Tuhoutuuko suomalainen peruskoulu?

Kotimaa 30.8.2012 19:30

Koko 2000-luvun Suomi on ollut huipulla oppimistuloksia mittaavissa kansainvälisissä Pisa-testeissä.

Kun suomalaiset opettajat ja kouluvirkamiehet matkustavat maailmalla, heitä kohdellaan kuin kuuluisuuksia. Kaikki kyselevät samaa: Kuinka te sen oikein teette?

Meillä on tasa-arvoinen koulutus kaikille, suomalaiset vastaavat.

Mutta kotona menestyksellä ei enää kehuskella. Keskustelua hallitsee huoli. Säästöt näivettävät opetuksen. Oppimistulokset rapautuvat. Kaiken kukkuraksi koulut ja oppilaat eriarvoistuvat.

”Ei voida tuudittautua, kyllä tässä hirveästi on kehittämistä”, sanoo Opetushallituksen pääjohtaja Aulis Pitkälä.

Hän listaa kehittämiskohteiksi opetusmenetelmät, tieto- ja viestintätekniikan paremman hyödyntämisen ja taito- ja taideaineiden aseman parantamisen.

Kesäkuussa hallitus lopulta hyväksyi vuonna 2016 voimaan tulevan tuntijaon. Opetushallitus pääsee syksyllä uudistamaan opetussuunnitelman perusteita. Ne ohjaavat opetuksen sisältöä koko maassa.

”Se on tärkeää, jotta saadaan eteenpäin myös pedagogista muutosta”, Pitkälä sanoo. ”Nythän olemme Suomessa vielä opettamiskeskeisessä järjestelmässä. Pitäisi kiinnittää enemmän huomiota oppimiseen.”

Pitkälän mukaan perusopetukseen iskevät lähivuosina säästöt, kuntien valtionosuuksien leikkaukset ja indeksien jäädyttäminen. Ne uhkaavat vievät senkin vähän, mitä nyt on.

”Säästöjen osalta tuleva tilanne on hirvittävän hälyttävä, pelottavakin.”

Pitkälän mielestä olisi viisautta ajatella myös tulevaa. Koulutusjärjestelmän pitäisi antaa lapsille ja nuorille sellaiset valmiudet, että he pärjäävät kovassa kansainvälisessä kilpailussa vielä vuosien päästäkin.

Nyt tiedetään, että sitä viisautta oli 40 vuotta sitten. Suomi siirtyi silloin uudenlaiseen koulujärjestelmään, peruskouluun. Sen johtoajatus oli oppilaiden tasa-arvo.

Moni piti sitä täytenä haihatteluna.

Peruskoulu-uudistus alkoi Lapista elokuussa 1972. Lapin koululaiset tekivät historiaa. Helsinkiin uudistus ehti vuonna 1978.

Uudistus toi kokonaiset ikäluokat yhteen. Samoissa luokissa opiskelivat kaikki lapset, riippumatta asemasta, varallisuudesta, lukuhaluista tai lahjoista. Oli yhteiset opettajat, läksyt, kouluruuat, välituntileikit ja käytöstavat.

Yhteiskunta muuttui tasa-arvoisemmaksi.

Siihen saakka Suomessa oli ollut rinnakkaiskoulujärjestelmä. Se oli jakanut lapset kahteen ryhmään jo neljän kansakouluvuoden jälkeen.

Toiset olivat päässeet oppikouluun, joka avasi viiden keskikouluvuoden jälkeen tien lukioon ja korkeakouluihin. Toiset olivat menneet vielä kahdeksi vuodeksi kansakouluun ja sen jälkeen kaksivuotiseen kansalaiskouluun. Sieltä saattoi jatkaa vain ammattikouluun.

Oppikoulut olivat olleet usein yksityisiä ja yleensä maksullisia. Kansalaiskouluun olivat menneet ne, joiden vanhemmilla ei ollut varaa tai halua maksaa.

Esimerkiksi Helsinkiin oli jo syntynyt laajoja alueita, joilla oli lähes yksinomaan oppikoululaisia. Moni piti rinnakkaiskoulujärjestelmää osana mennyttä maailmaa.

Silti kaikille yhteistä peruskoulua edelsi ankara poliittinen kiistely. Yhtenäinen koulu oli tuohon aikaan ajatuksena radikaali – ja monien mielestä sosialistinen.

Oppikoulun opettajat olivat kauhuissaan. He eivät halunneet peruskoulua. Tuntui aivan mahdottomalta, että vaativat opit pitäisi saada perille yhtäaikaa kaikille, myös niille kaikkein surkeimmille oppilaille.

1960-luvun puolivälissä Maalaisliiton johtoon nousi uusi nuori puheenjohtaja Johannes Virolainen. Hän vei puolueensa vasemmiston ja liberaalien seuraksi peruskoulun kannalle.

Alkoi tapahtua: 1965 opetusministeriö asetti L. Arvi Poijärven koulunuudistustoimikunnan, 1967 aloittivat kokeilukoulut ja 1968 säädettiin laki yhdeksänvuotisesta, kaikille yhteisestä peruskoulusta.

Uudessa peruskoulussa kaikille alettiin opettaa kahta kieltä. Toisesta kotimaisesta tuli pakollinen. Matematiikassa alettiin opettaa joukko-oppia, mutta se jäi kokeiluksi.

Kielissä ja matematiikassa säilytettiin vielä tasokurssit, joiden alimmilta tasoilta ei voinut jatkaa lukioon ilman lisäsuoritusta. Tasokursseista luovuttiin 1985.

Tasa-arvon lisäksi uuden koulun kantaviin aatteisiin kuului solidaarisuus. Ne, jotka oppivat nopeasti ja helposti, saattoivat auttaa heikompia.

Idylli ei aivan toteutunut. Järjestyshäiriöitä oli paikoin paljon. Kaupunkien lähiöt täyttyivät 1970-luvulla maaltamuuttajista, ja monissa perheissä oli ongelmia. Ne näkyivät koulussa lasten rauhattomuutena.

Opettajien aika kului hitaimpien ja levottomimpien kanssa. Tästä nousi kysymys, kuka tukee lahjakkaita.

Keskustelu kävi kiivaana. Maaliskuussa 1973 Suomen Kuvalehden kannessa oli opetusministeri Ulf Sundqvist. Sisäsivun otsikko kuului ”Tällä miehellä on mutkaton ohjelma: tulevaisuuden kansasta tehdään tasapäinen”.

Pisa-testien tulokset ovat osoittaneet huolen turhaksi: Suomella on erittäin vähän heikkoja oppilaita, mutta myös valtavasti huippuja. Hyvä esimerkki on luonnontieteiden osaaminen vuoden 2009 Pisa-tutkimuksessa. Kahdelle ylimmälle osaamistasolle sijoittui suomalaisoppilaista 19 prosenttia.

Enemmän huippuja oli vain Shanghaissa (24 prosenttia) ja Singaporessa (20 prosenttia).

Silti keskustelu tasapäistämisestä ja lahjakkaiden tarpeista jatkuu yhä. Viime keväänä Suomen Kuvalehti ja Opetusalan Ammattijärjestö OAJ tekivät Peruskoulu 40 vuotta -kyselyn, jossa kysyttiin opettajien näkemyksiä nykyperuskoulusta.

Kyselyn mukaan yksi opettajien suurimmista huolista oli vanha tuttu: lahjakkaille lapsille ei ole riittävästi aikaa.

Mutta enää sitä ei ole heikoillekaan.

’Koulussa ’pöljin porukka’ hallitsee ja parhaat joutuvat kärsimään”, kirjoittaa yksi Peruskoulu 40 vuotta -kyselyyn vastanneista opettajista.

Toinen lisää:

”Erittäin hyvät oppilaat kärsivät eniten, sillä aikaa heidän eriyttämiseensä ei ole. Myös heikohkot kärsivät, sillä suuremman tuen tarvitsijoita on paljon.”
Kyselyn mukaan 62 prosenttia peruskoulun opettajista on sitä mieltä, että heillä ei ole tarpeeksi aikaa oppilaille. Opetusta pitäisi eriyttää kunkin oppilaan tasoon sopivaksi, mutta se on käynyt vaikeaksi.

Vuoden 2009 Pisa-aineistosta selvisi, että jo yli puolessa kouluista oppilaita ryhmitellään tason mukaan. Heräsi keskustelu tasokurssien paluusta, mutta niin pysyviä ja jatkomahdollisuuksiin vaikuttavia ryhmittelyt eivät ole.

”Oikein käytettynä ryhmittely toimii hyvin ja on kaikkien etu”, Opetushallituksen Pitkälä sanoo.

Kaikkien opettajien mielestä peruskoulu ei enää pysty antamaan oppilaille tasa-arvoisia lähtökohtia. Etenkin vanhemmat opettajat suhtautuivat Peruskoulu 40 vuotta -kyselyssä kriittisesti koulun mahdollisuuksiin: yli 50-vuotiaista opettajista 54 prosenttia oli sitä mieltä, että peruskoulu ei anna tasa-arvoisia lähtökohtia. Alle 30-vuotiaista tätä mieltä oli vain 14 prosenttia.

Kodin ja koulun yhteistyöstä on puhuttu niin kauan kuin peruskoulu on ollut olemassa. Suuri osa vanhemmista huolehtii asioista kuten pitääkin, mutta silti opettajat kokevat usein jäävänsä yksin.

He eivät kaipaa vanhemmilta ihmeitä vaan toivovat, että nämä huolehtisivat perusasioista. Komentaisivat lapset ajoissa nukkumaan, laittaisivat kunnon aamiaisen, vahtisivat läksyjen tekoa, kokeisiin lukua ja tavaroiden pakkaamista reppuun ja tulisivat vanhempainiltoihin.

Opettajien mielestä vanhemmuus on kateissa myös hyväosaisilta.

”Osa vanhemmista on niin hukassa, että ope joutuu pikemminkin tukemaan ja neuvomaan heitä”, kirjoittaa yksi opettaja.

Monelle lapselle riittäisi, että vanhemmat näyttäisivät olevansa kiinnostuneita tämän koulunkäynnistä.

Eriarvoistumista lisäävät myös ne vanhemmat, jotka asettavat oman lapsensa edun kaiken muun edelle.

”Ennen sanottiin, että vain parasta minun lapselleni. Nyt sanotaan, että vain minun lapselleni parasta”, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen.

Opettajien mukaan nämä vanhemmat suhtautuvat kouluun hyökkäävästi, puolustavat lapsiaan muita kuulematta ja ovat valmiita vaikka käräjille. He vaativat jälkikasvulleen palvelua, ja sen tulisi mieluiten olla yksilöllistä.

Nyky-yhteiskunnassa korostetaan yksilöllisyyttä.

Se uhkaa yhtä peruskoulun kantavista ideoista, lähikouluperiaatetta.

Kun peruskoulu-uudistus tehtiin, järjestelmästä rakennettiin kunnallinen. Yksityiskouluja on Suomessa vain kourallinen, ja ne ovat lähinnä kristillisiä ja steinerkouluja.

Kunnallisuuden lisäksi koulujen tasaveroisuus turvattiin sillä, että kukin lapsi meni kotiaan lähinnä olevaan kouluun. Vanhemmat eivät siis päässeet koulua valitsemaan.

Kouluille on annettu mahdollisuus erikoistua, painottaa vaikkapa musiikin tai liikunnan opetusta. Samalla kaikille on annettu tasaveroinen mahdollisuus hakea painotettuun opetukseen.

Vaivihkaa on syntynyt järjestelmä, joka antaa mahdollisuuden koulun valitsemiseen. Painotettuun opetukseen hakeutuvat innokkaimmin hyvin toimeentulevien perheiden vesat. Koulut ovat alkaneet jakautua jyviin ja akanoihin.

”Perusopetuksessa hyvin laaja kouluvalintamahdollisuus ei ole järkevää”, sanoo Opetushallituksen Aulis Pitkälä. ”Lähikouluajattelua pitäisi nyt vahvistaa. Pitäisi lähteä siitä, että lähikoulu on se paras.”

Todellisuudessa kaikilla oppilailla ei ole samoja mahdollisuuksia hakea painotettuun opetukseen, Pitkälä muistuttaa.

Vanhempien tuen ja kannustuksen lisäksi se vaatii usein myös heidän resurssejaan: koulua varten on ehkä hankittava oma soitin tai tavallista paremmat liikuntavarusteet, ja pitkä koulumatkakin saattaa sujua parhaiten vanhempien kyydissä.

Turun koulumarkkinoista tehty tutkimus kertoo, että kaupungin yläkoululaisista enää vajaat 60 prosenttia käy koulua aivan tavallisella luokalla. Muut ovat painotetuilla luokilla, ja painotuksista suosituimpia ovat musiikin ja liikunnan lisäksi kielet.

Puolet on valinnut painotetun opetuksen jo alakoulussa, ensimmäiseltä tai kolmannelta luokalta alkaen. Valinnan ovat siis tehneet vanhemmat.

Kouluvalintaa tapahtuu muutenkin. Kun lapsiperhe etsii itselleen kotia, yksi valintaan vaikuttava tekijä voi olla koulu. Eliitillä on varaa hakeutua sinne, missä hyvämaineiset koulut ovat.

Ympäristön paine tekee osansa.

”Isoissa kaupungeissa koulujen opettajat ja oppilaat valikoituvat hyviin ja huonoihin kouluihin. Media lisää ’tutkimuksillaan’ löylyä ja vanhemmat menevät kuin sopulit perässä”, kuvaa opettaja Peruskoulu 40 vuotta -kyselyssä.

Erot koulujen välillä ovat kasvaneet. Vielä 2000-luvun alkupuolella koulu selitti Pisa-tutkimuksessa oppilaiden välisistä eroista noin viisi prosenttia.

Viime vuosikymmenen lopulla koulun osuus eroihin oli jopa kymmenen prosenttia.

Eivätkä koulujen erot johdu siitä, että opetus olisi toisessa huonompaa kuin toisessa.

”Oppimistuloksia selittää kaikkein voimakkaimmin äidin koulutustaso”, Aulis Pitkälä sanoo.

Kun koulutetut, hyväosaiset vanhemmat laittavat lapsensa hyvämaineisiin kouluihin, syntyy kierre, jossa koulut jakautuvat jyviin ja akanoihin.

Keväällä 2011 oppimistulosten arviointiin osallistuneilta oppilailta kysyttiin ensimmäistä kertaa heidän vanhempiensa koulutustaustaa. Oppimistulosten ja vanhempien koulutuksen yhteys oli selvä. Myös koulujen eroilla oli suora yhteys oppilaiden vanhempien koulutukseen.

Opetusministeriö on päättänyt, että koulujen väliset erot oppimistuloksissa puolitetaan vuoteen 2020 mennessä. Niille, joiden tulokset ovat nyt heikkoja, annetaan enemmän resursseja.

Avuksi on esitetty uutta rahoitusmittaria, joka ottaisi huomioon koululaisten vanhempien koulutustaustan. Selvitysmiesten toukokuussa esittämä indikaattori perustuisi niiden 30-54-vuotiaiden kuntalaisten määrään, joilla ei ole peruskoulun jälkeen suoritettua tutkintoa.

Myös kuntien erot kasvavat. Toisilla on enemmän varaa ja halua sijoittaa koulutukseen, toisilla vähemmän.

Kouluille on säädetty minimituntimäärä, joka niiden on kunakin vuonna tarjottava oppilailleen. Useimmat kunnat antavat opetusta enemmän, sillä tuntiminimi on niukka vaadittujen asioiden opettamiseen.

Noin neljännes opetuksen järjestäjistä opettaa kuitenkin eka- ja tokaluokkalaisia vain minimin verran, viidesluokkalaisille vähimmäismäärän opetusta tarjoaa lähes viidennes kunnista.

Lähivuodet huolettavat myös OAJ:n Luukkaista.

”Euroopan talouden taantuma näkyy viiveellä Suomessa ja kuntataloudessa vielä vähän myöhemmin”, Luukkainen muistuttaa. ”Meille on tulossa kovat ajat.”

Luukkainen ottaa Vantaan esimerkiksi pelottavasta säätämisestä. Reilu vuosi sitten kaupunki päätti sijoittaa erityisoppilaat tavallisiin luokkiin. Viime kesäkuussa kaupunki teki säästöpäätöksen, joka vähensi kouluavustajien määrää rajusti. Moni opettaja jää yksin huolehtimaan luokasta, jossa on jatkuvaa huomiota vaativa erityisoppilas.

”Tässä käy huonosti”, Luukkainen sanoo.

Erityisoppilaat on nyt integroitu tavallisiin luokkiin koko maassa. Peruskoulu 40 vuotta -kysely kertoo, että se on lisännyt ja vaikeuttanut opettajien työtä merkittävästi. Opettajat eivät sinänsä vastusta integrointia, mutta he kokevat tulleensa petetyiksi: resursseja piti tulla lisää, mutta niin ei käynyt.

Kun kuntien valtionosuudet tippuvat, resurssit saattavat pienentyä vielä monessa koulussa.

Aulis Pitkälä muistuttaa, että koulusta säästäminen on vaikeaa, sillä suurin menoerä ovat palkat.

”Ja jos niistä säästetään, suurenevat ryhmäkoot tai lähtevät avustajat.”

Opetushallitus ei aio jäädä katselemaan sivusta, miten säästöt mahtavat koulua kohdella. Se on jo esittänyt, että jokaisen kunnan pitäisi tehdä koulutussuunnitelma. Olisi asetettava tavoitteita ja kehitettävä koulua tietoisesti, Pitkälä kertoo.

”Valtionapuja ei saisi, jos suunnitelmaa ei olisi.”

Peruskoulun alku oli innostuksen aikaa. Silloin uudistettiin myös opetusmenetelmiä. Ajatuksena oli tehdä koulusta toiminnallinen – paikka, jossa opittaisiin myös tekemällä.

Aulis Pitkälä näkee, että nyt tarvittaisiin samanlaista innostusta. Koulu on toki muuttunut paljon 1970-luvun alusta, mutta nyt olisi aika tehdä uudistus, joka tuolloin jäi puolitiehen.

1970-luvulla uudistusresurssit alkoivat käydä vähiin ja samaan aikaan yhteiskunnan tietomäärä jatkuvasti kasvoi. Tuntui, että oppilaillekin oli sitä tietoa jaettava. Niinpä toiminnallisuus jäi.

Peruskoulusta tuli teoreettisempi kuin oli ajateltu. Opettaja puhui, lapset kuuntelivat ja pänttäsivät.

Nykylapsia on vaikea saada innostumaan sellaisesta koulusta. Pitkälän mukaan se voi olla yksi syy siihen, että oppimistulokset ovat heikentyneet kuluneen vuosikymmenen aikana. Pudotusta on tullut matematiikassa noin numeron verran, ja sama näkyy äidinkielessä ja luonnontieteissä.

Pitkälä uskoo, että uudet opetussuunnitelman perusteet, joita nyt aletaan tehdä, ovat väline pedagogisen uudistuksen toteuttamiseen.

Pääjohtaja haluaisi nähdä oppimisyhteisöjä, joissa kaikki ottavat vastuuta oppimisesta. Opettaja johtaa, mutta oppilaat tekevät. Oppimisesta tulee monimuotoisempaa.

”Joku oikein lahjakas voi vaikka opettaa muita. Siinä oppii itse vielä paremmin, ja samalla oppii esiintymistä, kommunikointia ja vuorovaikutusta.”
Taitavat koulut ja opettajat osaavat tämän jo nyt, Pitkälä sanoo.

Yksilöllisyyden vaatijoita hän muistuttaa siitä, että nyky-yhteiskunnassa tarvitaan muutakin.

”Näyttäisi siltä, että ne taidot mitä työelämässä tarvitaan, perustuvat pitkälti yhteistyöhön. Siihen suuntaan tulisi viedä perusopetustakin.”

Suomalainen koulu on menestynyt, koska se on meidän silmäterämme, sanoo Jaakko Itälä, yksi peruskoulun isistä.

Itälä aloitti jo 1950-luvun lopussa vaikuttamis- ja suunnittelutyön koulun uudistamiseksi. Hän toimi opetusministerinä 1970-luvun alussa, peruskoulu-uudistuksen kynnyksellä, ja toistamiseen 1970-luvun lopussa, uudistuksen tullessa valmiiksi.

”Yli puoluerajojen poliitikot ovat aina olleet kiinnostuneita koulusta”, Liberaalista kansanpuoluetta edustanut Itälä sanoo. ”Ja Jumalan kiitos ovat. Koulu on saanut kohtalaisesti resursseja.”

Peruskoulua on kannatellut myös suomalaisten vahva usko koulutukseen. Oppi on auttanut Suomea menestymään, ja monelle suomalaiselle hyvin hoidettu koulu on ollut tie sosiaaliseen nousuun.

Peruskoulun hyvästä tasosta Itälä kiittää pitkälti opettajainkoulutusta. Opettajien yliopistokoulutus kuuluu peruskoulun kulmakiviin. Meillä opettajan ammatti on haluttu, luokanopettajaksi pääsee opiskelemaan alle kymmenen prosenttia hakijoista.

Itälän mielestä nykyperuskoulu näyttää voivan suhteellisen hyvin.

”Kun vain säilytetään lasten elävä kiinnostus kouluun.”

Toinen tärkeä asia on Itälän mielestä kouluyhteisön viihtyvyys. ”Sillä tarkoitan, että koulun pitää on turvallinen. Se ei saa olla pelottava eikä masentava paikka, ja erilaisuus pitää hyväksyä.”

Itälä toimi 1960-luvun lopulta 1990-luvun lopulle Mannerheimin Lastensuojeluliitossa. Liitto aloitti tukioppilaiden kouluttamisen 1972 ja on työskennellyt koulukiusaamista vastaan jo pitkään.

Opetusministerinä ollessaan Itälä sai vastata jatkuvasti samaan kysymykseen: Miten kaikki erilaiset lapset voivat olla samassa koulussa?
Siihen muotoutui jo vakiovastaus.

”Eivät siksi, että heidän luultaisiin olevan samanlaisia tai että heistä tulisi samanlaisia”, Itälä kertaa.

”Vaan siksi, että kaikesta erilaisuudestaan huolimatta he tarvitsevat niin paljon samoja tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä kykyä toimia erilaisten ihmisten kanssa.”

Lähteet: Erkki Aho: Myrskyn silmässä. Kouluhallituksen puheenjohtaja muistelee. Edita 1996; Jaakko Itälä: Kutsumuskoulu. WSOY 1995; Peruskoulun historiaa -radiosarja, Yle Radio 1, 2011.

Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa Suomen Kuvalehden numerossa 32/2012.