Tulevan piispan yhtiöllä jättivelat, laiminlyöntejä, veroja ulosotossa – Laajasalo: Odotan pankin ehdotusta

Teemu Laajasalo pyöritti pitkään pääsykoevalmennusta tarjonnutta yritystä.

pääsykokeet
Teksti
Salla Vuorikoski Jussi Eronen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vastavalittu Helsingin piispa Teemu Laajasalo, 43, siirtyy marraskuussa johtamaan Helsingin hiippakuntaa. Hänestä tulee eettisissä kysymyksissä kysytty keskustelija ja mielipidevaikuttaja, mutta myös suuren työyhteisön hallinnollinen johtaja. Nykyisin Laajasalo toimii Kallion seurakunnan kirkkoherrana ja Helsingin seurakuntayhtymän johtajana.

Television viihdeohjelmistakin tutulla Laajasalolla on takanaan myös ura liike-elämässä.

Hän pyöritti 1990-luvun lopulta asti yhtiötä, joka tarjosi yliopistoihin pyrkiville nuorille pääsykoevalmennusta. Kursseja pidettiin Huippuvalmennus-nimellä Helsingissä, Tampereella, Turussa, Kuopiossa ja Oulussa. Yhtiön oman ilmoituksen mukaan kursseja veti jopa 120 asiantuntijaopettajaa.

Laajimmillaan liiketoiminta oli 2006–2007, jolloin yhtiön tilikauden liikevaihto nousi yli miljoonaan euroon. Yrityksen koulutusliiketoiminta myytiin pois vuonna 2013. Sen jälkeen Laajasalon yrityksen toiminta on hiipunut ja liikevaihto jäänyt muutamiin kymmeniintuhansiin euroihin tilikaudessa.

Nykyään Laajasalon yrityksen nimi on TL Opetus Oy ja hän on sen hallituksen ainoa varsinainen jäsen.

 

Yhtiö on pahasti velkaantunut ja laiminlyönyt viranomaisvelvoitteitaan. Velkaa on viimeisen, tammikuussa 2017 rekisteröidyn tilinpäätöksen mukaan reilut 450 000 euroa. 

Ulosottovirasto on joutunut viimeisen kahden vuoden aikana kolmetoista kertaa karhuamaan yritykseltä muun muassa arvonlisäverosaatavia. Viimeisin rästi, vajaat 900 euroa, on heinäkuulta 2017. Toisin kuin aiemmat ulosottovelat, se oli 17. elokuuta edelleen maksamatta. 

“Mikäli yhtiö velkaantuu lisää, se tapahtuu hallituksen jäsenten henkilökohtaisella vastuulla.”

Vuonna 2007 yhtiön tilintarkastaja puuttui jo toista kertaa lainvastaisiin lähipiirilainoihin. Laajasalo ja hänen silloinen yhtiökumppaninsa olivat ottaneet yhtiöstä osakeyhtiölain vastaista lainaa yhteensä yli 70 000 euroa. Seuraavassa tilinpäätöksessä lähipiirilainoja ei enää mainita.

Viime aikoina yhtiö ei ole toimittanut tilintarkastuskertomuksia kaupparekisteriin. Viimeisin kertomus löytyy tilinpäätöksen yhteydestä vuodelta 2013. Tuolloin tilintarkastaja Matti Roima kehotti yhtiötä ryhtymään toimenpiteisiin, sillä yhtiön oma pääoma oli menetetty.  

“Mikäli yhtiö velkaantuu lisää, se tapahtuu hallituksen jäsenten henkilökohtaisella vastuulla”, tilintarkastaja kirjoitti.

Kun yhtiö menettää osakepääomansa, laki edellyttää siltä rekisteri-ilmoitusta kaupparekisteriin. Laajasalon yritys TL Opetus ei ole ilmoitusta tehnyt. 

Yhtiön huonosta tilasta pitäisi tehdä ilmoitus, jotta asia tulisi selväksi kaikille sidosryhmille kuten velkojille. Ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönti voi ajaa yrittäjän jopa henkilökohtaiseen vahingonkorvausvastuuseen.

Vuonna 2013 tilintarkastaja moitti Laajasalon yhtiötä myös siitä, että se oli toimittanut tilintarkastusaineiston hänelle “erittäin paljon myöhässä”. 

Laajasalon yhtiöllä on kaupparekisterissä väärä tieto tilintarkastajasta. Rekisteriin merkitty Roima kertoi Suomen Kuvalehdelle, että on eläkkeellä eikä ole hoitanut yhtiön tilintarkastajan tehtäviä ainakaan vuoteen.

 

Suomen Kuvalehti yritti tavoitella Teemu Laajasaloa haastattelua varten neljän päivän ajan. Tiistaina 22. elokuuta hän vastasi lyhyellä sähköpostilla. Laajasalo vetosi “palaveriputkeen” eikä halunnut keskustella liiketoiminnastaan puhelimessa. 

“On totta, että liiketoimintakaupan yhteydessä yritykselle jäi velkaa, joista verot ym. on hoidettu ja pankin kanssa olen hoitanut lainaa henkilökohtaisesti ja aktiivisesti kykyjeni mukaan. Nyt käyn neuvotteluita loppulainan hoitamisesta pankin kanssa ja odotan parhaillaan pankin ehdotusta asiassa tavoitteenani saada yritys lakkautettua vuoden loppuun mennessä. Yhtiö ei nykytilassa käsittääkseni ole ollut tilintarkastusvelvollinen”, Laajasalo kirjoitti.

 

Laajasalon yrityksen koulutustoimintaa käsiteltiin vuonna 2007 MTV:n 45 minuuttia -ohjelmassa. Yhtiö oli mainostanut koulutustaan “huippukoulutetuilla huippuasiantuntijoilla” ja korostanut, että opettajat ovat suorittaneet Huippuvalmennuksen räätälöidyn opettajankoulutusohjelman.

Laajasalo myönsi 45 minuuttia -ohjelmalle, että mainostettu opettajankoulutus kesti vain kaksi päivää.

TV-ohjelmassa kerrottiin, että lääketieteen valmennuskursseilla käyneet opiskelijat olivat pettyneitä mainoslauseisiin, opetukseen, materiaaliin ja tehtäviin. Laajasalon yritys puolustautui verkkosivuillaan.

“Kaikista vuoden 2006 kurssilaisistamme yli 98,2% oli kurssiin täysin tyytyväisiä. Kaikki kuluvana kautena alkaneet Huippuvalmennuksen kurssit ovat täynnä.  Huippuvalmennus on ainoa valmennuskurssijärjestäjä, joka tarjoaa kurssiensa opetukselle tyytyväisyystakuun… Kauden 2007 kurssilaisista 0,3% on halunnut keskeyttää kurssin takuuaikana”, valmennusyhtiö kirjoitti.  

Laajasalo kanteli TV-jutusta Julkisen sanan neuvostoon, joka antoi ajankohtaisohjelmalle puhtaat paperit.

 

Juttu on julkaistu 23.8. klo 12.44 ja sitä on päivitetty 28.8. klo 14.23: Täsmennetty, että vuoden 2013 jälkeinen toiminnan hiipuminen koskee Laajasalon yritystä, ei Huippuvalmennusta.