Tapani Yli-Saunamäki epäiltynä: Lue politiikan kummisedän henkilökuva

Talous 20.8.2009 11:29
Tapani Yli-Saunamäki Vaalirahoittaja Tapani Yli-Saunamäkeä epäillään talousrikoksista. Kuva Vesa Moilanen / Lehtikuva.

Yle Uutisten tietojen mukaan myös Tapani Yli-Saunamäkeä epäillään talousrikoksista Nova-yhtiöiden poliisitutkintaan liittyen. Vaalirahoittaja Arto Merisalo vangittiin tänään Helsingin käräjäoikeudessa epäiltynä törkeästä velallisen epärehellisyydestä.

Tapani Yli-Saunamäki on Nova Groupin toimitusjohtaja ja Arto Merisalo Nova Kiinteistökehitysksen entinen toimitusjohtaja. Molemmat yhtiöt ovat konkurssissa ja niiden toimia tutkitaan talousrikosepäilyjen vuoksi.

Tapani Yli-Saunamäkeä pidetään porvarihallituksen kummisetänä. Lue tästä henkilökuva vaalirahoittajasta (alun perin SK 32/2008)

Voit lukea jutun myös pdf-muodossa.

——————————————————————–

Talosta ei voi erehtyä. Pihalla olevan maasturin rehvakas perä ulottuu miltei kadulle. Rekisteritunnus on TYS-1.

Valkean funkkistalon ovi avautuu. ”Ei se ollut minun toivomukseni. Nova Groupin kundit sen teettivät”, isäntä puolustelee kuin häpeillen työsuhdebemarinsa kilpeä.

T-paidan Finnish Flash -logo vihjaa, että mies on Teemu Selänteen kavereita. ”Olin 15 vuotta sitten perustamassa Teemun hyväntekeväisyysyhdistystä.”

Talo on Hyvinkään eliittialueella. ”’Buntta’ asui tuossa parin sadan metrin päässä”.

Kauppa- ja teollisuusministeriön entinen kansliapäällikkö, edesmennyt Bror ”Buntta” Wahlroos oli miehen ryhmäkaveri valtuuston sitoutumattomien ryhmässä.

”Tällaisilla rekisterikilvillä kun pikkukaupungissa rehvastelee, voi hyvinkin tippua valtuustosta”, myöntää kaupunginvaltuuston ja kirkkovaltuuston jäsen, jonka julkisuus ei perustu vain paikallisiin rientoihin.

Hän opastaa tulijat sisään. Neliöitä riittää. Laaja taulutelevisio hehkuttaa tekstiuutisia: ”Rahakohu vähentänyt kuntavaali-intoa.”
Juuri vaalirahakohuun perustuu Tapani Yli-Saunamäen julkisuus.

Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistys rahoitti vuoden 2007 eduskuntavaalien ehdokkaita noin 400 000 eurolla. Yhdistyksen taustalla on menestyviä yrittäjiä. Ainakin Ideaparkista ja Maskun kalustetalosta tunnettu Toivo Sukari sekä Tokmannin perustaja Kyösti Kakkonen.

Yli-Saunamäki teki esityslistan KMS:n tukemista ehdokkaista. Rahat menivät pääasiassa keskustalaisille ja kokoomuslaisille. Osille pääsi myös muutama demari sekä vihreiden Merikukka Forsius.

”Olen minä elämässäni muutakin tehnyt kuin osallistunut yhteen vaalirahoitukseen”, Yli-Saunamäki huokaa kyllästyneenä. Liiketilojen välitykseen keskittyvän Nova Groupin toimitusjohtaja istahtaa olohuoneen sohvalle. Juhani Palmun maalaukset maisemoivat seiniä.

Tapani Yli-Saunamäki syntyi Keuruulla. Isän työpaikan vaihtuminen toi rautatieläisen pojan Hyvinkäälle 1958. Siitä saakka hän on asunut paikkakunnalla, vaikka ei ole ollut siellä päivääkään töissä.

”Urheilu, partio, pyhäkoulu, poikakerho”, hän kuvailee varhaisvuosiensa aktiviteetteja.

Yli-Saunamäen puheenpoljento muistuttaa sarjatulella olevaa rynnäkkökivääriä. Uusi lause alkaa miltei ennen kuin edellinen on ehtinyt päättyä. Lyhyt tauko seuraa aina, kun puhuja malttaa vapauttaa hetkeksi verbaalisen liipaisimensa.

Pohjalaisen isän ja savolaisen äidin pojan vilkkaus lienee äidin verenperintöä. Keskustelukumppaninsa ajatukset hän oivaltaa ennen kuin tämä on saanut lauseensa valmiiksi.

Pohjalais-savolaiset juuret heijastuvat miehen uskonnollisessa vakaumuksessa. Hän lukeutuu heränneisiin, körttiläisiin.

”Luen Herättäjä-lehteä. Käyn myös herättäjäjuhlilla. Tämän vuoden juhlat tosin jäivät väliin. Koskaan en unohda lukea iltarukousta.”

Hyvät ällän paperit kirjoittaneella ylioppilaalla oli 1960-luvulla vaihtoehtoja valita opiskelupaikkansa. Urheilullinen reservinupseeri päätyi Helsingin opettajakorkeakouluun erikoistumaan liikunnanopettajaksi.

Hyvinkäällä 1973 järjestetyt Kalevan Kisat olivat Yli-Saunamäen lobbarinuran lähtölaukaus.

”Urheilun Kekkoseksi” kutsuttu Jukka Uunila kiinnitti huomionsa kisajärjestelyissä touhunneeseen mieheen.

”Useimmilla ihmisillä on joku, joka on ottanut tämän suojelukseensa. Minulle se on Jukka Uunila. Ilman häneltä saamaani starttiapua en olisi mihinkään päässyt”, Yli-Saunamäki kiittää muun muassa Suomen Olympiakomitean puheenjohtajana toiminutta entistä Veikkauksen toimitusjohtajaa.

Uunila junaili liikunnanopettajan Suomen Urheiluliiton toimitusjohtajaksi. Valtaan päässeessä Yli-Saunamäessä heräsi pelimies. Hän ajautui riitaan SUL:n silloisen puheenjohtajan Yrjö Kokon kanssa. Miehet lopettivat tervehtimisen. Molemmat juonivat toisiaan vastaan.

Yli-Saunamäki tuki avoimesti Kokon puheenjohtajanvaalissa syrjäyttänyttä Carl-Olaf Homénia.

Yhteiset intressit pakottivat Yli-Saunamäen ja Kokon puheväleihin pari vuotta myöhemmin. Oli tavattava Kekkosenkin lähipiiriin uinut, sittemmin epämääräisen maineen saavuttanut saudimiljonääri Adnan Khashoggi.

”Lähtö Lontooseen oli seuraavana aamuna. Saimme vain kahdeksanneliöisen hotellihuoneen Sohosta. Narisevat portaat, huoneessa ohuet verhot, pesuvati, yhteisvessa käytävällä. Nukuimme parisängyssä toisiamme vältellen. Käänsin selkäni, samoin teki Kokko”, Yli-Saunamäki nauraa. ”Nykyisin olemme taas kavereita.”

Urheilujohtajan tie vei 1978 Karhu-Titaniin. ”Sanoin, että Karhun sukset ovat tervatut kakkosneloset. Yrityskuvaa piti nuorentaa, tuli pyrkiä Keski-Eurooppaan.”

Pikkunäppärä markkinointijohtaja sai Karhu-Titanin aikana kiusallisesti nenäänsä. Firma haastoi kotimaisen kilpailijansa Järvinen Oy:n radion Sävellahjaan. Toivekappaleena soi Sukuvika on se, jos suksi ei luista. Vanha sukuyhtiö vastasi haasteeseen Karhunpoika sairastaa -laululla.

Yli-Saunamäki käyttäytyy ystävällisesti. Kuten ihmisiä puolelleen suostuttelevan lobbarin tulee käyttäytyä. Nallemaiset kasvot venyvät helposti nauruun.

”Sinä et ole nyt kartalla, kuule”, mies kuitenkin sivaltaa aina, kun kuulee mielestään typerän kysymyksen. ”Olet yhtä pihalla kuin Hesarin toimittajat”, on toinen hänen lempitokaisunsa.

Väsynyt suomalainen askelsi Atlantan olympiapuistossa heinäkuussa 1996. Nokia Oy:n johdon jäsen oli kyllästynyt reissuamaan maailmalla. Edellisenä vuonna oli ollut 221 ulkomaanmatkapäivää.

Pääjohtaja Kari Kairamo oli sanonut Nokiaan 1986 kutsumalleen Yli-Saunamäelle, että wc-paperien ja serviettien markkinajohtaja kaipasi uutta brändäystä. Ei kukaan ostanut matkapuhelinta maailman suurimmalta vessapaperin valmistajalta.

”Lähdin tekemään yhteiskunnallista vaikuttamista Suomessa ja ulkomailla. Nokia nousi megabrändiksi megabrändien rinnalle”, Yli-Saunamäki kehaisee.

Hän muokkasi imagoa tennis- ja mäkikisoissa, yleisurheilukilpailuissa ja Formula 1-kiertueilla.

”Atlantassa koin miltei burnoutin. Aloin pohtia Nokian jättämistä. Siirryin sittemmin johtamaan Helsingissä järjestettävien taitoluistelun MM-kisojen organisaatiota.”

Yli-Saunamäki nousee sohvalta. Alkaa sitoa kengännauhoja.

”Alekengät maksoivat 14 euroa, kun sain vielä päälle henkilökuntaedun”, hän kehuu Tarjoustalosta ostamiaan jalkineita. Mies pääsi osalliseksi henkilökunta-alennuksesta, kun hänen Anna-tyttärensä oli kesätöissä Kyösti Kakkosen bisnesimperiumiin kuuluvassa liikkeessä.

Hyvä lyöjä sivaltaisi pallon Yli-Saunamäen pihasta Pihkalan pesäpallostadionille.

Hyvinkään Tahkon johtokuntaan 30 vuotta kuulunut mies isännöi kentän VIP-telttaa. Aurinko helottaa. Mieto tuuli leyhyttää valkokeltaista telttaa.

”Sitoutumaton oikeistolainen”, Yli-Saunamäki määrittää puoluekantansa. Seuraa toisella silmällä ottelua.

Presidentinvaaleissa 2000 hän oli Esko Ahon kampanjapäällikkö. Ahon niukkaan tappioon päättyneitä vaaleja seurasi aika, joka ei ollut Yli-Saunamäestä ”mistään kotoisin”. Hän ”heitteli erilaisia keikkoja” oman firmansa kautta.

Keikkailua tiettävästi helpottivat Yli-Saunamäen Nokialta saamat, hänen vuosituhannenvaihteessa realisoimansa optiot. Huhujen mukaan niiden arvo oli kolme, ehkä jopa viisi miljoonaa euroa. Siitä Yli-Saunamäki vaikenee. Hän ei sano edes: ”Sinä et ole nyt kartalla, kuule.”

Yritys eduskuntaan 2003 sitoutumattomana ehdokkaana keskustan listoilta ei tuottanut tulosta.

Hyvin ei mene Tahkollakaan. Joensuun lyöjäjokeri Mika Laukkanen tahdittaa vieraat ensimmäisen jakson voittoon juoksuin 3-10.
Matti Vanhasen presidentinvaalikampanjaan Yli-Saunamäki ei kelvannut. Kampanjapäällikkö ilmoitti, ettei paikkoja ollut avoinna ja ”jos olisi, ainakaan Yli-Saunamäellä niitä ei täytettäisi”.

Kokoomuslaiset houkuttelivat miehen Sauli Niinistön kampanjaan. Kontaktihenkilönä oli Jyri Häkämies. Velimies Kari Häkämies oli kosiskellut Yli-Saunamäkeä kokoomuksen listoille jo eduskuntavaaleissa 2003.

Matsin toinen jakso menee Tahkolle.

Yli-Saunamäki on kiistelty mies. Joidenkin mielestä lyhyehköt työsuhteet kielivät kulmikkaasta luonteesta. Toisten mielestä kyseessä on anti-Midas, jonka kosketus muuttaa kullan epäjaloksi materiaaliksi.

”Jos tappiot seuraavat minua, menen seuraavaksi demarien presidentinvaalikampanjaan”, hän naurahtaa: ”Eiväthän Ahon ja Niinistön tappiot minusta johtuneet. Oli ehdokkailla itselläänkin joku osuus.”

Lobbari muistuttaa, että hän veti keskustassa hylkiöksi ajautuneen Hannu Takkulan menestyksekkään eurovaalikampanjan 2004.

”Gallupit eivät ennakoineet läpimenoa. Suuntasimme kampanjan uskoville ja urheiluväelle. Hyvää porukkaa. Alueellisesti keskityimme ’kärppä-Suomeen’. Takkula sai 33 000 ääntä.”

Supervuoro ei tuo pelin ratkaisua. Kotiutuslyöntikisan Tahko häviää ja saa tyytyä yhteen sarjapisteeseen. VIP-teltan isäntä hoitaa loppuhaastattelut. Aamulla on rouvan kanssa lähtö Savonlinnaan.

Över-Bastubacka. Yli-Sauhumäki.

Monia kutsumanimiä tunteva mies kävelee Porin jazzkadulla. Yli-Saunamäki moikkaa vasemmistoliiton ex-kansanedustajaa, muusikko Reino ”Reiska” Lainetta.

Mies äkkää terassilla toisen ex-kansanedustajan. Hän käy vaihtamassa muutaman sanan keskustalaisen Kauko Juhantalon ja tämän seurassa olevan Toivo Sukarin rouvan, Eeva Sukarin kanssa. Varaedustajaksi pudonnut Juhantalo sai tukea KMS:ltä. Hän ei ole kuitenkaan tehnyt lain edellyttämää vaalirahoitusilmoitusta.

Yli-Saunamäet ovat tulossa Pertunmaalta, Matti ja Hilkka Ahteen mökiltä. Urheilujohtajina ystävystyneet miehet ovat lauleskelleet työväenlauluja sekä isänmaallisia ja hengellisiä lauluja.

Ahde oli harvoja KMS-rahaa saaneita demareita.

”En ymmärrä ihmisiä, jotka ottivat rahan salaa, mutta palauttivat sen julkisesti. Rahoituksessa ei ollut mitään laitonta. Salaamisessa oli. Häpesivätkö he rahoittajiaan?” Yli-Saunamäki kritisoi epäsuorasti ainakin keskustan Timo Kallia.

Hän on tyytymätön etenkin keskustan tapaan pestä KMS-pyykkiä. ”Kokoomuslaiset myönsivät rehdisti, että rahaa on tullut ja siirtyivät syrjään. Keskustalaiset taas jäivät piehtaroimaan asian kanssa.”

Miestä harmitti, kun Vanhanen sanoi pettyneensä KMS-firmojen vähäiseen määrään. Yli-Saunamäen mukaan rahoittajina oli yli 20 yritystä.

Tiesikö Vanhanen siis KMS:n taustayhtiöt? ”Tuohon en sano mitään.”

Intialaisen Jaipur Maharaja Big Bandin musiikki kantaa Kirjurinluodolta Kokemäenjoen yli jazzkahvilaan.

Jarmo Korhosen kanssa Yli-Saunamäki sanoo keskustelleensa kevään mittaan vain kerran. Keskustan puoluesihteeri ohjeisti, miten tämän tulee vastata, jos toimittajat kyselevät, miksi Forsius sai vaalirahaa. Yli-Saunamäki kieltää noudattaneensa ohjetta:

”Minä olen itsenäinen ihminen.”

Hän sanoo pettyneensä median, erityisesti Helsingin Sanomien vainoharhaisuuteen. ”Miten kukaan voi kuvitella, että yksittäinen kansanedustaja voisi luvata rahoittajalleen joitakin kauppapaikkoja ohi monikerroksisen byrokratian?”

Miehen mukaan Helsingin Sanomat myös yhdisti Nova Groupin sellaisiin bisneshankkeisiin, joiden kanssa yhtiöllä ei ole mitään tekemistä. Hän on harkinnut kirjan kirjoittamista tuodakseen julki omat näkemyksensä.

Supliikkimies tervehtii ohi kulkevaa ex-puheenjohtaja Eero Heinäluomaa, joka on paheksunut KMS-rahoitusta. Heinäluoma muistutti puoluekokouspuheessaan Yli-Saunamäen vihjaisseen, että KMS saattoi jopa ratkaista hallituspohjan (SK 21/2008).

”Hallituspuolueet edustavat sitä arvomaailmaa, jonka tukemiseksi me tämän potin keräsimme”, Yli-Saunamäki muotoilee.

Hän lähtee päivälliselle Jukka ja Sirpa Kuoppamäen kanssa. Seuraavana päivänä Yli-Saunamäki isännöi Kirjurinluodolla Nova Groupin henkilökuntaa puolisoineen.

”Se on tunnelmankohotustilaisuus. Yksi pariskunta joutui valitettavasti perumaan tulonsa. Satutko tarvitsemaan hotellihuonetta?”

Lue Tapani Yli-Saunamäen Suomen Kuvalehdessä 31/2008 (1.8.2008) ilmestynyt henkilökuva pdf-muodossa.