"Onhan se selvä, että enemmistö päätoimittajista on miehiä”
Vaikka journalismi kirjoittaa tasa-arvosta, toimituksissa se ei aina näy: useimpia suomalaisia sanomalehtiä johtavat miehet.
”Talouselämän Emilia Kullas, Ilkan Satu Takala, Ilta-Sanomien Ulla Appelsin, STT:n Minna Holopainen”, listaa Päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtaja Arno Ahosniemi. ”Aika paljon on näkyviä naisia.”
Lopputulema on kuitenkin, ettei läheskään tasavertaista määrää: ”Onhan se ihan selvä, että enemmistö päätoimittajista on miehiä.”
Kysymys päätoimittajien sukupuolesta nousi esiin, kun valtioneuvoston viestintäjohtaja Päivi Anttikoski kertoi Suomen Kuvalehdelle tiensä Aamulehden päätoimittajaksi katkenneen äitiyteen. Alma-median toimitusjohtaja Kai Telanne oli todennut Anttikoskelle, ettei kymmenenvuotias lapsi pärjää isänsä kanssa eri kaupungissa kuin äiti.
Tasa-arvo ei toteudu toimituksissa, vaikka ne uutisoivat usein näkyvästi siihen liittyvistä aiheista.
Suomessa oli toukokuun 2018 lopussa 25 seitsemän kertaa viikossa ilmestyvää sanomalehteä. Niistä vain seitsemällä on naispäätoimittaja: Ilkalla Satu Takala, Kymen Sanomilla Heidi Ekdahl, Itä-Savolla Jaana Rautio-Teijonmaa, Etelä-Saimaalla Eeva Sederholm, Uusimaalla Anne Lahnajärvi, Aamupostilla Laura Ääri ja Hufvudstadsbladetilla Susanna Ilmoni.
Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja, päätoimittaja ja kolme neljästä toimituspäälliköstä ovat kaikki miehiä. Samoin Aamulehden päätoimittaja ja toimituspäällikkö.
Molemmissa iltapäivälehdissä vastaava päätoimittaja on tällä hetkellä mies, Ilta-Sanomissa toisena päätoimittaja on Ulla Appelsin. Syyskuussa tilanne muuttuu, kun Erja Yläjärvi aloittaa Iltalehden vastaavana päätoimittajana.
Myös Suomen Kuvalehden päätoimittaja ja molemmat toimituspäälliköt ovat miehiä.
Näin, vaikka naisten osuus toimituksissa on kasvanut nopeasti jo 1960-luvulta alkaen. Vuonna 2018 Journalistiliittoon kuuluu 2 089 nais- ja 1 315 mieslehtitoimittajaa. Sekä liiton toimituspäällikkö- että opiskelijajäsenistä yli kaksi kolmasosaa on naisia.
Ahosniemi uskoo, että tulevaisuudessa naisia tullaan näkemään päätoimittajina lisää, sillä keskijohdossa heidän osuutensa on nyt merkittävä.
Päätoimittajien yhdistykseen ei ole myöskään ikinä kantautunut valituksia sukupuolisyrjinnästä.
”Olisi aika miettiä myös sitä, millaiset sukupuolijakaumat naistenlehdissä on.”
”Valinnan tekevien yhtiöiden hallituksissa istuu usein varsin paljon miehiä.”
Journalistiliittoon sukupuolisyrjinnästä sen sijaan on valitettu. Puheenjohtaja Hanne Ahon mukaan kyseessä ei ole kovin yleinen ongelma, mutta valituksia tulee esimerkiksi siitä, että mies on nostettu samoista lähtökohdista toimitusjohtajaksi naisen ohi.
”Tällaisiin tapauksiin on vaikea puuttua, elleivät ne ole erittäin räikeitä.”
Kyse ei ole vain päätoimittajien määrästä, vaan siitä, kuinka näkyvillä paikoilla he ovat. Naistenlehdissä ja paikallislehdissä on runsaasti naispäätoimittajia, ja Journalistiliittoon kuuluu enemmän naispuolisia päätoimittajia kuin miespuolisia. Näkyvimmillä paikoilla on kuitenkin enemmän miehiä.
Liiton tilastot eivät myöskään kerro koko totuutta, sillä suuri osa päätoimittajista ei kuulu Journalistiliittoon.
Kahden päätoimittajan toimituksissa on myös toisinaan ollut nainen niin sanottuna kakkospäätoimittajana, mies vastaavana.
Eroja on uralla etenemisen lisäksi myös palkoissa. Journalistiliiton työmarkkinatutkimuksen mukaan huhtikuussa 2016 kaikkien liittoon kuuluvien miestoimittajien keskimääräinen kokonaisansio oli 3 882 euroa kuussa, kun taas naisten vastaavasti 3 579 euroa.
”Naisen euro” on siten noin 92 senttiä.
Alan sisällä on Ahon mukaan käyty keskustelua siitä, miksi ylin johto on pysynyt miesten käsissä, vaikka naistoimittajien määrä on lisääntynyt.
”Pitää muistaa, ketkä päätoimittajia palkkaavat. Valinnan tekevien yhtiöiden hallituksissa istuu usein varsin paljon miehiä.”
Naisten tie toimituksiin aukesi jo 1920-luvulla, kun suomalainen toimittajakoulutus kehittyi. Myös päätoimittajina naisia on nähty jo vuosisadan ajan. Maria Ramstedt päätoimitti Savonlinna-lehteä vuosina 1889–1894 ja Valma Kivitie Savonmaata vuosina 1926-1932. Molemmat naiset perivät viran miehiltänsä.
Vielä 1940-luvulla toimitussihteereiksi ei yleensä otettu naisia, sillä heidän ominaisuuksiaan ei pidetty sopivina. Miesten mielestä naiset eivät olleet tarpeeksi kunnianhimoisia eikä heillä ollut kykyä tekstin tiivistämiseen tai raskaista aiheista kirjoittamiseen.
”Toimitussihteerin työn ajateltiin olevan naisille yksinkertaisesti liian vaativaa”, kertoo tutkijatohtori Heidi Kurvinen Turun yliopistosta.
1960-luvulta alkaen naisten määrä toimituksissa on lisääntynyt tasaisesti ja 1980-luvulla naisia alettiin ulkoa tulevan paineen ansiosta valita keskijohdon tehtäviin.
”Ei haluttu näyttää liian vanhanaikaisilta”.
Keskijohdosta ei kuitenkaan usein edetty pidemmälle. Eikä edetä vieläkään.
”Pitää olla yhtä hyvä kuin miestoimittaja, mutta mielellään vähän parempi.”
Lasikattoa on perusteltu eri aikoina eri tavoin. Kun ei enää vedottu naisten vajallisiin älynlahjoihin esitettiin esimerkiksi, etteivät naiset hakeudu tai halua johtotehtäviin.
Välillä on lipsahtanut karkeitakin möläytyksiä. Helsingin Sanomissa 27. kesäkuuta 2006 julkaistussa Esa Mäkisen artikkelissa ”Miehet hallitsevat sanomalehtiä” Turun Sanomien silloinen toimitusjohtaja Keijo Ketonen perusteli johtoportaan naisten vähäistä määrää seuraavasti:
”Elämän kulku on tämä: miehet tekevät ja naiset saavat lapsia. Se on tässä se suurin este. Kun valitset jonkun nuoren etelän naisen tehtävään, seuraava ilmoitus on äitiysloma. Ei lehti voi tulla toimeen ilman vastaavaa päätoimittajaa.”
Syyt siihen, etteivät naiset hae johtotehtäviin, voivat myös johtua toimitusten kulttuurista, eikä naisten puuttuvasta kunnianhimosta. Kurvisen mukaan osa hänen tutkimukseensa vastanneista naisista kertoi miestoimittajien vaikeuksista suhtautua naispäälliköihin. Jotkut kokevat, että heiltä odotetaan sukupuolen vuoksi enemmän.
”Pitää olla yhtä hyvä kuin miestoimittaja, mutta mielellään vähän parempi.”
Välillä urakehitystä ohjailevat myös pienet valinnat työputken alussa. Kesätoimittaja voi saada kirjoitusalueita sukupuolen mukaan ja myöhemmin nämä aiheet nähdään hänen erikoisalanaan.
Tiedotusopin dosentti ja Tampereen yliopiston lehtori Iiris Ruoho muistuttaa, että syy palkkauspäätöksiin on tuskin koskaan suoraan se, että hakija mielletään mieheksi tai naiseksi. Sen sijaan sukupuolisyrjintä on syvällä yhteiskunnan rakenteissa.
Toimitusten kulttuureissa voidaan arvostaa tiettyjä asioita kuten verkostoja. Esimerkiksi maakuntalehtien alueilla näitä verkostoja on saattanut syntyä miehille enemmän ja helpommin kuin naisille.
Henkilökohtaisilla kokemuksilla syrjinnästä on Ruohon mukaan merkitystä, koska ne voivat johtaa jopa siihen, ettei nainen hae johtotehtäviin. Erityisen tärkeää olisi kuitenkin puhua yksilöiden lisäksi yleisistä valtarakenteista, joiden mukaan myös toimituksissa toimitaan.
Keskeiseksi ongelmaksi Ruoho nostaa sen, että journalismi kuvitellaan neutraaliksi.
”Pitäisi edes tiedostaa, että toimimme osana sukupuolittunutta yhteiskuntaa.”
Kaiken sukupuolittuminen näkyy alalla selkeästi: on muun muassa naistenlehtiä ja sitten uutislehtiä. Silti toimituksissa mielellään puhutaan kuin oltaisiin vallan ja ihmisten välissä.
”Journalismi pyrkii pysyttelemään yhteiskunnallisten ristiriitojen yläpuolella tarkkailijana ja epäkohtien korjaajana.”
Toimittajat eivät näe olevansa itse osa ongelmaa.
Juttu on julkaistu 24.7.2018 kello 20.50 ja sitä on päivitetty 25.7. kello 18.02 sekä 26.7. kello 9.51: Lisätty tiedot iltapäivälehtien päätoimittajista. 14.8. kello 14.08: Täsmennetty, että seitsemänpäiväisiä lehtiä oli 25 toukokuun lopussa. Itä-Savo muuttui kuusipäiväiseksi kesäkuussa.