Veloilla on eroa: Asuntolaina ei ole sama asia kuin valtion velka

Talous 5.8.2011 06:00

Monet euromaat ja muun muassa Yhdysvallat ovat korviaan myöten veloissa. Velkakriisin arvellaan pahimmillaan johtavan uuteen taantumaan.

Mutta mitä se tarkoittaa, kun valtio on velkaa? Valtio lainaa rahaa eri periaatteilla kuin kansalainen ottaa asuntolainaa, eikä näitä kahta asiaa kannata samaistaa keskenään.

Kysymyksiin veloista vastaa Aktian pääekonomisti Timo Tyrväinen.

Näyttö kertoo Yhdysvaltain velan määrän reaaliajassa 6th Avenuella New Yorkissa. Kuva Stan Honda / AFP / Lehtikuva.

Miksi valtio ottaa velkaa?

Julkisen velan ottaminen on järkevää ja perusteltua, kun se pitkässä juoksussa tukee kansakunnan elinolojen paranemista, ja kun velkasumma pysyy sellaisena, että sen hoitokulujen kanssa pystytään elämään, Tyrväinen sanoo.

Velkaa otetaan budjetin alijäämän paikkaamiseen, mutta käyttötarpeen voi jakaa myös pitkän ja lyhyen aikavälin kuluihin. Pitkällä aikavälillä voidaan haluta investoida esimerkiksi tieverkon rakentamiseen tai yliopistojen kehittämiseen, jos sen uskotaan tuottavan tuloja tulevaisuudessa.

Tässä mielessä valtio toimii kuten yritys. ”Logiikka on samantapainen kuin siinä, että hankitaan paperikone, sijoitetaan se oikeaan paikaan ja pidetään huolta, että paikalla on osaava henkilöstö”, Tyrväinen sanoo.

Velalla pyritään parantamaan elinoloja tulevaisuudessa. ”Jos velkaa käytetään ensi sijassa juoksevan kulutuksen tukemiseen, se ei ole järkevää politiikkaa.”

Lyhyellä aikavälillä lainarahaa voidaan käyttää talouden tukemiseen ohimenevissä vaikeuksissa.

”Kun finanssikriisi iski, oli tärkeää yrittää rajoittaa sen negatiivisia vaikutuksia. Yksi tehtävä oli helpottaa kriisin kärjistymisestä aiheutuneita yritysten ohimeneviä rahoitusvaikeuksia”, Tyrväinen sanoo.

”1990-luvun lamassa kaatui yrityksiä, jotka olivat elinvoimaisia ja joilla oli toimivia tuotteita. Tällä kertaa niin ei samassa mitassa tapahtunut.”

Mitä valtion velka on?

Valtio lainaa rahaa laskemalla liikkeelle velkakirjoja, jotka myydään kotimaisille ja ulkomaisille korkosijoittajille. Valtio sitoutuu lunastamaan velkakirjat takaisin lainan erääntyessä ja maksamaan lainalle korkoa. Tyypillisesti puhutaan viiden, kymmenen tai jopa 30 vuoden valtionlainoista.

Toisin kuin vaikkapa asuntolainaan, jossa asunto toimii velan vakuutena, valtion velkakirjoihin ei liity vakuuksia. On vain valtion maine ja uskottavuus. Luotettavaksi sijoituskohteeksi koetut maat saavat rahaa matalammalla korolla.

Epävarmassa tilanteessa laina-aika voi olla huomattavan lyhyt. Esimerkiksi Kreikka on myynyt jopa kolmen kuukauden valtionlainoja.

Velkakirjoilla käydään kauppaa. ”Yhdysvallat ja Saksa ovat poikkeuksellisen vahvassa asemassa, sillä niiden valtionvelkakirjojen markkinat ovat suurimmat ja likvideimmat”, Tyrväinen sanoo. Se tarkoittaa sitä, että velkakirjan omistaja saa muutettua sijoituksensa tarpeen tullen helposti rahaksi myymällä velkakirjansa eteenpäin.

Voiko valtio jättää velkansa maksamatta?

Valtion ei kannata jättää erääntyvää velkaa maksamatta, sillä se estää sitä saamasta uutta rahoitusta. ”Silloin valtio päätyisi nopeasti tilanteeseen, jossa se ei pystyisi esimerkiksi maksamaan palkkoja tai eläkkeitä”, Tyrväinen sanoo.

Valtioiden rahoitustarve ei tule yllätyksenä, sillä velkakirjojen erääntymispäivät ovat koko ajan tiedossa. Näin esimerkiksi Kreikan rahoitustarpeiden aikataulut on tiedetty jo etukäteen.

Tavallisesti valtiot maksavat vanhoja velkojaan laskemalla liikkeelle uusia velkakirjoja. Jos korko on noussut aiemmasta, uusi velkaerä alkaa nostaa koko valtionvelan keskikorkoa ylöspäin. Hetkellinen koron nousu vaikuttaa kuitenkin vain uuteen lainaan, ei kaikkeen valtionvelkaan. Tilanne on vaikeampi, jos epäluottamus ja sen aiheuttama korkotason nousu kestävät pitkään.

Yksityishenkilöiden täytyy tavallisesti maksaa velkansa työiän puitteissa, mutta valtioilla samanlaista rajoitusta ei ole. Valtiot eivät yritä maksaa pois kaikkea velkaansa, vaan ne pyrkivät pienentämään velan määrä korkeintaan pitkällä aikavälillä.

Mielenkiintoinen poikkeus lainaajien joukossa on Venäjä, joka ei 2000-luvun alussa lainannut rahaa kymmeneen vuoteen. Öljyn hinnannousun myötä se onnistui pienentämään kymmenessä vuodessa julkista velkaansa 50 prosentista 8 prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Mikä on liikaa?

Yksi keino valtion velkaantumisen mittaamiseen on laskea velan määrä suhteessa bruttokansantuotteeseen. EU-maiden solmima Maastrichtin vakaus- ja kasvusopimus määrittelee ylivelkaisuuden mitaksi sen, kun velka ylittää 60 prosenttia bkt:stä.

Keskimäärin euroalueen mailla on ollut julkista velkaa 80 prosenttia bkt:stä. Valtionvarainministeriön arvion mukaan Suomen velka on vuonna 2011 noin 44 prosenttia bkt:stä.

Jos bkt kasvaa nopeasti, talouden kasvu hoitaa velkaongelmaa. ”Talous, joka kasvaa hyvin, selviää isommista veloista ja budjetin alijäämistä ilman kumuloituvaa velkaongelmaa toisin kuin Italian tyylinen maa, jossa talouskasvu pyörii 1-1,5 prosentin tienoilla”, Tyrväinen sanoo.

Tyrväinen pitää Yhdysvaltain tilannetta Euroopan tilannetta huolestuttavampana. Yhdysvaltain velka ylitti keskiviikkona jo 100 prosenttia bkt:sta.

”Vuosien ajan ennen finanssikriisiä talouden kasvu oli velkavetoista kasvua. Silloin lainattiin kasvua tulevaisuudesta. Julkinen talous ja kotitaloudet velkaantuivat. Elvytyksessä, joka luojan kiitos toteutettiin, kasvua lainattiin tulevaisuudesta lisää.”

”Finanssikriisin jälkeen useimmat USA:n kasvuennusteet ovat olleen aivan ylioptimistisia. Ennusteet ovat tuudittaneet myös yhdysvaltalaisia poliitikkoja siihen uskoon, että kasvu hoitaa velkaongelman. Nyt alkaa olla totuuden hetki käsillä”, Tyrväinen sanoo.

Tyrväinen muistuttaa, että velkamaiden ongelmat, jotka ovat syntyneet 5-10 vuoden aikana, vievät vähintään saman ajan ratketakseen. Siksi esimerkiksi Kreikkaa tukevat toimet eivät näy välittömästi, vaan niiden vaikutukset selviävät vähitellen. ”Lopputulos on yhdistelmä heitetyn pelastusrenkaan antamasta tuesta ja kriisimaiden omasta rakennesopeutuksesta.”

”Kaikki malttamaton median ja populistipoliitikkojen kommentointi on osoitus siitä, ettei ole käsitystä siitä, miten vaikeita ja pitkäkestoisia nämä prosessit ovat”.