Turun puukottaja oleskeli myös Sveitsissä

Sveitsistä saadun tiedon perusteella näyttää siltä, että Turun puukottaja oli kulkenut Euroopassa edestakaisin.

henkirikokset
Teksti
Salla Vuorikoski
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Turun puukottajan Abderrahman Bouananen oleskelusta Euroopassa on saatu lisää tietoa. Aiemmin on tiedetty, että mies tuli Saksasta Suomeen vuonna 2016. 

Sveitsin poliisilta saadun tiedon mukaan Bouanane oleskeli huhtikuussa 2016 pari päivää myös Sveitsissä. Hän saapui maahan Italiasta Chiasson rajanylityspaikan kautta 23. huhtikuuta 2016 ja anoi Sveitsistä turvapaikkaa. Chiasso sijaitsee Milanon pohjoispuolella lähellä Comojärveä.

Turvapaikkahakemuksen jättämisen jälkeen Bouanane siirrettiin maahanmuutosta Sveitsissä vastaavan viranomaisen SEM:n huomaan.

“Henkilö on kadonnut 25. huhtikuuta 2016, todennäköisesti matkustaakseen pohjoiseen”, liittovaltion poliisin antamassa lausunnossa todetaan.

Sveitsistä saadun tiedon valossa näyttää siltä, että Bouanane on kulkenut Euroopassa edestakaisin.

Saksalaisviranomaiset ovat aiemmin vahvistaneet, että hän saapui Saksaan loppuvuodesta 2015. Uutistoimisto DPA:n mukaan hän on oleskellut eri osavaltioissa. Bouanane oli tekemisissä poliisin kanssa muun muassa Neussin kaupungissa tammikuussa 2016, kun häntä epäiltiin pahoinpitelystä vastaanottokeskuksessa. Tämä tapahtui muutamia kuukausia ennen kuin hän saapui Italiasta Sveitsiin hakemaan turvapaikkaa.

Suomessa epäilty on kertonut poliisikuulustelussa reitistään kohti Suomea ja oleskelustaan useissa eri maissa. Reitin selvittäminen ei ole kuitenkaan tutkinnassa keskeinen asia. 

 

Suomessa Bouanane anoi turvapaikkaa ja esiintyi väärällä nimellä, Abderrahman Mechkahina. Hän antoi viranomaisille myös väärän tiedon iästään. Mies on todellisuudessa 22-vuotias, ei 18-vuotias. 

Saksalainen Der Spiegel -lehti on kertonut aiemmin, että Bouanane esiintyi Saksassa ainakin viidellä eri henkilöllisyydellä.

Ennen Turun puukotusiskua hän asui Pansion vastaanottokeskuksessa. Miehestä oli myös varoitettu poliisia alkuvuodesta 2017, mutta varoitus ei ollut johtanut toimenpiteisiin. 

Lännen Media kertoi 12. syyskuuta, että mies oli ensin kaavaillut iskevänsä sotilaskohteeseen. Suomen Kuvalehti uutisoi 13. syyskuuta, että aie ei välttämättä liittynyt vastaanottokeskuksen lähellä sijaitsevaan Pansion laivastotukikohtaan vaan torilla ennen iskua olleeseen varusmieheen. 

Bouanane puukotti Turun keskustassa 18. elokuuta 2017 kaksi ihmistä kuoliaaksi ja haavoitti kahdeksaa. Häntä epäillään terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä murhista ja murhanyrityksistä. Epäilty on myöntänyt puukotukset mutta kiistänyt terroristisen motiivin. 

 

Juttu on tehty yhteistyössä sveitsiläisen Tages Anzeiger -lehden kanssa.