieteen keskukseen Helsinkiin. Hänet haluttiin tekemään hävittäjälentäjien vuositarkastuksia.
Rintala ei suostunut siirtoon. Liikuntatieteilijä tahtoi pysyä Ilmasotakoulussa Jyväskylän Tikkakoskella, jossa on tulevien hävittäjälentäjien fyysinen koulutus. Syksyllä 2010 hänet irtisanottiin, ja hänen irtisanomisaikansa palkka pidätettiin.
Rintala epäilee, että väitöskirjan tulosten pelättiin vaikeuttavan uusien ohjaajien rekrytointia.
”Taisi käydä niin, että sanansaattaja, joka tuo huonoja uutisia, ammutaan.”
Lokakuussa 2012 korkein hallinto-oikeus päätti, että puolustusvoimilla oli oikeus antaa siirtokäsky. Koska Rintala ei ilmaantunut uudelle työpaikalleen, työnantaja saattoi irtisanoa hänet.
Hän teki väitöksen loppuun palkatta.
Hävittäjälentäjä Jukka Harajärvi asuu omakotitalossa Korpilahdella. Olohuoneesta näkee Päijänteelle.
Harajärvi on nyt 42-vuotias.
Istuessaan hän tarvitsee erikoisvalmisteista tuolia.
4- ja 6-vuotiaita tyttäriään hän pystyy kantamaan satunnaisesti.
Auton peruutus onnistuu vain sivupeileistä katsomalla.
Hän ei voi juosta eikä pyöräillä.
”Tavallinen ihminen ottaa joskus 400 milligramman särkylääkkeen. Minä otan päivittäin neljä grammaa.”
Jo kolmevuotiaana hän ilmoitti, että hänestä tulee hävittäjälentäjä.
Tamperelaispoika kieppui hurjimmissa huvipuistolaitteissa ja teki nuorena lentäjäpoikana silmukkaa taitopurjelentokoneella. Hän seurusteli Hawk-lentueen teknisen johtajan tyttären kanssa. Älä lähde lentäjäksi, johtaja neuvoi, tee mitä muuta tahansa. Ne koneet rikkovat sinut.
Vuonna 1990 Harajärven unelma toteutui. Hänet valittiin kadetiksi Kauhavan lentosotakouluun.
Hän ehti lentää uransa aikana lähes sataa erilaista konetta.
Muistona säilyy lentomerkki. Metallinen hävittäjälentäjän tunnus, jota pidettiin sinisen juhlapuvun oikeassa rinnuksessa.
Kullan väri on himmennyt, mutta siivet ovat ehjät.
Juttu on julkaistu Suomen Kuvalehden numerossa 48/2012.