Viestintäjohtaja joka ei pidä julkisuudesta

SK:n toimitus
Talous 14.6.2007 07:48

romantschuk
Fortumin vasta valittu viestintäjohtaja, presidentin lehdistöpäällikkö Maria Romantschuk oli SK:n Hän-muotokuvassa helmikuussa 2006.

Teksti Tia Nikkinen
Kuva Mirva Kakko
(SK 8/2006)

Presidentin lehdistöpäällikkö viihtyy huonosti julkisuudessa. »Inhottaa kaikki tällainen», hän sanoi tarkistettuaan tämän jutun.

»Ihana nähdä sua!»

Naiset halaavat niin innokkaasti, että takana oleva tuolikin kaatuu.

»Se oli eduskunnan ravintolan emäntä», Maria Romantschuk kertoo kaverin kaikottua.

On helmikuun ensimmäinen perjantai, valtiopäivien avajaiset, ja tasavallan Tarja Halonen on edellissunnuntaina valittu jälleen presidentiksi. Se tarkoittaa myös sitä, että Romantschuk jatkaa hänen lehdistöpäällikkönään.

Romantschuk on se mustiin pukeutuva, laiha hahmo, joka seisoo usein uutiskuvissa Halosen taustalla ja antaa tämän nimissä lehtien palstoilla lausuntoja.

Tuttu nimi, vieras ihminen.

Nyt hän istuu hyväntuulisena eduskunnan kuppilan pöydässä, tutussa paikassa politiikan toimittajan ajoilta, ja vastaanottaa ohikulkijoiden onnitteluja »hienosta kampanjasta». Hän ei kyllä ollut itse siinä mukana, valtion virkanainen kun on.

Kainalosauvoihin nojautuva Matti Ahde (sd) vitsailee polvivammansa tulleen Romantschukin työn puolustamisesta. »Ei se Niinistö olisi sinua kuitenkaan ottanut.»

Lehdistöpäällikköä naurattaa. »Mikä minussa on vikana?»

»Ei sinussa ole mitään vikaa. Siksi se ei olisi sinua ottanutkaan.»

Romantschukista kuulee kyllä kaikenlaista, mutta tämä täydellinen tuli nyt ensi kertaa.

Toimittajien nimittävät häntä usein joko erittäin tehokkaaksi ammattilaiseksi, »tosi kiva tyyppi», tai sitten tiukaksi portinvartijaksi, »vähän bitch». Mielipide riippuu tietenkin siitä, onko Romantschuk järjestänyt heille presidentin haastattelun vai ei.

Tänään hän on kyllä tosi kiva. Hän pitää puoliamme kakkujonossa, kun arvovaltaiset kiilaajat yrittävät etuoikealta, hymyilee paljon ja juttelee luontevasti joka toisen vastaantulijan kanssa, niin kuin vain suomenruotsalaiset osaavat.

Voisiko presidenttiä muuten haastatella tätä juttua varten?

»Ei», Romantschuk sanoo hetkeäkään miettimättä.

Ihan vain muutama kysymys…

»Ei.»

Vaaleansiniset kenkäsuojukset suhisevat presidentinlinnan parketilla. Opas viittilöi koululaisryhmää kohti valtiosalia, jossa harvinainen näky poseeraa Suomen Kuvalehdelle.

»Täällä on presidentin lehdistöpäällikkö Maria Romantscheva!»

»Romantschuk», lehdistöpäällikkö oikoo nopeasti.

Opas pyytää kertomaan miten Romantschuk pääsi virkaansa. Tämä muistelee lyhyesti työskennelleensä Tukholman suurlähetystössä lehdistöneuvoksena ja Halosen pyytäneen häntä työhön vuonna 2000.

Ei, ei.

Tämä versio ei kelpaa oppaalle. Hän kertoo ryhmälle Romantschukin sanoneen Haloselle ennen Ruotsiin lähtöään, että hän palaa Suomeen sitten, kun Halosesta tulee presidentti. Eikö?

»Niinhän se meni», Romantschuk hymyilee kohteliaasti, vaikka tilanne on hieman vaivaantunut.

Halosen ja Romantschukin yhteinen taival alkoi jo vuonna 1995, kun silloinen ulkoministeri pyysi silloisen Hufvudstadsbladetin toimittajan lehdistöavustajakseen. Tämä suostui »kunhan ei tarvitse liittyä puolueeseen, eikä matkustaa paljon». Nuorimmainen lapsi oli vielä niin pieni.

Silloista tointa kesti pari vuotta.

»Luottamussuhde on rakentunut ajan myötä. Ehkä meidän ajatuksenkulkumme on aika samanlaista», Romantschuk arvelee.

Hän selvästi varoo kertomasta liikaa suhteestaan työnantajaansa. Hän kehuu Halosta monessa käänteessä, mutta ei mene henkilökohtaisuuksiin. »Siitä, mitä tässä talossa tapahtuu, ei puhuta ulkopuolisille.»

Lehdistöpäällikköä hieman kismittää, että moni toimittaja on kysellyt hänen aikeistaan siirtyä muihin työtehtäviin.

»Ehkä ne kyttäävät tätä paikkaa», hän heittää. »En tiedä, mistä se huhu on lähtöisin.»

Romantschuk kyllä korostaa pariinkin otteeseen olevansa aina avoin uudelle.

Oli jo silloin, kun hän keskeytti koulun 16-vuotiaana. Ei sitä kauan kestänyt.

»Kolme kuukautta, niin tajusin, ettei elämästä tule mitään, jos ei hanki koulutusta.»

Teini-ikäinen Romantschuk palasi yritysmaailmasta, papereita lajittelemasta, takaisin koulun penkille, tosin ei enää inhoamaansa tyttökouluun – joku raja sentään.

»Olin kasvanut poikien ympäröimänä ja tyttökoulussa oli sellaisia hihittäviä…» kolmen veljen pikkusisko muistelee, puistelee.

Hän ei myönnä olleensa mikään nuori kapinallinen; villi – ehkä, poikatyttö – kyllä, täynnä mielipiteitä – ehdottomasti.

»Ihmettelen nykyajan nuorisoa, kun se ei ole kiinnostunut politiikasta. Minusta politiikka on aina ollut kiehtovaa.»

Ei hän poliitikoksi kuitenkaan halunnut, toimittajan ura kiinnosti. Se oli myös keskimmäisen veljen ammatti.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen hän sai kesätöitä YLEn ruotsinkielisistä radiouutisista ja jäi sille tielle.

Journalismin opintojaan hän ei saanut koskaan päätökseen.

»Siihen aikaan se oli aika yleistä, mutta kyllä se on jälkeenpäin harmittanut.»

Romantschukin työhuoneen ikkunoista näkee Uspenskin katedraalin. »Tämä on Koivistojen entinen olohuone», hän kertoo. Ei leuhkiakseen, vaan sillä äänenpainolla, että ovatpa pienessä asuneet.

Sohvapöydälle on katettu iltapäiväkahvit ja pikkuleivät. Kirsikkapuisessa kirjahyllyssä on liuta valokuvia: lähinnä perheestä, myös muutama kättelykuva maailman johtajien kanssa. Ne ovat taaempana.

Yhdessä kuvassa vietetään Romantschukin vanhempien 60-vuotishääpäivää, koko perhe on koolla. Suku on Ukrainasta lähtöisin, isoisän isä muutti muinoin Viipuriin. Maria kasvoi Helsingin Siltasaaressa.

»Minulla oli aika turvallinen lapsuus. Vanhemmat olivat aina käden ulottuvilla, ainakin äiti.»

Ehkä sen takia Maria Romantschuk tarkistaa aina soittajan, kun puhelin piippaa pöydällä. Muihin yhteydenottoihin hän ei haastattelun aikana reagoi, mutta kun joku lapsista soittaa, hän vastaa: »Mamma…»

Olen puhunut jo liikaa», Romantschuk sanoo, kun olemme päässeet vasta vauhtiin.

Yksityiselämästään hän on kertonut lyhyin, harkituin lausein: tyypillinen toimittaja.

»En ole koskaan kaihtanut työntekoa», hän sanoo. »Aina välillä on käynyt mielessä, että miten se kostautuu perhe-elämään.»

Ääni on hiljainen.

»Kauhean hyvähän minä en siinä mielessä ole ihmissuhdeasioissa, että sitä puolta olisin hoitanut.»

Romantschuk erosi miehestään pari vuotta sitten. Se oli kova pettymys, kenellepä ei.

Ensimmäisestä avioliitosta toimittaja-kirjailija Leif Salménin kanssa hänellä on 22-vuotias tytär, toisesta liitosta 18-vuotias poika ja 11-vuotias tytär.

»Se nyt on klisee, mutta lasten syntymät ovat olleet elämäni hienoimpia hetkiä», Romantschuk sanoo.

Lapset ovat kuulemma jo tottuneita siihen, että äiti matkustaa paljon. Hän on mukana lähes kaikilla presidentin matkoilla, ja niitä on helposti joka toinen viikko.

»Mutta sitten kun olen kotona, olen tosiaan kotona. Vapaa-ajastani olen tarkka.»

Toimittaja-aikoina tästä oli se hyöty, että Romantschukista kehkeytyi varsin nopea työssään. Hän naputti jutut pikavauhtia, sillä lapset piti hakea viideltä tarhasta.

»Vaikka minulla on paljon ystäviä, olen ihan varma, että ilman lapsia tuntisin itseni aika yksinäiseksi.»

Kuka sinut tuntee parhaiten?

Hän miettii.

»Kuka minut nyt oikeasti tuntisi?»

Miettii lisää.

»En tiedä.»
»Pidän ihmisiä kyllä aika etäällä. Tiettyyn pisteeseen pääsee lähelle, mutta aika harva on päässyt ihan liki.»

Miksi?
»Se on itsesuojelua.»

Onko se kannattanut?

»Ehkä ei.»

Haastattelukasetti loppuu. Kauankos tässä on istuttu?

»Kauan!» Romantschuk huomioi. Olemme istuneet tunnin, mutta lehdistöpäällikkö kiemurtelee jo tuolissaan kuin pissahätäinen lapsi kirkonpenkissä. Töihin pitäisi päästä.

Seuraavana päivänä Romantschuk on jo selvästi rentoutuneempi. Farkutkin jalassa. Presidentti on lomalla Italiassa, mutta töitä riittää: amerikkalainen talkshow-isäntä Conan O’Brien saapuu seuraavalla viikolla Suomeen, myös Halosta tapaamaan, ja puhelin soi lakkaamatta.

»Minusta tämä on karannut medialta jo vähän käsistä», lehdistöpäällikkö miettii.

»Kyse ei ole kuitenkaan mistään valtiovierailusta.»

Jos se Romantschukista olisi kiinni, presidentti voisi olla jopa vähemmän julkisuudessa, varsinkin näin vaalien jälkeen, kun on ollut kaikkialla esillä.

»Arvovalta pitää rakentaa taas takaisin. Sitähän kansa haluaa», hän sanoo.

»Voi olla kyllä vanhanaikaista ajatella näin, mutta kun presidentti puhuu, häntä pitää mielestäni kuunnella. Siihen kuuluu se, ettei ole koko ajan äänessä.»

Romantschuk korostaa kuitenkin moneen otteeseen, että Halonen päättää aina itse mihin ryhtyy, ja kabinetin tehtävä on auttaa ja palvella häntä.

»Me kyllä keskustelemme hirveän paljon asioista. Täällä saa olla eri mieltä», hän sanoo.

»Ulkopuolinen voi kokea tietysti niin, että ne ihmiset, jotka ympäröivät vallanpitäjää, voivat vaikuttaa häneen. Itse en koe, että minulla olisi valtaa.»

Samaa sanoo kansliapäällikkö Jarmo Viinanen, Romantschukin toinen esimies.

»Täällä on vain yksi ihminen, joka päättää, ja se on presidentti.»

No, mitä muuta vastausta olisi voinut odottaa? Romantschukia Viinanen sentään arvioi lennokkaammin sanankääntein.

»Maria tuo omat näkemyksensä hyvin spontaanisti esille. Hänen kanssaan työskentely vaatii myös työkavereilta riittävän hyvää itsetuntoa, että pystyy pitämään kiinni omista näkemyksistään.»

Viinasen mukaan Romantschuk sopii työhönsä erinomaisesti.

»Hän on täällä tavallaan ilopilleri ja hänellä on taipumus olla vähän sellainen…»

Kansliapäällikkö asettelee sanojaan.

»Hänellä on hoksottimet kohdallaan.»

Romantschuk hipsii jo linnan käytävällä sukkasillaan, on aika laittaa ulkokengät jalkaan ja lähteä kotiin.

Se on maali!

»Bra!» Maria Romantschuk huikkaa katsomosta.

Hän viettää lauantaita Kirkkonummella nuorimman tyttärensä käsipalloturnauksessa, väestönsuojan uumenissa.

»Tämä on hyvää vastapainoa työlle», Romantschuk sanoo.

»Olen tätä lajia parikymmentä vuotta seurannut, kun molemmat tytöt pelaavat, mutta en osaa vieläkään sääntöjä.»

On vasta puolipäivä, mutta Romantschuk on herännyt jo kuudelta kuskin puuhiin, lukenut ottelutauoilla päivän lehdet, käynyt viereisellä Peuramaan ladulla 40 minuutin hiihtolenkillä ja ehtinyt myös pesettää autonsa.

Seuraavalla tauolla hän aikoo ruokakauppaan.

Ei hän kuulemma aina ole ihan näin puuhakas.

Seuraavana aamuna hän aikoo nukkua pitkästä aikaa pitkään; edellinen viikonloppukin meni presidenttitapaamisessa Dresdenissä Saksassa.

»Oj!» Pallo meni taas melkein maaliin.

»Se oli mun tytär», mamma kehaisee.

Voitokkaan ottelun jälkeen Romantschuk käy kysymässä valmentajalta luvan, josko saisi viedä tyttärensä ja tämän kaverin hampurilaiselle, vaikka loppuottelu on vielä edessä.

He keskustelevat tovin.

Lopulta lupa heltiää, jos käydään nopeasti.

Kuka?
Nimi:
Maria Charlotta Elisabeth Romantschuk
Ikä: 49
Syntymäpaikka: Helsinki
Kotipaikka: Helsinki
Koulutus: ylioppilas
Työ: presidentin lehdistöpäällikkö
Perhe: eronnut, kolme lasta
Harrastukset: teatteri, lukeminen, sauvaliikunta

Keskustelu

Mielenkiintoinen haastattelu.

Eikos Romantschukilla ollut pitka suhde entisen tyonantajansa kanssa siis Halosen. Onhan tasta paljonkin puhuttu, mutta molemmat ovat vaan niinb varovaisia etta KAAPISSA LUURANGOT KOLISEE.

Vapaassa nmaassa saa olla vapaasti ihan kenen kanssa haluaa, mutta silti tallaiset asiat voivat olla julkisia, menihan Islanninkin paaministeri naimisiin naisen kanssa, eihan siina mitaan pahaa ole. No nyt tyton tyllerot kerrotte reilusti uteliaalle kansallenne onko Pena vaan ja tuhannet muutkin oikeassa vai perati vaarassa.

Pena vaan.

Näitä luetaan juuri nyt